--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitähti, Myrskyklaani
27.07.2014 15:23
Tulitähti istui Suurtasanteen alla pesänsä suulla. Hänen varapäällikkönä, Ratamohäntä, istui hänen vieressään.
"Yövartiossa kertoi että Tuuliklaanin rajan tuntumasta on löytynyt jonkin verran ketunhajua, sekä myös kaluttuja luita ja höyheniä. Käskin aamupartion ottaa siitä selvää mutta pysymään varuillaan", naaras kertoi katsellessaan leiriaukiota. Tulitähti oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi. "Hyvä. Jos se nähdään, sotureiden pitää ajaa se pois. Emme halua että se löytää tiensä leiriin", päälikkö maukui. Ratamohäntä nyökkäsi. "Lupauduin lähtemään metästyspartioon hetken päästä. Lähden tästä keräämään sotureita mukaani", kilpikonnakuvioinen naaras ilmoitti ja kumarsi. Sitten hän tassutti sotureiden pesän oksien alle pois Tultihäden näkyvistä. Naaras huokaisi hiljaa. >Kettu! Olin jo valmiiksi huolissani Veritassun katoamisesta, ja nyt tämä. Voi olisipa Punahaukka täällä!< hän ajatteli kaihoisasti.
"Tulitähti? Onko kaikki hyvin?" Kajahti kirkas ääni aivan Tulitähden vierestä. Päälikkö säpsähti ja havahtui ajatuksistaan. Hänen vierellään seisoi Vaahtokukka. Parantaja hymyili, mutta Tulitähti näki hänen silmistään, että hän oli ahdistunut, jopa peloissaan.
"Kaikki on hyvin. Entä itselläsi?" Naaras vastasi. Vaahtokukka istahti alas. "Kaikki on aivan mainiosti ja Sumutassun koulutus etenee kovaa vauhtia, mutta...näin unen", hän kertoi hiljaa. Tulitähti sulki silmänsä hetkeksi. >mitä vielä? Voi Tähtiklaani, mitä sinä kerrot nyt minulle< hän ajatteli raskaasti. Sitten hän avasi silmänsä. "Mitä näit, Vaahtokukka?" päälikkö kysyi mahdollisimman vakaasti. Vaahtokukan korvat värähtivät hermostuneina. "Punahaukka tuli luokseni. Hän kertoi minulle että kadonneet kissat ovat elossa, ja he palaavat, mutta hän ei kertonut milloin ja missä he olivat. Sain käsityksen että he lähtivät suorittamaan Tähtiklaanin antamaa tehtävää", parantaja maukui ja katsahti Tulitähteen siniset silmät ammollaan. Päälikön häntä värisi. "Minä luotan Tähtiklaaniin. Kuljettakoot se lähettämänsä kissat myös takaisin kotiin", hän sanoi. Vaahtokukka räpäytti silmiään. "Minulla on myös toinen asia", hän jatkoi. Tulitähti käänsi päätään.
"Punahaukka kumartui lähemmäs minua ja sanoi: 'minulla on viesti Tulitähdelle, tyttäreni. Kerro hänelle, että meidän rakkautenne kestää yli kuoleman rajojen ja aina loppuun asti, mutta hän ei saa ummistaa silmiään ympäröivältä maailmalta, eikä toisilta kissoilta. Vie kauan ennenkuin me kaksi saamme astella yhdessä tähtien alla" , Vaahtokukka kertoi. Tulitähti katseli tytärtään. Hänen sydämeensä sattui ikävästä. Naaras halusi kostaa sille kuka oli tappanut hänen rakkaansa.
Vaahtokukka laski käpälänsä lempeästi Tulitähden tassulle. "Me molemmat tiedämme mitä hän tarkoittaa", hän maukui ja tassutti takaisin pesälleen. Tulitähti jäi istumaan pesänsä suulle tuijottaen leirin kallioseinämiä ajatuksissaan. Tietysti hän tiesi mitä Punahaukka tarkoitti, muttei millään olisi halunnut myöntää sitä itselleen.
Lopulta Tulitähti nousi tassuilleen ja venytteli. Hän voisi murehtia asiaa myöhemmin. Hän oli yhä Myrskyklaanin päälikkö, ja monet velvollisuudet kutsuivat häntä.
Tulitähden katse kiinnittyi oppilaiden pesään. Tervatassu ja Tiikeritassu painivat keskenään pesän suuaukon lähistöllä. Tulitähden katsellessa Saarniturkki tassutti sotureiden pesältä ja kutsui Tiikeritassua. Nuori naaras ravisti tomun turkistaan ja loikki mestarinsa luokse.
Tulitähden mieleen välähti ajatus ja hän asteli kiireesti Saarniturkin luo. Harmaa soturi käännähti ja kumarsi. "Päivää, Tulitähti", hän tervehti. Tiikeritassu kurkisti mestarinsa takaa. Tulitähti nyökkäsi. "Minä haluaisin että arvioisit piakkoin Tiikeritassun taidot. Voisit sanoa myös puolestani Ratamohännälle että myös muut oppilaat olisi hyvä arvioida", naaras maukui. "Minä kerron. Arvioin Tiikeritassun taidot pian" Saarniturkki vastasi ja nyökkäsi. Sitten hän johdatti oppilaansa ulos leiristä ja kohti harjoitusaukiota. Tulitähti hymyili ja tassutti kohti tuoresaaliskasaa aurinkohuippu oli jo mennyt eikä hän ollut huomannut kuinka nälkäinen oli.
Hän oli juuri napannut itselleen mehevän oravan ja asettunut viileään varjoon, kun hän tunsi katseen niskassaan. Tulitähti nosti hätkähtäen katseensa. Naaraan silmät osuivat sotureiden pesällä istumaan nuoreen kolliin, Kauriinloikkaan. Soturi katseli häntä tiiviisti. Kun hän huomasi päälikön tuijottavan häntä, kolli laski kiireesti päänsä.
Vastaus:Aww mitähän noista Tuliksesta ja Kauriista tuleekaan? ;3 Saat 28 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vesitassu, Jokiklaani
27.07.2014 12:44
Luku 2. Sisimmässä myrskyää.

Raaputin kynsiäni oksaa vasten. Lähdin pian partioon Rastastähden, Huminapilven, tämän oppilaan Kuovitassun ja Pihkakynnen kanssa. Teroitin kynttäni, kun tunsin pian kauheaa vihlontaa. Kynteni taipui oksaa vasten kipeästi. Vedin tassuni pois, ja huomasin siitä tulevan verta. Nilkutin nopeasti parantajan pesälle, ja minua vastaan tuli Valkohaukka.
"Mihin sinä olet itsesi satuttanut", parantajaoppilas kysyi. "tule tänne niin katson sitä". Kävin makaamaan sammalille ja kaisloille, jotta Valkohaukka pystyi tutkimaan tassuani.
"Siinä ei ollut mitään vakavaa, pelkkä tikku joka repäisi nahkaasi." Valkohaukka sanoi, ja nuolaisi sitä pari kertaa puhdistaakseen sitä. Pian siitä ei vuotanut enää verta, eikä siihen pahemmin sattunutkaan. Nyökkäsin kiitokseksi, ja juoksin iloisena Pihkakynnen luokse. Olisin mielelläni juossut joelle asti, tuulenvire kasvojani vasten tuntui niin rentouttavalle, mutta en voinut, koska partio oli odottamassa minua. Pihkakynsi murahti ärtyneenä vastuuttomasta myöhästymisestäni, mutta en välittänyt, vaan tarkkailin lämpimän ilman tuoksuja. Kun haistelin iloisena ilmaa, nyrpistin ärtyneenä nenäni.
"Tunkeilijoita Jokiklaanin reviirillä", sihahdin mestarilleni, ja osoitin mustaa häntää kaislikoissa. Hiivin mestarini rinnalla katsomaan, ja huomasin erään Myrskyklaanin kissan. Kolli tajusi tulleensa huomatuksi, ja lähti juoksemaan omaa reviiriään kohti. Olin lähdössä vihaisena perän, mutta Pihkakynsi karjaisi nimeni. Käännyin vihaisena ympäri.
"Emme voi päästää tunkeilijaa noin vain karkuun. Hänelle pitää antaa opetus!", karjaisin vihaisena.
"Mutta jos olisit jahdannut häntä, olisit voinut helposti mennä heidän reviirilleen, jolloin heillä olisi ollut aihetta taisteluun." Pihkakynsi murahti.
"Mestarisi on oikeassa, Vesitassu", Rastastähti naukaisi pysäyttäen yltyvän riidan minun ja mestarini välillä. "Emme kaipaa taistelua- emme ainakaan nyt, kun osa klaanista on kadonnut". Sappeni kiehui vihaisena, mutta pysyin tyynenä.
"Hyvä on, mutta seuraavan kerran kun saan sen katin kynsiini, en anna sille rotalle armoa." sihahdin ja käännyin pois päin. Menin joen törmälle vaanimaan kaloja. Pitihän jonkun saalistaa klaanille, kun ei saa höykyttää tunkeilijoita. Tähtiklaanin tähden, nämä kissat ei osaa puolustaa reviiriään Vesitassun keinoin, ajattelin turhaantuneena. Pian katseeseeni tuli suuri hauki. Olin valmiina hyökkäämään kalan kimppuun, kun kuului murhanhimoinen naurahdus. Katsoin taakseni, ja näin mustalla pohjalla olevan Hunterin. Peräännyin pari askelta, ja huomasin etten tippunut jokeen. Joki, ja muu maisema, myös muut partion jäsenet olivat poissa. Huusin, mutta huutoni tuntui hiiren kuiskaukselle taistelun keskellä. Kun hyppäsin Hunterin kimppuun, menin hänestä läpi. Tuijotin ihmeissäni kollia, joka oli pujahtanut yllätäin eteeni. Pian Hunter hyökkäsi minun kimppuuni, ja raapaisi lapaani verta vuotavan haavan. odottamatta verta valui päästäni silmiini, ja veri tahrasi näköni. Suljin silmäni valmiina huutoon, mutta kun avasin silmäni, edessäni oli vain ihmeissään oleva Pihkakynsi. Kun katsoin kipua tulvivaan lapaani, huomasin sen olevan täysin kunnossa. Olin ihmeissäni.
"Mikä sinuun meni? Hypit ympäriinsä, huusit kuin pahimmissa tuskissasi, ja yritit raapia minua äsken naamaan. Oletko sinä täysin terve kissa?", Pihkakynsi naurahti ivallisesti. Nousin nolostuneena jaloilleni. Olin nähnyt painajaisen, hereillä. Olenko minä sittenkään aivan terve?
Vastaus:Myrskyklaanilainen Jokiklaanin reviirillä? Aika epätodennäköistä, koska onhan Myrskyklaanilaiset rannan toisella puolella, ja pitäisi kiertää joko Tuuliklaanin tai Varjoklaanin reviirin kautta. Pieni hetkinen mitä toi tarkotti? -tunne tuli,mutta saat 24 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
25.07.2014 13:11
Savutassu istui oppilaiden pesässä.Oli kulunut jo kolmepäivää sitä kun hän satutti jalkansa.Hän oli epätoivoinen kun ei voinut kunnolla liikkua kun haavaan sattui yhä.Savutassu ei voinut kuin nukkua.Mutta hän ei millään meinannut saada unta.
"Miten jalkasi voi?"Vaahtokukka kysyi.
"Siihen sattuu yhä.Savutassu vastasi alakuloisena.
"Minäpä vilkisen sen sitä"Vahhtokukka maukui.
Savutassu nosti jalkaansa.
"Tämä näyttää paranevan mutta hyvin hitaasti"Hän sanoi.
"Se on hyvä"Tummanharmaa oppilas vastasi.
"Varmaan saat levätä vielä kolmepäivää lisää"Parantaja vastasi.
"Mutta en jaksa maata niin kauvaa"Savutassu sanoi epätoivoisena.
"Jos rasitat jalkaasi niin saat maata vieläkauvemmin paikoillasi"Vaahtokukka varoitti.Sitten parantaja lähti oppilaiden pesästä omaan pesään takaisin.
Savutassu alkoi nuolla itseään närkästyneenä.
#Miksi minun pitikin satuttaa jalkani olen jo kullästynyt makaamaan aloillani!#Hän ajatteli.
Sitten hän ummisti silmänsä ja alkoi nukkua.Savutassu näki unta.Hän oli metsässä.Savutassu jahtasi jänistä kunnes kuuli vieraan kissan äänen.
"Olen täällä olen täällä"Ääni huuteli.
Savutassu tunsi äänen mutta ei muista kenen se oli.Hän lähti juoksemaan ääntä kohti.Ääni koko ajan toisti sanomaansa.
"Olen täällä olen täällä"
Kun Savutassu oli päässyt metsästä ulos niin hänen edessään oli niittyä.Niityn keskellä seisoi kissa.Kissalla oli lähes samallainen turkki kuin savutassulla mutta ilman vihreitä silmiä ja mustia raitoja.
Savutassu lähti kohti vierasta kissaa.Kissa oli lopettanut hokemisensa.Yhtäkkiä kissa käänsi päätään.Maa alkoi järistä Savutassun jalkojen alla.Sitten se alkoi vajota.savutassu ei pystynyt liikkumaan ja alkoi pydota koti pimeyttä.Sitten yhtäkkiä Savutassu säpsähti hereille.hänellä oli karvat pystyssä unen takia.Sitten Savutassun mestari tuli häntä kohti ja kantoi hampaissaan maamyyrää.Sitten Kauriinloikka laski Myyrän hänen eteensä ja kysyi.
"Mikä on saanut karvasi pystyyn?"
"Näin vain pahaaunta ei enkummempaa"Tumma naaras makaisi.
"Haluatko kertoa siitä minulle?"Kolli kysyi.
"No jos jaksat kuunnella"Savutassu maukui.Kun hän oli kertonut unestaan niin Kauriinloikka oli hämmästymyt.
"Tuo ei varmaan ole mikä tahansa uni"Savutassun mestari vastasi.
"Sitä minäkin mietin koko ajan"savutassu vastasi.
"Voinko kertoa siitä muille että jos joku osaisi auttaa?"kolli kysyi.
"Ihan miten vaan"Savutassu maukaisi.Kauriinloikka nyökkasi ja lähti pois.Savutassu alkoi syömään hiirtään jonka oli saanut mestariltaan.Kun hän oli syönyt niin Kauriinloikka tuli takaisin.
"Nyt tiedän mikä se uni saattaa olla"Hän kertoi tohkeissaan ja samalla salaperäisesti.
"No mikä se on sitten?"savutassu kysyi.
"Se on jokin enne uni taikka jonkin lainen muisto.
"Enne uni tai muisto"Savutassu sanoi hiljaan mutta ääneen mietteliään kuuloisenä.
"No joka tapauksessa minun on lähdettävä"Kauriinloikka maukui.
"Oli mukava kon kävit ja kiitos tiedosta"Savutassu maukui ja nuolaisi mestariaan korvasta.Kauriinloikka nyökkäsi ja lähti kävelemään.Savutassu jäi miettimään unta ja kumpise oli enne vai muisto.Mutta tämä tarina jatkuu vielä.Mutta toisella kertaa.
Vastaus:Saitkin kunnian olla viimeinen tarkistamani tarina. Ja itse tarinaan:
Teksti oli himan epäselkeä, jos laittaisit aina pilkkujen ja pisteiden jälkeen välin, niin tekstiä on mukavampi lukea. Saat tästä kuitenkin 21 kokemupistettä.

- Entinen Ypee Sulki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Töyhtötassy, Jokiklaani
25.07.2014 08:04
Töyhtötassu makasi ruohikossa selällään ja katsoi sinistä taivasta. Pilvenhattarat lipuivat hänen ylitseen tuulen mukana ja, koska oli viherlehden aika, tuuli oli mukavan lämmin. Naaraan ympärillä kasvoi paljon kukkia ja puro solisi jossain lähellä. Päivä olisi voinut olla täydellinen, mutta ei se ollut. Näitä päiviä Töyhtötassu kutsui ontoiksi päiviksi. Kaikki työt oli hoidettu jo aikaisemmin, syöty oli, eikä mitään erityistä tekemistä. Eikä myöskään seuraa. Ja oli oli ontto. Siitä lähtien, kun Lintutassu oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, Töyhtötassu oli viettänyt aikansa yksin. Loppujen lopuksi, tämä kaikki oli epäreilua. Lintutassu ei ollut maininnut Töyhtötassulle sanallakaan, minne lähti, mutta silti Töyhtötassu oli yksin ja murheen murtama ja koko ajan huolissaan siskostaan. Töyhtötassu tiesi, että Lintutassu oli lähtenut muiden kadonneiden kanssa jonnekkin. Huviretkelle? Vaiko lopullisesti pois? Töyhtötassu murahti ärtyneesti, nousi seisomaan ja marssi leiriin.

Tuuli ei yltänyt leiriin, joten leirissä oli kuumempaa, kuin pienellä niityllä. Töyhtötassu oli jo syönyt, kyllä, mutta naaras otti tuoresaaliskasasta pienen linnun ja istui Valkohaukan viereen.
”Hei, Töyhtötassu.” Valkohaukka tervehti ja hymyili. Töyhtötassu ihaili parantajanoppilasta, joka oli kaunis ja onnistui olemaan mukava kaikille.
”Hei. Kai saan liittyä seuraan?” Töyhtötassu maukui.
”Tottakai.” Valkohaukka naukui ja kuiskasi sitten: ”Etkös sinä syönyt ennen kuin lähdit leiristä hetki sitten?” Valkohaukalta ei jäänyt mikään huomaamatta.
”Se olkoon meidän salaisuutemme.” Töyhtötassu kuiskasi takaisin. Valkohaukka virnisti ja nyökkäsi nopeasti. Naaraat söivät ja kuiskivat toisilleen välillä jotain.
”Töyhtötassu! Etkös sinä syönyt jo hetki sitten?” Pajupuro huikkasi vähän matkan päästä.
”Mmm... Söin. Miten niin?” Töyhtötassu naukui ja esitti viatonta.
”Me vain jaoimme minun saaliini.” Valkohaukka naukui. Pajupuro nyökkäsi ja jätti asian sikseen.
”Kiitos.” Töyhtötassu kuiskasi.
”Sinä saat tehdä tuosta hyvästä vielä vastapalveluksen.” Valkohaukka vakuutti ja virnisti ilkikurisesti.

//Lyhyt tuli, mutta edes jonkinlainen.//
Vastaus:Ei haittaa vaikka lyhyt :"3 Saat 15 kp;eetä.

-Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sumutassu, Myrskyklaani
24.07.2014 13:38
Sumutassu seurasi Vaahtokukkaa epävarmana.
”Onko meidän pakko harjoitella taisteluliikkeitä?”oppilas kysyi arasti. Vaahtokukka naurahti.
”Jokaisen kissan, myös parantajien täytyy osata käyttää kynsiään”Sumutassu heilautti turhaantuneena häntäänsä.
>Miten voin osata käyttää jotain mitä minulla ei ole?<naaras synkisteli mielessään. Sumutassu ei ollut kertonut edes mestarilleen, että hänellä ei ollut kynsiä. Pian kaksikko saapui harjoitusaukiolle.Aurinko paistoi täydeltä terällä, ja ilma oli todella kuuma. Laikukas naaras kääntyi Sumutassun puoleen.

”Nonniin, hyökkää”Sumutassu katsoi Vaahtokukkaa hetken ennenkuin naaras syöksyi mestariaan kohti. Vaahtokukka loikkasi suoraan Sumutassun niskaan. Oppilas rämähti vatsalleen. Ilmaan nousi pölyä kissojen painiessa, joka sai Sumutassun pärskimään. Vaahtokukka naulitsi naaraan alleen selälleen.
”Olet liian arvattava, katseesi kertoi koko suunnitelmasi ennenkuin liikahdikkaan!”Vaahtokukka selitti. Sumutassu siristi keltaisia silmiään. Vaahtokukka loikkasi pois hänen päältään ja oppilas otti paremman väijymisasennon. Naaras kiersi Vaahtokukkaa hitaasti, miettien.
>Jospa... Ei, kokooni nähden niskaan loikkaaminen ei toimisi...<Sumutassu ei keksinyt mitään mahtavaa ja odottamatonta liikettä. Naaras heilutti häntäänsä. Lisää pölyä nousi ilmaan. Sumutassu tuijotti nousevaa ja haihtuvaa pölyä.
”Haa!”naaras alkoi juosta Vaahtokukkan ympärillä, nostattaen suuren pölypilven. Oppilas siristi silmiään. Vaahtokukka aivastei ja ravisteli päätään, ja yritti sitten havaita Sumutassun. Parantaja katsoi väärään suuntaan. Sumutassu oli pölyn turvin onnistunut kiertämään huomaamattomasti parantajan taakse. Oppilas iskeytyi mestarinsa jalkoihin, ja väänsi kaikella voimalla. Vaahtokukka rämähti kyljelleen.
”Ohhoh, paljon parempi”parantaja köhi noustessaan ylös. Sumutassu ravisteli harmaanruskeaksi muuttunutta turkkiaan ankaraksi.
”Uudelleen”

----Leirissä----

”Nyt voin näyttää miten kynnet huoletaan, siten että ne pysyvät terävinä.”Vaahtokukka naukui. Sumutassun silmät laajenivat ja tuijotti tassujaan. Vaahtokukka asetti vielä pari yrttiä paikoilleen ja kääntyi Sumutassun puoleen.
”Näytäppäs kynsiäsi”Sumutassu yritti keksiä äkkiä tekosyytä.
”Eh... Ei tarvitse...”
”Sumutassu näytä”Vaahtokukka käski tiukasti. Sumutassu painoi korvansa luimuun hädissään.

Samassa Saarniturkki asteli pesään nilkuttaen. Harmaa kolli piti toista etukäpäläänsä ilmassa.
”Sain haavan polkuanturaani”
”Minä voin katsoa sitä!”Sumutassu huudahti. Vaahtokukka siristi silmiään, kun Sumutassu loikki Saarniturkin luo.
>Tämä ei jää tähän, se on varma<Sumutassu kehotti Saarniturkin käymään makuulle yhdelle sammalpedeistä. Parantajaoppilas tutki tassua pesän hämärässä valossa.
”Se ei ole kovin syvä, mutta odotas hetki”Sumutassu kääntyi ja kaiveli yrttejä. Naaras nosti kehäkukan lehtiä suuhunsa, ja pureskeli lehdet kitkeräksi massaksi, jota hän levitti haavalle. Saarniturkki säpsähti hiukan. Sumutassu kiersi vähän hämähäkinseittiä tassun ympärille.
”Pidä seittiä seuraavaan aamuun asti, ja varokkin ettei sinne mene likaa, se tästä vielä puuttuisi jos haav tulehtuu”Sumutassu opasti, ja vilkaisi mestariaan varmistaakseen muistiko hän kaiken.
”Ja jos tassua särkee niin paljon ettet saa unta, niin tule hakemaan unikonsiemeniä”Vaahtokukka lisäsi. Saarniturkki nyökkäsi vähän.
”Kiitos!”kolli nilkutti ulos pesästä.
”Sumutassu”Vaahtokukka sanoi ankarasti heti kun kolli oli kuuloetäisyyden päässä. Sumutassu huokaisi surkeasti, ja laski päänsä.
”Minulla ei ole kynsiä...”
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
24.07.2014 11:37
Savutassu ja hänen mestarinsa Kauriinloikka olivat lähdössä metsälle.Oli vielä hämärää ja kosteaa.Riistan tuoksu tulvahteli metsästä.Savutassulla oli nälkä.Sitten sotureidenpesästä asteli Kauriinloikka.
"Nukuit pitkään"Savutassu maukaisi hieman ärtyneellä aanellä kun oli nälkä.
"En saanut nukuttua kun Koivukynsi(keksitty) potki lähes koko ajan"Kauriiloikka aukaisi ja venytteli raajojaan.
"No mennäänkö vai jäätkö tänne matelemaan"Hän kysyi.
"Arvaa kahdesti"Savutassu maukui.
Niin he lähtivät juoksemaan kohti metsääja samassa katosivat usvanpeittoon.
savutassu haistoi vesimyyrän hän katseli vähän aikaa ympärilleen kunnes huomasi sen.Hän kyyristyi matalaksi ja alkoi hiipiä saalistaan kohti.Sitten hän syöksyi kohti myyrää mutta se kerkesi karata.Sitten Kauriinloikka ilmaantui.
"Lähdetään täällä on liikaa usvaa joten näe saalistaan kunnolla"Hän maukaisi epätoivoisena.
"Selvä,#Pirskatin usva#Hän mutisi ja itsekseen.
Kun he palasivat leiriin niin muutamat klaanilaiset olivat jo hereilla.
"Missä sitä oltiin"Koivukynsi maukaisi.
"Olimme metsästämässä"Kauriinlokka vastasi.
"No saitteko mitään sillä vatsani kiljuu nälästä"Koivukynsi kysyi.
"Ei valitettavasti kun usva peitti näkyvyyden.Kauriinlokka maukui masentuneena.
"No ei voi aina onnistua joten kokeillaan uudelleen myöhemmin"Viiltokäpälä maukaisi.Kun aurinko alkoi paistaa ja näkyvyys parani niin metsästyspartio ja aamupartio lähetettiin matkaan.Kun metsästyspartio palasi monet menivät häkemaan riistaa itselleen savoin myös Savutassu joka oli ollut nälillään kauvaan.savutassu otti itselleen mehevän hiiren ja alkoi syömään sitä hyvillä mielin.Kun hän oli syönyt kyllikseen niin hän lähti kävelemään.
"Mihin olet menossa"Viiltokäpälä kysyi mietteliäänä.
"Menen vain kävelemään jos ei haittaa"savutassu maukui.
"Selvä mutta ole varovainen"Hän maukui.
"Jos en ole palannut iltaan mennessä niin tulkaa etsimään"Savutassu sanoi.
Mutta Savutassu ei ollut ilmaan tunut iltaan mennessä ja klaanissa oltiin jo huolissaan.Kunnes Savutassu ja Koivukynsi ilmaan tuivat.
"Mitä in tapahtunut"Kauriinlokka riensi kysymään.
"Savutassu satutti jalkansa ja eikä pysty kävelemään kun siihen sattuu kuulemma"Koivukynsi kertoi.
"Odota siinä niin minä käyn etsimässä parantajan"Koivukynsi käski.
"Selvä"Savutassu maukaisi.
Koivukynsi riensi parantajanpesään.
"Ruostehäntä(keksitty)"Koivukynsi maukaisi.
"Niin"Parantaja maukaisi.
"Tuota Savutassu satutti itsensä että jos voisit tulla katsomaan"Koivukynsi kertoi.
"Jos ei haittaa että menee jonkin aikaa"Oranssinruskea kolli maukaisi.
"Ohoh,ollaannpa sitä tänään armeliaita tällä kertaa,et kai vain ole.....salaa rakastunut savutassuun?Koivukynsi irvaili.
"......"Ruostehäntä oli vaiti.
"voiih!Osuinko naulankantaan?!Leiskuuko lempi?!"Koivutassu huudahti.
"inun rajaton typeryytesi veti minut sanattomaksi!"ruostehäntä sähisi.
Sitten Koivukynsi tasutteli pois parantajan pesästä ja meni takaisin Savutassun luokse.
"No,tuuleeko hän"Savutassu kysyi.
"Hänellä kestää jonkin aikaa"Koivukynsi vastasi.
Jonkin ajan kuluttua Ruostehäntä tuli.
"No mikä se jalka oli"Hän kysyi.
Savutassu nosti oikeaa etujalkansa.
"Se on tassani"Sautassu ketoi.
Parantaja katsoi tassua.
"Polkuanturassasi on totain"Hän sanoi.
Se oli terävä mutta parantaja otti hänpäillan kiinni siitä ja nykäisi sen irti.
Sitten hän laskisen maahan ja katsoi sitä.
"Sehän on jotain mitä en tiedä"Oranssinruskea kolli sanoi.Se oli lasin palanen.Parantaja kävi pesäsään hakemassa hämähäkin seittiä.Sitten hän kietoi sen Savutassun jalkaan.
"Nyt et saa rasittaa tassuasi"Ruostehäntä maukui.
Savutassu nyökkasi.Sitten hän käveli oppilaidenpesään.Jatkuu.

ps:En tahtonut keksiä oikeni mitään joten jatkan lisää seuraavalla kerralla jos keksisin paremmin sitten.
Vastaus:Oliko se Ruostehäntä siis parantaja? Myrskyklaanin parantaja on Vaahtokukka. Sotureita, oppilaita, klaaninvanhimpia, pentuja ja kuningattaria saa keksiä itse, mutta patantajat, parantajaoppilaat, varapäälliköt ja päälliköt ovat samoja kuin siellä hahmoluettelossa, koska niitähän on klaanissa vain yksi. Koivukynsi saa kyllä olla tarinoissasi, sekä Ruostehäntä, mutta vain soturina. Lisäksi sinun kannattaisi muistaa puheissa perään kysymysmerkki, jos se on kysymyslause, ja kiinnittää enemmän huomiota kirjoitusvirheisiin tarinassa :) Saat 14 kp:eeta.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkä, Erakko
23.07.2014 14:30
Aamu kasteen pisarat valuivat pitkin lehtiä, ja sitä kautta Synkän kuonolle. Synkkä oli nukkunut yön yli puun juurella, ja nyt se venytteli jäseniään. Synkkä muisti yllättäen eilis illan tapahtumat siitä kuinka oli tasitellut Tervatassun kanssa.
"Etevä kakara Tuuliklaanilaiseksi, hmm" Synkkätassu mutisi ja venytteli jalkojaan makeasti. "Harmi vain että se on uskollinen klaani kissa, sen kyvyt menevät täysin hukkaan, hmm." Synkkätassu nousi seisomaan ja lähti tallustamaan. Vaikkei Synkkö ottanut eilis illan taistelua tosissaan, vaan hieman leikillään, tämän lihaksia särki. Nyt hänen kuitenkin olisi löydettävä Vaahteranlehti, ainoa henkilö johon Synkkä luotti ja piti edes vähän toverinaan. Pitkä heinikko kasteli tämän turkin ja auringon säteet saivat sen hehkumaan vesipisaroiden takia värikkäästi.
"Tätä menoa voisin vaihtaa nimeni sateenkaareksi, hmm" Synkkä maukui leikillään ja ravisteli turkiaan.

Synkkä oli haikaillut klaanien reviireilla jo auringon huippuun asti etsien Vaahteranlehteä, muttei löytänyt tästä hajuakaan.
"Oletko paennut pimeyden metsään?" Synkkä huokaisi ja rojahti maahan huokaisten. Synkkä ajatteli lämmitellä auringon valossa hetken, mutta tälle tuli todella kuuma mustan turkkinsa takia. Pistävä löyhkä tämän tajuamaan että oli aivan Tuuliklaanin rajalla.
"Hmm, se Tervatassuhan oli Tuuliklaanista. Voisin käydä vähän tervehtimässä, khehe." Synkkä vilkuili ensin ympärilleen, muttakun ketään ei näkynyt, tämä ujuttautui Tuuliklaanin alueelle. Tuuliklaania alue oli hyvin avaraa, ja täällä oli vain muutama piiloutumis paikka. Vaikkakin Synkällä oli ihan muut mielessä, kuin Tervatassun tervehtiminen, silti tämä jatkoi Tuuliklaanin alueella liikuskelua. Hän nuuhki ilmaa muttei haistanut ketään lähistöllä. yht´äkkiä Synkkä vavahti, hänen oikealtaan puolelta ryntäsi kani tätäpäin, mutta kania ajoi takaa hänelle hyvin tuttu henkilö, Tervatassu. Tervatassu pysähtyi hätkähtäen kun näki Synkän. Synkkä näki kanin joka oli juoksemassa tätä kohti, ja nappasi sen todella hyvällä tuurilla kiinni loikaten. Synkkä piteli klanin velttoa ruumista suussaan, mutta paiskasi sen Tervatassun jalkojen eteen.
"Eikös tuo ollut sinun?" Synkkä virnuili. "Pimeyden metsän kiitos, että juuri sinä saavuit." Synkällä oli ollutkin uskomaton tuuri, mutta ehkä tapahtuma oli kiinni kohtalosta.
"Mitä sinä teet täällä! Enkö varoittanut sinua jo eilen tulemasta reviirillemme!" Tervatassu sähisi niskakarvat pystyssä.
"Älähän nyt, tälläisen klaaninsa hyljänneen erakon elämä on tylsää yksin." Synkkä naukui viettelevästi virnuillen ja sipaisi pitkällä hännällään Tervatassun leukaa. Tervatassu ei oikein pitänyt siitä, ja sähäisten tämä huitaisi kynsillään Synkän häntää. Synkkä istui maahan ja alkoi lipoa tassuaan jossa oli haava.
"Olet täysin hullu erakko." Tervatassu sähisi.
"Älä jaksa haastaa riitaa, olen väsynyt tämänpäiväisestä, hmm." Synkkä virnuili.
"Pah, miksi ihmeessä tulit tänne edes?" Tervatassu kysyi hieman murahtaen. Synkkä vilkaisi Tervatassu mutta pysyi hetken hiljaa.
"hmm.. En tiedä. Ehkä se johtui nälästä, tai sitten siitä että noinkin nuori oppilas sai minut vakuutettua kyvyillään." Synkkä naukui. Tervatassu heilautti korvaansa, ja näytti hieman hämmentyneeltä.
"Puhut roskaa. Tulit vain varastamaan klaanimme riistaa!" Tervatassu sähäti.
"Taidat olla päästäsi laho. Olen tosissani, luulin kaikkia Tuulikaanilaisia heioiksi. Mutta sinä taidatkin olla luonnon lahjakkuus." Synkkä naukui pätevästi ja nousi seisomaan. Tällä kertaa Tervatassu pysyi hiljaa ja näytti miettivältä.
"Kykysi menevät hukkaan tällaisessa klaanissa, aivan kuten minunkin olisi mennyt. Olemme liiankin samanlaisia." Synkkä sanoi. Tervatassu näytti yllättyneeltä, ja hieman miettivältä. Muttä tämä pysyi kuitenkin hiljaa.
"Hmph, mikset liittoutuisi kanssani, yhdessä meistä voisi tulla jotain suurta. Ja jos eräs tuttunikin tulisi mukaan, mikään ei pysäyttäisi meitä." Synkkä virnuili vallanhimoisen näkköisenä. Tämä katsoi suoraan Tervatassua silmiin. Tervatassu näytti hieman järkyttyneeltä kaikista Synkän sanoista. Tämän päässä varmaankin pyöri sillä hetkellä miljoonia asioita.
"Oletko oikeasti tosissasi..?" Tervatassu naukui, tämän ääni värisi mutta hän yritti peittää sen.
"Hmph, jos olisit ollut joku muu, olisin luultavasti tappanut sinut. Mutta sinun kanssasi olen tosissani." Synkkä kääntyi ympäri.
"Mieti sanojani tarkasti, ja jos olet valmis... Tai jätetään se myöhemmälle, Khehe." Pikimusta kolli lipaisi huultaan, ja vilkaisi vielä kerran oppilasta, ja lähti justen pois paikalta.
>>Nähdään sitten..<<

//Sori tää oli ehkä sekavin ja hätäsin tarina ikinä! Mut toivottavasti tää oli hyvä Mustis ;__; //
Vastaus:Oli hyvä c: Saat 23 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mustikka, Kotikisu
22.07.2014 22:56
Illan viileä tuulenvire keinutti viiksiäni. Istuskelin kotipuutarhani aidalla -juuri sopiva paikka katsella auringonlaskua- sukien itseäni. Alexandra oli jo mennyt sisälle, päästen varmasti kaksijalkojen sänkyyn, joka oli ihanan pehmeä ja lämmin. Tällä kertaa halusin kuitenkin nauttia illan viehkeydestä: tuuli henkäili hiljaa, kun samalla ilta-auringon viimeiset säteet lämmittivät käpäliäni. Tunsin kaikkien aistien virittyvän. Yhtäkkiä täydellisen hiljaisuuden rikkoi rasahdus. Laskin katseeni alas taivaalta, mutta en toistaiseksi nähnyt mitään erikoista puutarhassa. Sitten tajusin, että ääni tulee takaa, eli Tuuliklaanin reviiriltä. Käännähdin äkkiä, ja huomasin kuinka kaksi nuorta kissaa tuijottivat minua. Auoin suutani hämillään.

"Onko tuo hän?" Pehmeänruskea naaras kuiskasi harmaanruskealle kollille.

"Varmasti" kolli nyökkäsi.

Mietin, pitäisikö minun livahtaa nopeasti sisälle turvaan, mutta jokin näissä kissoissa oli turvallista. He eivät olleet alussakaan hyökänneet kimppuuni. Sitä paitsi, he näyttivät tutuilta. Tuoksusta päätellen he olivat Tuuliklaanilaisia, entisen kotiklaanini jäseniä.

"Varjopentu?" Kolli kysyi hiljaa. Silmäni rävähtivät ammolleen.Sisarukseni!

"Kanipentu ja Tervapentu! Olen Mustikka. Olen nykyään kotikisu." Vastasin innoissani. He katsoivat minua hetken kunnes Kanitassu naukui:

"Muuten, olemme jo oppilaita! Kanitassu ja Tervatassu!" Onnittelin heitä ja olimme siinä vielä hetken, kunnes kysyin:

"Miten löysitte minut? Miten tiesitte että olen kotivä- anteeksi, kaksijalkalassa?" Kaksi oppilasta katsahtivat toisiinsa ja Tervatassu päätti kertoa.

"Emo on päätellyt, että olet kuollut. Mutta me emme uskoneet teoriaan. Arvelimme, että pentuna et selviäisi erakkona pitkästikään, joten sinun on täytynyt muuttaa kaksijalkojen luo." Hän vastasi kimalle silmissä. Nyökkäsin. Juttelimme vielä hetken muista sisaruksista, klaanin kuulumisista ja kaikesta muusta.

"Lähdethän mukaamme leiriin?Mestarimme -Punarintasiipi ja Piikkihernehäntä-odottavat jo meitä kahta." Möläytti Kanitassu yhtäkkiä.

Kysymys pysäytti minut. Olisi toisaalta ihanaa pyydystää oma saaliinsa, taistella klaaninsa puolesta, tuntea se toverillinen läheisyys. Mutta samalla pettäisin Alexandran. Klaanikaan ei varmaankaan ottaisi minua hyvillö mielin takaisin, olinhan jo karannut klaanista, vieläpä ryhtynyt kotikisuksi.

"E-en... elämäni on nyt täällä, ja olen täysin tyytyväinen siihen." Naukaisin hermostuneesti.

"Noh, hyvästi sitten Varj- Mustikka." Tervatassu sanoi hiljaa. Sitten molemmat sujahtivat ketterästi pois näköpiiristäni. Hypähdin takaisin aidalle, ja väsyneenä laahustin sisälle. Käperryin omaan koriini miettimään asioita. Olinko valehdellut sisaruksilleni, että olin tyytyväinen kotikisun elämään? #Tämähän on mukavaa# vakuutun itselleni mielessäni. Kuuntelin hetken hiljaa ulkoa kuuluvien lehtien kahinaa, ruohikon suhinaa. Sitten vaivuin uneen.

//Nyt tuli kyllä Mustikalle niin kökkö pätkä... Vähän sekava, mutta saa kelvata//
Vastaus:21 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vesitassu, Jokiklaani
Kotisivut: http://futurestories.suntuubi.com/
22.07.2014 18:06
Luku 1. Hukkuminen

Tassuttelin aamuauringon loisteena, ja aamutaivaan viimeisen tähden valaisemana leirin poikki. Katselin parantajan pesälle, ja näin kuinka Teerenlento katseli minua hieman hämmästyneenä, ja perääntyi pesäänsä huomatessaan katseeni kohdistuvan häneen. Tassuttelin keveästi tuoresaaliskasalle, ja nostin hampaisiini mukavan kokoisen kalan, varmaan taimenen, ja tassuttelin varjoon nauttimaan aamiaisesta.
"Mitä sinä luulet tekeväsi" kuulin huudon. "Klaani ruokitaan ensin!", Pihkakynsi sähisi vihaisena edessäni.
"Mutta minulla on nälkä" naukaisin surullisena. "En saanut eilen ruokaa kun unohdin hakea saamani saaliin, joten minulla on nyt sudennälkä!", vinguin. Mutta se ei tehonnut mestarini järkkymättömään mieleen, vaan soturi veti tassullaan kalan pois edestäni, ja vei sen yhdelle klaaninvanhukselle.
"Miksi et hakenut. Olisit hakenut, niin sinulla ei olisi nälkä." soturi murahti ja tassutteli pois.
"Entä harjoittelutuokiomme aamulla?" huusin soturin perään.
"Aloitamme joella aurinkohuipun hetkellä. Sinulla on nyt aikaa hakea eilinen saaliisi!" Pihkakynsi huusi, ja meni tuoresaaliskasalle syömään toisen soturin kanssa. Potkaisin takajalallani maata, ja lähdin hakemaan saalistani. Kun olin joella, missä olin kätkenyt saaliini kaislikkoon, en löytänyt enää niitä.
"Pahus. Tietenkin joku erakko on vienyt saaliini!", huudahdin pettyneenä. Nyt en saisi ikinä ruokaa, ja matkustaisin pian Tähtiklaaniin kun kuolisin nälkään.
"Pois täältä pikkupentu. En tahdo tappaa pikkuisia. Odotan omankokoistani saalista", joku sihahti takanani kaislikosta. Käännyin hitaasti, ja näin valkoisen kollin oranssinpunaisin läiskin. Kolli oli selvästi erakko, jopa paha kissa. Kun muistelin hieman klaaninvanhimpien tarinoita pentuajoiltani, muistin heidän kuvailleen erästä pahaa kissaa, oliko sen nimi Hunter, saman laiseksi kuin tuo kissa.
"Hus siitä, ellet tahdo että kaivan silmäsi ulos päästäsi ja vammautan jalkasi, ja tapan sinut hyvin hitaasti, ja jätän siihen kitumaan.", kolli sähähti, ja huitoi vihaisena häntäänsä. Olin kauhusta jähmettynyt, ja en pystynyt ottamaan pahan kollin vinkkiä vastaan, vaan tutisin paikoillani.
"Hyvä on. Matkaat pian jo Tähtiklaaniin, tai saat jättää hyvästit kauniille turkillesi, ja kaikille aisteillesi." kolli sihahti ja hyppäsi minua päin. Olin jo odottavinani tappavaa iskua, tai suurta kipua, mutta huomasin yhtäkkiä pomppaavani pois alta.
"Yrität siis perääntyä? Olisi kannattanut tehdä se silloin kun neuvoin." Hunter sanoi ja hyökkäsi uudelleen päälleni. Tällä kertaa liikuin omasta tahdostani. Hyppäsin jokeen, ja yritin uida pakoon. Mutta Hunter hyppäsi niskaani, ja yritti hukuttaa minut. Onneksi pystyin kokoni avulla pujahtamaan kollin alta, ja pelastumaan. Juoksin nopeasti rannalle, ja kun vilkuilin taakseni, näin koko ajan Hunterin kannoillani. Mutta kun seuraavan kerran katsoin taakseni, olin pelkässä pimeydessä. Edessäni oli vain minun näköiseni naaras, rahtusen vain isompi.
"Kuka olet, ja missä olen. Missä olenkin tahdon äkkiä pois." sanoin naaralle, jonka silmistä kuvastui lempeys ja myötätunto.
"Älä pelkää ystävä. Olen Vesiputous.", naaras sanoi. Säpsähdin. Hänkin on kai ollut joskus Vesitassu, niin kuin minä.
"Olet minä, mutta vain uudelleen syntyneenä. Olet Tähtiklaanin lähettämä.", Vesiputous sanoi. Pian kaikki alkoi kirkastua, ja Vesiputouksen viimeiset sanat jäivät kaikumaan päähäni. - Olet Tähtiklaanin lähettämä -
"Vesitassu, oletko kunnossa. Kävitkö oikein uimassa, kun olet ihan märkä?", kuulin jonkun toisen oppilaan ivallisen naurahduksen. Teerenlento oli tutkimassa oloani. Nousin raihnaan oloisena tassuilleni, ja köhin vettä ulos keuhkoistani.
"Hunter oli tuolla. Hän yritti hukuttaa minut!", sain sanottua, ja huudahdin asian.
"Sinä taisin kyllä käydä uimassa, mutta Hunterin taisit kuvitella. Olit törmännyt puuhun, ja menettänyt tajusi.", Valkohaukka sanoi saapuen näköpiiriini selkäni takaa. Kohautin lapojani hieman hämmentyneenä, ja Valkohaukka talutti minut parantajan pesään.
"Kuule Valkohaukka. Minulla olisi asiaa.", naukaisin parantajaoppilaalle, joka järjesteli hieman yrttivarastojaan. Naaras tassutteli vierelleni istumaan, ja meni hyvään asentoon, valmiina kuuntelemaan.
"Uskotko että Hunter jahtasi minua?", kysyin hieman nolona. Naaras mietti hetken, ja nyökkäsi sitten. Katseeni kirkastui.
"No kun törmäsin siis puuhun, silmissäni sumeni. Pian luokseni ilmestyi kuin ilmetty minä, nimeltään Vesiputous. Oletko saanut yhtään unia Tähtiklaanilta, että se olisi muutama kuu sitten lähettänyt taivaallisesta klaanistaan kissan klaaniimme?", kysyin naaraalta toiveikkaana. Mutta pettymyksekseni parantajaoppilas pudisti päätään.
"Mutta Vesiputous kertoi myös jotain muuta. Olen hänen kaksoisolentonsa maan päällä!", huudahdin, ja säikähdin, että toinen pesässä nukkuva pentu heräisi, mutta ei onneksi herännyt.
"No, minä kerron jos näen jotakin. Mutta kiitos, kun kerroit. Tuo saattoi olla viesti Tähtiklaanilta. Mutta syö nämä yrtit, ja lepää, niin tuo kuhmusikin paranee.", oppilas sanoi ja nousi tassuilleen, ja työnti yrttikäärön eteeni. Nuolin unikonsiemeniksi uskomani yrtit, ja painoin pääni sammalille ja kaisloille, ja nukahdin pian peläten uusia merkkejä Tähtiklaanilta.

//Toivottavasti ei haittaa että käytin toisten hahmoja..?//
Vastaus:Toisten hahmojen käyttäminen on sallittua~ Tässä tarinassa oli mukava juoni, mutta se tuli aika yllättäen, että olisit ensin kirjoittanut pari tarinaa, ja sitten vasta Vesitassu olisi saanut selville Vesiputouksen aikomukset. Mutta tästä en tietenkään rokota pisteitä, saat 24 kp:eeta ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
22.07.2014 18:03
Heräsin parantajan pesästä. Räpyttelin unisia silmiäni.
"Mi..Mitä teen täällä?" Mumisin lähes itselleni,mutta Teerenlento kuulin puheeni.
"Jouduit taisteluun" Vanhempi parantaja naukui vastauksen luomatta katsetta minuun. Nousin istumaan ja katselin paremmin ympärilleni. Vieressä oleva makuualusta oli tyhjä.
"Missä Vaaleatassu?" Kysyin.
"Hän heräsi aijemmin joten annoin hänen mennä. Hän voisi tänään vain autella leirissä" Teerenlento maukui. "Sinäkin voit lähteä. Yritä ottaa tänään rennommin" Täplikäs naaras komensi ja järjesteli yrttejään tottuneesti.
"Kiirettäkö oli yöllä" Utelin.
"Kyllä. Vaahteralehti hyökkäsi vielä partion kimppuun. Sammalturkki haavoittui,mutta muuten kellekään muulle ei käynyt kuinkaan" Parantaja huokaisi. Nyökkäsin vaikkakin turhaa ei kiireinen naaras edes tuntunut huomaavan kun poistuin pesästä. Kirkas auringon valo sokaisi minut. Rastastähti jutteli sotureille kauempana. Tassutelin heidän luokseen. Päällikkö oli jakamassa päivän partiot.
"Kas. Oletkin päässyt pois" Päällikkö maukaisi. Nyökkäsin hieman.
"Ajattelin ettet menisi tänään mihinkään partioon vaan lepäisit.Kaikki on jo järjestetty Vaaleatassukin auttaa tänään vain klaanivanhimpia ja kuningattaria" Päällikkö naukui.
"Menen kuitenkin kävelylle. Jäseneni ovat hieman kipeät liiasta lepäämisestä" Maukaisi. Rastastähti kohautti lapojaan ja katosi pesänsä varjoihin. Näin kullanruskean naaraan joka ravasi luokseni.
"Olet kunnossa" Tämä kehräsi ja kosketti kuonoani.
"Miksi en olisi? Ei haavat olleet niin syviä" Vastasin ja otin pari askelta taakse päin. Perhonsiipi tuijotti minua yllättyneenä.
"Joku on nukkunut takiaisten päällä" Tämä naurahti ja kosketti kuonoani hännällään. Tunsin kuonossani olevassa haavassa vieläkin kipua. Perhonsiipi loittoni kohti oppilaspesää. Tämä oli menossa ilmeisesti hakemaan oppilastaan. Kiihdytin askeliani ja poistuin leiristä.

Miten ihana oli olla rauhassa metsässä ilman että piti huolehtia partioista tai mistään muusta. Vaikka olinkin kunnianhimoinen oli myönnettävä että varapäällikkönä oli raskasta. Kävelin varjoissa vältellen aurinkoa. #Kauhean kuuma# Ajattelin ja vilkaisi taivaalle,jossa aurinko oli saavuttamassa huippunsa. Samassa ajatukseni keskeytti ääni kauempaa. Vilkaisin ympärilleni. Olin unohtanut keskittyä ympärillä tapahtumaan. #Olen kuin mikäkin klaanivanhus kävelyllä# Ajattelin itsekseni ja lähdin hiipimään varoen kohti ääntä. Näin kauempana oranssin kasan joka oli kumartunut syömään jotain.
"Ei taas" Huokaisin hiljaa. "Vaahteranlehti häivy jo Jokiklaanin reviiriltä" Korotin ääntäni jotta kauempana kolli kuulisi minut. Tassutelin lähemmäs. Luopio keskeytti ruokailunsa ja kohotti päätään.
"En. Minä syön nyt halusit tai et. Tämä on minun saaliini" Kolli sähähti. Vilkaisin puoliksi syötyä laihaa hiirtä.
"No en minä tuota kyllä haluakkaan" Tuhahdin. Vaahteralehti tuijotti minua hetken.
"Ja vielä eilen olit kimpussani. Nyt et välitä enää siitä kun reviirillä on tunkeilijoita. Välillä mietin että onko päässäsi hämähäkinseittiä" Luopio nauroi. Kohautin lapoja.
"Mieti mitä halut. Syö nyt äkkiä ja häivy sitten" Huokaisin ja asetuin istumaan. Vaahteralehti utijotti minua vihreillä silmillään hetken.
"Etkö välillä haluaisi olla yksinäinen kissa. Etkä alistua muiden tahtoon?ETkö tahtoisi elää ilman rajoja taikka mitään typerää tähtiklaania" Tämä aloitti.
"Asiani eivät kuulu sinulle" Vastasin kylmästi. Luopio ei luovuttanut.
"Voisimme yhdessä olla koko metsän mahtavimmat luopiot" Vaahteralehti tarjosi. Mietin hetken. Varapäälliköksi pääseminen oli vaatinut paljon,mutta jostain syystä Vaahteralehden tarjous siirtyä luopioksi olisi houkutteleva.
"Varapäälliköksi pääseminen on vaainut paljon" Alotin,mutta en tinnyt oikein miten jatkaa.
"En käske sinun luopua paikastasi. Siitä on jotain hyötyä" Luopio naukaisi. Jos tässä kohtaa saisin tavata isäni tämä olisi kehoittanut tarttumaan tarjoukseen. Olihan isänikin luopio ja tällä hetkellä tuolla jossain pimeyden metsässä. Vaihdoin asentoani kiusaantuneena.
"Voin harkita asiaa" Sanoin lopulta. Vaahteralehden silmissä näkyi kunnianhimo ja viha.
"Tule joelle yöllä. Niin ettei kukaan näe sinua" Luopio käski ja poimi saaliinsa rippeet suuhun ja katosi enää mitään sanomatta. Jäin vain tuijottamaan hölmistyneenä eteeni. Ravistelin itseäni. #Parempi palata leiriin jotta voin yöllä lähteä# Päätin ja lähdin hiipailemaan takaisin leiriin. Koko matkan mietin päätöstäni. Edes leirissä en ollut vielä varma. AStelin vain suoraan sotureiden pesään.
"Kas palasit" Perhonsiipi maukaisi.
"Niin. Eikö sinun pitänyt olla menossa harjoittelemaan iltatassun kanssa" Naukaisin.
"Kyllä,mutta menen yölliseen partioon" Perhonsiipi vastasi. "Joten ajattelin levätä. En ole nukkuunt juuri ollenkaan" Naaras huokaisi. #Menetkö. Sinusta voi olla minulle hyötyä# Iloitsin mielessäni.
"Milloin lähdette" Utelin. Perhonsiipi vilkaisi minua epäillen mutta vastasi.
"Auringonlaskettua"
#Hyvä, jos menen kuunhuipunhetkeksi joelle voin tavata Vaahteralehden rauhassa# Ajattelin. Nyökkäsin ja harpoin omalle makuualustalleni. Käperryin keräksi ja suljin silmäni. N ukahdin yllättävän nopeasti.

Unessa oli pimeässä metsässä. Viluilin ympärilleni. Näin vain nopeasti liikkuvia kissojen varjoja.
"Näen sinut viimein rakas tyttäreni" Valkea kissa pyyhältää esiin varjoista ja istuu eteeni. Tällä on harmaita laikkuja ja minun kaltaiset silmät.
"Isä?" Naukaisin epävarmasti. "Missä olen?"
"Kyllä rakas. Olet nyt pimeyden metsässä" Kissa selittää. Katselen ympärilleni. #Onpa tylsä paikka. Oletin hienommaksi# Ajattelin mielessäni.
"Älä ajattele noin. Tämä on laaja paikka. Me kaikki suunnitelemme kostoa yhdessä täällä" Isäni maukaisee terävästi. Käännän katseeni takaisin vanhempaan kissaan.
"Mitä asiaa sinulla on?" Kysyin suoraan.
"Tarkailin sinua tänään. Tapasin Vaahteranlehden ja tämä taisi ehdottaa sinulle luopioksi ryhtymistä" Isäni maukui. Nyökkäsin.
"Mitä olet ajatellut vastata" Kolli uteli.
"En ole päättänyt vielä. Varapäälliköksi pääseminen on vaatinut paljon" Naukaisin.
"Miksi mietit? Luopion elämä on mukavampaa ilman typeriä soturilakeja tai tähtiklaania. Voit olla varapäällikkönä. Siitä on apua. Voit käskeä lähes muut jo suoraan kuolemaan" Isäni selittää. Kallistin päätäni. #Totta# Myönnän mielessäni. Yllättäen tipahdan tyhjyyteen. Kaikkialla on mustaa ja sitten tipahdan vatsalleni aurinkoiselle niitylle. #ja nytkö olen sitten tähtiklaanissa# Ajattelin ja nousin takaisin istumaan. Emoni kiiruhtaa esiin ilman mitään sen salaperäisempää tekemättä.
"Kultaseni. Ei älä kuuntele tuollaista. Sinun tulee jatkaa kuten ennenkin" Emoni maukuu hädissään.
"Sanoit että rakastat minua teen mitä hyvänsä" Huomautin.
"Kyllä,mutta en tahdo että teet elämäsi virhettä" Emoni naukuu.
"Tein jo päätökseni" SAnon vain yllättäen aivan kuin kaikki olisikin selvää. Nyt tiedän mitä teen. Emoni kallistaa päätään.
"Jos olet varma,mutta ole kiltti harkitse" Tämä naukuu. "Nyt voit herätä" Ja sitten olen hereillä.

#Ei voi sekalaisempaa olla# Ajattelin ja avasin silmäni. Näin taas tutun soturipesän. Nousin istumaan. aikaa oli kulunut ja lähes kaikki soturit oli nukkumassa. #Lähden nyt# Päätin ja livahdin ulos leiristä. En ehtinyt kauaksi,kun kuulin perhonsiiven äänen.
"Jäämyrsky mitä sinä tähän aikaan täällä olet" Naaras oli hämmentynyt tämän mukana oli Mustakynsi joka mulkoili minua vihaisesti sekä pääskyhäntä joka tuijotti maahan.
"Nukkuin taas huonossa asennossa joten tulin kävelylle ja oloni on parempi joten yritän pyytää jotain. En ole saalistanut osaani tänään" Maukaisin ja tuijotin partion jäseniä ilmeettömästi. Perhonsiipi nyökkäsi varovasti.
"Yritä palata pian leiriin. Mekin palaamme aijemmin,koska lähdimme aikaisemmin" Perhonsiipi naukui. Mustakynsi sähähti.
"Ettet vaan olisi menossa jonnekkin" Kolli sähisi. Tälle olisi viakeampi valehdella.
"En. Olen varapäällikkö olin sairas tai en tahdon tehdä osani klaanin hyväksi vaikka yöllä" Naukaisin.
"Mustakynsi älä riitele vaan anna Jäämyrskyn olla rauhassa" Perhonsiipi huokaisi ja lähti liikkeelle. #Kiitos Perhonsiipi# Kiitin mielessäni kun olin päässyt partiosta eroon. Täytyy kehitellä parempia valheita. Kiihdytin askeleitani ja lopulta juoksin. Hidastin vasta joella. Kuun peilikuva erottui kirkkaasta purosta. Vaahteranlehti ei ollut vielä tullut. Nälkä kouraisi vatsaani. #Ai niin en ole syönyt# Muistin. En kylläkään ehtinyt edes liikkua kun Vaahteranlehti ilmestyi.
"Epäilin ettet tulisi" Tämä nauroi. "No mikä on vastauksesi"
"Olen päättänyt,että rupean luopioksi. Mutta pysyn samalla varapäällikkönä jokiklaanille" Vastasin uhmakkaasti ja kohotin päätäni.
"Hyvä. Varapäällikköydestäsi tulee olemaan hyötyä. Tapaamme joella joka yö. Tänään en ehdi jutella minulla on muuta. Mutta näemme huomenna kuunhuipunhetkellä" Kolli naukaisi ja kiepsahti ympäri ja juoksi pois. #Tästä alkaa elämäni petturina# Hurrasin mielessäni.

Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: pisaratassu
Kotisivut: http://jokiklaani/
22.07.2014 15:11
pisaratassu vääntelehti ja kääntelehti nurmikolla.on viherlehden aika pennut naukuivat.pisaratassu nousi mitä ihmeellistä muka siinä on?hän käveli klaanin reviirin reunalle.huoh pisaratassu huokasi.joudun vain vaikeuksiin jos lähden.hän naukaisi.kun hän kääntyi niin hän kuuli takaan sa surullista maukumista.hän kääntyi ja hänen edessään seisoi kaunis valkoinen kissa.eikö sinulta heruisi ruokaa vanhalle kissalle?se naukui.joo.pisaratassu sanoi ja kävi hakemassa hiiren kun hän palasi kissa makasi maassa veressä.mitä!?pisaratassu naukaisi kovaa.
Vastaus:...Et ole liittynyt? Jokiklaanissa ei ole yhdenkään Pisaratassun tietoja. Vain liittyneet saavat tarinoida. Jos aiot kirjoittaa jossakin toisissa paikoissa, niin kannattaa laittaa puheet "näiden sisälle", tai -vuorosanaviivalle. Tuosta ei saanut kunnolla selvää, missä oli puheet ja sen sellainen. Lisäksi voisit kuvailla paremmin, ja kirjoittaa pitempiä, koska tämä käy enemmänkin roolimisesta.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteranlehti, Luopio
22.07.2014 01:45
//Jonkinmoinen tarina nyt pitkästä aikaa...

Kolli asteli turhautuneesti eteenpäin. Tuon turkki oli palanut joistakin kohdista tulipalon takia. Se oli päässyt yllättämään hänet. Lisäksi vielä se, että hän oli nälissään. Hyvin nälissään. Nyt hän voisi syödä vaikka pennun. Tai parikin. Tuon tassut ravasivat maata pitkin ja turkki heilutti aluskasvillisuutta. Vaahteranlehti pysähtyi. Hän tahtoi kostaa Jokiklaanille. Ja tiesi kyllä miten se tehdä. Tappaa yksitellen pennut. Niin se ei saisi lisää jäseniä. Tuo pudottautui matalaksi. Jostakin kantautui partion tuoksu. Vaahteranlehti oli vain ketunmitan päässä, kun Jokiklaanin jäsenet ravasivat tuon edestä. Tiheähkö aluskasvillisuus peitti hänet näkyvistä. Tuo jäi katselemaan toisen klaanin jäsenten perään kun oli nousemassa seisomaan. Jokin jysähti hänen päälleen painaen luopion maata vasten. Kolli sähähti ja pomppasi jaloilleen. Kissa tuon päällä lennähti pois. Vaahteranlehti kääntyi sähisten ympäri. Hän tunnisti heti tuon kissan.
"Sammalturkki... " kolli sihisi hampaidensa välistä. Tuon häntä piiskasi ilmassa. Naaras katseli halveksuen ja mulkoillen luopiota.
"Poistu heti reviiriltämme!"naaras sihahti takaisin ja pudottautui matalammaksi häntä piiskaten ilmaa ja kynnet esillä.
"Ja jos en?" luopio vastasi murahtaen huvittuneesti. Sammalturkki ponkaisi Vaahteranlehden kimppuun. Kolli väisti vikkelästi ja tönäisi naaraan kumoon. Tuo hyppäsi soturin päälle ja piti neulanterävillä kynsillään soturista kiinni, samalla kun raapi tuon mahaa takajaloillaan. Soturi sähisi ja yritti rimpuilla luopion otteesta. Kolli kaatui hieman sihulle, kun naaras potkaisi häntä mahaan. Kissat kierivät hurjasti kamppaillen maata pitkin, yhtenä hampaiden ja kynsien sekamelskana. Vaahteranlehti nappasi naaraas takajalasta kiinni ja puraisi kuin haukaten saalista. Sammalturkki ulvaisi kivusta.
"Kuono umpeen!" Vaahteranlehti sähähti ja raapi naaraan alaselkää. Soturi sähähteli ja välillä vinkaisi kivusta. Jotenkin Vaahteranlehti pääsi tuon päälle. Naaras ponkaisi maasta ja joka lennätti luopion pienen matkan päähän. Kollin silmät kiiluivat. Se ei ollut mikään tavallinen kiilto. Ne olivat sen sydämettömän murhaajan silmät, ja sen, jooka oli valmis tappamaan mitä tahansa vain syödäkseen. Sammalturkki hätkähti. Naaraan kasvoilla oli pelästynyt ilme. Tuo perääntyi muutaman askeleen, vasen takajalka ontuen. Vaahteranlehti otti askeleen kerrallaan naarasta kohden, veri ja kuola valuen suusta. Tuo nuolaisi huuliaan ja loikkasi kynnet esillä soturin kimppuun joka ei osannut sitä odottaa. Luopio loikkasi kiinni naaraan kaulaan ja pureutui syvälle. Sammalturkki ulvaisi kivusta ja koitti rimpuilla irti. Se oli väärinn tehty. Vaahteranlehden hampaat pureutuivat entistä syvemmälle. Lisäksi rimpuileva Jokiklaanin soturi, toi luopiolle mieleen irti pyristelevän jäniksen. Luopio heilautti toista korvaansa ja katsoi pensaikkoon suoraan eteensä. Sieltä ilmestyi ensin yksi soturi, Mustakynsi, sitten Symbolihäntä ja Pääskyhäntä. Nuo tuijottivat hiukan kauhuissaan luopio kissaa, joka roikotti Sammalturkkia suustaan kuin saaliseläintä. Kummaltakin kissalta oli lähtenyt karvatukkoja, ja verta valui sieltä täältä. Sammalturkin jalassa oleva syvä purema vuosi runsaasti. Vaahteranlehden toisessa korvassa oli lovi, ja selässä isohko haava. Kummallakin oli lisäksi pienempiä viilto haavoja jotka tihkuttivat verta.
"Ei askeltakaan!" luopio murisi. Mustakynsi mulkoili luopiota.
"Tai revin hänet kappaleiksi!" tuo jatkoi sähähtäen. Mustakynsi vilkaisi Sammalturkkia.
"Jos revit hänet, revimme sinut! Ajattelitko pärjääväsi meille kolmelle?" soturi sähähti. Vaahteranlehti epäröi. Jos hän nyt tappaisi Sammalturkin, Jokiklaanissa olisi yksi soturi vähemmän. Toisaalta nuo kolme hyökkäisivät hänen kimppuunsa, ja tappaisivat. Luopio päästi irti Sammalturkista, ja naaraan ruumis mätkähti velttona maahan verta valuvana vuolaasti. Vaahteranlehti perääntyi hitaasti ja astui sitten takaperin pensaikkoon. Tuon silmät kiiluivat murhan-, vallan-, koston- ja syömisenhaluisina.
"Tapan teidät kaikki!" tuo sähähti ulvahtaen ja muristen.
"Yksi kerrallaan!"
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
21.07.2014 12:17
//Jatkuu siis Sirpun kirjoittamasta tarinasta, joka on tullut jo jonkin aikaa sitten....

Luku 49; Sateenkaaren päässä on aarre

Veri valui Rastastähden lavasta, josta Tuuliklaanin kissa oli häntä raapaissut. Haava ei ollut syvä, mutta kivulias se kyllä oli. Teerenlento ja Valkohaukka yrittivät löytää saarelta kaikkia mahdollisia yrttejä, joilla auttaa haavoittuneita kissoja. Jokiklaanin päällikön ennen niin siniset silmät säihkyivät nyt kirkkaanpunaisina johtuen niihin paistavasta liekkien hehkusta. Koko Jokiklaanin leiri oli tulessa, ja kaikki kissat olivat hinanneet itsensä saarelle turvaan. Ennen tulipaloa Tuuliklaani oli hyökännyt, mutta oli pian joutunut pakenemaan tulen takia. Rastastähti näki silmänurkassaan Jäämyrskyn, joka ilmeisesti laski saarelle päässeitä kissoja. Päällikkö sulki silmänsä ja hänen mieleensä juolahti pieni kysymys.
Missä Sirpalesydän?
Hän piti yhä taukoa vaaleanharmaasta kumppanistaan, mutta nyt kipu pisti hänen sydämessään. Entä jos kolli olikin yhä tuolla tanssivien liekkien keskellä, entä jos hän oli... kuollut?
Ei se niin voinut olla. Ei hänen kumppaninsa olisi voinut noin vain kuolla, ei, ei nyt, kun he eivät olleet puhuneet toisilleen aikoihin ja muutenkin olleet huonoissa väleissä.
Tummanharmaa naaras yritti kurkottaa nuollakseen haavasta valuvan veren, mutta ei yltänyt. Hän nousi jaloilleen ja ymmärsi niiden vapisevan. Hän vilkaisi hieman hädissään ympärilleen. Ei kai kukaan katsonut? Päällikön pitäisi olla viimeinen kissa klaanista, joka pelkäisi. Naaras nielaisi ja yritti pitää jalkansa paikoillaan. Hän kuuli jonkun tulevan lähemmäs, ja tunnisti sen Pajupuroksi. Hänen sisarensa poskessa oli kivuliaan näköiset hampaanjäljet, mutta muuten naaras oli selvinnyt vähin vammoin. Hänellä oli suussaan kääröksi rullattua hämähäkinseittiä ja pari lehteä.
”Mitä sinä noilla?” Rastastähti kysyi ja iski jalkansa yhteen peittäeäkseen niiden vapinan.
Pajupuro pudotti käärön ja lehdet maahan voidakseen puhua ilman että purisi ne tohjoksi. ”Teerenlennolla ja Valkohaukalla on tassut täynnä työtä auttaessa koko klaania, joten ajattelin olla hyödyksi ja auttaa heitä hieman,” ruskea soturi selitti ja hymyili hieman. ”Sinä olet ensimmäinen kohteeni.”
”Olisit itse ensimmäinen kohde tai valitse joku toinen. Ei tämä,” päällikkö kosketti hännällään haavaansa ja irvisti. ”ole niin vakava, että sen pitäisi olla listalla heti ensimmäisenä. Ja minulla on kahdeksan elämää, muilla täällä vain yksi. Häivy siitä ja mene muita auttamaan.”
Pajupuro kehräsi. ”Höpö höpö. Hoidan omani vasta viimeisenä. Jos tuon antaa tulehtua niin menetät vielä jalan.”
”Jos tuon antaa tulehtua niin menetät vielä kasvosi.”
Ruskea naaras vilautti pehmeän hymyn ja otti lehtiä suuhunsa. Hän painoi niitä käpälillään Rastastähden haavaan ja päällikkö päästi turhautuneen ärähdyksen.
”Ihan oikeasti, auta jotakuta toista ensin, minua ihan hävet-” Lause loppui epämääräiseen älähdykseen.
”Jos päällikkö ei pysy kasassa niin ei pysy klaanikaan.” Pajupuro maukui hiljaa ja kääri lehtien päälle hämähäkinseittiä. Sitten hän puraisi seitin poikki ja taputteli sisarensa lapaa.
”Jos klaani ei pysy kasassa niin ei pysy päällikkökään...” Rastastähti mumisi mutta Pajupuro ei luultavasti kuullut.
”Noin, valmis!” Ruskea soturi hymyili ja nosti lehdet ja seitit takaisin suuhunsa. ”Heippatirallaa!” naaras hävisi kissojen sekaan.
Päällikkö nuolaisi käpäläänsä ja katsahti taas epätoivoisena leiriä kohti.
”Miten tästä voi selvitä...”

Aamulla liekit olivat sammuneet. Klaani nukkui yhdessä kasassa saaren keskellä, juuri siinä, missä kissat yleensä istuivat kokoontumisessa.
Rastastähti ei ollut saanut kunnolla unta koko yönä. Sirpalesydän ei ollut palannut. Kun Jäämyrsky oli illalla laskenut kaikki kissat, joukosta puuttui vain Sirpalesydän ja Huomenkukan pentu. Täytyi vain toivoa, että kummatkin olisivat turvassa. Suurin osa klaanista nukkui vielä. Rastastähti käveli kauemmas kissaläjästä ja huomasi, että hereillä olivat ainakin Teerenlento, Perhonsiipi ja joku oppilas. Päällikkö päätti antaa muiden vielä nukkua, olihan takana raskas päivä. Hän kiipesi puuhun, jonka oksilla päälliköt istuivat kokoontumisen aikana. Hän heittäytyi oksalle, jolla hän yleensä istui kokoontumisessa. Hän siirsi katseensa Jokiklaanin reviirille, joka oli yhä savuava ja noesta musta. Onneksi vaikutti kuitenkin siltä, että tuli ei ollut levinnyt leiristä muualle reviirille, sillä leiriä suojaavat joet olivat estäneet sen. Naaras tunsi silmiensä kostuvan, kun hän ajatteli Sirpalesydäntä. Kolli oli vahva, mutta ihan kuka tahansa olisi voinut heittää henkensä kuumassa, liekkien ympäröimässä suljetussa leirissä, jossa ilma oli täynnä hengenvaarallista savua.
Hän katsahti vielä alas, missä Teerenlento herätteli Valkohaukkaa. Päällikkö hieroi silmiään pehmeillä käpälillään. Ehkä hänen oli parasta koota pian partio tutkimaan palanutta reviiriä, jotta kaikki saisivat selville, olivatko kaksi kadonnutta kissaa elossa, ja oliko sinne turvallista palata.
Naaras loikkasi alemmalle oksalle ja siitä suuren juuren päälle, josta maahan. Teerenlento vaihtoi hänen kanssaan silmäyksen ja jatkoi oppilaansa herättelemistä.
Rastastähti käveli lähemmäs kissoja, ja asteli Huminapilven ja Tiikerijuovan luo, jotka nukkuivat kylki kyljessä. Hän tökki kuonollaan Tiikerijuovan poskea, ja hetken päästä raidallinen naaras avasi silmänsä.
”Tulisitteko te kummatkin kanssani tutkimaan reviiriä?” päällikkö kuiskasi niin, ettei herättäisi toisia.
Tiikerijuova räpytteli hetken silmiään kuin sulatellen kysymystä mielessään. Sitten hän nyökkäsi ja nuolaisi kumppaniaan korvasta niin, että punertava soturi heräsi.
”Otetaan mukaan vielä Pääskyhäntä,” Rastastähti supisi ja hiipi tummanruskean raidallisen naaraan luo. Tämän herättelemiseen ei mennyt kauankaan, joten partio oli kohta jo vedessä uimassa kohti rantaa.
Rastastähti johti partiota ja huomasi pian muiden jäävän jälkeen. Hän ui hetken paikoillaan niin, että muut saivat hänet kiinni ja sitten he nousivat rantaan. Partio jatkoi matkaa leiriin.
Leirissä kaikki oli mustaa, kuten saaresta oli näkynyt. Leiriä ympäröivät pensaat olivat palaneet tuhkaksi ja pari puuta oli mustunut, mutta ainakin ne olivat pysyneet pystyssä.
Tummanharmaa raidallinen naaras katsoi partiotaan. Kaikki kolme kissaa näyttivät järkyttyneiltä. Pääskyhännän jalat tärisivät holtittomasti ja Tiikerijuova painautui kumppaninsa kylkeen. Ilmassa haisi vahvasti savu. Rastastähti yritti rauhoittua ja viittoi hännällään partiota hajaantumaan.
Pääskyhäntä lähti sotureiden pesälle, Tiikerijuova pentutarhaan ja Huminapilvi oppilaiden pesään. Rastastähti veti syvään henkeä. Hänelle jäivät parantajan pesä ja hänen omansa. Ensiksi hän meni Teerenlennon ja Valkohaukan pesään. Tuli ei ollut päässyt aivan sisälle asti, joten yrtit olivat säilyneet. Se ainakin oli hyvä merkki. Yrtit olivat kuitenkin epämääräisessä järjestyksessä. Yleensä ne olivat oikein siististi omilla paikoillaan, mutta nyt ne olivat kaikki sekoittuneet yhteen kasaksi. Rastastähti oli jo lähdössä pois, kun yrttikasa liikahti. Hän käännähti ympäri ja huomasi harmaan turkin pilkottavan yrttien seasta. Hänen sydämensä jätti lyönnin väliin ja hän raivasi yrtit nopeasti tieltään löytäen yrttien alta Huomenkukan kadonneen pennun, Laakeripennun. Tavallisesti pienen naaraspennun turkki oli vitivalkoinen, mutta nyt se oli harmaa noesta.
Rastastähti ymmärsi pennun olevan elossa, mutta se hengitti hyvin heikosti. Hän nosti pennun varovasti pois yrttien seasta ja nuoli sitä vastakarvaan. Pieni naaraspentu hengitti yhä yhtä heikosti. Päällikkö raotti käpälillään hieman sen suuta ja huomasi koko suun olevan musta. Hän käänsi pennun ympäri ja työnsi käpälällään hellästi sen selkää. Kun kissalla oli mennyt vettä keuhkoihin, kyseisellä tavalla se saatiin ulos. Mutta tuhka ei ollut nestemäistä, joten se ei välttämättä auttaisi. Tummanharmaa raidallinen naaras nosti pennun varovasti sen niskanahasta ja kantoi sen pois pesästä. Aukiolla Huminapilvi tutki pesien takaa ja huomasi päällikön.
”Rastastähti, oppilaiden pesästä ei- Laakeripentu!” punertava kolli henkäisi ja juoksi päällikön sekä pennun luo.
”Hae sammalta ja kostuta se joessa. Heti,” Rastastähti käski ja soturi lähti heti matkaan.
Huminapilvi pysähtyi sotureiden pesän kohdalla, pujahti sisään, ja tuli pian takaisin suussaan puoleksi palanut sammalpallo, joka ilmeisesti oli jonkun pedistä. Kolli pinkaisi joelle.
Rastastähti laski Laakeripennun maahan ja pian Tiikerijuovakin tuli paikalle.
”Voi sinua pientä parkaa...” entinen kuningatar maukui huolissaan ja nuolaisi pennun päälakea lempeästi.
Huminapilvi tuli takaisin sammal märkänä ja laski sen Laakeripennun viereen.
Tiikerijuova ei tarvinnut ohjeita, vaan avasi heti varovasti pennun suun niin, että Rastastähti pystyi puristamaan veden suoraan sen kurkkuun. Pentu yski ja Tiikerijuova käänsi sen mahalleen painaen sen selkää niin, että se yski mustaksi värjäytynyttä vettä ulos.
”Pidä hänestä huolta,” Rastastähti maukui. Tiikerijuova nyökkäsi ja selitti jotain Huminapilvelle niin, että soturi alkoi auttaa häntä. Pääskyhäntä tuli läheltä jokea ja kipitti päällikön luo.
”Löysin joen luota kuolleen ketun,” naaras selitti ääni väristen. ”Sen turkki oli ihan palanut...”
”Hienoa,” Rastastähti mumisi eikä edes kuullut mitä soturi kertoi. Hän suuntasi omalle pesälleen. Sammalverho oli palanut ja pudonnut tuhkana maahan, mutta liekit eivät olleet päässeet pesän sisälle. Naaras pisti päänsä pimeän pesän sisälle. Hän pelästyi niin, että löi päänsä kattoon, kun huomasi kissan ruumiin pesän nurkassa.
>Ei... Älä ole kuollut, kiltti...<
Hän pujahti sisälle ja asteli vapisten kissan luo. Kollin kaulassa oli suuri haava, jonka ympärillä oli mustaksi kuivunutta verta. Turkissa oli nokea ja pari kynnenviiltoa siellä täällä, mutta palovammoja ei ollut. Rastastähti laski päänsä kollin kyljelle, ja tunsi, kuinka se nousi ja laski hitaasti.
”Tähtiklaanin kiitos...”
Rastastähti nuolaisi Sirpalesydämen kuonoa hellästi. Hän tarttui kollia varovasti niskasta ja yritti vetää. Kolli oli hänelle kuitenkin liian painava, ja jos hän raahaisi häntä, hän saattaisi vahingoittaa häntä. Päällikkö astui puoleksi ulos pesästään ja kutsui Pääskyhäntää, joka tuli hänen luokseen hetkessä.
Yhdessä kaksi raidallista naarasta nostivat harmaan kollin ulos pesästä palaneelle aukiolle. Tiikerijuova makasi Laakeripennun vieressä ja nuoli pentua vieläkin. Huminapilvi huomasi Rastastähden, Pääskyhännän ja Sirpalesydämen, ja lähti nopeasti parantajanpesään.
Tummanharmaa raidallinen naaras puhdisti Sirpalesydämen turkkia noesta. Kollin hengitys oli muuttunut nyt tasaisemmaksi, kun tuo oli päässyt tunkkaisesta pesästä ulos tuuliseen leiriin.
Huminapilvi palasi hämähäkinseittirullan kanssa. Hän antoi sen Rastastähdelle ja päällikkö kääri sitä Sirpalesydämen haavan päälle. Hyytynyt veri olisi kannattanut ehkä putsata ensin pois, mutta parantaja tietäisi paremmin. Nyt Rastastähti tajusi, että hänen olisi kannattanut ottaa Teerenlento tai Valkohaukka mukaan, mutta oli jo myöhäistä.
”Pääskyhäntä,” päällikkö naukaisi. ”Hakisitko klaanin tänne? Täällä pitäisi olla ihan turvallista, ja Sirpalesydän ja Laakeripentu tarvitsevat parantajan apua.”
Raidallinen naaras nyökkäsi ja lähti matkaan.

Ei kestänyt pitkään, kun suurin osa klaanista oli jo päässyt leiriin. Jäämyrsky oli jakanut kissat kolmeen eri ryhmään: Leiriä kunnostaviin, metsästäjiin, ja rajapartiolaisiin.
Teerenlento hoiti Sirpalesydäntä ja Valkohaukka Laakeripentua. Rastastähti kunnosti leirin suojamuuria eikä millään saanut ajatuksiaan irti Sirpalesydämestä. Tärkeintä oli, että hän oli hengissä, mutta Teerenlento oli silti sanonut, että kolli tarvitsisi paljon lepoa, eikä pääsisi vielä moneen päivään ottamaan osaa soturin töihin. Toisaalta Sirpalesydän ansaitsi sen, levon siis. Hänellä oli ollut rankkaa viime aikoina. Rastastähti tiesi, että kolli rakasti häntä suunnattomasti, ja hän tiesi myös, ettei itse pystyisi ikinä rakastamaan ketään niin paljon. Mutta silti Sirpalesydän oli hänelle rakkain kissa koko klaanissa. Ehkä oli ollut väärin ottaa taukoa, mutta kun Sirpalesydän heräisi, niin hän kertoisi tuolle, että tauko olisi ohi. Tietenkin päällikön kuului olla kumppaninsa seurassa, klaani selvisi kyllä ilman jatkuvaa valvontaa.

//Vähän tönkkö ja loppuu outoon kohtaan, mutta who cares.
Vastaus:28 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvalehti,Varjoklaani
19.07.2014 14:10
Katselin ympärilleni. Auringon kirkaat säteet valaisivat sotureiden pesän. Vieressäni oli Mäntysydämmen makuualusta joka oli tyhjä. Nousin seismaan ja tassutelin ulos aukiolle. Vilkuilin ympärilleni. Näin Yösiiven joka viittoili minua luokseen. Kipitin mustan naaraan luo.
"Huomenta" Tämä naukui.
"Huomenta. Oletko nähnyt Mäntysydäntä" Utelin ja istuuduin. Kiedoin häntäi ympärilleni.
"Hän lähti partioon. He lähtivät juuri äsken" Yösiipi kertoi.
"Selvä" Naukaisin ja yritin olla näyttämättä pettymystäni. Olisin tahtonut mennä kollin kanssa tänään yhdessä metsästämään.
"Ota jotain syömistä" Yösiipi ehdotti. Vilkaisin tuoresaaliskasaa.
"En nyt. En ole vielä metsästänyt omaa osuuttani" Maukaisin.
"Minä kävin yöllä metsästämässä. Löysin yllätävän paljon saalista. Yö on parasta aikaa metsästää" Yösiipi naukui tyytyväisenä. "Taidan sitten mennä nukkumaan. Tuntuu että nukahdan pian tassuilleni" Musta naaras nousi seisomaan ja käveli soturipesään. #Taidan mennä sitten yksin metsästämään# Päätin mielessäni ja nousin seisomaan. Lähdin astelemaan ulos leiristä.
"Malvalehti. Minne menet?" Revontulitähde ääni ärähti. Käännyin ja näin edessäni hopeanharmaan naaraan.
"Ajattelin mennä metsästämään" Selitin. Revontulitähti katseli minua tiukasti hetken ennen kuin puhui taas.
"Tuo sitten paljon saalista. Klaani tarvitsee ruokaa" Päällikkö kääntyi ympäri ketterästi ja marssi ylväästi pois. En oikein ollut tottunut vielä nimeeni. #Malvalehti# Ajattelin tyytyväisenä kun kävelin ulos leiristä.

Kuuntelin tarkaavaisesti ympärilleni ja haistelin ilmaa. #Hiiri# Hoksasin ja pudottauduin saalistusasentoon ja hiivin kohti saalista. Erotin pienen ruskean hiiren joka nakerteli jotain pähkinää. Jännitin jokaisen lihakseni ja loikkasin kohti saalista. Hiiri pudotti pähkinän ja yritti karkuun,mutta onnistuin puraisemaan saaliin kuoliaaksi. Tiputin kuolleen hiiren maahan. Se ei ollut suuri. Ennemminkin todella pieni. Nälkä kouraisi minua. En ollut syönyt eilen juuri mitään. Aamulla vian pienen sammakon. En oikein pitänyt matelioista tai sammakoista. Mielestäni ne olivat limaisia ja pahanmakuisia. Valitettavasti vain nämä saaliit koristivat pääasiassa tuoresaaliskasaa. Onneksi sieltä löyty aina pieniä hiiriä välillä jotan muuta. #Tämä ei ole metsästyspartio# Ajattelin. #Löydän varmasti jotain muuta#. Iskin hampaani pieneen hiireen. En muistanutkaan kuinka hyvältä ruoka maistuikaan. Valitettavasti hiiri oli nopeasti syöty. Jatkoin matkaani. Kävelin kohti kaksijalkojen pesää. Kuuntelin tarkaavaisesti ympärilleni ja haistelin ilmaa. Edessäni kohosi kaksijalkojen omituinen pesä. Sen oviaukosta meni juuri sisään. Pesän oven edessä istuin puhtaanvalkea nuori naaras. En oikein osannut arvioida kissan ikää. Ehkä jotain 8 kuuta vanha. Istuuduin tarkailemaan tilannetta. Nuori naaras alkoi naukumaan tuskaisella ja hennolla äänellä. #Mitä hän tekee# Hämmästelin mielessäni,kun kissa korotti ääntään. Kaksijalkalan pesän ovi aukeutui. Sieltä saapui suuri kaksijalka joka laittoi maahan jotain ja palasi sitten pesän varjoihin. Valkea kissa näytti tyytyväiseltä. Se alkoi syömään kaksijalan tuomaa ruokaa. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin. #Kuka tuota moskaa syö. Mielumin vaikka sammakoita kun noita pupun papanoilta näyttäviä ruuaksi kutsuttuja juttuja# Irvistin jo pelkästä ajatuksesta. Silti seurasin kun kissa söin ja lopetettuaan alkoi putsata turkkiaan. Kaksijalka palasi ja otti kupin tältä ja meni taas takaisin pesään. Asitin ettei kaksijalka enää palaisi joten hiivin hieman lähemmäksi. Valkea naaraskaan ei vaikuttanut kovin vaaralliselta, joten uskaltauduin esiin.
"Hei" Naukaisin ja eteni varovasti lähemmäs. En tiennyt miten vieras kissa suhtautuisi minuun. Naaras näytti kuitenki pelokaalta.
"H..Hei" Tämä naukaisi nopeasti ja vilkuili ympärilleen. "Oletko niitä villikissoja" Naaras uteli hiljaisella äänellä. Tämän ruskeista silmistä näkyi pelko.
"Ai klaanikissojako tarkoitat? Olen Varjoklaanista" Kerroin. Valkea kissa hätkähti ja peruutti.
"Ethän tee minulle mitään" Tämä uikutti.Tuijotin vain hölmistyneenä kissaa.
"En tee. Mikä on nimesi. Minä olen Malvalehti" Mauuin ja istuuduin. Yritin vakuuttaa kissalle etten tekisi tälle mitään toivoen samalla ettei kukaan varjoklaanilainen näkisi minua.
"Kaunis nimi. Minun nimeni on Voikukka" Naaras maukaisi.
"Sinullakin on kaunis nimi,mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Miten sinä voit syödä tuollaista moskaa mitä kaksijalka sinulle äsken toi" Naukaisin. Nyt naaras näytti rentoutuvan hieman.
"Se on hyvää. Oma isäntä väkeni hylkäsi minut ja en osaa elää ilman teidän kielellä kaksijalkoja. Siksi syön täällä. Tuo kaksijalka ottaa minut pian varmasti luokseen" Voikukka maukui tyytyväisenä.
"Etkö tahtoisi elää vapaana ja villinä" Hämmästyin. Voikukka pudisti päätään.
"En. Liikaa vaaroja. Olen onnellinen lemmikkikissana" Naaras naukui tyynesti. "Vaikutat kovin laihalta. Te villikissat tai tarkoitan klaanikissat olette aina kovin laihoja. Ettekö turvautuisi välillä kaksijalkoihin" Voikukka naukui ja silmäili minua.
"Ei. Meillä on soturilaki joka käskee hyljeksimään kotikisujen elämää" Kerroin.
"Mikä kotikisu. Onko se sama kuin lemmikkikissa. Teidän puhe tyylinne on outoa" Voikukka kallisti päätään.
"Pysy kuitenkin pois muiden kissojen tieltä. Osa ei ole htä ystävällisiä kuin minä" Maukaisin. Voikukka tuijotti minua.
"Niin paljon vihaa teidän klaanien keskellä. Ystäväni hahtuva tuolta järven toiselta laidalta kertoi klaaneista minulle usein. En ymmärrä miksi soditte" Voikukka huokaisi.
"Se on vaikea selittää. Minun pitää nyt mennä" Naukaisin. #Minun pitää saada todella paljon saalista jotta kukaan ei ihmettele mitä olen tehnyt# Ajattelin.
"Oli mukava tavata Malvalehti. Tule toki uudelleen juttelemaan. Minut löytää useimmiten täältä" Voikukka hyvästeli.
"Taidan ehkä käydäkkin" #Paremmalla ajalla tosin# Lisäsin mielessäni. "Hei sitten" Lähdin kipittämään kohti metsää. Löysin pari sammakkoa ja yhden varpusen. Kun olin tyytyväinen poimin ne suuhuni ja palasin leiriin.

Tiputin saaliit tuoresaaliskasaan.
"Oletko jo syönyt" Mäntysydämmen ääni kysyi. Katsoin taakseni ja näin Mäntysydämmen smaragdin väriset silmät.
"Kyllä. Söin metsässä" Kerroin.
"Tule edes seurakseni on kurjaa syödä yksin" MÄntysydän pyysi. Nyökkäsin. Kolli otti äkkiä pyydystämäni hiiren kasasta ja tassuteli leirin sivustalle. Asetuin istumaan.
"Sain johtaa ensikertaa partiota" Mäntysydän kertoi samalla kun haukkasi palan hiirestä. Minunkin teki mieli syödä jotain,mutta yritin vain olla katsomatta hiirtä.
"Löysittekö mitään erikoista" Utelin. Mäntysydän pudisti päätään.
"Ei. Tavallinen rajojen kirtäminen. Mitä sinä teit"Kolli naukaisi.
"No tuota... Olin metsässtämässä ja tapasin yhden kissan" Kerroin. Mäntysydän loputti syömisen ja vilkaisi minua.
"Niin mitä" Tämä hämmästyi.
"Kissan nimi oli Voikukka. Juttelin tälle hetken aikaa. Ei mitään ihmeellistä" Selitin nopeasti. Mäntysydän nyökkäsi hieman.
"Kotikisut. Ne vain turvautuvt kaksijalkojen apuun aina ja kaikessa" Mäntysydän tuhahti.
"Voikukka oli kyllä ihan mukava" Puollustauduin.
"En sitä kielläkkään,mutta tiedäthän etteivät muut riemuitse jos tietävät sinun kaveeranneen kotikisun kanssa" Mäntysydän varoitti. HYmyilin hieman.
"Olet huolissasi minusta" Nauuin hiljaa. Mäntysydän hotkaisi loputkin saaliista.
"Kyllä" Kolli naukaisi ja tuijotti maahan. Kosketin tämän kuonoa.
"Olisi kai pitänyt sanoa tämä ajat sitten,mutta minä rakastan sinua" Kuiskasin kollille. Riemuitsin mielessäni. #Minä sanoin sen vihdoin#
"Niin minäkin sinua" Mäntysydän sanoi lopulta oltuaan hetken hiljaa. Räpäytin silmiäni ja tuijotin kollia. Ruosteturkki tosin rikkoi hiljaisuuden.
"Malvalehti ala tulla lähet partioon" Naaras naukaisi terävästi ja vilkaisi minua ja Mäntysydäntä epäilevästi. Kosketin nopeasti Mäntysydämmen korvaa.
"Nähdään illalla" Maukaisin ja tassutelin Ruosteturkin vierelle.
Vastaus:25 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
19.07.2014 13:11
Räpäytin silmiäni. Näin edessäni oppilaani Vaaleatassun.
"Herää jo" Tämä komensi ja tyrkki minua tassullaan. Nousin nopeasti istumaan.
"Mitä sinä täällä teet" Tivasin oppilaaltani joka istui makuupaikkani vieressä lähes keskekllä soturipesää.
"Herätän sinut. Menään jo harjoittelemaan" Vaaleatassu naukui eikä meinannut pysyä edes paikallaan. Tämän silmistä loisti innokkuus.
"Mistä päivästä lähtien sinä olet saanut määrätä minua" Tuhahdin ja näpäytin hellästi häännälläni oppilaan kuonoa.
"Älä marisi vaan tule. Järjestä äkkiä ne partiot" Kermanvärinen naaras touhotti. Pudistin päätäni.
"Käy poistamassa klaanivanhuksilta sillä välin punkit" Komensin. Oppilaan innostus laantui nopeasti. Pieni naaras tuijotti minua hämmetyneenä.
"Ei ne punkit itsekseen sieltä lähde. Mene nyt ehdit tehdä sen kyllä sillä välin kun minä päätän partioista" Hätistin oppilaan pois jaloistani. Vaaleatassu oli sanomassa jotain,mutta loin tähän käskevän katseen joten oppilas poistui kohti klaanivanhimpien pesää. Tassuttelin ulos pesästä. Viherlehden aika oli koittanut ja ilma oli ollut viime aikoina todella kuuma. Viitoin hännälläni aukiolla olevia sotureita luokseni. Silmäilin kaikki nopeasti ja tein mielessäni nopeasti päivän partioit.
"Pihkakynsi sinä johdat seuraavaapartiota ota mukaasi Huminapilvi ja Kuovitassu. Lähdette heti seuraavan partioin palattua" Komensin. Harmaa kolli nyökkäsi hieman ja vilkaisi vieressään istuvaa Huminapilveä.
"Ajattelin kyllä että Kuovitassulle olisi hyvä tänään harjoitella metsästystä. Olin suunnitellut opettavani hänelle uuden väijymistaktiikan" Huminapilvi naukui varovasti. "Ja Kuovitassu oli äskettäin partiossa" Kolli lisäsi.
"Selvä. Nuo ovat riittävän hyvät syyty. Pihkakynsi ota sitten mukaasi Pääskyhäntä ja mehiläistassu" Naukaisin. "Sammalturkki etkö olekkin menossa esittelemään Lumitassulle rajat" Siirryin kilpikonnakuvioisen naarasn puoleen. Tämä nyökkäsi.
"Tarkistatko samalla rajamerkit kerro minulle jos niitä täytyy vahvistaa" Komensin. Sammalturkki nyökkäsi ja lähti tassutelemaan kohti oppilaspesää.
"Tiikeri..." Olin aloittamassa seuraavaa partiota,kun Rastastähti asteli esiin pesästään. Soturit kääntyivät katsomaan päällikköä joka asteli pesästä.
"Minä johdan sitten sitä partiota joka lähtee Pihkakynnen partion jälkeen. Katson sitten tarkemmin ketä otan mukaani" RAstastähti maukui tyynesti ja käveli sulavasti tuoresaaliskasalle. Tämä vilkaisi nopeasti minua. Tein nopeas ja lähes huomaamattoman nyökkäyksen.
"Punatiikeri sinä johdat sitten auringonlaskun jälkeen lähtevää partiota. Ota mukaasi yksi soturi ja oppilas. Onko kellään kysyttävää" Maukaisin. NÄin kuinka Vaaleatassukin asteli minua kohti. Soturit hajaantuivat omiin tehtäviin.
"Voimme heti mennä käymään purolla jotta saat pestä tassusi" Naukaisin. Vaaelatassu nyökkäsi ja lähti puolijuoksua kohti jokea. Huokaisin ja kiihdytin itsekkin vauhtia. Vaaleatassu huomasi minun saavuttavan häntä ja oppilas kiihdytti nyt juoksuun. Kermanvärinen naaras oli yllättävän nopea vaikka itsekkin olin ketterä en saavuttanut nuorta naarasta. Tämä pysähtyi purolle ja kasteli tassunsa. Tämä näytti olevan tyytyväinen voittaessasan minut juoksemisessa.
"Olet yllättävän nopea" Naukaisin tyyytyväisesti. Vaaelatassu vilkaisi minua.
"Oliko tuo kehu" Tämä naurahti. "Taisi olla. Oikein hyvä" Maukaisin. "Kun olet uittanut nyt tassujasi siinä voisimme harjoitella kalastamista" Päätin. Vaaleatassu nyökkäsi.
"Katso niin minä näytän. Sinun tulee odottaa hiljaa että klaa ui lähelle ja nopeasti kauhaista se ilmaan" Selostin ja istuuduin sitten odottamaan kalaa. tuijotin vettä hievahtamatta. näin sivusilmällä kuinka Vaaleatassu liikahti tylsistyneenä. Lopulta kauempaa ui kala. Valmistauduin ja jännitin lihakseni. kalan uidessa lähelleni kauhaisin vettä niin että hopean värinen kala lennähti ilmaan ja laskeutui maahan. Puraisin sitä jotta kala lopettaisi sätkimisen ja kuolisi lopullisesti. Käänsin sitten katseeni Vaaleatassuun.
"Koeta nyt" Komensin. Oppilas käveli puron reunaan ja istui odttamaan. Suerasin kuinka oppilas keskittyi seuraamaan vettä ja sen liikettä. #Kala on tulossa hänen tulee valmistautua# Tajusin koska kauempana purossa näkyi liikettä. Vaaleatassukin näki sen ja jännitti itsensä. Kalan uidessa lähelle oppilas lennätti sen taidokkaasti ilmaan,mutta kala tippui suoraan takaisin veteen. Vaaleatassu tuijotti hämmentyneenä saalista joka nyt ui kauemmas.
"Tyypillinen virhe. Yritä saada se pinnalle niin että se tulisi maalle josta se on helpompi napata" Opastin. "Koita uudelleen"
Tällä kerralla oppilas onnistui saamaan kalan. Nyökkäsin tyytyväisenä.
"Haudataan ne" Naukasin ja hautasin kalani huolellisesti samoin Vaaleatassu.
"Voitko opettaa minua uimaan. Jooko... Vesi on niin ihanan viileää" Vaaleatassu aneli. Tämä tuijotti minua mahdollisimman vetoavasti. Sää oli hyvä ja pieni uinti ei olisi pahitteeksi. Auringon valossa istuminen alkoi jo väsyttääkkin.
"Sopii tällä kertaa" Myönnyin ja kahlasin veteen.
"Tule. Muista pysyä rauhassa ja kauhoa tassuilla näin" Näyytin edimerkkiä ja uin pienen ympyrän. Viileä vesi kasteli turkkini. Vaaleatassu asteli hitaasti vedessä.
"Et sinä huku" Naukaisin ja menin oppilaan vierelle jotta voisin hätätilanteessa tarttua tätä niskasta,mutta luotin sen verran Vaaleatassuun ja uskoi ettei tämä nyt suureen vaaraan joutuisi. Vaaleatassu alkoi kauhoa eteenpäni. Tämä selvästikkin alkoi hieman jännittää.
"Rauhassa" Komensin. Vaaleatassu ui hieman ja alkoi painua pinnan alle.
"Hitaasti ja rauhassa" Käskin ja otin oppilasta niskasta ja nostin tätä enemmän veden pinnalle. Vaaleatassu tajusi nopeasti miten uitiin ja kohta kermanvärinen naaras ui taidokkaasti purossa.
"Hyvä. Pienellä harjoittelulla sinusta tulee hyvä uimari. Nyt alahan tulla" Sanoin ja kävelin kuivalle maalle. Ravistelin turkkiani. Vaaleatassu tuli perässäni.
"Ihanan viileää" Oppilas naukui ja ravisteli itsensä kuivaksi.NYökkäsin ja asetuin istumaan.Haistelin ilmaa. Ilmassa leijui tuoksu joka ei kuulunut sinne. Vaaleatassu vilkaisi minua epävarmana.
"Mikä tuo haju on" Tämä kuiskasi.Tulija hiipi kokoajan lähemmäs ja onnistui aina välillä saamaan tuulen puolelleen niin ettei tunkeilijaa haistanut. Paljastin kynteni,mutta pysyin silti paikallani. Pensaikossa rapisi ja sieltä kului naurua jossa oli jotain tuttua.
"Tule esiin Vaahteralehti" komensin tajuttuani kuka oli tunkeilija. Vilkaisin äkkiä Vaaleatassua joka oli valmistautunut taistelemaan vaikkei kunnolla vielä mitään osannut. Oppilas katsoi minua hieman hämmentyneenä kun en tehnyt elettäkään vaan istuin tuijottaen pensaikkoon. Oranssin punainen kolli asteli esiin pensaikosta. Tämä kulki arvokkaasti kynnet paljastettuina meitä kohti.
"Kas kas... Täällä on tuttuja" Tämä nauroi pahaenteisesti.
"Sinulla ei ole enää mitään asiaa Jokiklaanin reviirille" Naukaisin ja kohotin kuonoani.
"Minä olen missä haluan" Kolli murahti ja otti askelee lähemmäs. "Etkö uskalla taistella" Tämä nauroi huvittuneena kun tujotin vain entistä oppilastani. #Pysy rauhallisena# Komensin itseäni.
"En. En aio taistella ellei ole pakko" Vastasin.
Vaahteralehti irvsiti.
"Vai niin" Tämä nauroi huvittuneena. "No tulin vain metsästämään niin että häivy tieltäni" Kolli ärähti. Tuijotin tätä ja nousin seisomaan. Liuutin kynteni esiin.
"Poistu täältä heti" Käskin.
"Kukaan ei määrää minua" Vaahteralehti maukui ja loikkasi minua kohti. Otin äkkiä askeleen sivulle niin että Vaahteralehti ei osunut minuun muuten kuin teki pienen viillon lapaani. Paljastin kynteni.
"Itse halusit taistelun taistelun myös saat" Sähähdin ja raapaisin kollin kuonoa. Siltä turskahti hieman verta. Vaaleatassukin yhtyi tasiteluun ja loikkasi kollin lapaan kiinni. Oli kai ihailtava oppilaani rohkeutta,kun naaras ei osannut kunnolla taistella. Tämä vain puraisi ja väisteli holtittomasti Vaahteralehden kynsiä. Luopio yritti aina vuorotellen osua vastustajiinsa. Vaaleatassu raapaisi luopiota kylkeen. Tämä rääkäisi ja heitti oppilaan päin puuta. Loikkasin Vaahteralehden kimppuun kun kolli oli kääntynyt katsomaan onnistuiko saamaan oppilaan itsestään irti. Luopio oli tosin kehittynyt taistelu taidoiltaan. Tämä onnistui väistämään minut ja painamaan maata vasten. Tunsin terävät kynnet kuonossani ja kurkussani. En saanut kujnnolla henkeä.
"KUolet. Niin kuolevat kaikki muutkin klaanikissat. Minä olen kaikista paras" Vaahteralehti sähisi naamani edessä.
"No etkä ole" Kähisin ja potkaisin kollin pois päältäni. Luopio ei lentänyt kauaksi,mutta sain ainakin noustua seisomaan. Peräännyin hitaasti kohti Vaaleatassua joka oli päässyt itsekkin jaloilleen.
"Jäämyrsky luulin sinua paremmaksi,mutta voitankin sinut ja oppilaasi" Vaahteralehti nauroi. Sähähdin vihaisesti j aloikkasin takaisin luopion kimppuun. Painoin tämän tiukasti maata vasten. Yllätyksekseni Vaahteranlehti ei osannut arvioida loikkaani ja onnistuin saamaan tämän tukevasti otteeseeni.
"Häivy nyt tai olet ruumis" Sähähdin ja painooin kollin kurkkua. Vaaleatassu juoksi vierelleni ja sähisi vaikuttavasti. Vaahteralehti rimpuili ja yritti päästä pois.
"Kynnet irti" Tämä rääkyi.
"Ei ennen kuin lähdet varmasti" Murisin.
"Olkoon" Kolli huokaisi. Hellitin otteeni ja päästin luopion menemään. Vaahteranlehti perääntyi pariaskelta.
"Kostan tämän. Kostan rämän aivan varmasti. Odottakaa vaan" Kolli uhosi ja juoksi metsän suojiin.
"Lähteekö hän varmasti" Vaaleatassu kysyi.
"En tiedä,mutta jos ei hän törmää pian partioon joka voittaa hänet helpommin" Naukaisin. "Palataan leiriin. Olet haavoittunut. Pyydän jotain hakemaan saaliimme" Lähdin hitaasti kohti leiriä. Vaaleatassu ontui hieman.

"Mitä on tapahtunut" Rastastähti tivasi. Päällikkö oli aterioimassa parion muun soturin kanssa. Naaras harppoi luoksemme.
"Mene vain parantajan pesälle" Naukaisin Vaaleatassulle. Nuori oppilas nyökkäsi ja lähti kohti Parantajan pesää jonka oven suussa Teerenlento olikin.
"Vaahteralehti hyökkäsi" Kerroin lyhyesti päällikölle.
"Lähtikö hän" Rastastähden ääni oli utelias,mutta huolestunut.
"En tiedä. Käskin hänen häipyä. Hän ainakin perääntyi" Mauuin. "En lähtenyt hänen peräänsä,mutta hän on saattanut törmätä partioon" Nauuin.
"Kiitos. Nyt voit mennä" Rastastähti maukui ja käveli oman pesän suojiin. Itse raahauduin Teerenlennon ja Valkohaukan luo. Teerenlento tuputti joitain yrttejä Vaaleatassulle joten Valkohaukka tuli luokseni.
"Onko jokin haava erityisen kipeä" Tämä uteli samalla kun paineli kaiken laisia seoksia haavoille.
"Kuonossa oleva" Vastasin ja asetuin makuulleni.
Kuonossani oli syvä viilto josta vuosi tummaa verta.
"Siitä saattaa jäädä ehkä muita haavoja selkeämpi arpi" Valkohaukka arveli. "Haavasi eivät ole kuolettavan vakavia,mutta tänään saat kyllä levätä" Parantaja maukui ja ojensi unikonsiemeniä.
"Koskeeko? Tahdotko näitä" Tämä tarjosi.
"Ei en tarvitse. Kipu iei ole niin suurta täytyy sitä välillä kärsiä" Naukaisin.
"Kuten tahdot. Nyt minä käsken sinua nukkumaan" Valkohaukka sanoi ja meni teerenlennon ja Vaaleatassun luo. Suljin silmäni. Kuulin ettei Veelatassunkaan haavat olleet vakavia. Huokaisin hiljaa ja nukahdin.
Vastaus:26 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oksatassu, Tuuliklaani
18.07.2014 16:50
Oli pimeä, ja kylmä ilta. Kaksi kissaa juoksivat vierekkäin " Toinen Pysähtyi " Oksatassu. Olisiko meidän aika palata leiriin?" Kysyi Tumma kolli " Ei vielä!" Naukaisi Oksatassu " Mutta alkaa olla jo myöhä , ja Kastanjatähti varmaan ihmettelee, missä olemme." Maukaisi Myrskytassu " Selvä mene, sinä edeltä. Minä tulen myöhemmin perässä." Naukui Oksatassu " Myrskytassu vain nyökkäsi, ja ryntäsi leiriin päin. " Minä aion metsästää paljon enemmän kuin sinä Myrskytassu." Oksatassu mutisi itsekseen. Oksatassu näki jäniksen loikkivan nummilla. Oksatsssu pudottauitui vaanimis asentoon, ja pinkaisi täyteen vauhtiin jäniskin huomasi Oksatassun, ja se koitti paeta, mutta Oksatassu oli nopeampi hän hyppäsi jäniksen niskaan, ja otti sen ripeästi hengiltä. " Nyt Kastanjatähti saa olla ylpeä minusta!" Oksatassu mutisi saalis suussaan. Kun Oksatassu raahasi jänistään leiriin häntä vastaan tassutteli Myrskytassu " Hienoa sait jäniksen kiinni!" Naukui Myrskytassu " Niin sain. Mitä Kastanjatähti sanoi kun jäin vielä metsälle?" Kysyi Oksatassu " Hän oli oikein mielissään kun täydennät tuoresaaliskasaa!" Oksatassu oli pakahtua kehuista mitä päälikkö oli sanonut Myrskytassulle. " Mutta Kastanjatähti käski sinun mennä leiriin syömään ja nukkumaan." Naukaisi Myrskytassu " Selvä. vien tämän jäniksen tuoresaaliskasaan." Maukaisi Oksatassu. Oksatassu ryntäsi saaliinsa kanssa leiriin. " Siinähän sinä olet!" Naukaisi ruskea kolli " Anteeksi Kastanjatähti että viivyin myöhään metsällä." Mutisi Okstassu joka tuijotti käpäliään. " Ei se mitään. " Naukaisi Kastanjatähti " Nyt sinun olisi parasta ottaa tuoresaalista ja yrittää saada unta." Naukui Kastanjatähti, joka kääntyi poispäin ja tallusteli päälikön pesälle. Oksatassu päätti kuunnella päälikköään, ja käydä hakemassa vähän tuoresaalista itselleen. Oksatassu valitsi itselleen jäniksen. Oksatassu söi jäniksen parilla kunnon hotkaisulla sitten hän lähti oppilaiden pesälle missä hän näki Myrskytassun joka pesi itseään " Missä vaiheessa sinä tulit?" Kysyi Oksatassu " Äsken tulin leirin toiselta puolelta." Naukaisi Myrskytassu. Oksatassu ei vastannut vaan oli käpertynyt kerälle ja sulkenut silmänsä. " Herää Oksatassu!" Maukui Myrskytassu joka töykki Oksatassua käpälällään " Joo, joo tullaan!" Murisi Oksatassu.

//Jatkan tarinaa vielä heti kun kerkeän. Kun tuli vähän kiire tämän kanssa!
Vastaus:Tuuliklaanissa ei ole yhtäkään Oksatassua, ainakaan hyväksyttyä. Kirjoittaa ei saa, ennenkö hahmo on lisätty. Oksatassua ei olle lisätty, eikä myöskään hyväksytty. Et saa siis kp:eita, koska ei ole hahmoa, jolle ne kp:eet laitettaisiin.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susikynsi, Varjoklaani
18.07.2014 14:38
Susikynsi heräili sotureiden pesässä. Oli kulunut jo muutama aurinkohuippu nuoren naaraan soturinimitysmenoista. Naaras haukotteli ja räpytteli silmiään. Oli jo melkein aurinkohuipun hetki, joten Susikynsi nousi vastahakoisesti pehmeiltä sammalilta ja tassutteli ulos sotureiden pesästä. Susikynsi siristi sinisiä silmiään auringon häikäisevässä valossa. Päivästä oli tulossa kuuma, naaras tunsi sen. Hitain askelin Susikynsi tassutteli leirin reunalle varjoon ja laskeutui makaamaan. Hän sulki silmänsä ja antoi auringon lämmittää itseään. Samassa jokin loikkasi hänen häntäänsä kiinni ja kiskaisi sitä. Susikynsi älähti ja käännähti salamannopeasti ympäri. Hän oli törmätä Savusumuun, joka oli noussut takakäpälilleen seisomaan.
"Savusumu!" Susikynsi ulvaisi ja läimäytti hännällään kollia. Savusumu vain naurahti huvittuneena ja laskeutui kaikkien neljän jalkojensa varaan.
"Tulisitko minun, Setrisydämen ja Ruosteturkin kanssa metsästyspartioon?" kolli kysyi Susikynneltä. Susikynsi nyökkäsi ja nousi seisomaan.
"Hienoa!" Savusumu huudahti ja lähti tassuttelemaan leirin uloskäynnille, jossa Setrisydän ja Ruosteturkki jo odottelivatkin. Susikynsi seurasi kollia nopein askelin ja työntyi muiden perässä ulos leiristä. Savusumu oli asettunut partion johtoon, joten Susikynsi kiri kollin kiinni. Savusumu näytti mietteliäältä ja poissaolevalta.
"Onko jokin hätänä?" Susikynsi kysyi huolissaan. Savusumu hätkähti.
"Öh, ei ole", musta kolli mutisi. Susikynsi kohautti olkiaan ja jättäytyi Savusumun taakse. Jos Savusumu ei halunnut puhua, oli parasta keskittyä saalistukseen. Susikynsi kohotti kuononsa ja raotti suutaan maistellakseen ilmaa. Harmaa naaras sai lähes heti vainun hiirestä. Susikynsi nuolaisi huuliaan ja yritti paikantaa hiiren. Läheisestä pensaasta kuului hentoa rapinaa ja esiin vipelsi hyvin syönyt hiiri. Susikynsi paljasti valkoiset kyntensä ja loikkasi hiiren kimppuun. Naaras tappoi sen yhdellä nopealla puraisulla niskaan.
"Hienosti napattu, Susikynsi!" Savusumu huudahti. "Kuinka koskaan saatoin pilkata metsästystaitojasi?"
Susikynsi naurahti ja hautasi saaliinsa maahan, jotta voisi hakea sen myöhemmin.
"Olenhan minä kehittynyt ensimmäisestä päivästäni", Susikynsi naukaisi. Savusumu nyökkäsi ja heilautti häntäänsä merkiksi jatkaa matkaa. Susikynsi seurasi kollia aistit tarkkoina riistan varalle. Mitään naaras riistaan liittyvään naaras ei kuitenkaan haistanut.
"Voisimme nyt hajaantua. Saisimme paremmin saalista", Savusumu ehdotti hetken kuluttua.
"Hyvä idea", Susikynsi naukui. "Minä menen Myrskyklaanin rajalle päin."
"Tapaamme kaikki täällä jonkin ajan kuluttua!" Savusumu huusi vielä Susikynnen perään. Harmaa naaras heilautti häntäänsä ymmärtämisen merkiksi ja pyyhälsi sitten pensaikkoon.
Hetken kuljeskelun jälkeen Susikynsi näki suurikokoisen sammakon kyhjöttämässä läheisen sammalmättään päällä. Hän pudottautui vaanimisaentoon ja lähti hiipimään kohti sammakkoa, vaikka ei sen mausta oikein pitänytkään. Sammakko päästi outoa kurnuttavaa ääntä ja loikkasi kauemmas Susikynnestä, mutta naaras oli nopea. Hän loikkasi kohti sammakkoa ja upotti terävät kyntensä otuksen pehmeään ihoon. Sammakko värähti, mutta kuoli sitten Susikynnen kynsiin. Soturi hautasi saaliinsa tyytyväisenä maahan. Samassa uusi haju leijaili Susikynnen sieraimiin.
#Jänis# Susikynsi paljasti kyntensä ja lähti hiipimään kohti jäniksen hajua. Pian hän näki harmaanruskehtavan jäniksen syömässä maasta jotain. Susikynsi höristi korviaan ja otti askeleen lähemmäs otusta. Valitettavasti Susikynsi astui okasn päälle, joka rasahti kuuluvasti. Jäniksen korvat ponnahtivat pystyyn ja se otti oitis jalat alleen. Susikynsi sähähti ja lähti nopeasti pakenevan jäniksen perään. Jänis oli kuitenkin onnekas ja se pääsi pujahtamaan koloon, jonne Susikynsi ei millään mahtuisi.
"Hiirenpapanat!" Susikynsi sähähti ja kääntyi toiseen suuntaan.
Palatessaan tapaamispaikalle Susikynsi oli saanut sammakon lisäksi varpusen ja rastaan. Nyt kaikki kolme saalista roikkuivat hänen suussaan. Myös Savusumu, Ruosteturkki ja Setrisydän olivat saaneet hyvin saalista. Savusumulla oli suussaan rastas, hiiri ja lisko, Ruosteturkilla käärme, sammakko, kottarainen ja hiiri, ja Setrisydämellä jänis, käärme ja lisko.
"Nyt voimme kaiketi palata leiriin", Savusumu mumisi epäselvästi saaliinsa takaa. Susikynnelle se sopi mainiosti. Onneksi leiri ei ollut kovin kaukana. Matkalla Susikynsi poimi leirin lähelle jättäneensä hiiren, mutta se ei mahtunut enää naaraan suuhun.
"Pyydän jotain oppilasta hakemaan sen", Ruosteturkki naukui epäselvästi. Susikynsi nyökkäsi kiitollisena ja jatkoi matkaansa Savusumun perässä. Leiri häämötti nelikon edessä. Kissat lisäsivät helpottuneina vauhtia ja pinkoivat sisälle leiriin. Susikynsi laski helpottuneena saaliinsa tuoresaaliskasaan ja poimi itselleen kottaraisen. Naaras kiikutti saaliinsa leirin reunamille ja asettui mukavasti aloilleen. Hän oli juuri aloittamassa ateriointia, kun Savusumu loikki hänen luokseen vesimyyrä suussaan.
"Voinko syödä kanssasi?" kolli kysyi.
"Tietenkin", Susikynsi kehräsi ja antoi kollin asettua viereensä makaamaan.
"Tänä yönä on kokoontuminen", Savusumu naukui syödessään vesimyyräänsä.
"Kenetköhän Revontulitähti ottaa mukaansa?" Susikynsi naukaisi ja haukkasi suuren palan kottaraisestaan. Savusumu kohautti olkiaan ja näytti jälleen poissaolevalta. Susikynsi hymähti ja hotki loput saaliistaan muutamalla nopealla hotkaisulla. Syötyään naaras nuolaisi huuliaan ja huokaisi nautinnollisesti.
"Susikynsi", Savusumu naukaisi äkisti. Susikynsi loi katseensa Savusumun meripihkanvärisiin silmiin saaden kollin punastumaan hieman.
"Niin?" Susikynsi kysyi.
"Öh, m-minun olisi pitänyt kertoa tämä jo aikoja sitten, m-mutta minulla ei ole ollut tilaisuutta...", Savusumu änkytti ja vilkaisi Susikynttä. Susikynsi räpäytti silmiään lempeästi.
"Niin... Minä tuota...", Savusumu jatkoi, mutta hiljeni äkisti. Susikynsi kosketti hännällään kollin lapaa.
"Voit kertoa minulle", naaras kuiskasi lempeästi.
"Rakastan sinua!" Savusumu naukaisi äkisti ja katsoi Susikynttä silmiin. "Enemmän kuin mitään muuta."
Susikynnen sydän jätti yhden lyönnin välistä. Savusumu rakasti häntä! Susikynnen sydän oli pakahtua onnesta ja rakkaudesta Savusumua kohtaan.
"Minäkin rakastan sinua, Savusumu!" Susikynsi henkäisi ja kosketti kuonollaan kollin omaa. Savusumu päästi hellän kehräyksen ja kietoi häntänsä Susikynnen hännän ympärille.
"Pelkäsin, ettet tuntisi samoin", musta kolli kuiskasi ja laski päänsä Susikynnen päälaelle. Susikynsi huokaisi ja nojasi vasten Savusumun lihaksikasta kaulaa. Hän olisi ikuisesti onnellinen, jos vain voisi jäädä siihen, eikä kukaan häiritsisi. Se oli kuitenkin liikaa toivottu. Revontulitähti ilmestyi pesästään ja kajautti kutsun:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle //En tiedä miksi kutsutaan paikkaa jonne Varjoklaani kokoontuu, joten se saa nyt olla Suurkivi.// klaanikokoukseen!"
Susikynsi murahti, nousi vastahakoisesti ylös ja tassutteli Savusumu vierellään Suurkiven eteen. Revontulitähti silmäili klaaniaan täyteläisenruskealla katseellaan.
"Kuten useat teistä jo tietävätkin, tänä yönä kuuhuipun aikaan on Saarella kokoontuminen", päällikkö maukui. "Valitettavasti teistä jokainen ei voi päästä mukaan. Tällä kertaa olen valinnut mukaani Pyynsulan, Hunajatassun, Susikynnen, Mäntysydämen, Malvalehden, Synkkätassun, Mustajalan ja Nuhanenän. Emme lähde vielä, joten voitte levätä kaikki hetken", Revontulitähti naukui ja loikkasi alas kiveltä kadoten pesäänsä. Susikynsi oli iloinen päästessään kokoontumiseen, mutta häntä harmitti, ettei Savusumu ollut mukana. Susikynsi vilkaisi kollia, jonka silmissä välähti pettymys.
"Olen pahoillani, kun et päässyt mukaan kokoontumiseen", hän kuiskasi ja nojautui Savusumua vasten. Musta kolli päästi hiljaisen kehräyksen.
"Ei se haittaa, olen ollut ennenkin kokoontumisessa", Savusumu naukui. Susikynsi hymyili.
"Haluaisin levätä ennen kuin lähden. Tulisitko mukaan?" naaras kysyi. Savusumu nyökkäsi, joten Susikynsi lähti tassuttelemaan sotureiden pesälle. Naaras työntyi suuaukosta sisälle ja tassutteli makuusijalleen. Hän käpertyi pehmeille sammalille ja sulki silmänsä. Savusumu asettui makaamaan hänen viereensä. Susikynsi huokaisi hiljaa ja nukahti nopeasti.
Susikynsi heräsi jonkun tökkiessä hänen kylkeään. Naaras aukaisi silmänsä ja näki edessään Malvalehden.
"Aika lähteä kokoontumiseen", vaaleanruskea soturi naukaisi ja katosi pesästä. Susikynsi kömpi haukotellen pystyyn ja vilkaisi vieressään nukkuvaa Savusumua.
"Nähdään myöhemmin, Savusumu", naaras kuiskasi hiljaa ja kosketti kuonollaan kollin mustaa poskea. Sitten Susikynsi pinkaisi Malvalehden perään leirin uloskäynnille jossa muut kokoontumiseen lähtijät jo odottelivat.
"Vihdoinkin!" Revontulitähti murahti, kun Susikynsi saapui joukkion luokse. "Mennään."
Kissat lähtivät siistissä jonossa Revontulitähden perään ja kohti Saarta, jossa kokoontuminen pidettiin. Aurinko oli jo painunut mailleen ja kuu nousi hyvää vauhtia.
#Meillä on kiire# Susikynsi ajatteli katsellen taivaalle. Revontulitähtikin näytti tajuavan sen, sillä päällikkö kiihdytti vauhtinsa juoksuun ja kehotti muita kiihdyttämään vauhtia. Susikynsi pinkoi joukon hännillä, vilkuilleen välillä taakseen varmistaakseen, ettei mikään vaara seuraisi heitä. Pian he saapuivat kaksijalkojen viherlehtipaikalle, joka oli onneksi hiljainen tähän aikaan. Yhtäkään hirviötä tai kaksijalkaa ei ollut liikkeellä. Revontulitähti antoi hännällään merkin ja kissat viistivät Jokiklaanin reviirille. He suuntasivat oitis kulkemaan järven rantaa pitkin, jotta Jokiklaanilla ei olisi aihetta valittaa. Kuljettuaan jonkin aikaa rantakaislikossa Varjoklaanilaiset saapuivat joelle. Kissojen joukosta alkoi oitis kuulua mutinaa. Susikynsi luimisti korviaan. Hän inhosi kastumista, eikä hänellä ollut aikomustakaan uida joen yli.
"Lopettakaa marina!" Revontulitähti komensi. "Tässä kohtaa vesi ei ole syvää ja tuossa on vielä kiviäkin, joita pitkin voi hypellä."
Susikynsi huokaisi ja tassutteli lähemmäs kiviä. Hänen loikkasi ensimmäiselle kivelle ja valmistautui loikkaamaan toiselle, mutta Mäntysydän tasapainotteli siinä ja naukui jotain Malvalehdelle.
"Menetkös siitä!" Susikynsi sihahti kollille. Mäntysydän käänsi päätään korvat luimussa.
"Menen kun minua huvittaa!" Mäntysydän sähähti ja loikkasi sitten Malvalehden perään. Susikynsi pyöräytti silmiään ja loikkasi kohti seuraavaa kiveä. Hyppy jäi kuitenkin lyhyeksi ja naaraan takakäpälät loiskahtivat veteen.
"Voihan hiirenläjä!" Susikynsi sihahti ja veti käpälänsä pois vedestä. Vastarannale päästyään Susikynsi hieman ravisteli itseään ja heilutteli takakäpäliään kuivatakseen itsensä.
Sitten naaras pinkoi muiden perään, jotka eivät olleet jääneet odottelemaan tätä.
Pian joukko saapui puunrungolle, jota pitkin pääsi saarelle. Revontulikaiku loikkasi keveästi rungon päälle.
"Tulkaa ja yrittäkää olla putoamatta järveen. En halua, että yksikään sotureistani hukkuu", Revontulitähti sihisi ja tasapainotteli häntä pystyssä puunrungolla.
Susikynsi hyppäsi kynnet paljastettuina rungolle vuoronsa tultua ja lähti varovasti etenemään kohti saarta. Naaras pääsi melko vaivattomasti rungon yli ja loikkasi keveästi maahan. Revontulitähti lähti johdattamaan joukkoaan kohti saaren keskustaa, jossa Puhujantammi sijaitsi. Päällikön antaessa merkin Varjoklaanin kissat loikkivat aukiolle ylpeinä, päät ja hännät pystyssä ja sulautuivat Jokiklaanin ja Tuuliklaanin kissojen joukkoon. Myrskyklaani ei ollut vielä saapunut. Susikynsi pujotteli kissojen välistä ja nyökkäsi välillä tervehdykseksi muiden klaanien kissoille. Samassa Myrskyklaanin kissat ilmestyivät aukiolle. Susikynsi tervehti muutamaa ja istahti maahan kietoen häntänsä siististi käpälien ympärille. Naaras ei oikein välittänyt puhua muiden klaanien kissojen kanssa.
Samassa Suurtammen luota kuului Jokiklaanin päällikön, Rastastähden huuto. Aukio hiljeni nopeasti ja kaikki päät kääntyivät kohti neljää päällikköä.
"Kaikkien klaanien kissat, olemme jälleen kokoontuneet saarelle täydenkuun valoon", Rastastähti kailotti. "Aloittaistko Tulitähti?"
Musta naaras jonka turkkia halkoivat liekinväriset raidat nyökkäsi ja kohotti päätään.
"Myrskyklaanilla on kolme uutta oppilasta, Lehtitassu, Nokitassu ja Tummatassu. Heidän mestareina toimivat Oravaliito, Kirkassydän ja Okakynsi", Tulitähti kailotti. "Lisäksi yksi oppilaistamme, Veritassu on kadonnut jäljettömiin."
Susikynsi höristi suuria korviaan. Varjoklaanistakin oli kadonnut kissa, nimittäin Tunturituuli. Myös kolmen muun päällikön kiinnostus heräsi.
"Todellako?" Rastastähti kysyi. "Meiltäkin on kadonnut kissoja, Neulastassu ja Lintutassu."
"Tunturituulikin on kadonnut!" Revontulitähti ulvaisi silmät sirillään.
"Ja Vaahteravirta ja Vinhapuro myös", Tuuliklaanin päällikkö Kastanjatähti ulvaisi huolestuneena. Kissojen joukosta alkoi kuulua levotonta supinaa. Susikynsi siristi silmiään. Kadonneiden kissojen oli täytynyt lähteä yhdessä, minne nyt ikinä olivatkaan menneet.
"Hiljaisuutta!" Tulitähti ulvaisi oksallaan ja viittoi Kastanjatähteä jatkamaan. Pienikokoinen ruskea kolli kumartui eteenpäin.
"Tuuliklaanillakin on uusia oppilaita, Kanitassu, Tervatassu ja Naakkatassu. Heidän mestareinaan toimivat Punarintasiipi ja Piikkihernehäntä, sekä minä itse koulutan Naakkatassua. Lisäksi meillä on uusi parantajaoppilas, Kultatassu", Tuuliklaanin päällikkö naukui. "Tuuliklaani on myöskin saanut hyvin saalista tänä viherlehden aikana." Lopetettuaan Kastanjatähti antoi vuoron Revontulitähdelle. Hopeisenharmaa naaras astui eteenpäin ja katsoi kissoja.
"Kuten ehkä olette kuulleet, Mustajalka - entinen Mustatähti - on sokeutunut ja joutunut siirtymään klaaninvanhimpien joukkoon. Minä, Revontulitähti, olen nyt Varjoklaanin uusi päällikkö", tämä kailotti ja jatkoi. "Varjoklaanillakin menee muuten hyvin. Riistaa on runsaasti ja uusia sotureita myös. Varjotuuli, Savusumu, Susikynsi, Malvalehti ja Mäntysydän ovat käyneet koulutuksensa loppuun ja ovat nyt sotureita", Revontulitähti naukui ja silmäili alas kissoihin. Susikynsi kohotti päätään ja röyhisti rintaansa ylpeänä. Muutama kissa huusi uusien sotureiden nimiä, mutta vain muutama. Muut supisivat keskittyneesti, luultavasti kadonneista kissoista. Revontulitähti antoi vuoron Rastastähdelle.
"Jokiklaanissa on uusia oppilaita myös, nimittäin Vaaleatassu, Kuovitassu ja Iltatassu. Mestareina heille toimivat Jäämyrsky, Huminapilvi ja Perhonsiipi. Jokiklaanissa on myös yksi uusi pentu, Vaahterapentu", tummanharmaa naaras kailotti. "Jokiklaani on myös saanut hyvin riistaa, eikä kaksijaloista ole ainakaan vielä ollut haittaa." Puhuttuaan Rastastähti peruutti hieman ja kailotti:
"Kokoontuminen on päättynyt!"
"Entäs kadonneet kissat? Mitä teemme heille?" joku kysyi, mutta Susikynsi ei nähyt kuka. Revontulitähti siristi silmiään.
"Emme voi tehdä asialle nyt mitään", hän naukui ja loikkasi alas Puhujantammelta. Muut päälliköt tulivat perässä. Revontulitähti viittoi hännällään Varjoklaanin kissoja luokseen. Susikynsi tepasteli päällikön luo ja valmistautui lähtöön.
"No niin, mennään", päällikkö komensi, kun loput Varjoklaanin kissat olivat saapuneet. Revontulitähden johdolla Susikynsi a muut Varjoklaanilaiset ryntäsivät pois aukiolta ja saarelta kohti omaa reviiriään.

//En osaa kirjottaa kokoontumisista xD ja muutenki tarina on vähän sekava koska tein kiireessä.//
Vastaus:30 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaarna, Erakko
17.07.2014 23:36
1. Luku
~Saapumine klaanikissoje reviiril~

Kolli asteli eteenpäin hiukan keinahtelevalla askelella. Tuo kulki nyt hevosia kohti. Noita suuria eläimiä joita pystykulkijat pitivät lemmikkeinään. Tuo katseli tyytyväisenä ympärilleen. Tässä oli aukeaa maastoa. Nummea pitkälti ja sitten alkoi metsä. Tuossa oli järvi. Kaksijalkoja ei näkynyt missään. Paitsi tietenkin niitä olisi tuolla hevosten luona. Mistä hänelle tuskin olisi haittaa. Kaarna katseli ympärilleen. Pitäisi löytää jotain syötävää. Aamupalastakin oli kulunut jo aikaa. Aurinko nousi jo huippuunsa. Kolli lähti ravaamaan nummea pitkin kohti järveä. Erakko lotkautti korviaan kun kuuli ääniä oikealta puoleltaan. Tuo pujahti isohkoon pusikkoon ja jatkoi siinä matkaansa. Jossakin vaiheessa äkki arvaamatta jänis vilisti tuon edestä. Kaarna ei pysähtynyt. Samassa joku ulvahti ja tuo makasikin jo maassa joku selässään.
"Mäne muuvalle siitä torottammaan!" kolli sanoi tiukasti ja nousi seisomaan tiputtaen sitten toisen kissan maahan. Tuo sähähti ja loikkasi äkkiä jaloilleen pienen matkan päähän Kaarnasta. Naaras kissa oli musta ja tuo mulkoili Kaarnaa joka ravisti turkkinsa puhtaaksi. Tuon takana tulivat kellanruskea ja valkoinen kolli.
"Mitä sinä teet reviirillämme?" musta naaras sähähti. Kaarna mietti hetken. Nämä taisivat olla niitä klaanikissoja.
"Vuan tässä etin tuoaresaalista. Liikenisk teilt klaanikissoilta vaik hiirenpalasta? Alkoo ollo jo vähä näläkö. " Kaarna sanoi ja katseli kolmea kissaa jotka tuijottivat toisiaan hämmentyneinä.
"Vai ootatteko vuan et joku huomaa et teil on näläkö ja survoo suihinne vähä makkaroo?" erakko kiusoitteli ja katsoi kolmea kissaa. Nuo eivät tainneet saada sanaa suustaan.
"Olettena työ hengisä?" kolli kysyi ja kallisti päätään. Musta naaras kissa käänsi katseensa takaisin Kaarnaan.
"Kuka olet ja mitä teet reviirillämme? Mistä tulet? Ja miksi puhut noin hassusti?" tuo lateli kysymyksiä. Kaarna mietti hetken.
"Mie olen Kaarna. Etsin tässä ruokaa, ku tuoasta aamupalast o se verra aikoo. Tulen mie tuolt jostakkii ja puhun 'hassusti', koska satun huastelloo sellasta murretta. Äläköö väittäkö et toi teirän puhetapanne ei kuulostas vuan hassulta miun korvisa." kolli tuhahti ja vilkaisi järvelle päin.
"Jos teit ei vuan ny haittaa nii miä käyn vähä juomassa tuoal järvelä. Lähen kyl enne ilitoo. Joten tuskipa teilt vien mittään saalisto. Ainakkaa kovi palajo. " Kaarna sanoi jakääntyi lähteäkseen. Kolme kissaa vilkaisivat toisiaan. Ilmeisesti pohtien pitäisikö vieraan kissan antaa vain mennä vai häätää reviiriltä. Kaarna katosi sitten tiheämpään pensaikkoon, josta puikahti sitten astelemaan kohti järveä.

Kolli katsahti aurinkoon vastapyydetty hiiri suussaan. Se laskisi pian. Tuo asteli klaanikissojen reviiriä pitkin. Jos tässä lähellä olisi joku paikka missä yöpyä, se olisi ihan hyvä. Kohta tuo löysikin pienen onkalon klaanin reviirin reunalta ja asettui sinne. Tuo söi hiiren nopeasti ja käpertyi sitten haukotellen kerälle.

Vastaus:Sitä vaan et eihän kissat mitään murteita osaa, ainakaan suomalaisia, koska eikö soturikissojen tapahtumapaikat oo jossakin Englannissa, ja vaikka oiskin Suomen metsiin sijoittuvia, niin eihän ne kissat edes osaa ihmisten kieltä. Siitä miinusta, joten saat 17 kp:eeta.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Iltatassu, jokiklaani
16.07.2014 19:51
Iltatassu käveli niin kovasti uppoutuneena ajatuksiinsa – ei hän oikeasti ollut Vaaleatassun kanssa juteltavaa paljon joen ylityksen lisäksi keksinyt - että oli törmätä hieman edelleen ehtineeseen Vaaleatassun tämän pysähdyttyä. Iltatassu kohotti katseensa valmiina mulkaisemaan Vaaleatassua ärähdys kielellään, mutta sitten oppilas huomasi Perhonsiiven kohottaneen häntänsä hiljaisen pysähtymisen merkiksi. Iltatassu kirosi omaa typeryyttään, miten hän oli näin herpaantunut hyvin alkaneen aamun jälkeen?
”Nyt, oppilaat…” Perhonsiipi maukui niin hiljaa kuin vain pystyi, ”haistelkaapa ilmaa ja kertokaa mitä tunnistatte. Voin luvata, että paikka vilisee saalista ja pääsette näyttämään kyntenne – kirjaimellisesti. Mutta maltti on metsästäjän paras valtti.” Iltatassu kiirehti tottelemaan – nuoressa naaraassa heräsi näyttämisen halu. Vaaleatassun tapaan Iltatassu kohotti kuononsa ja avasi suunsa raolleen antaen metsän elämän hajujen tulvia nenään ja kitalakeen. Tässä Iltatassu ei klaaniin tullessaan ollut kovin hyvä, mutta harjoitus tekee mestarin… ”Vesimyyrä!” Oppilaat hihkaisivat melkein samaan aikaan. Perhonsiipi nyökkäsi hyväksyvästi, mutta Jäämyrsky heilautti häntäänsä kärsimättömänä. ”Ilmeisin. Jatkakaa”, vaikeammin miellytettävissä oleva mestari totesi.
Iltatassu sulki silmänsä ja antoi itsensä nähdä metsän uudella tavalla; hajun ja äänien perusteella. Vesimyyriä oli kulkenut tästä selvästi paljon, mutta mikään niistä ei ollut enää lähellä. Iltatassu yritti erottaa muita saalishajuja, jos jokin olisi tuoreempi… Ajattelematta, lähinnä vaiston varassa tuskin kuulumattoman rapinan mutta voimistuvan hajuvanan perässä Iltatassu kääntyi polulta kohti tiheämpää aluskasvillisuutta, madaltaen itsensä vaanimaan vatsakarvat maata hipoen. Avatessaan vihdoin silmänsä Iltatassu näki, kuinka kauempana ruohonkorret heiluivat päästäisen vipeltäessä ruoan perässä, huomaamatta lähestyvää vaaraa…
Paitsi sitten ruohonkorret alkoivat heilua villisti päästäisen jostain syystä äkättyä Iltatassun ja pyrkiessä karkuun. Iltatassun sydän nousi kurkkuun, ratkaisu saattoi olla kiinni sydämenlyönnin murto-osista. Naaras ponkaisi niiltä sijoiltaan, mutta tassut jäivät hiirenmitan päähän pienestä olennosta, jonka Iltatassu ehti harmaanruskeana vilauksena nähdä ennen sen katoamista kotipesäänsä ulottumattomiin. ”Voi hiirenpapanat!” naaras kirosi. Sitten Iltatassu tunsi Perhonsiiven vieressään lohdullisena. Kullanvärinen naaras asetti häntänsä Iltatassun lavalle rauhoittavasti. ”Ei se mitään. Yritys oli hyvä, mutta paraskaan metsästäjä ei voi mitään tuulen kääntymiselle.”
”Hienoa, Vaaleatassu!” Iltatassu kuuli samassa kehuja kauempaa. Sekä Perhonsiipi että Iltatassu, mestari että oppilas, kääntyivät katsomaan toista paria kissoja. Vaaleatassu suorastaan hyppelehti mestarinsa tykö pullea vesimyyrä suussaan. Jäämyrsky näytti ensimmäistä kertaa suorastaan ilahtuneelta. Iltatassu pudisteli päätään itselleen harmistuneena. ”Iltatassu, näin tietenkin sinunkin yrityksesi. Huonoa tuuria, mutta asento oli melkein täydellinen. Pidä se innokas takapääsi vielä likempänä maata, niin edes minä en huomaisi sinua sieltä heinikosta”, Jäämyrsky Iltatassun yllätyksesi osoitti sanansa vielä toisellekin oppilaalle, hänelle! Tietenkin kaikki mestarit olivat oikeudenmukaisia ja halusivat kaikille oppilaille niin hyvän koulutuksen kuin mahdollista. Klaanin tulevaisuus oli heissä.
Perhonsiipi kääntyi takaisin oppilaansa puoleen. ”Niin, aina ei voi onnistua, älä vaadi itseltäsi liikoja. Seuraavalla kerralla onnistut. Tiedän sen.” Perhonsiiven silmät tuikkivat ylpeydestä. ”Olenhan aikaisemmilla harjoituskerroilla nähnyt minkälainen pikkuolentojen painajainen sinusta on tulossa”, Perhonsiipi kehui. Iltatassu kohotti vähän piristyneenä katseensa. Perhonsiipi kallisti päätään jatkaen; ”Mutta mitä sanot jos pysähtyisimme vielä paluumatkalla kahdestaan harjoittelemaan kalastustakin? Jäämyrsky näyttää haluavan vielä syvemmälle metsään, mutta kyllä meille jää varmasti sitten aikaa.” Nyt Iltatassu heilautti häntäänsä vilpittömän innostuneena. Pitkän siivun elämästään metsässä yksin vaellellut pieni kissa alkoi olla klaanissa kuin kotonaan, mutta kaipasi silloin tällöin enemmän omaa rauhaa. Perhonsiipi oli poikkeus. Perhonsiipi tuntui aina tietävän mitä Iltatassu ajatteli ja tarvitsi.
”Mitä te siellä juoruilette, ei yksi vesimyyrä vaikka kuinka pullea onkin vielä klaania ruoki, tulkaahan”, Jäämyrsky kohotti ääntänsä ja maukui käskyvaltaisella äänellä. Varapäällikkö oli ilmeisesti viittonut Vaaleatassun kulkemaan jo edellään kauemmas joesta kohti tihenevää metsää, kuten Perhonsiipi oli ennustanut. Iltatassu huomasi, että suunta oli kohti taisteluharjoitusaukiota. Toisaalta muiden kissojen perään loikkiessaan nuori naaras oli niin innoissaan, että suorastaan lensi sammalmättäiden yli, jotka alkoivat antaa tilaa kuivemman maan varvuille joen jäädessä taakse. Pääsisi harjoittelemaan kunnolla taistelua oman kokoisen kissan kanssa! Mutta Iltatassu epäili olevansa sen jälkeen niin väsynyt, että Perhonsiiven ehdottamasta kalastuksesta ei tulisi enää mitään. Etenkin, kun Jäämyrsky yrittäisi näköjään ruokkia koko klaanin oppilasorjatyövoimalla kaiken lisäksi…

//Tähän tulee sitten vajaan viikon tauko ainakin - mökkeilyn pituinen tauko meinaa ^^//
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
16.07.2014 12:32
''Valkohaukka, voisitko keskittyä?'' Teerenlento mourusi. ''Sammalturkkiin sattuu.''
Valkohaukka säpsähti ja päästi haukotuksen.
''Kyllä, Teerenlento. Anteeksi.'' ruskea naaras kumartui kilpikonakuvioisen soturin ylle ja siirsi tassuillaan naaraan karvoja haavan tieltä.
''Saisinko kirveliä?'' Valkohaukka pyysi ja Teerenlento tiputti kasvin oppilaansa eteen.
''Kiitos.''
Valkohaukka otti kirvelin lehtiä suuhunsa ja purskeli ne tahnaksi niin, että lehtien kitkerä mehu tuli selvästi pinnalle. Naaras sylkäisi tahnan käpälälleen ja levitti sitä Sammalturkin haavalle.
''Miten Burton voi?'' Valkohaukka kysyi Teerenlennolta.
''Hyvin.'' Teerenlento sanoi hymyillen ja kumartui tarkastelemaan oranssia kollia.
Valkohaukka käänsi katseensa ja yritti keskittyä Sammalturkkiin. Se oli kumminkin hankalaa, sillä Magpie harhaili naaraan ajatuksissa.
Naaras otti käpäliinsä kultapiiskun palasen, teki siitä hauteen ja taputteli kirvelimehun päälle.
''Sano, jos sattuu.'' Valkohaukka naukui potilaalleen.
''Ei satu.'' Sammalturkki ilmoitti. ''Hieman kirvelee vain.''
''Se loppuu pian.''
Valkohaukka otti hämähäkinseittiä ja laittoi sitä haavalle.
''Sidon sen vielä kaislalla, varmuuden vuoksi.'' naaras sanoi ja kääntyi ottamaan kaislaa käpäliinsä.
>Ehdinköhän tänään vielä tavata Magpien...< tämä pohti ja sitoi kaislat kilpikonnakuvioisen naaraan jalkaan.
''Haluatko unikonsiemeniä, että voit nukkua?'' Valkohaukka kysyi Sammalturkilta.
''Älä minuun unikonsiemeniäsi tuhlaa. Saan nukuttua ilman niitäkin.'' vanha soturi naukui ja kääriytyi varovsti kerälle. Valkohakka katsoi hetken Sammalturkkia ja käänsi sitten kellanvihreän katseensa Teerenlentoon.
''Pidätkö sinä hänestä huolta, jos minä menen keräämään yrttejä?''
''Meiltä ei puutu mitään yrttiä.'' Teerenlento sanoi ja vaihtoi Burtonin hämähäkinseitit uusiin.
''No...Jos menisin metsästämään? Sammalturkki nukkuu, eikä muita potilaita ole, kun sinäkin olet erakon kanssa.'' Valkohaukka yritti ja vaihtoi paino tassulta toiselle hermostuneena.
''Kyllä se käy.'' ruskea naaras huokaisi helpotuksesta Teerenlennon sanoessa tämän.
''Nähdään.'' Valkohaukka huikkasi ja juoksi ulos pesästä.

''Hei.'' Valkohaukka naukaisi saapuessaan kumppaninsa luo. Magpie kehräsi ja katsoi naarasta.
''Hmm...Teillä näyttää olevan runsaasti riistaa siellä leirissä.''
Valkohaukka vilkaisi vatsaansa ja huomasi, että hän tosiaan oli pulskistunut.
''Umh... Kyllä.'' naaras sanoi nolona ja katsoi tassujaan.
''Hei,en minä sinua lihavaksi väitä.'' Magpie kehräsi. ''Tules tänne.''
Kaksikko heittäytyi nurmelle makaamaan.
''Rakastan sinua.''
''Niin minäkin sinua.''
Vastaus:Rakkautta, rakkautta, ihanaa! xD Saat tästä 20 kpeeta :3

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahterapentu ja Lumitassu, Jokiklaani
16.07.2014 11:55
LUKU
1
TARINA 1
PURON SOLINAA JA TESTI

Aamu sarasti kirkkaasti, lempeästi ja lämpöisesti. Jokiklaanista puolet keikkui jo hereillä kun muut nukkuivat yöllistä metsästys aikaa. Ainoa pentu nukkui ”äitinsä” (sijaisäidin) vieressä tuhisten. Kello oli kuusi aamulla. Vihdoin mamma heräsi /se on Vaahteran sijais äiti/. Mamma kulki maitokulhon kanssa leirin läpi. –Huomenta Huomenkukka, missä pentusi on, Sirpalesydän, kysyi. ”Nukkuu vielä, Huomenkukka vastasi.” Mamma ravasi leirin läpi pentunsa luokse ja näki kuinka Vaahtera leikki perhosen kanssa. Juotuaan maidon Vaahtera kysyi :- Mentäisiinkö sillalle?? – No mennään vaan, Mamma suostui. Vaahterapentu ravasi edellä suurelle sillalle. – Huh kun on kuuma, pentu valitti kesäauringosta. Samalla sekuntilla kissa hyppäsi virtaisaan jokeen. Pentu taisteli virtaa vastaan ja ui rannalle. – Vaahterapentu oletko kunnossa, mamma kysyi huolestuneena? – Vain virkistävä pikku uinti, ei muuta, Vaahterapentu huokaisi. Lähdimme ravaamaan takaisin leirille. Sitten Huomenkukka söi yhden varpusen hiirillä ja minä litkin kaksi kuppia kermaa. Pentu nukahti suuren tammen alle lepäämään, kun puska alkoi kahista. Pentu ei herännyt kahinaan. – Vaahterapentu, oi vaahterapentu, kuului vierasääni. Kissa säpsähti maukaisten. –Kuka sinä luulet olevan, kolli karjaisi. –Olen äitisi, Valkoinen kissa sanoi. Vaahterapentu perääntyi hypähtäen. Liitytkö klaaniin pentu kysyi melkein saman kokoiselta kissalta kun hän itse. – Liityn, missä johtaja on, kissa kysyi ääntään vaimentaen. Johtaja ja soturit hyppivät paikalle räyhäisästi. Vaalea kissa anoi. - Pääsenkö klaaniinne oi johtaja??! – Joudut kokeeseen, johtaja päätti.

Ensimmäinen vaihe saalistus toinen on rata ja kolmas on taistelu. Yöllä valkea kissa kiisi kauheaa vauhtia kosteaa heinää pitkin. Leirin kulmalla oli kasa, jossa oli mustia pikku hiiriä, oravia, ja jopa suuren suuri lintunen. Sitten vuorossa oli nopeusrata. Se meni sekunnissa. Taistelun alkauduttua kissa kompastui ja lensi voltilla. Sen jälkeen tassu oli veressä, mutta kissa jatkoi loppuun asti ja voitti. –Pääset klaanin, johtaja sanoi. Kissa pakeni metsään. Tunnin kuluttua kissa palasi kalan kanssa. –Tässä on, kissa jakoi kalan kaikkien kanssa. Pentu mutusteli kalan pään ja sylkäisi ruodot pois. –Minä sain kalaa nam, pentu innostui. Samassa pentu kierähti selälleen ja hyppäsi siitä Töyhtötassun päälle. (Pentu härnää aina oppilaita, mutta leikkisästi vaan.) ”Pentu tahdotko järvelle, Lumi kysyi” ”Järvelle, oikeasti, pentu tarkensi ”Juu, lähdetään, äiti vastasi virnuillen”

Kaksi kissaa kiisi metsän läpi. Kaislikko häämötti suuren pensaan takana auringon paistetta lukuun ottamatta. Pentu hyppäsi kaislikon läpi laiturille ja siitä vedenpintaan, joka kimalsi johti pohjaa kohti. Sukellettuaan pintaan, kissa pärski. Samassa Lumi hyppäsi laiturilta maahan ja kahlasi rantavedessä. Ilta alkoi hämärtyä ja aurinko laski hiljalleen. Kissat lähtivät loikkimaan leirille. "Keskity, kierrä, loikkaa ja…” ”Äiti, äiti minä pyydystin hiiren”, pentu kiljui innoissaan. ”En ole varma…”, äiti vastasi. ”Pienet pennut juovat maitoa, mutta saat maistella jo lihaakin, äiti vastasi miettien” Kaksi kissaa ravaili leiriä kohti laskevan auringon valossa. Pentu tarhaan kipittävä pentu nukahti heti. ”Seikkailut alkavat vasta, lumi sanoi hiljaa” Yön tultua hiljaisuus rikkoutui ja pentu pärski, aivasteli ja sille tuli yht aikaa kylmä sekä kuuma. Lumi heräsi ja herätti pennunkin. Vaahtera oksensi varovasti ja nousi ylös. Lumi nosti pennun ja kantoi puun alimmalle oksalle. ” Nuku täällä, äiti sanoi rauhallisesti ja kapusi korkealle ,mutta pennun näkyvyydelle.
Vastaus:Ömm, minä en nyt kyllä tiedä mitä tehdä tämän kanssa, joten Mustis tai joku muu saakoon hoitaa tämän tarinan. Pahoitteluni.

- Sulkis

Ihan kivan pituneni tarina kyllä, mutta virheitä löytyy vaikka muille jakaa :P Ei klaanikissat juo kermaa saatika mistään kupeista, nehän ovat täysin villejä. Hyppyjäkin on tuhansitttain, ensin ovat jossain metsässä ja sitten Vaahterapentu hyppääkin Töyhtötassun niskaan. Eikä kissaa yleensä niin helposti klaaniin hyväksytä, varsinkin jos se on joku tuntematon. En itsekkään oikein tiedä, jotenka en anna kp:eitä ~

~Etsijä

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
16.07.2014 11:30
”Nyt sinä saatkin lähteä kotiin.” Teerenlento maukui Burtonille tarkistettuaan kollin haavat. Burton hymyili ja Teerenlennon mieli musteni. Burton oli tullut viime neljänneskuun aikana hänelle hyvin tärkeäksi.
”Ilmoitan Rastastähdelle ja vien sinut sitten turvallisesti rajan yli.” Teerenlento mumisi ja tepasti kolmella jalalla ulos pesäsätä. Rastastähti istui pällikön pesän edessä ja katseli -kerrankin- tyytyväisen näköisenä ympärilleen.
”Rastastähti!” Teerenlento maukui jo hieman kauempaa ja kiinnitti päällikön huomion. Harmaa naaras tassutteli parantajan luo.
”Burton on nut kunnossa. Minä vien hänet nyt pois reviiriltämme.”
”Hienoa, tule sitten minun puheilleni. Minulla on asiaa sinulle.” Päällikkö maukaisi. Teerenlento nyökkäsi ja meni parantajan pesälle, jonka edestalla Burton jo odotteli.
”Mennään.” Teerenlento murahti ja nilkutti aika ripeästi ulos leiristä. Burton riiputti hieman päätään. Kolli näytti surulliselta. Teerenlento ei sanonut siihen mitään. Kiusallinen hiljaisuus alkoi kuitenkin ajan mittään häiritä.
”No, mikäs nyt on? Olisitko muka halunnut jäädä soturiksi tai jotain?” Teerenlento naurahti väkinnäisesti.
”En.” Burton murahti. ”Mutta olen taas ihan yksin, kun palaan. Minulla ei ole edes kotia vaan nukun kaksijalkojen portaiden alla ja saan koiria kimppuuni ja kaksijalkojen pennut vetävät minua hännästä. Ja sitte lopulta kuolen. Ja olen edelleen yksin. Se teidän Tähtiklaani- juttunne on alkanut kuulostaa niin järkeenkäyvältä ja lohdulliselta, että minäkin olen alkanut uskoa siihen.” Burton selitti nyrpeänä.
”Ai... Tuohon en kyllä osaa sanoa mitään...” Teerenlento mumisi. ”Minunkin tulee ikävä sinua ja olen pahoillani, etta joudun olemaan yksin ja-” Teerenlento naukui, mutta keskeutti lauseensa, ettei sanoisi asioita, mitä hän ei saisi sanoa.
”Ja mitä? Sano, mitä aijoit sanoa.” Burton kehotti ja katsoi Teerenlentoa tiiviisti.
#Minä taisin vahingossa rakastua sinuuun...# Teerenlento ajatteli.
”Minä unohdin sen jo.” naaras sanoi hiljaa. #No en tietenkään unohtanut!# Valehtelu tuntu kamalalta, mutta Teerenlento oli parantaja. Hänellä ei koskaan voisi olla kumppania. Ja sillä hetkellä se ajatus tuntui kamalalta. Miksi ihmeessä parantajalla ei saisi olla kumppania?! Se oli... piinausta ja hän tuskin oli ainoa parantaja, joka joskus oli rakastunut. Burton hymähti pettyneenä.
”No... Me olemme perillä joten... ” Teerenlento mumisi. ”Hyvästi...” Burton katsoi Teerenlentoa pettyneen näköisenä.
”Minulla on yksi kysymys. Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta... Teerenlento, lähtisiksö sinä mukaani? Minä pidän sinusta kovasti... Tähtiklaanin tähden, minä pisän sinusta ihan liikaakin!”
Teerenlento jähmettyi paikoilleen. Naaras katsoi Burtonia järkyttyneenä, mutta onnellisena. #Minun täytyy sanoa ei. Olen sen velkaa klaanilleni...#
”Burton... Minun pitää....” Teerenlento änkytti.
”Kieltäytyä, tajuan kyllä.” Burton tokaisi.
”Ei, ei, ei! Anna minun miettiä. En ole varma...” Teerenlento selitti. Naaras painoi kuononsa Burtonin pöyheään turkkiin.
”Minä lähden nyt ja tulen katsomaan sinua joku päivä. Minä odotan sinua täällä.” Burton naukui. Teerenlento katsoi Burtonia silmiin ja hymyili.

//Voivoi...//
Vastaus:Voih, rakkaus vai klaani ;( Burton on kyllä suloinen :) Saatkin tästä tarinasta 23 kpeeta :9

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Iltatassu, jokiklaani
15.07.2014 18:15
Iltatassu venytteli makeasti herätessään. Aurinko paistoi matalalta, mutta lämpimästi oppilaiden pesää suojaavan vehreän pusikon lävitse. Käytännössä leirin kohdalla kohtaavat kaksi jokea ympäröivät paikan pitäen sen vehreänä silloinkin, kun kuumimpaan viherlehden aikaan muiden klaanien reviireillä kasvisto alkoi muuttua paikoin ruskeaksi.
Pitämättä suurempaa kiirettä Iltatassu asteli pesästä aukiolle, kissoja näytti olevan paljon liikkeellä. Varhain lähtenyt aamupartio oli jo palaamassa leiriin. Iltatassu kävi katseellaan nopeasti läpi kissat, kunnes huomasi yhden muita pienemmäksi, joku oppilas oli päässyt mukaan! Iltatassu tunsi pienen kateuden pistoksen, toistaiseksi tämä oli saanut vain harjoitella mestarinsa kanssa kahdestaan. Töyhtötassu laahusti kohti Iltatassua ja suoraan tämän ohitse pesään. ”Hei!” Iltatassu maukaisi hieman tuohtuneena tervehdyksen, kun hänet jätettiin huomiotta. Töyhtötassu kohotti tarkentumattoman katseensa ja heilautti häntäänsä laiskasti tervehdykseksi mutisten samalla itsekseen: ”Ei enää ikinä aamupartioon iltataisteluharjoitusten jälkeen…” Iltatassu katseli hetken, kuinka Töyhtötassu jatkoi matkaansa ja rojahti sammalpedille heti kun vain oli pesän sisäpuolella. Hännänpää jäi näkyviin.
”Iltatassu, siinähän sinä olet!” Naaraan pää kääntyi tutun äänen kutsumana. ”Perhonsiipi”, Iltatassu naukaisi ilahtuneena, mutta naaraan innosta pystyyn kohonnut häntä valahti aavistuksen, kun naaras näki Perhonsiiven vanavedessä seuraavat kissat. ”Tänään me emme treenaakaan enää kahdestaan, Vaaleatassu ja Jäämyrsky tulevat samaa matkaa”, Perhonsiipi esitteli. Iltatassu ryhdistäytyi parhaansa mukaan vaikka tätä kissa oli pelännytkin, toisaalta yhtä lailla odottanut. Näytönpaikka. Etenkin, kun varapäällikkö oli mukana!
”Emmekö menekään pienemmän virran puolelta?” Vaaleatassu maukaisi vähän huolestuneen kuuloisena, kun leiristä poistuttuaan joukkio kääntyi leirin vierestä virtaavista virroista leveämpää kohti. Aina piti jompikumpi ylittää jos halusi päästä leiriin – sanomattakin selvä, että tästä muiden klaanien kissat eivät olleet mielissään vaikka matalampia kahlauspaikkoja riitti. Hyvä vain puolustuksen kannalta. ”Olette molemmat saaneet varmasti ylittää sen jo monta kertaa ja eri kohdista – eikö vaihtelu toisi jännitystä elämään?” Perhonsiipi naukaisi huvittuneena ja loi sitten odottavan katseen Iltatassuun. Iltatassu olisi kuulostanut varmasti yhtä huolestuneelta, jos olisi ehtinyt esittää Vaaleatassun kysymyksen ensin. Kyllä Iltatassu ui omasta mielestään jo ihan hyvin, mutta kun matka pitenisi ja virtaus kovenisi… ”Joo, saadaan parempaa harjoitustakin”, nuori oppilas silti maukaisi pää päättäväisesti kohotettuna. Siitähän tässä oli kyse oikeasti. Perhonsiipi nyökkäsi hyväksyvästi ja antoi Jäämyrskyn asettua kärkeen. Hännänheilautuksella hopeanvärinen naaras viittoi tottuneesti muita seuraamaan. ”Juuri oli paljon sateitakin, joki antaa tänään hyvän vastuksen”, Iltatassu oli kuulevinaan Jäämyrskyn mutisevan itsekseen tyytyväisenä. Hienoa...
Iltatassu piti Perhonsiiven ohjeet mielessään polkiessaan vettä jaloillaan; säästele voimiasi, älä taistele virtaa vastaan vaan anna sen johdattaa kun voit, etsi vastapuolelta valmiiksi hyvä nousukohta, älä missään nimessä vedä vettä henkeen silloin kaikki voi olla hetkessä ohi... Vaaleatassu eteni nuoren naaraan edessä samoin kuin Jäämyrsky, Perhonsiipi oli varmistamassa takana mestareiden välissä etenevien oppilaiden kulkua. Vaaleatassun oli vaikea pysyä linjassa, porukan pienin kissa ajautui vähän väliä sivuun, mutta korjasi suunnan aina sinnikkäästi. Tämä vaikeutti Iltatassun suunnistamista, kunnes oppilas muisti taas rannalle kaatuneen nuoren pajun, jonka oli ottanut kiintokohteekseen ja kiinnitti katseensa tiiviisti siihen enemmin kuin edessään uiviin kissoihin. Juuri kun väsymys alkoi tosissaan painaa Iltatassun uintivetoja hitaammiksi ja voimattomammiksi, jyrkästi nousevan pohjan kivet tulivat vastaan. Iltatassu kömpi vetelin jaloin rannalle pajun viertä pitkin ja rojahti Vaaleatassun tavoin rantaveteen huohottamaan, kun vesi oli niin matalaa että siihen ei enää pentukaan hukkuisi. Jäämyrsky heilutteli jo rantatörmällä häntäänsä kärsimättömänä puolelta toiselle, mutta ei virkkonut mitään ääneen. Oppilaat olivat nyt jo tauon tarpeessa.
”Hienostihan se meni, ei tarvinnut muuttaa kalojenkalastamistuntia oppilaankalastamistunniksi, vai mitenkä?” Iltatassu kuuli huvittuneen naukaisin takaansa ja noustuaan vaivalloisesti tassuilleen kääntyi ympäri vastatakseen. Perhonsiipi nousi juuri vedestä, astellen vakain ja päättäväisin askelin, kompastelematta rantakivikossa kuten oppilaat aiemmin. Kullankeltaisen kissan turkki kimalteli märkänä auringossa kuin aurinko itse olisi asettunut maan pinnalle. Vesi valui Perhonsiiven turkista yhtenä vesiputouksena luoden naaraan ympärille matalaan veteen suurenevat vesirenkaat, kuin vesi väistäisi tätä jokea pelkäämätöntä jokiklaanin soturia. Iltatassu tunsi hengityksensä salpaantuvan kurkkuun kuin olisi yhtäkkiä joutunut uimaan uudestaan joen yli. Perhonsiipi katsoi suoraan oppilastaan kohti, odottaen vastausta jonka muodostaminen tuntui yhtäkkiä Iltatassusta yhtä mahdottomalta kuin joen poikki uiminen tassut sidottuina.
”Etteköhän te kaksi ole jo kakoneet tarpeeksi siinä. Nyt kun Perhonsiipikin tuli, jatketaan matkaa”, Jäämyrskyn ääni sai Iltatassun kääntämään katseensa. Vaaleatassu kömpi myös jaloilleen. Yksikään kissoista ei vaivautunut ravistelemaan erikseen turkkiaan kuivaksi - kaikki olivat taidoista riippumatta vedessä kuin kotonaan - joten matkaan lähdettiin heti. Iltatassu oli oikeastaan naurettavan helpottunut keskeytyksestä ja loikki muiden kissojen perään, uskaltamatta kääntyä takaisin katsomaan mestariaan. Vaikkakin kyllä Iltatassu laittoi hetkellisen jäätymisensä uimisen jälkirasituksen piikkiin… ”Joo meni se joki ihan helposti”, Iltatassu heitti hätäisesti olkansa yli Perhonsiivelle ennen kuin loikki Vaaleatassun rinnalle kuin olisi keksinyt jotain tärkeääkin sanottavaa toiselle oppilaalle. Iltatassu toivoi, ettei Perhonsiipi paljon kummastelisi myöhästynyttä vastausta – soturi tyytyikin vain kohottamaan kulmaansa ennen kuin riensi Jäämyrskyn vierelle jolkuttamaan antaakseen oppilaiden keskustella ilman mestarin katseen hiillostusta edes hetken. Kohta saavuttaisin hyvälle saalistuspaikalle.

//Ja tämä tarinahan jäi selvästi odottamaan suoraa jatkoa... Kohta lähden mökille niin tulee kirjoitusripuliin vähän taukoa ^^'//
Vastaus:Kuten Mustis sanoikin, sinä kyllä sitten osaat kirjoittaa :) Hyvin mielenkiintoista ja selvää tekstiä toisensa perään, mahtavaa! Saat tästä 25 kpeeta juuri samaisen syyn vuoksi. Jään odottamaan jatkoa :)

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Iltatassu, jokiklaani
14.07.2014 20:45
”Ilta, sinut on otettu klaaniin ja olet täyttänyt kuusi kuuta. On aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi, sinut tunnetaan Iltatassuna. Mestariksesi tulee Perhonsiipi. Toivon, että Perhonsiipi välittää sinulle kaiken mitä tietää klaanikissana elämisestä.” Päällikkö Rastastähti piti tauon ja katsoi läpitunkevasti Iltatassua. Naaras joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, jottei olisi alkanut täristä tai rikkoisi katsetta. Iltatassu oli kuullut Perhonsiiveltä perusoppilasseremonian kulun ja sanat, mutta varoittanut päällikön tekevän kenties muutoksia erityisen tilanteen vuoksi. Iltatassu ei ollut klaaniin syntynyt niin kuin muut tämän ympärillä.
”Perhonsiipi, olet valmis ottamaan oppilaan”, Rastastähti jatkoi Iltatassun mielestä kepeämmällä äänellä, ”Olet osoittanut olevasti urhea ja oikeudentajuinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietämäsi Iltatassulle.”
Iltatassu käännähti kannoillaan ja Perhonsiipi oli heti siinä niin kuin oli luvannutkin. Iltatassun ei tarvinnut ottaa askeltakaan jännityksestä vetelillä jaloilla, se olisi näyttänyt juuri silmänsä avanneen pennun haparoinnilta. Iltatassu kurkotti ja Perhonsiipi laski päänsä lempeästi nenien kosketukseen. Iltatassun ruumiin läpi kulki miellyttävä väristys, kuin merkki siitä että kaikki oli kulunut hyvin. ”Iltatassu! Iltatassu!” klaanikissat kaikkialla nuoren naaraan ympärillä puhkesivat hurraamaan ja tervehtimään. Iltatassu antoi katseensa kiertää ensin uuden klaaninsa kissoissa, sen jälkeen se pysähtyi naaraan uuteen mestariin. Perhonsiipi ei sanonut mitään, katseli vain ylpeänä ja tyytyväisenä silmät hymyssä Iltatassua. ”Tule, Iltatassu, näytän missä oppilaat nukkuvat!” Iltatassu säikähti riemastunutta ja innokasta naukaisua takaansa. Iltatassu räpäytti silmiään pari kertaa hämmentyneenä, ennen kuin sai nimen mieleensä. ”Tulen mielelläni, Töyhtötassu”, Iltatassu lupasi varovasti. Iltatassu näki silmäkulmastaan Perhonsiiven nyökkäävän hyväksyvästi. Siihen mennessä pari muutakin oppilasta oli kertynyt Iltatassun ympärille ja naaras tuupittiin ja työnnettiin oppilaiden pesälle melkein koko matka tassut ilmassa, muiden kissojen väliin puristettuna ja nostettuna.

Iltatassu heräsi siihen, kuinka joku tuuppi häntä pehmeästi kylkeen. Nukuttuaan vasta niin vähän aikaa turvallisessa ja vartioidussa klaanin leirissä kissa pomppasi tottumuksesta jaloilleen niskakarvat pörröllään ja säikkynä pakenemista varten. ”Hei, täällä yritetään vielä nukkua käpälät pois pesästä!” Iltatassu kuuli väsyneen naukaisun takaansa ja pomppasi kahta kauheammin säikähtäneenä suoraan hänet herättänyttä kissaa päin.
”Anteeksi, Mehiläistassu, mutta yleensä oppilaat herätetään tähän aikaan harjoituksiin mestarin kanssa”, Perhonsiipi maukui huvittuneena niin kuin ei olisi huomannutkaan Iltatassun hiirimäistä käyttäytymistä. Kullankeltainen raidallinen kolli nosti päänsä karvat pörrössä ja sitten jotain näytti valkenevan oppilaalle. ”Hiirenpapanat!” kolli sihahti rynnätessään oppilaiden pesän sisäänkäynnistä kokoontumisaukiolle.
”Nyt, Iltatassu”, Perhonsiipi osoitti sanansa oppilaalleen vähän vakavammalla äänensävyllä, ”meidän pitää ensiksi varmistaa, että pystyt puolustamaan itseäsi. Nukut yösi paremmin sen jälkeen, usko pois.” Iltatassun rinta kohoili vieläkin säikähdyksestä. Nuori naaras painoi päänsä häpeissään ja kuopi tassulla maata. ”Niin kai…”

Perhonsiipi johdatti Iltatassun leiristä ulos pysähtymättä puhumaan kenellekään. Iltatassu tuijotti tiukasti eteensä tassuttaessaan mestarinsa perässä, uskoen tuntevansa enemmän katseita turkissaan kuin olisi ollut luontevaa. Perhonsiipi oli lohduttanut, että kyllä klaanilaiset tottuisivat pian tulokkaaseen. Viime aikoina ei ollut suinkaan tavatonta, että klaaniin tulisi kissa ulkopuolelta. Perhonsiipi paljasti syntyneensä itse muualla. Iltatassun mieli kohosi ja tästä hyvästä, mutta naaras oli huomattavasti piristynyt saadessaan kuulla, että joskus entinen kotikisu oli noussut jopa klaanin päälliköksi! Iltatassun askeliin tuli sen jälkeen lisää lennokkuutta. Metsä tuoksui hyvältä.

”Tämä näyttää hyvältä paikalta”, Perhonsiipi totesi kuopiessaan kokeeksi metsän karikkeen pehmittämää maaperää. ”Yleensä taisteluliikkeitä harjoitellaan toisen mestarin ja oppilaan kanssa, mutta ajattelin, että haluaisit näyttää mitä osaat ensin mahdollisimman pienelle yleisölle”, Perhonsiipi selitti. Iltatassu nyökkäsi kiitollisena, mutta alkoi sitten hämillään työnnellä käpyä tassullaan edestakaisin edessään myöntäessään; ”En… En osaa oikein mitään.” Perhonsiipi odotti hiljaa kuin toivoen Iltatassun muistavan sittenkin jotain. Iltatassu pudisti sen sijaan päätään sanojen painoksi. ”Minulla ei ole ollut sisaruksia tai ystäviä joiden kanssa leikkitapella, niin kuin olen klaanissa nähnyt.” Vieläkään Perhonsiipi ei vastannut ja kohottaessaan ymmällään katseensa Iltatassu ehti hädin tuskin väistää korvaansa suunnatun kynnettömän käpälänhuitaisun. Seuraavaksi Perhonsiipi loikkasi äkkiä hampaat paljastettuna kohti Iltatassun paljastunutta lapaa. Iltatassu tiesi, ettei ehtisi tällä kertaa väistää tuurilla niin kuin aiemmin ja valmistautui kohtaamaan isomman kissan. Iltatassu nousi takajaloilleen ottamaan painon vastaan joustavasti, vastustelematta, ja antoi Perhonsiiven alkuperäisen ponnistusvauhdin kieräyttää molemmat ympäri, pitäen Perhonsiiven liki itseään tassuillaan. Sitten Iltatassu ponkaisi takajaloillaan niin voimakkaasti kuin vain kykeni Perhonsiiven vatsaan ja isompi naaras lensi vielä lisää ympäri tömähtäen lopulta pehmeästi selälleen maahan. Perhonsiipi jäi haukkomaan henkeä keuhkot iskusta tyhjentyneinä. Iltatassu oli mylläkässä päätynyt kuono vasten maata. Neulasia sylkien naaras kompuroi Perhonsiiven luokse. ”Anteeksi anteeksi eihän sattunut?” Iltatassu hätiköi kurottaessaan päätään lähemmäs. Samassa Perhonsiipi kuin ihmeellisesti toipuneena kurotti kaulaansa ja tarttui pehmeästi hampaillaan kiinni Iltatassun kaulasta. Iltatassu jähmettyi paikalleen, kunnes Perhonsiipi irrotti otteensa ja kierähti mukavammin makoilemaan pehmeälle metsänpohjalle päästäen nauravan mrow maukaisun. ”Vai et osaa mitään? Viimeksi minua löylytettiin noin yllättäen pentuna!” Iltatassu nosti päänsä tyytyväisenä itseensä. Hän ei ollutkaan aivan avuton. ”Mutta älä nyt aivan ala rintaasi röyhistämään, sinulla on vielä paljon opittavaa. Vaistot ovat joka kissalla, mutta ikinä ei kannata suinpäin rynnätä turmioonsa vain sen varassa, vaan pitää järki ja opittu tieto mukana.” Iltatassun silmät kiiluivat, hän painoi joka sanan mieleensä. ”Aloitetaan siitä, mitä alueita ei kannata tarjota noin vain vastustajalleen kynsittäväksi… Ja samalla siis mitä kannattaa mätkäistä, jos vaikka kettu tunkeutuu liian likelle omaa tilaa. Ketuista puheen ollen, annas kun kertaan mistä kannattaa täälläpäin olla varuillaan…”

Ilta oli jo pitkällä, kun Perhonsiipi päätti päivän kattavan ja runsaan oppitunnin. Niin sanallista oppia, kuin käytännön harjoituksiakin oli riittänyt. Iltatassun päässä tuntui surisevan pesällinen ampiaisia kaikesta uuden tiedon määrästä. Leiriin saapuessa ihana, veden kielelle saava tuoksu tuntui johdattavan Iltatassun poispäin oppilaiden pesästä vaikka tämä oli muka ollut juuri valmiina nukahtamaan seisaalleen. ”Tuoresaalispinolleko matka? Noh, kai sinä olet sen ansainnut”, Perhonsiipi hymisi yrittäen tuupata Iltatassua ystävällisesti korvaan tassulla. Iltatassu kumartui väistämään tämän. ”On näköjään jotain tarttunut tänään tuohon pääkoppaasi. Hyvä, mutta muista, että täällä kaikki ovat ystäviä”, Perhonsiipi kehräsi tyytyväisenä. Iltatassu heilautti häntäänsä ymmärryksen merkiksi, nuori naaras oli ehtinyt jo puoliväliin kohti ihanuuksia nälkäiselle oppilaalle tarjoavaa pinoa. ”Ennen kuin hotkit kaiken suihisi, katsele vähän läpi mitä kaikkea sieltä löytyy. Huomenna pääset metsästämään ainakin joitakin niistä.” Iltatassu pysähtyi vaivoin hännänmitanpäähän pinosta ja antoi katseensa kiertää kaikessa tarjolla olevassa ennen kuin poimi pullean hiirentapaisen mukaansa. Osa saaliista oli tuttua, osa ei. Paljon oppilas oli jo oppinut, mutta paljon oli vielä jäljellä.

//Dodeh, alkoi tapahtuakin jotain eikä ole enää nimentaivutusongelmaa :D Toivottavasti taistelukohtaus näkyy yhtä selkeästi lukijan mielessä kuin omassa kirjoittaessa...//
Vastaus:Huehue oon jo nyt korviani myöten ihastunut sun tarinoihin! uvu Kuvailet hyvin, ja koska en taida komminkaan päästää sua liian aikasin soturiksi, saat tästä sen 27 kp:eeta, vaikka oisit kyllä taas ne täydet 30 ansainnut. Tarinasi on pitkiä, mutta kappaleet on jaeltu hyvin, että ne jaksaa lukea.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Iltatassu, jokiklaani
13.07.2014 21:13
Pieni laikukas kissa juoksi kauhuissaan iltahämärän verhoamassa metsässä eteenpäin, huohottaen niin että kaikkialle sattui. Taakse ei uskaltanut katsoa, kuitenkin kaikki maailman ketut ja mäyrät olisivat juuri hänen kannoillaan, aivan hännän juuressa. Jossain huhuili pöllö, naaras naukaisi pelästyneenä ja kompastui juurakkoon lentäen mukkelis makkelis pusikkoon. Sinne naaras jäi makaamaan kiihkeästi koholevien kylkien rauhoittuessa ja hengityksen hiljalleen tasaantuessa, mutta ei jaksanut nousta ylös. Nälkä kalvoi vatsaa ja heikensi jäseniä, väsy painoi silmiä kiinni ja särki tassuja. Viime ateriasta oli kulunut aivan liian kauan. Nuori naaras ei osannut kunnolla metsästää, oli pitänyt tyytyä raatoihin. Nyt oli vain pakko jaksaa jatkaa ruoan perässä, mitään tuskin tipahtaisi tummenevalta taivaalta nenän eteen.
Naaras tassutteli varoen eteenpäin metsässä, kuulostellen ja sävähtäen jokaista pientäkin rasahdusta. Niskakarvat olivat pystyssä, mutta naaras ei siitä huolimatta näyttänyt suuremmin uhkaavalta kuten olisi ehkä toivonut. Pelosta suuret silmät kiersivät villisti jokaisessa varjossa, jokaisessa mahdollisessa uhassa. Mutta naaras jatkoi urheasti eteenpäin. Kissa saapui isomman joen äärelle, sen yli ei noin vain tassuteltaisi. Mutta… joen toisella puolella jokin loiski kivien rajaamassa suvannossa. Kiinnostus sai väsyneet ja vainotun näköiset silmät taas tuikkimaan innosta. Naaras etsi hetken katseella joesta vaistomaisesti kohtaa, joka näytti matalammalta ja virtaukseltaan rauhallisemmalta. Sitten se lähti rohkeasti kahlaamaan yli. Tähän mennessä naaras oli yksin selviytyessään joutunut kokeilemaan rajojaan jo tätäkin enemmän.
Ensin vesi nousi vatsaturkkia kastelemaan, sitten koko ajan ylemmäs. Sentään se ei tuntunut kylmältä. Naaras pysähtyi hetkeksi epäröimään, kun vesi alkoi yltää jo korkealle kurotetun nenän yli, eikä joen syvin kohta ollut kuin vasta edessäpäin. Mutta sitten naaras näki suvannossa hopeista välkettä ja haistoi kalan, se oli tuttu ja veden kielelle saava tuoksu kaksijalkalasta, ainoita muistoja. Siitä innostuneena naaras ponkaisi joen pohjasta vauhtia ja ui elämänsä ensimmäiset tassunvedot syvän kohdan yli, kunnes pääsi jo joen toiselle puolelle. Naaras kahlasi vettä äänekkäästi ympäriinsä pärskien kalan luokse ja nappasi suvantoon jumiin jääneen eväkkään suuhunsa sen kummemmin miettimättä. Ruokaa!
”Kuinka kehtaat kalastaa jokiklaanin reviirillä!” Naaras kuuli sitten terävän naukaisun ja käännähti säikähtäneenä yhä rimpuileva ja vettä tippuva kala suussaan ääntä kohti. Kolme täysikasvuista kissaa seisoi hieman alavirtaan siitä. Naaras tiesi, ettei jaksaisi paeta ja että tarvitsisi kalan, joten jäi odottamaan pelokkaana aavistuksen täristen kun kissat hitaasti lähestyivät.
Joukon kärjessä kulki savunmusta kolli, naaras oletti sen joukon johtajaksi ja aiemmin äänessä olleeksi. ”Toisen klaanin alueella metsästäminen on rangaistava teko, eikö sinulle hiirenaivo ole sellaista yksinkertaista asiaa opetettu? Mistä klaanista oikein harhailit tänne?” musta kolli jatkoi syyttävästi. Naaras ei tiennyt yhtään mistä on kyse eikä osannut vastata, se painoi katseensa ja roikotti häntää jalkojen välissä pelokkaana.
”Mustakynsi, minä ainakaan en tunnista häntä. Entä jos tämä kissa ei ole klaaneista? Kotikisu tai erakko?” kilpikonnakuvioinen naaras maukui hetken hiljaisuuden jälkeen sovittelevamman oloisesti kuin toverinsa. Musta kissa käänsi päänsä terävästi kyseisen naaraan puoleen ja oli sähähtämäisillään jotain ilmeisen vihamielistä, kun joukon kolmas, kaunis kullanvärinen raidallinen naaras laski häntänsä kollin olalle rauhoittavasti. ”Mustakynsi, jos malttaisit hetken katsoa tarkemmin ennen kuin heität syytöksiä huomaisit, että vieraamme on melkein pentu vasta. Antaisitko minun jatkaa tästä?” naaras kysyi. Hetken harkinnan jälkeen musta kissa näytti leppyvän ja laski päänsä lyhyesti kunnioittavasti myöntymyksen merkiksi.
”Osaisitko kertoa, kuka olet ja mistä tulit?” naaraalta kysyttiin nyt lempeästi. Nyt vasta pieni naaras pudotti kalan suustaan, se sätki voimattomasti sen jalkojen juuressa. Naaras kertoi aralla äänellä, kuinka tämän pentue oli jätetty meluisan, haisevan kovan mustan polun varteen laatikossa. Emon antamaa kutsumanimeä naaras ei muistanut. Sisarukset olivat kutsuneet nimellä Vihreä, silmänvärin perusteella, erotukseksi muista. ”En tiennyt klaaneista tai reviireistä mitään. Olen pahoillani, kun tein väärin tietämättäni…” naaras lopetti surkeana. Kala loikki hiljalleen kauemmas, kohti laskevan auringon viimesäteissä kimaltelevaa jokea. Siitä jäi jälkeen verisiä roiskeita rantakivikkoon.
Naaras tunsi kihelmöintinä turkissaan muiden kissojen mittailevan katseen. Ne tuntuivat myös vilkuilevan toisiaan, keskustelevan äänettömästi elein, joita nähdäkseen naaras ei uskaltanut nostaa katsettaan. Ei ihme jos ympäröivät pikkujyrsijät pakenisivat koloihinsa ilmassa olevaa uhkan tunnetta. Siitä huolimatta naaras ei voinut olla huomaamatta silmäkulmastaan, kuinka vahingoittunut kala pyrki aina vain lähemmäs vettä. Nyt se pomppi jo matalassa rantavedessä, kohta se voisi uida pakoon. Vesi värjäytyi verestä punaiseksi, veren haju täytti naaraan sieraimet. Nälkä kalvoi vatsaa.
”No, viimeistele tapposi kunnioittavasti”, naaras kuuli jonkun kehotuksen ja ennen kuin sanojen kaiku oli haihtunut, naaras käännähti kannoillaan ja yhdellä vauhdittomalla loikalla hyökkäsi kalan päälle rantaveteen niin että roiskahti. Saatuaan kalan tassujen puristukseen naaras mietti hetken, mitä tehdä ja puraisi sitä sitten silmien taakse niskaan päättäen kalan elämän. ”Kiitos, kiitos…” naaras huomasi mutisevansa hengästyneenä, tietämättä oikeastaan ketä kiittää tai miten jatkaa.
”Kiitä tähtiklaania, kissoja ennen meitä jotka valaisevat meille kullekin tarkoitettua polkua ja suojelevat matkojamme antaen suojaa ja ravintoa sitä tarvitseville. Kiitä kalaa sen antamasta elämästä, josta tulee nyt osa sinun elämääsi.” Naaras teki työtä käskettyä ja nousi sitten kuollut kala suussa ylös, jälleen vettä tippuen. Nyt naaras näki selvästi, kuinka kissat vilkuilivat toisiaan. Musta, uhkaava kolli näytti yhä tyytymättömältä, mutta naarat sen molemmin puolin huvittuneilta silmät hauskoina viiruina.
”Mitä sanoisit, Vihreä, jos kutsuisimme sinut vieraaksi klaanimme leiriin? Saisit syödä ja nukkua ja tutustua klaanielämään. Kalastus- ja uintitaitojesi perusteella sinua voisi jo melkein luulla yhdeksi meistä jokiklaanilaisista”, kaunis kullanvärinen naaras kutsui.
Naaraan silmät syttyivät. Mutta sitten se painoi päänsä. Se ei oikeastaan mieltänyt itseään Vihreäksi. ”En pidä nimestäni”, naaras möläytti, vieläpä epäselvästi kala suussaan. Kullanvärinen naaras heilautti häntäänsä kiinnostuneena hitaasti puolelta toiselle. Muut kissat katsoivat kullanväristä naarasta odottavasti. ”Perhonsiipi?” Musta kolli… tai siis Mustakynsi kysyi.
Aurinko oli laskenut niin matalalle, että se alkoi nyt häikäistä pienen naaraan silmiä. Selkä aurinkoon päin seisovien kolmen kissan silmiin naaraan märkä turkki näytti kimaltelevan kaikissa laskevan auringon maalaaman taivaan väreissä.
”Ilta”, Perhonsiipi sitten maukaisi lyhyesti. Naaras kohotti katseensa valpastuen. ”Ilta sopii sinulle, pikku kalavaras”, kilpikonnakuvioinen naaras puhui pitkästä aikaa, lämpöä ja kehräystä äänessään. Mustakynsi pyöräytti silmiään. ”No niin, hienoa. Sammalturkki, Perhonsiipi ja… Ilta, mennään sitten. Leiriin pitää ehtiä ennen pimeää, etenkin kun saalis on vielä hakematta. Vauhtia nyt”, Mustakynsi murahti ja loikki edelle. Sammalturkki ja Perhonsiipi sitä vastoin tulivat Iltan luokse. ”Jaksatko leiriin asti, pikkuinen? Sinulla on selvästi sudennälkä”, Perhonsiipi kysyi huolestuneena. Ilta nyökkäsi innoissaan. Nälkä oli hetkeksi unohtunut. ”Hyvä, tule sitten Ilta, ennen kuin Mustakynsi alkaa kasvattaa harmaita karvoja”, Sammalturkki murahti, kuulostaen jo aika lailla Mustakynneltä.
Ilta piti uudesta omasta nimestään. Sen teki melkein mieli pyytää mahdollisia uusia ystäviään toistamaan sitä vielä ääneen, mutta kissojen askelluksessa oli kiirettä. Ilta tyytyi maistelemaan nimeä mielessään. Tämä oli uusi alku Iltalle.

//Tällainen järkäletarina aluksi… Ja ennen kuin ehtii tulla noottia, nimi Ilta taipuu noin. Samoin kuin jos nimi on Meri, ei sanota Meren vaan Merin, ei Merelle vaan Merille. Mietin ja tarkistin itse pitkään…//

Vastaus:Hieno tarina, olet selvästi kokenut kirjoittaja! Saat 30 kp:eeta! ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
11.07.2014 17:12
"Huomenta" kuulin Mustahaukan sanovan. Avasin silmäni uuteen aamuun ja näin Mustahaukan hyvin suitun tummanharmaanturkin edessäni. Hän nuolaisi innokkaasti korvaani ja samassa muistin mikä päivä tänään on; Pentuni nimitetään oppilaiksi! "Menen herättämään pennut." Naukaisin nopeasti Mustahaukalle. Hän naurahti, mutta en älynnyt syytä sille. Kiiruhdin kuitenkin parantajan pesältä pentutarhalle, niin nopeasti kun kykenin vääntyneellä jalallani. Hämmästyksekseni Pentutarhassa ei ollut ketään minun pennuistani, eikä myöskään Valkohäntää, heidän sijaisemoaan. Vain Saarnijalka oli imettämässä sijaisemon toimessa Haukkapentua. Kysyin Saarnijalalta missä he ovat.

"Voi, Kuulehan, he ovat pompanneet pystyyn jo aioja sitten. Niin innoissaan kun ovat. Luulisin heidän olevan aukiolla valmiina nimitystilaisuuteen." Naaras vastasi. Kiitin häntä ja aukiolle päästyäni näinkin kolmen innokkaan kissan istuvan Valkohännän ympärillä. Naaras yritti sukia pentujen turkkeja puhtaaksi, mutta kaikki liikkuivat kokoajan tohkeissaan eivätkä malttanut pysyä paikoillaan. "Anna minä autan" Naukaisin rauhallisesti. Valkohämtä säpsähti hieman, katsoi taakseen ja lopultakin huomasi minut. hän nyökkäsi, ja nappasin nopeasti yhden pennuista Apilapennun. Aloin sukia pennun karvaa -nyt jo paljon karheampaa kuin vähäinen pehmeä pentukarva- tasaiseksi, pennun vääntelyistä välittämättä. Aloin puhua, vaikkakin hieman epäselvästi sukiessani:

"Mitäs sinä aiot tehdä heti kun pääset oppilaaksi?" kysyin. Apilapentu rauhottui hetkeksi ja vastasi innoissaan:
"Aion mennä heti metsälle ja opetella metsästämään hiirtä ja jänistä ja vesimyyrää. Sitten pyydystän ne kaikki ja kannan ylpeänä kuningattarille ja klaaninvanhimmille. Karkotan kaikki ketut ja mäyrä Tuuliklaanin reviiriltä ja..." hän pölpötti loputtomiin. Välillä inä mumisin myöntävästi ja nyökkäilin, esitin lisää kysymyksiä joihin pentu puhua pälpätti vastauksiaan. Tuolla keinolla sain kaikkien turkit sileiksi, ja lopulta olikin jo itse tilaisuuden vuoro.

Kastanjatähti tuli aukiolle ja kutsui kaikki kissat koolle klaanien tavanomaisella kutsullaan. Sitten hän aloitti seremonian:

Tervapentu, Kanipentu ja Apilapentu olette täyttäneet kuusi kuuta, ja teidän on aika päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saatte soturinimesi teidät tunnetaan Tervatassuna, Kanitassuna ja Apilatassuna." Kaikki kolme tuoretta oppilasta kihisivät innosta. Minä olin liikuttunut. Enää oli jäljellä mestarinimitykset. "Tervatassu, mestariksesi tulee Takiaiskorva. Toivon, että Takiaiskorva välittää sinulle kaiken oppimansa." Mestari ja oppilas koskettivat toistensa neniä, Takiaiskorva jo tottuneesti, Tervatassukin melko hyvin.
"Kanitassu, mestariksesi tulee Punarintasiipi. Toivon, että Punarintasiipi välittää sinulle kaiken oppimansa." Myös he koskettivat toistensa kuonoja, molemmat hieman epävarmasti, mutta lopulta onnistuneesti.
"Apilatassu, mestariksesi tulee Varissiipi. Toivon, että Varissiipi välittää sinulle kaiken oppimansa." Sitten vielä hekin koskettivat toistensa kuonoja, Apilapentu kömpelösti ja Varissiipi myös tottuneesti. Lopulta koko klaani puhkesi huutoihin: "Tervatassu! Kanitassu! Apilatassu!"

Olin suunnattoman ylpeä heistä.
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu/Veriturkki Myrskyklaani
10.07.2014 22:34
"Kuolkaa" Veritassu ryntäsi raivoissan kulkukissojaan päin ajattelematta seurauksia.
"Älä Veritassu!" Neulastassu ulvaisi, muttei tarpeeksi aikaisin. Veritassu syöksyi suoraan tumman kollin kaulaan, ja alkoi riuhtoa. Verta alkoi tulvia tämän kaulasta. Mutta Veritassu joitui irrottamaan sillä yksi kissoista tarrasi tämän jalasta. Veritassu onnistui vilkaisemaan nopeasti taakseen, ja näki Neulastassun taistelemassa vaaleaa kollia vastaan. Veritassu tiesi että jos hän ei toimisi nopeasti, jompikumpi saattaisi menehtyä. Veritassu raapaisi naarasta silmään, joka piti tätä tassusta. Naaras ulvaisi ja päästi irti. Kun kaksi muuta toipuivat muutamia sekuntteja haavoistaan, verenpunainen kolli säntäsi Neulastassun avuksi. Veritassu hyppäsi vihollisen selkään ja alkoi rääpiä tätä. Veritassu toimi enemmänkin vihansa mukaan, mutta Neulastassu oli kylmä ja järkevä, joten tämä tiesi että taistelemalla he eivät selviäisi kolmea isoa kissaa vastaan. Neulastassu huitaisi Veritassun alas nopeasti vihollisen selästä, joka sihisi raivosta kun ei saanut irrotettua itse punaista kollia.
"Mitä oikein teet! Olin juuri voitolla!" Veritassu sähhäti vihaisena.
"Mitein vain. Mutta totteleisitko kerrankin kiltisi, ja juoksisit kanssani tuohon puuhun?" Neulastassu naukui päättäväisenä ja säntäsi korkeaan tammeen. Veritassu empi hetken, koska ei yleensä tehnyt mitä toiset pyysivät. Mutta Neulastassulla näytti olevan suunnitelma. Joten tämä ryntäsi hieman vastahakoisesti hänen peräänsä. Veritassu tarrassi pitkillä kynsillään puuhun ja alkoi kiivetä nopeasti. Tämä hätkähti kun tunsi kynsien hipaisevan hänen häntäänsä.Silmänsä menettänyt naaras yritti napata Veritassua, mutta tämä ehti juuri ja juuri ylemmäs. Kolli kapusi Neulastassun vierelle, joka kyyristeli oksalla.
"Onko ideoita?" Veritassu tuhahti ja vilkaisi alas, jossa kolme kissaa odottivat tuumien.
"On. Minä hämään heitä, ja sillävälin sinä juokset turvaan. Ei ole muuta keinoa.." Neulastassu puhui hieman hiljaa.
"Oletko täysin seonnut! Tiedät varsin hyvin ettei luontoni salli sellaista.." Veritassu lipsidi huuliaan. "Kuule, olen elänyt lyhyen elämäni ajan lähes kokonaan yksin. Mutta kun tapasin teidät, tunsin vihdoin kuuluvani jonnekkin. Olet yksi ensimmäisitä ystävistäni josta todella välitän, ja taistelen siitä vaikka menettäisin henkeni!"
Veritassu puhui päättäväisesti, mutta hieman hölmistyneenä itseensä, koska hän puhui harvoin kenellekkään tunteistaan. Neulastassu näytti yllättyneeltä, ilmeisesti hänkin oli ihmeissään Veritassun käytöksestä. Mutta ei ihmekkään, Veritassu käyttäytyi yleensä kovasti ja omapäisesti.
"Ymmärrätkö, meillä ei ole kauan aikaa ennenkuin nuo kolme kostavat. Joten juokse sinä hakemaan muut, niin minä yritän pidätellä noita juoksemalla." Veritassu sanoi.
"Mutta.. Oletko varmasti niin nopea että pystyt pidättelemään noita?" Neulastassu kysyi empien.
"Pah, nopeus on vahvuuteni!" Veritassu virnuili.
"Hyvä on sitten.. Haen muut ja yhdessä voimme voittaa nuo. Mutta lupaa minulle yksi asia: Älä kuole." Neulastassu naukui ja näytti luottavan Veritassuun.
"Kiitos..." Punertava kolli mutisi. Veritassu ei aikaillut. Hän loikkasi alas puusta suoraan kissojen viereen, hän aiheutti yhdelle heistä haavan jotta nämä varmasti seuraisivat tätä.
"Senkin..!" Haavan saanut kolli sähisi ja säntäsi oitis Veritassun perään, ja niin kaksi muutakin.
"Tänään saavat varikset herkutella" Naaras virnuili. Veritassu vilkaisi taakseen, eikä nähnyt Neulastassua enää puussa. Veritassu tunsi kuinka ruoho viisti hänen ohitseen. Veritassu hyppäsi ison kannon yli, ja pysähtyi niin nopeasti että hiekka pöllysi. Kolme kissaa piirittivät tämän.
"Kas, loppuiko kunto?" Tummin kissoista räkätti.
>>Olen pahoillani, Neulastassu...<< Veritassu ajatteli hieman haikeana. Tämä oli jo alusta asti suunnitellut taistelevansa. Veritassu oli vain liian itsepäinen pakenemaan, eikä hänen luontonsa sallinut sitä. Veritassu valmistautui kohtaamaan loppunsa, mutta tämä taistelisi viimeiseen saakka ystäviensä puolesta. Siinä samassa naaras kissa kävi hyökkäykseen, ja sen jälkeen kaksi kollia. Iskuja sateli puolin ja toisin, mutta Veritassu oli selvästi alakynnessä. Veritassu oli täysin veren peitossa vaikei sitä huomannut tämän turkin takia kovin hyvin. Veritassu onnistui astumaan muutamaan askeleen taakseppäin. Ja hänen näkökenttänsä alkoi sumeta.
"Sano hyvästiti!" isoin kissoista karjaisi ja loikkasi Veritassua kohti kynnet ojossa. Veritassu yritti väistää, mutta liian myöhään. Kollin kynnet repivät Veritassun kaulaa, ja punertava kolli lensi taakseppäin.
>>Sori Neulastassu, etten pitänyt lupaustani. Ja Pitkähäntä, en ehtinyt sanoa hyvästejä. Tuntrituuli, ymmärsit minua kaikkein parhaiten joukossamme. Sekä Lintutassu, Vaahteravirta, Vinhapuro.. Ja jopa Näädänaskel ja Lumi.. OLisin tahtonut hyvästellä teidät kaikki..<< Veritassu tömähti maahan ja kaikki pimeni.

Veritassu raotti silmiään. Hän ei tuntenut lainkaan kipua, ja nousi ylös. Hän oli sumun keskellä, eikä nähnyt lainkaan eteensä.
"Olenko kuollut?" Veritassu mutisi itsekseen.
"Et.." Kaikuva ääni kuului Veritassun takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki hohtavan lihaksikkaan kissan edessään.
"Kuka ihme olet?" Veritassu kysyi ja astui askeleen taaksepäin.
"Älä pelkää. Saanen esitellä itseni, nimeni on Varjosielu. Minut lähetettiin tuomaan sinulle viesti Tähtiklaanista. Sillä kuuluin ennen tälle paikalle, jossa sinä taistelit juuri äsken" Varjosielu kertoi.
"V-viestin minulle..? Veritassu mutisi.
"Kyllä. Taistelusi perusteella, sekä halusi suojella ystäviäsi, on tehnyt sinut entistä voimakkaammaksi. Eli Veritassu tästälähtien sinut tunnetaan soturina nimeltä Veriturkki, tähtiklaani kunnioittaa nopeuttasi ja uskollisuuttasi välittämiäsi henkilöitä kohtaan." Varjosielu seloti juhlallisesti ja kumarsi Veriturkille. Veriturkki empi mutta kumarsi takaisin.
"Onnea matkaan Veriturkki. Tähtiklaani tukee sinua, ja ystäviäsi matkallanne." Varjosielu nyökkäsi ja katosi sumun keskelle.

Veritassu ummisti silmiään. Hän tunsi pehmeän ruohon allaan, ja kipua kaulassaan sekä koko kehossaan, Kun hän raotti silmiään hän näki yö taivaan ja tuikkivat tähdet.
"Veritassu! Vihdoinkin heräsit!" Hän kuuli matalan mutta nauravan äänen, ja tunnisti tämän Tunturituuleksi.
"Veritassu!" Veritassu näki Neulastassun joka ryntäsi tätä kohti.
"Tähtiklaanin kiitos olet kunnossa! Luulin sinun kuolleen. Ja miksi ihmeessä jäit taistelemaan!" Veriturkki kuuli Neulastassun äänessä helpotusta, sekä hieman vihaisuutta.
"Pää asia että olet elossa," Lintutassu asteli Neulastassun vierelle. Ja pian saapuivat Vinhapuro, Vaahteravirta sekä "kotikisut".
"Mihinkäs ne kukat jäivät?" Veriturkki vitsaili Nelastassulle.
"Veritassu!" Neulastassu punastui ja katsoi Lintutassua.
"Veritassusta puheen ollen. Näin näyn jossa Tähtiklaanin kissa nimitti minut soturiksi, Veriturkiksi." Veriturkki kertoi.
"Onko sellainenkin mahdollista?" VInhapuro tuumi.
"Vai että Veriturkki." Tunturituuli naurahti ja tönäisi tätä hieman kuonooon.
"Millonkohan minä saan soturinimeni..?" Lintutassu tuumi.
"Ainiin.. Mitä niille kissoille kävi?" Veriturkki kysyi.
"Annoimme niille kunnola turpaan sinunkin puolestasi." Tunturituuli virnuili.
Näädänaskel ja Lumi istuivat vain hiljaa hieman sivumalla. Ja vähän ajan päästä joukko hajaantui hieman erilleen käyden nukkumaan. Veriturkki tiesi että olisi levättävä, sillä haavoista huolimatta olisi jatkettava aamulla matkaa.

//Oikeesti sori kirjotus virhiestä ja sekavuudesta )X Musta tuntuu että tästä tuli hutasin tekemäni tarina ikinä. Pahhoittelen, mutta kone aika loppuu! D://
Vastaus:24 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
10.07.2014 20:52
Luku 5.

Neulastassu katsoi silmät suurina klaanien vanhoja reviirejä. Tältä ne siis näyttivät. Hän oli aina miettinyt, minkä näköisiltä ne näyttivät, mutta ne olivat kyllä erilaisen näköisiä hänen päässään kuin todellisuudessa. Kaikkien matkalaisten ihmetykseksi kaksijalat eivät olleetkaan tehneet ukkospolkua reviirien yli. He olivat näköjään lähteneet, jättäneet tuhoutuneet reviirit taakseen. Matkalaiset olivat yöpyneet Tuuliklaanin vanhassa leirissä. Se ei ollut tuhoutunut ja oli ollut juuri sopivan suojaisa yöpymiseen. Vinhapuro ja Vaahteravirta olivat aamulla metsästäneet muille kaksi jänistä. Vinhapuro oli kyllä vaikuttanut tyytyväiseltä päästessään taas vanhoille kotikulmillensa.
Neulastassukin tahtoi kokeilla, osasiko metsästää tuuliklaanilaisen tavoin. Hän hiipi hiljaa Tuuliklaanin reviirin heinikon suojissa ja meni lähemmäs ruskeaa jänistä, joka istui ja nautti auringonpaisteesta ja lämmöstä. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi jatkuvasti. Viherlehden aika oli vihdoinkin tullut. Jänis alkoi tarkkailla ympärilleen kuin aavistaen vaaran lähestyessä. Neulastassu kulki niin äänettömästi kuin osasi, koska oli kuullut, että jäniksillä oli hyvä kuulo. Kun hän oli vain parin ketunmitan päässä saaliistaan, hän ryntäsi piilostaan esiin kynnet ojossa. Jäniksellä oli kuitenkin hyvät refleksit ja tuo lähti viilettämään karkuun uskomattoman nopeasti. Neulastassu yritti saada sen kiinni, muttei ikinä ole ollut klaaninsa nopeimpia juoksijoita. Hän katsoi pettyneenä kuinka jänis juoksi yhä kauemmas ja kirosi mielessään. Hän melkein maistoi sen makean lihan suussaan. Yhtäkkiä kuitenkin vaaleanoranssi välähdys hyppäsi jäniksen kimppuun juuri siitä suunnasta, minne jänis juoksi. Se nopeasti puraisi saaliseläimen kuoliaaksi. Neulastassu juoksi häkeltyneenä paikalle. Hän näki oppilastoverinsa Lintutassun, joka piti jänistä ylpeänä hampaissaan.
’’Ei ole totta, miten minä en keksinyt tuota?’’ Neulastassu älähti ihmetyksestä ja katsoi ystäväänsä kultaisilla silmillään. ’’Nyt joudut kyllä jakamaan tuon kanssani, minähän tein puolet työstä.’’
’’Ehkä, jos pyydät kiltisti.’’ Lintutassun silmät kiiluivat ilkikurisesti. Neulastassu naurahti. He söivät jäniksen yhdessä nauttien ja palasivat vatsat täynnä Tuuliklaanin vanhalle leirille, missä muut heitä odottivatkin. Tunturituuli näytti kärsimättömältä.
’’Missä ihmeessä te olitte?’’ Varjoklaanilainen ärähti kynsillään maata raapien. Hän vihasi odottamista, ja kaikki tiesivät sen hyvin. Neulastassu nuolaisi verta huuliltaan.
’’Olimme vain metsästämässä. Kokeilimme miten tuuliklaanilaiset metsästävät. Lintutassu sai taitavasti kiinni jäniksen, ja tappoi sen salaman nopeasti.’’ Hän kertoi kultaiset silmät ylpeinä hehkuen. Lintutassu katsoi tassuihinsa hämillään harmaanruskean kollin häntä kehuessa. Vaahteravirta hymyili nuorille kissoille, eikä Neulastassu saanut selvää miksi.
’’Jättäisi tuuliklaanilaisten metsästystaidot tuuliklaanilaisille.’’ Tunturituuli murahti hiljaa, mutta jatkoi kovempaa kuin kukaan ei olisi kuullut. ’’Mennään. Meidän pitää olla Myrskyklaanin reviirillä ennen pimeää.’’ Hän asettui johtoon Vinhatuulen kanssa. Vanha soturinaaras oli ainoa, joka oli asunut kauan aikaa sitten tällä samalla reviirillä, ja osaisi johdattaa heidät Myrskyklaanin vanhalle reviirille. Kaikki lähtivät kulkemaan Tunturituulen ja Vinhapuron perässä. He lähtivät ensiksi kävelemään joen viertä pitkin kohti paikkaa, jossa sijaitsi entinen Nelipuu. Vinhapuro esitteli heille voimakkaan vesiputouksen ja kertoi, että monet kissat olivat kuolleet, kun olivat tippuneet sinne. Hän joutui korottamaan ääntänsä vesiputouksen kovan kuohunnan takia. Paikka jossa Nelipuut olivat olleet, oli nyt vain monia vuosia sitten tuhoutunutta maata, joka oli kuitenkin hyvää vauhtia uusiutumassa.
’’Miltäköhän Nelipuut mahtoivat näyttää?’’ Neulastassu kysyi hiljaa itseltään katsoessaan kaksijalkojen tuhoamaa maaperää. Hän näki paljon muurahaisia, jotka kipittivät suuressa jonossa pitkin pesäänsä. He jatkoivat pian matkaansa, eikä kestänyt kauaa, kun he pääsivät Myrskyklaanin vanhalle reviirille. Sekin näytti hyvää mallia uudistuvan, ja kaatuneiden puiden ja murskatun maan tilalle kasvoi lisää kasveja ja uutta elämää. Neulastassun kuonon täytti maukas riistan tuoksu, mutta hän tiesi, ettei nyt ollut aika metsästää. Heille kesti jonkin aikaa löytää tiensä Myrskyklaanin vanhalle leirille, mutta lopulta he pääsivät sinne osittain tuhoutuneen saniaistunnelin läpi. Yli puolet pesistä oli tuhoutunut ja puita oli kaatunut aukiolle, mutta niin kuin Leoparditähti oli sanonut hänelle unessa Kuukivellä, vanha pentutarha oli suojaisa ja he kaikki mahtuivat sinne sopivasti.
’’Menen tutkimaan vähän Myrskyklaanin vanhaa reviiriä. Voin tuoda myös riistaa mukanani.’’ Neulastassu ilmoitti muille. Hän halusi kuollakseen tutkia uutta ympäristöä ja mennä katsomaan paikkoja, joista hänen emonsa oli hänelle kertonut.
’’Hmph, no selvä. Ota Veritassu mukaasi.’’ Tunturituuli murahti ja alkoi jakelemaan muille matkalaisille käskyjä. Veritassu katsoi valtavaa kollia ja siten Neulastassua hieman empien, mutta kipitti sitten toisen oppilaan vierelle. Nuori kolli hymyili hänelle ystävällisesti ja oli oikeastaan iloinen saadessaan seuraa, vaikka Myrskyklaanin oppilas olikin toisaalta aika rasittava vastarannankiiski. He lähtivät juoksemaan metsän uumeniin.
Linnut visersivät kauniisti ja aivan uudenlaiset metsän hajut tulvahtivat Neulastassun kuonoon. Kolli sulki silmänsä ja kuvitteli muinaiset Myrskyklaanin kissat vaanimassa riistaa ja kouluttamassa oppilaita. Hän näki, kuinka yksi kissoista, oppilas, sai kiinni hiiren ja hänen mestarinsa kehui häntä silmät ylpeästi kiiluen. Oppilas otti hiiren suuhunsa ja he lähtivät muun metsästyspartion luo. Yksi kissoista ilmoittaa, että oli haistanut ketun, mutta tuoksu oli vaimea. Kissat pohtivat, pitäisikö asiasta kertoa päällikölle. Veritassu katkaisi Neulastassun ajatukset huudahtaessaan:
’’Neulastassu, katso tuota!’’ Jokiklaanilainen avasi kullan meripihkanväriset silmänsä. He olivat saapuneet suuren puun luo. Puun rungossa oli reikä kuin pesä, ja sieltä kurkisti valtava pöllö. Se katseli ympärilleen ja venytti kaulaansa kaikille suunnille.
’’En olekaan ikinä maistanut pöllöä. Osaatko kiivetä?’’ Neulastassu kysyi.
’’Hmph, tietenkin!’’ Veritassu lähti ketterästi kiipeämään puunrunkoa pitkin ja hyppäsi ensimmäiselle oksalle. Ensimmäiseltä oksalta oli helppo hypätä oksalta toiselle, eikä kulunut kauaakaan, kun verenpunainen oppilas oli pöllön pesän kohdalla. Neulastassu katsoi menoa silmät suurina. Hänestä tuntui äkkiä, että oli vasta ensimmäisellä metsästysoppitunnillaan. Veritassu hyppäsi pöllönpesään sisään kynnet esillä. Kuului kovaäänistä äännähdyksiä ja pöllö lähti lentämään pesän suuaukosta karkuun. Matka ei kuitenkaan jatkunut pitkään ja eläin putosi maahan mätkähtäen. Neulastassu käytti tilaisuuden hyväksi ja hyökkäsi pöllön kimppuun, ennen kuin se ehti nousta ja lentää karkuun. Hän raapaisi pöllön kurkun auki ja eläin lopetti liikkumisen. Veritassu laskeutui ketterästi puusta alas katsomaan, mitä oli tapahtunut.
’’Vau, olemme aika hyvä tiimi, eikö vain?’’ Neulastassu maukui iloisena ja työnsi kuolleen pöllön Veritassun luokse.
’’No, niin kai…’’ Verenpunainen oppilas mumisi hiljaa. Neulastassu tiesi, että Veritassu oli sisimmiltään hauska ja mukava kissa, jonka kanssa voisi olla hyvä ystävä. He hautasivat pöllön yhden koivun juureen ja laittoivat siihen hajumerkkinsä, että muistaisivat tulla hakemaan sen myöhemmin.
’’Tämä paikka oli varmaan Pöllöpuu, jos muistan oikein emoni kertomuksista. ’’ Neulastassu mietti ääneen.
’’Jos oli, ei ole varmaankaan enää. ’’ Jokiklaanilainen kuuli Veritassun vitsailevan ensimmäistä kertaa muusta kuin pilkasta. He lähtivät jatkamaan matkaa syvemmälle metsään. Aurinko paistoi kirkkaasti ja ilma oli mukavan lämmin. Neulastassu huomasi kauniita kukkia suuren männyn juurella. Ne olivat oranssinkeltaisia ja juuri puhjenneet kukkaan. Ne muistuttivat häntä paljon Lintutassusta. Oppilas kyyristyi keräämään pari ystävälleen pieneksi lahjaksi.
’’Kenelle nuo ovat? Jollekin tietylle?’’ Veritassu kiusoitteli vieressä. Neulastassu oli unohtanut kokonaan, että hän oli ollut paikalla koko ajan.
’’Ystävälle vain.’’ Hän vastasi rennosti ja poimi vielä pari kukkaa.
’’Vai ystävälle? Taidan kyllä tietää, kuka se ’ystävä’ on. Söpöä.’’
’’No, voinhan minä poimia sinullekin pari, jos tahdot.’’ Neulastassu kiusoitteli takaisin ja naurahti kukat suussaan. Veritassu virnisti hänelle. Verenpunaisen oppilaan hymy kuitenkin hyytyi pian ja hän katsoi jonnekin harmaanruskean kollin taakse. Neulastassu seurasi Veritassun katsetta ja pudotti kukat suustaan. Hänen takanaan seisoi kaksi valtavaa kollia ja yksi naaraskissa. Kaikilla oli taponhaluinen loiste silmissään. Toinen kolleista oli harmaaraidallinen, toinen oranssiraidallinen ja naaras hopeanharmaa. He eivät vaikuttaneet kovinkaan ystävällisiltä.
’’Mitä teette reviirillämme, saastaiset pennut!?’’ Harmaaraidallinen kolli karjaisi. Neulastassu huomasi, että hänen niskaansa pitkin lähti kulkemaan pitkä arpi rinnukseen asti.
’’Anteeksi, emme tienneet, että tämä oli teidän reviirinne. Viivymme vain muutaman päivää ja lähdemme täältä, emmekä palaa enää ikinä.’’ Neulastassu sanoi rauhallisesti, eikä vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta. Veritassu katsoi kulkukissoja valmiina taistelemaan.
’’Muutaman päivää? Ei tule kuuloonkaan, pennut. Ehkä meidän pitää repiä turkkinne nyt heti, niin voitte kiitää takaisin emonne luokse.’’ Harmaaraidallinen kolli räkätti. Neulastassu huomasi, että Veritassun niskakarvat sojottivat pystyssä.
’’Nyt riittää!’’ Verenpunainen oppilas karjaisi ja syöksyi tyhmänrohkeana kulkukissojen kimppuun.

//Jätin tyhmään kohtaan josta Veritassulla ois helppo jatkaa. :D//

Vastaus:26 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Alexandra, kotikisu
10.07.2014 13:33
Alexandra heräsi petissään auringon paistessa ikkunasta hänen silmiinsä. Naaras räpytteli vaaleansinisiä silmiään ja nousi ylös varoen herättämästä vieressään nukkuvaa Mustikkaa. Alexandra tassutteli keittiöksi kutsuttuun huoneeseen ja suuntasi ruokakupilleen, johon oli jo kaadettu ruokaa. Alexandra kumartui ruokakupin ylle ja hotkaisi suullisen hyytelömäistä lihaa. Samassa hänen takaansa kuului askelia ja Mustikka ilmestyi hänen viereensä.
"Huomenta Mustikka", Alexandra naukaisi suu täynnä. Tummanharmaa naaras kumartui Alexandran viereen.
"Huomenta", tämä naukui ja upotti kuononsa ruokaa. Syötyään Alexandra istahti keittiön lattialle ja rupesi puhdistamaan itseään.
#Mitäköhän tekisi tänään?# naaras mietti nuollessaan käpäläänsä. Alexandra vilkaisi ikkunaa. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Juuri sopiva ulkona samoiluun.
"Mentäisiinkö ulos telmimään?" Alexandra kysyi Mustikalta, joka oli myös lopettanut syömisen. Raidallisen naaraan häntä nousi terhakasti pystyyn.
"Tietenkin!" tämä huudahti ja lähti juoksemaan kohti kissanluukkua. Alexandra lähti nopeasti ystävänsä perään. Solakka naaras pujahti kissanluukusta ja juoksi Mustikan luokse. Tummanharmaa naaras oli kyyristynyt maahan ja tarkkaili vähän matkan päässä ruokailevia pikkulintuja.
"Entä jos söisimmekin tänään lintua?" Mustikka maukaisi ja viittoi hännällään kohti maata nokkivia lintuja. Ajatus houkutteli Alexandraa ja tämä nyökkäsi.
"Haluaisitko sinä kokeilla?" Mustikka kysäisi.
"Selvä", Alexandra naukaisi ja lähti hiipimään kohti lintuparvea. Läikikäs naaras ei ollut kovin kokenut metsästäjä, joten linnut huomasivat hänet nopeasti. Ne ääntelivät hätäisesti ja räpyttelivät siipiään lähteäkseen lentoon. Alexandra ähkäisi ja ponnisti korkealle ylös. Hänen kyntensä ehtivät tavoittaa hitaanpuoleisen linnun siiven, ja tämä veti saaliinsa alas. Lintu kirkui ja yritti epätoivoisesti päästä pakoon, mutta Alexandran ote oli luja. Naaras puristi kyntensä lintuun ja tappoi sen nopeasti. Mustikka vipelsi hänen luokseen.
"Hienoa!" tämä naukaisi. Alexandra räpäytti vaaleansinisiä silmiään kiitollisena. Samassa naaraskaksijalka tassutteli hevospaikasta. Alexandra ravasi tätä vastaan kuollut lintu suussaan. Naaras pudotti saaliinsa kaksijalkansa eteen. Kaksijalka älähti ja kavahti taaksepäin.
"Mitä nyt?" Alexandra kysyi hämmästyneenä ja tuuppi saalistaan lähemmäs kaksijalkaa, mutta se älähti jälleen ja lähti harppomaan kohti taloa.
"Minusta tuntuu, etteivät kaksijalat arvosta pyytämäämme riistaa", Alexandran viereen tassutellut Mustikka maukui.
"Olet oikeassa", Alexandra maukui ja katseli kaksijalan perään. "Mutta nyt syödään!"
Alexandra haukkasi pienen palan linnun siivestä ja pureskeli sitä hitaasti.
#Aika hyvää# naaras mietti itsekseen ja nuolaisi huuliaan.
"Syödäänkö klaaneissa aina tätä?" Alexandra kysyi ystävältään. Mustikka nyökkäsi suu täynnä ja maukui:
"Mutta myös hiiriä, jäniksiä ja muita lintuja."
Alexandra nyökkäsi ja vilkaisi Mustikkaa. Tummanharmaan naaraan silmissä näkyi jotain. Alexndra hätkähti. Ei kai Mustikka haikaillut takaisin klaaniinsa? Mustikka tuntui lukevan Alexandran ajatukset tai sitten naaras oli vain havainnut tämän hätkähtävän.
"Ei hätää, en aijo palata takaisin klaaniin. Klaanikissan elämä ei sovi minulle", Mustikka naurahti. Alexandra kehräsi. Hän oli iloinen ettei menettäisi parasta ystäväänsä.

//inspitön pätkä//
Vastaus:15 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tummatassu, Myrskyklaani
09.07.2014 20:52
Tummatassu avasi silmänsä. Hän vilkuili ympäriinsä hermostuneesti. Aurinko oli noussut ylös vähän aikaa sitten. Muita oppilaita heräsi myös, ja kolli tunsi olonsa helpottuneeksi; hän ei ollut ainoa joka oli hereillä. Kissoja pyöri kauheasti aukiolla. Osa jutteli, osa kuunteli varapäällikön ohjeita. Ratamohäntä, varapäällikkö lähetti kissoja aamupartioon. Kieppuhäntä odotteli jo oppilastaan leirin suuaukolla.
”Huomenta, Tummatassu!” Kieppuhäntä maukui. Hänen mestarinsa oli varmaankin herännyt aikoja sitten. Aurinko paistoi Tummatassun silmiin.
”Huomenta, Kieppuhäntä”, Tummatassu vastasi. ”Tule, esittelen sinulle paikkoja.”
Tummatassu seurasi tarkasti mestarinsa ohjeita, kun tämä kertoi reviiriä. Kun koko oli käyty läpi, kissat nelistivät leiriin. Auringonlasku alkoi tulla lähemmäs.
”Voit viedä klaaninvanhimmille ruokaa, elleivät he ole jo syöneet.” Kieppuhäntä kehotti.
”Selvä”, Tummatassu maukui vastaukseksi, ja lähti tuoresaaliskasalle. Hän nappasi mukaansa jäniksen. Kolli käveli rauhallisesti klaaninvanhimpien luo. Kultakukka ja Pitkähäntä puhuivat keskenään.
”Hei, toin teille ruokaa”, Tummatassu maukui, aloittaen keskustelun. Aurinko oli painunut alas nukkumaan, ja hellä tuuli pörrötti Tummatassun mustaa turkkia.
”Kiitos vain, nuorukainen.” Kultakukka mutisi kiitollisesti, katsoen nälkäisesti jänistä. Pitkähäntä nuuhki ilmaa. Hän näytti etsivän nenällään nuorta kollia.
”Öö, olkaapa hyvät.” Tummatassu laski jäniksen klaaninvanhimpien keskelle, ja katsoi heitä.
”Ota tästä jänistä, Pitkähäntä”, Kultakukka maukui. Hän työnsi jäniksen niin lähelle kollin etutassuja, ja niin Pitkähäntä tajusi jäniksen olevan siinä. Hän haukkasi jäniksestä suuren palasen, ja söi sitä hitaasti. Kultakukka hivuttautui jäniksen luo, ja puraisi siitä paloja.
”Saat nuo loput”, Kultakukka maukui Pitkähännälle. Klaaninvanhimmat jäivät syömään jänistä, kun Tummatassu lähti väsyneenä oppilaiden pesään. Matkalla hän kuitenkin nappasi itselleen pulskan hiiren tuoresaaliskasasta. Kolli katsoi oppilaiden pesää hetken, ja käveli hitain askelin sisään. Hän pyöri paikallaan hetken, ja ryhtyi sitten syömään hiirtä. Sen liha oli täyteläinen ja ihana; hiiri oli vasta saalistettu. Hiiren liha oli lämmin, ja kun kolli nielaisi sen, hän tunsi lämpimän ruoan menevän mahaan asti.
”Hei, menikö päiväsi hyvin?” Lähellä oleva Nokitassu kysyi.
”Hyvin, kiitos.” Tummatassu maukui. Hiiren lämpö ja päivän kierros olivat väsyttäneet Tummatassun täysin. Hänen jäseniään särki välillä, ja oppilaiden lauseet jäivät vähiin. Oppilaiden pesästä kuului tuhinaa vain. Aukio oli tyhjimmillään, vain Okakynsi ja Lukkikoipi olivat siellä, kylläkin vartiossa. Taivas oli kirkas ja kaunis, Hopeahäntä näkyi kauniisti taivaalla. Tummatassu ei saanut helposti unta, vaikka häntä väsyttikin. Vihdoin ja viimein kolli pääsi uneen, ja jäi siihen paikalleen nukkumaan.

//Ensimmäinen Tummatassun tarina. Wah, ja puuh :3
Vastaus:Et olisi saanut vielä kirjoittaa, koska hahmoasi ei oltu lisätty. Kp:eita saat 23, ja mestarisi on Okakynsi.

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
09.07.2014 13:43
Valkohaukka nojasi Magpiehen ja suki kumppaninsa rintaa hiljaa.
''Magpie...'' Valkohaukka naukaisi varovasti. Erakko käänsi sinisen katseensa parantajaan.
''Minä sain unen pari päivää sitten...'' Valkohaukka jatkoi. ''Minulle puhui klaanin entinen parantaja.''
''Niin?'' Magpie kysyi ja nuolaisi naaraan päälakea. Valkohaukka hengitti syvään ja antoi itsensä upota erakon syleilyyn.
''Tähtiklaani näkee.'' naaras naukui. ''Se näkee tämän kaiken.''
Magpie oli hetken hiljaa.
''Jos ne kuolleet kissat todella näkevät meidät...'' kolli mietti miten jatkaisi. ''He eivät silti voi mitään. He eivät voi mitään meille.''
Valkohaukka hengitti kumppaninsa tuttua, lämmintä ja turvallista tuoksua ja yritti rauhoittua hieman. Tälläkin hetkellä Mutaturkki saattoi katsella heitä.
>Mutta minä olen parantaja...< Valkohaukka pyöriteli ajatusta päässään jälleen kerran.
Mutta Magpie oli hänen rakkautensa. Ei naaras voinut päästää tästä irti. Kumppani tuntui niin luonnolliselta. Kuin heidät olisi vain tarkoitettu yhteen, jätetty huomioimatta, että toinen oli parantaja, ja toinen erakko. Ehkä Magpie oli oikessa. Mikään kuollut kissa ei voisi erkaannuttaa heitä toisistaan.
''Minun pitää mennä...'' Valkohaukka naukui. ''Mutta tulen taas kuunhuipun aikaan. Olet täällä, olethan?''
Magpie kehräsi. Mustavalkoinen kolli nuolaisi Valkohaukan korvaa.
''Tietenkin olen.''
Valkohaukka hymyili ja lähti kohti leiriä.

//oli tylsää joten päätin kirjottaa mut sit katos inspi/
Vastaus:Ihanaa rakkautta <3 Saat 10 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
08.07.2014 11:38
Avasin uniset silmäni. Koko pesä on lähes pilkko pimeä. Vain kuun kalpeat ja lähes olemattomat valon säteet valaisevat joitakin pesän nurkkia. Vilkaisin vieressäni nukkuvaa Mäntytassua. Minulta pääsi pakostikkin pieni kehräys. Kolli oli pelastanut minut. ILman Mäntytassua saattaisin olla nyt tähtiklaanin riveissä vain tarkkailemassa klaania. Haavoihini kirveli ja jokainen liike vain pahensi kipua. Yritin olla mahdollisimman liikkumatta. Jokin tassuteli sisälle pesään. Tuoksusta päätellen Ruosteturkki. Naaras harppoi suoraan Pyynsulan luo ja töni parantajan hereille.
"Mitä nyt" Pyynsulan ääni oli hieman ärtynyt.
"Kynteni katkesi" Ruosteturkin ääni oli tuskallinen ja tämä näytti parantajalle tassuaan josta pulppusi punertavaa verta. Pyynsulka laittoi Ruosteturkin tassuun kaiken näköistä. Minunkin kyljessäni komeili jotain mössöä. Ruosteturkki vilkaisi minua. Suljin nopeasti silmäni.
"Malvatassu, eikö sinun kuuluisi levätä eikä valvoa keskellä yötä" Punertava naaras maukui. Ruosteturkki oli selvinnyt eilisestä taistelusta ilman suurempia haavoja. Pyynsulka havahtui.
"Tämä on valmis. Voit mennä Ruosteturkki" Kolli käski. "Ja Malvatassu et ikinä parane jos et lepää. Odota niin annan sinulle unikonsiemeniä" Tämä sanoi ja tyrkkäsi eteeni pari mustaa siementä jotka söin.
"Lepää nyt jotta pääset pian harjoittelemaan" Ruosteturkki maukui ja kosketti minua hännällään kuonoon.
"Ethän halua jäädä Mäntytassusta jälkeen" Naaras kiusoitteli. "Tunnutte viihtyvän yhdessä" Soturi naurahti.
"Ruosteturkki ala mennä. Juttele oppilaallesi myöhemmin hän tarvitsee unta" Pyynsulka keskeytti ja hätisti punertavan naaraan pois. Suljin silmäni ja mietin Ruosteturkin sanoja.
Kieltämättä viihdyin Mäntytassun kanssa. En voisi kieltää itseltäni totuutta. #Minä rakastan Mäntytassua# Ajattelin iloisesti. Aukaisin vielä silmäni ja vilkaisin kollia joka nukkui vierelläni. Edessäni tosin näin Pyynsulan happaman ilmeen. Tämän katsekkin kertoi että minun pitäisi nukkahtaa aika pian. Suljin silmäni ja nojasin hieman Mäntytassuun. Hitaasti unikonsiementen vaikutuskin auttoi kipuun ja lopulta nukahdin.

Uni:

Tassutelin järven laidalla. Kaikkialla oli aavemaisen hiljaista. Näin edessäni auringon joka oli läes sokaista minut. Siristin silmiäni jotta näkisin jotain. Minun oli pakko vaihtaa suuntaa. Aurinko oli juuri nousemassa ja tuntui sokaisevalta. Käännyin ja jatkoin kävelemistä suoraan.
"Vihdoin" Joku naukaisi tyytyväisenä. Näin kauempana Valkean minua hieman isomman naaraan. Menin tämän luo ja katselin tätä tarkemmin. Jotain tuttua tässä kissassa oli. Sillä oli valkea turkki ja vaaleanvihreät silmät.
"Vihdoin näen sinut. Olen kaivannut sinua niin paljon" Naaras kehräsi kuuluvasti.
"En muista sinua. Vaikutat kuitenkin tutulta" Maukaisin.
"Tiesin kyllä ettet muistaisi" Naaras naukaisi nopeasti.
"Olen pahoillani" Lisäsin heti perään tajuttuani että kissan ääni oli hieman surullinen.
"Ei. Ei tarvitse. Se on ymmärrettävää" Valkea naaras maukaisi. Yritin miettiä. Samassa tajusin.
"Emo" Naukaisin hiljaa ja tuijotin kissan lempeisiin vaaleanvihreisiin silmiin.
"Kyllä. Sinä muistat minut" Naaras kehräsi ja puski minua. "Olet kasvanut paljon. Onko Ruosteturkki ollut hyvä mestari" Tämä naukui.
"On ollut" kehräsin.
"Arvasin sen. Olimme puhuneet jo kauan Mustatähdelle että Ruosteturkki olisi mestarisi" Emoni naukui.
"Mutta miksi juuri Ruosteturkki" Utelin.
"Koska hän tuntui välittävän sinusta,kun synnyit Ruosteturkki kävi katsomassa sinua usein. En tiedä tarkempaa syytä" Valkea kissa huokaisi.
"Olisinpa saanut olla paikalla kun sait oppilasnimesi,mutta ylistin sinua tähtiklaanin riveissä" Emoni maukui. "Ja aijon katsella kun sinusta tulee soturi" Kuuntelin emoani. Minulla oli paljon kysyttävää,mutta nyt kun saisin kysyä en muista niistä kysymyksistä yhtään mitään.
"Entä isä. Missä hän on?" Kysyin. Emoni vakavoitui.
"Hän... Hän ei ole täällä" Tämä takerteli.
"No missä sitten" Hämmästyin. Emoni katsoi minua pitkään ja sanoi sitten.
"Pimeyden metsässä tai jossain. Kukaan ei tiedä,mutta koskaan hän ei ole tullut tänne tähtiklaaniin" tämä lausui.
"Eihän isä ollut paha" Parkaisin.
"En tiedä oliko vai ei. Jos ei hän ei vain uskonut tähtiklaaniin eikä sen takia päätynyt tänne" Emoni kosketti kuonoani. Tuijotin vain maata.
"Olisin tahtonut nähdä isänkin" Naukaisin hiljaa.
"Se ei ole mahdollista" Emoni maukui. Samassa joukkoomme liittyi uusi kissa.
"Valkokukka. Hänen täytyy pian herätä" Tulija kuiskasi emoni korvaan. Emoni nyökkäsi. Tulija hymyili minulle ja marssi sitten taas jonnekkin.
"Älä nyt mieti liikaa surullisia asioita. Ne vaikuttavat sinuun liikaa" Emoni komensi.
"Olet pian soturi,niin on Mäntytassukin. Tarkkailen sinua ja toivotan onnea" Emoni maukui. "Olet minulle urhein ja paras kissa koko järven alueelta ja kaikista klaaneista. Nyt sinun on aika herätä" Tämä hyvästeli.
"Hei sitten" Naukaisin hiljaa.

Sitten avasin silmäni. Aurinko oli jo noussut ja näin Pyysulan ja Hunajatassun järjestelemässä yrttejä.
"Huomenta. Taisit nukahtaa lopulta" Pyynsulka naukui.
"Huomenta ja niin nukahdin" Myönsin. "milloin pääsemme pois ja takaisin oppilas tehtäviin"
"Tänään" Pyynsulka maukui salaperäisesti. "Herätäppä Mäntytassu. Putsatkaa tuo töhnä pois ja menkää sitten mestareidenne luo" Parantaja käski. Nyökkäsin ja tönin Mäntytassua.
"Herää" Komensin. Mäntytassu mumisi jotain.
"Ylös!" käskin ja tönäisin Mäntytassua koko voimallani. Kolli kieri maassa ennen kuin nousi istumaan. Tämä tuijotti minua.
"Huomenta" Naukaisin. "Putsaa tuo tahna itsestäsi pois. Olemme nyt kunnossa" Kerroin.

//tälläinen jännä tarina
Vastaus:Kiinnitä enemmän huomiota yhdyssanoihin! Kp:eita saat 20

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
08.07.2014 11:14
Tiikerijuova seurasi, kun Nupputassu harjoitteli hyökkäys- ja puolustusliikeittään. Oranssin ja kerman kirjava oppilas teki upeita väistöliikkeitä. Tiikerijuova kääri häntänsä tassujensa ympärille ja seurasi oppilaansa edistymistä.
>Hän on oppinut nopeasti. Hänestä voi tulla pian soturi.< oranssi juovikas naaras ajatteli ylpeänä, mutta hieman huolissaan. Nupputassu taisteli ´´näkymätöntä vastustajaa´´ vastaan.
Tiikerijuova oli opettanut kaikki hyökkäys ja puolustamisliikkeet jotka hän itse osasi. Ja Tiikerijuovahan todella osasi paljon. Nupputassu läimäisi ilmaa ja kiipesi salamannopeasti puuhun. Hän kyyristyi lehtien suojaan, tuijotti maahan ja loikkasi sitten olemattoman vastustajansa selkään. Oppilas tömähti maahan, kierähti ympäri ja loikkasi jälleen eteenpäin purren ilmaa, kuvitellen siinä olevan vastustaja. Pian Nupputassu väsähti ja hän käänsi katseen emoonsa.
''Menikö hyvin?'' naaras kysyi huohottaen.
''Erinomaisesti.'' Tiikerijuova kehräsi. ''Sinusta tulee mahtava soturi.''
Nupputassu hymyili.
''Sinun koulutuksesi avulla. Se on parasta mahdollista.''
Tiikerijuova kehräsi ja nuolaisi tyttärensä päälakea.
''Kumpa Nokkospentukin olisi harjoittelemassa kanssani.'' Nupputassu huokaisi ja Tiikerijuovan sydäntä vihlaisi. Naaras käänsi päänsä pois.
''Mene leiriin edeltä...Tulen perässä...'' Tiikerijuova naukui itkuisesti.
''Oletko varma?'' Nupputassu kysyi huolissaan. Tiikerijuova nyökkäsi.
''Jos niin sanot...'' oranssin ja kermankirjava oppilas lähti kohti leiriä ja katosi Tiikerijuovan näkyvistä.
''Voi tähtiklaani...'' Tiikerijuova kuiskasi hiljaa. ''Anna Nokkospennun olla elossa...Anna rakkaan pentuni olla TURVASSA.''

//lyhyt ja tönkkö mutta inspi ei ollut mukanani
Vastaus:Oi, jokseenkin kiva tarina! eve
17 kp:eetä :D

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
07.07.2014 18:23
Rankkasade kasteli kissojen turkit ja heidän mielialansa laskivat. Lintutassulla oli kylmä ja hän tärisi turkki vettä tippuen.
''Minä en jaksa enään.'' naaras vinkaisi hiljaa.
''Minuakin väsyttää.'' ilmoitti Vaahteravirta. Tunturituuli siristi silmiään ja yritti nähdä eteenpäin sateen lomasta.
''Hetkinen nyt...Vinhapuro, katso tuonne.'' kolli käski. Hopeanharmaa raidallinen naaras siirtyi Tunturituulen eteen ja pyyhki katseellaan maisemaa. Äkkiä hänen korvansa ponnahtivat pystyyn.
''Se on emonsuu! Siellä on kuukivi, ja suojaa!'' naaras kiljahti ja lähti juokseaan kohti niinsanottua emonsuuta. Muut seurasivat ripeästi perässä. Lintutassu yritti kovasti pysyä muiden perässä mutta hän kaatui naamalleen vesilammikkoon.
>Kurjaa...< naaras mietti. Neulastassu pysähtyi auttamaan Lintutassun pystyyn.
''Kiitos.'' Lintutassu naukui ystävälleen. Neulastassu nytkäytti korviaan ja kaksikko juoksi muiden luo kivikkoiselle paikalle.
''Kulkekaa täysin suoraan. Teillä ei ole varaa eksyä.'' VInhapuro naukui ja astui sisään pimeään luolastoon. Lintutassu seurasi muiden mukana. Hänestä oli pelottavaa nähdä kaikkien kissojen silmien hohde pimeässä, vaikka tosin niitä seuraamalla hän ei eksynyt joukon viimeisenä. Pian edestä alkoi hohtaa heikkoa, sinertävää valoa, joka sai Lintutassun pelkäämään.
''Mitä tuo on?'' Lintutassun kysymys kaikui hieman.
''Kuukivi.'' kuului Vinhapuron kehräys. ''En voi uskoa että se on vieläkin täällä.'' Pian kissojen tiivis jono päätyi luolan perälle, missä Vinhapuron mainitsema kuukivi hohti heikosti.
''Se oli ennen kirkkaampi.'' Vinhapuro mutisi. ''Mutta Tähtiklaani on seurannut meidän matkaamme. Se on tullut jälleen Kuukivelle, ihan meitä varten.''
Lintutassu tunsi kylmien väreiden kulkevan kehonsa läpi. Täälläpäin todella klaanit olivat ennen asuneet. Ja Kuulampi oli vastike tälle Kuukivelle.
''Mitä meidän nyt pitää tehdä?'' Neulastassu kysyi ja kierteli kuukiveä.
Vinhapuro asettui makuulle Kuukiven eteen ja asetti kuononsa siihen kiinni.
Kului hetki.
''Vinhapuro?'' Vaahteravirta kysyi. Naaras ei vastannut. Tämä näytti olevan unessa. Lumi asteli Vinhapuron viereen, otti tästä mallia ja laittoi kuononsa kiveen kiinni. Seuraavaksi meni Veritassu, sitten Neulastassu, Vaahteravirta, Tunturituuli, ja pahasti loukkaantunut Näädänaskel. Lintutassu hiippaili viimeisenä tämän viereen, asettui makuulle ja painoi kuononsa siihen iinni. Raikas tuulahdus kävi läpi naaraan kehon, ja kun hän avasi silmänsä, edessä avautui samanlainen hopeinen niitty, kuin hänen ensimmäisessä unessaan, jonka hän sai isältään. Karviaisvirta seisoi jälleen tyttärensä edessä.
''Karviaisvirta!'' Lintutassu hihkaisi ja kosketti neniä kollin kanssa.
''Hei taas, Lintutassu. Hienoa, että pääsitte tänne asti.''
''Missä muut ovat?'' Lintutassu kysyi.
''Omissa unissaan.'' Karviaisvirta vastasi. ''Ja Tähtiklaani parantaa Tiikerin- tarkoitan Näädänaskeleen haavat, joten hänkin voi jatkaa matkaa.''
''Minne meidän täytyy lähteä? Missä taivasklaani on?'' Lintutassu kyseli huolissaan ja kääri häntänsä tassujensa ympärille.
''Teidän täytyy seurata jokea.'' tähtiklaanin soturi opasti. ''Mutta kehottaisin teitä lepäämään hetkisen. Kaksijalat jättivät työnsä kesken, joten Myrskyklaanin leirin pentutarha on vielä pystyssä. Siellä on turvallisinta viettää yön tai pari.''
''Aivan...'' Lintutassu mutisi. ''Kiitos, isä.''
Karviaisvirta hymyili.
''Nähdään taas, Lintutassu.''

Lintutassu hätkähti hereille. Hän nousi istumaan ja huomasi Neulastassunkin olevan hereillä. Lintutassu tuijotti hetken kollin silmiin. Niiden katse tuntui turvalliselta ja lämpimältä... Naaras ravisteli päätään.
''Näitkö unen?'' tämä kysyi.
''Näin.'' Neulastassu vastasi. ''Meidän täytyy jatkaa jokea pitkin.''
''Minä tiedän. Mutta isäni sanoi että meidän olisi viisainta levätä Myrskyklaanin reviirin pentutarhassa.'' vaaleanoranssi oppilas naukui.
''Minunkin unessani kehotettiin niin.'' Neulastassu sanoi. Tuli hiljaista. Kolli väräytti korvaansa ja katsoi kun muut alkoivat kömpiä pystyyn.
Tunturituuli ravisteli turkkiaan.
''Menemme Myrskyklaanin entiselle reviirille, jatkamme jokea pitkin päivän tai parin päästä.'' kolli määräsi. Kuukiven valo hiipui ja lopulta se lakkasi kokoaan hohtamasta.
''Mennään.'' Tunturituuli sanoi ja alkoi johtaa kissoja ulos Vinhapuron kanssa.
//VÄHÄ TÄMMÖNE TÖNKKÖ MUT.. xD//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamosäde, erakko
06.07.2014 19:26
”Tulenlähde, vai?” Kuutamosäde mietiskeli. Hän katsoi Tulenlähdettä uteliaasti.
”Kyllä, se on nimeni.” Tulenlähde nyökytteli ja hymyili. Naaras ihmetteli välillä, kuinka Tulenlähde oli löytänyt hänet, ja miksi kolli ei ollut ollenkaan...Jännittynyt? Tai peloissaan?
”Hieno nimi sinulla. Hyvin, hyvin hieno.” Kuutamosäde kehui kollin nimeä. Kun hän sanoi nuo sanat, se sai Tulenlähteen jotenkin...Oudoksi? Aurinko oli juuri painunut nukkumaan, ja taivas pimeni. Tuuli kylmeni, ja siitä tuli jotenkin hullu.
”Noh, aiotko sinä lähteä, vai..?” Kuutamosäde kysyi uteliaasti, räpytellen silmiään. Tulenlähde näytti tyrmistyneeltä. Naaras aikoi pyytää anteeksi, mutta kolli olikin nopeampi.
”öh”, hän aloitti.
”Miten haluat. Voin joko lähteä, tai...” Tulenlähde vilkaisi ympärilleen hermostuneena. Tuuli pörrötti kummankin kissan turkkia, ja taivas oli jo pimeä, pilvinen. Taivasta tuskin näkyi yhtään, eikä tähtiäkään. Puut kallistuivat välillä heidän suuntaansa, välillä toiseen suuntaan. Alkoi olla todella pimeää.
”Jäädä?” Kuutamosäde jatkoi. Kolli vilkaisi taakseen, sitten ylös, alas...Hän yritti selvästikin vältellä naaraan kysyvää katsetta. Oliko jotain tapahtunut tuolle kissalle? Kun hän tuli pensaikosta... #Pinnistä nyt muistiasi! Kai nyt jotain muistat...# Tulenlähde nielaisi.
”Niin...Miten vain, voin kyllä lähteäkin, jos olen harmiksi”, kolli mutisi. Kuutamosäde vaikutti loukkaantuneelta. Kolli lähtisi? Vasta kun hän oli löytänyt ystävän, vai...Oliko tämä sittenkään...”ystävä”? Muukalainen vain?
”Älä lähde...” Kuutamosäde mutisi hiljaa, pidättäen itkua. Kolli ihmetteli varmasti. Kissat vilkuilivat toisiaan välillä. Naaraan silmät kostuivat.
”E-eh?” Tulenlähde näytti ihmettelevän. Hänen silmänsä olivat nyt kiinnittyneet naaraan kasvoihin. Tuuli piiskasi ja huitoi puita ja niiden oksia. Kuutamosäde huokaisi, katsoi tassuihinsa ja sitten taivaaseen. Kolli yritti tulkita naaraan katsetta, ja seurata sitä, jotta tietäisi minne tuo katsoo.
”Kun olin pentu...” Kuutamosäde aloitti. ”Elin emoni ja isäni kanssa. Joka aamu, kun isäni lähti metsästämään ruokaa, hän sanoi, että tulee aina takaisin katsomaan minua ja emoa. Totta kai sehän piti paikkansa, melkein aina, kunnes eräänä aamuna...” Naaras ei voinut enää pitää itkua sisällään, vaan antoi sen kastella tuon turkkia, valua alas... Tulenlähde halusi kysyä ”mitä sitten tapahtui?” mutta ei vain kyennyt siihen. Hänestä tuntui, että naaras oli tosiaan kokenut kovia. Samoin oli kyllä kollikin, kai? Kuutamosäteen kurkkuun tuntui juuttuvan palanen, joka esti tätä puhumasta. Hän yritti, mutta puhumisesta tuli pelkkää änkytystä.
”...Isä ei tullutkaan takaisin. Emo sanoi minulle, että...isä olisi riidellyt emoni kanssa. Sanonut ja haukkunut tätä, mutta en vain voinut uskoa sitä.” Kuutamosäde sai sanottua vihdoinkin ”pätkän” karmeasta menneisyydestään. Tulenlähteestä tuntui pahalta. Hänen vieressään oleva kissa oli kokenut tuollaista kauheaa. Kolli ei kuitenkaan ollut täysin varma, että valehteliko tuo. Hänestä kuitenkin tuntui siltä, että Kuutamosäde puhuu totta, sisimmissään...
”Emo yritti vakuuttaa että puhui totta. Lopulta, uskoin sen. Olihan hän emoni, sentään. Kukapa nyt ei uskoisi emoaan...niin...Tosiaan, myöhemmin sain tietää, että emoni oli valehdellut minulle. Isä ei ollutkaan ollut petturi, vaan hän oli kuollut. Karkasin emoni luota, kun sain tietää tuon kaiken.” Kuutamosäde tunnusti. Kolli näytti yllättyneeltä. Häntä säälitti naaraan ilme, menneisyys, ja kun hän itki, kukaan ei voisi olla säälimättä tuota.
”Kuule, anteeksi, jos olin töykeä, siis jos olin. Kukaan ei uskoisi tuollaista kauheaa menneisyyttä noin kau-- siis iloiselta...kissalta”, Tulenlähde sanoi, hieman änkyttäen. Kuutamosäde katsoi kysyvällä katseella kollia. Odottaen, että tämä jatkaisi puhettaan, sanojaan...Lauseitaan? Ja mikä sana oli jäänyt kollilla pois? Naarasta teki mieli kysyä kollilta sitä, mutta ei viitsinyt. Tulenlähde nielaisi. #Onneksi en sanonut tuota sanaa, Kuutamosäde olisi varmasti ajatellut jotain hyvin, hyvin outoa minusta...#

//Wwwwhut? Kolmas tarina O_O
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
06.07.2014 18:44
Mäntytassu heräsi auringon häikäistessä hänen silmiinsä. Nuori ruskea kolli nousi makuusijaltaan ja loikki suorinta tietä ulos. Täänään Mäntytassu oli jostain syystä todella pirteällä päällä. Kolli istahti oppilaiden pesän edustalle odottamaan mestariaan josta oli juuri tullut päällikkö Revontulitähti. Pian harmaa naaras saapuikin pesästään pää ja häntä arvokkaasti pystyssä. Mäntytassu vipelsi päällikön luokse.
"Mitä teemme tänään?" kolli kysyi Revontulitähdeltä. Päällikkö siristi silmiään.
"Minulla ei ole tänään aikaa kouluttaa sinua", tämä sihahti. "Pyydä jotakin sotureista viemään sinut metsälle."
Mäntytassu ei ollut varma mitä tehdä, joten kolli kumarsi päällikölle ja tassutteli pois. Hän istahti alas ja katseli sotureita. Pian Mäntytassu hoksasi Ruosteturkin ruosteenruskean turkin ja tämän takana tassuttelevan Malvatassun. Kolli höristi korviaan ja loikki häntä pystyssä kaksikon luokse.
"Voinko tulla kanssanne metsälle, koska Revontulitähdellä on kiireitä?" Mäntytassu kysyi ja katsoi anelevasti smaragdinvihreillä silmillään.
"Kai se käy", Ruosteturkki maukui ja lähti johdattamaan oppilaita metsään.
"Mitä teemme?" Mäntytassu kysyi vieressään kävelevältä Malvatassulta.
"Menemme järvelle päin saalistamaan", vaaleanruskea naaras vastasi ja kohtasi Mäntytassun vihreän katseen. Mäntytassu nyökkäsi pienesti.
Pian kolmikko saapui lähelle järveä.
"No niin. Näyttäkääpä vaanimisasentonne", Ruosteturkki komensi ja istahti maahan. Malvatassun vuoro oli ensimmäisenä. Vaaleanruskea naaras pudottautui vaanimisasentoon ja hiipi sievästi eteenpäin. Mäntytassu ihaili naaraan notkeita lihaksia, joiden avulla tämä hiipi hiljaa eteenpäin.
"Todella hyvä!" Ruosteturkki kehui oppilastaan. "Sinun vuorosi, Mäntytassu.
Mäntytassu pudottautui lonkilleen ja lähti hiipimään mahdollisimman hiljaisesti eteenpäin. Toisia pidempi jalka vaikeutti jälleen etenemistä hieman, mutta Mäntytassu teki parhaansa ja se riitti. Kolli liikkui sulavasti ja määrätietoisesti eteenpäin.
"Todella hyvä tuokin", Ruosteturkki kehui. Mäntytassu nousi istumaan ja nuolaisi pari kertaa rintaansa.
"Menkäähän nyt metsästämään klaanille. Tarkkailen teitä välillä", Ruosteturkki maukui ja patisti oppilaat luotaan. Mäntytassu loikki syvemmälle metsään. Kolli tutkaili asitit tarkkana ympäristöään ja hiipi hiljaa eteenpäin. Eipä aikaakaan kun ruskean kollin edestä pyyhälsi lisko. Mäntytassu paljasti kyntensä ja syöksyi otuksen perään. Kolli saavutti liskon nopeasti ja upotti hampaansa siihen. Liskolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Mäntytassu kaivoi saaliinsa ylpeänä maahan ja jatkoi saalistustaan.
Samassa läheltä kuului tuskainen kauhunkiljaisu. Mäntytassu höristi korviaan. Kolli oli tunnistavinaan Malvatassun kauhistuneen äänen. Mäntytassun karvat nousivat pystyyn.
"Malvatassu?" Mäntytassu ulvaisi. Ruskea kolli kohotti kuononsa ja haisteli ilmaa. Hän saattoi haistaa Malvatassun pelkotuoksun, sekä jonkun erakon löyhkän. Mutta pahinta oli, että hajuihin sekoittui veren löyhkä. Mäntytassun sydän jätti yhden lyönnin välistä.
"MALVATASSU!" kolli ulvaisi hädissään ja lähti pinkomaan kohti hajua. Pian hän näki edessään kellanpunaisen kollin, joka paini Malvatassun kanssa. Naaras oli kokoonsa nähden selvästi alakynnessä, mutta pisti silti rohkeasti vastaan, vaikka olikin pahasti haavoittunut. Mäntytassu ei epäröinyt hetkeäkään, vaan syöksyi kynnet esillä tunkeilijan kimppuun.
"Jätä Malvatassu rauhaan senkin ketunläjä!" Mäntytassu rääkyi ja kynsi tämän selkää. Tunkeilija rääkäisi, päästi irti Malvatassusta ja lennätti Mäntytassun maahan. Oppilas rääkäisi paiskautuessa maaperään. Sitten tunkeilija loikkasi Mäntytassun päälle ja raapaisi tämän otsaa. Kollit painivat rajusti haavoittaen toisiaan, kunnes kellanpunainen tunkeilija sai painettua Mäntytassun maata vasten
"Valmistaudu kuolemaan!" tunkeilija ulvaisi ja kohotti käpälänsä iskuun joka tekisi Mäntytassusta selvää. Samassa ruosteenpunainen kissa syöksyi kellanpunaisen kollin kylkeen ja lennätti tämän pois Mäntytassun päältä.
"Häivy reviiriltämme, Vaahteranlehti!" Ruosteturkki sähisi ja astui uhkaavasti kohti kollia. Vaahteranlehdeksi kutsuttu luopio paljasti hampaansa ilkeään virnistykseen ja kohotti päänsä itsevarmasti.
"Lähden silloin kun minua huvittaa, Ruosteturkki hyvä", tämä naukui maireaan sävyyn ja valmistutui hyökkäämään. Mäntytassu - vaikka pahasti haavoittunut olikin - oli hiipinyt Vaahteranlehden taakse ja koukkasi tältä jalat alta ja puraisi kollin häntää. Vaahteranlehti ulvaisi yllättyneenä ja lyyhistyi maahan. Tämän onnistui kuitenkin nousta ylös ennen kuin kukaan ehti häntä pahasti haavoittamaan.
"Minä kostan tämän vielä!" Vaahteranlehti murisi, kääntyi kannoillaan ja pinkoi pois. Mäntytassu ei enää välittanut luopiosta vaan hoippuroi nopeasti Malvatassun luo, joka oli lyyhistynyt maahan.
"Malvatassu, oletko kunnossa?" ruskea kolli henkäisi ja nuolaisi naaraan poskea. Malvatassu kohotti päätään ja kohtasi Mäntytassun huolestuneen katseen.
"Olen ihan kunnossa, ei hätää", naaras maukaisi ja kompuroi pystyyn. Mäntytassu kiirehti tukemaan tätä.
"Olette kumpikin menettäneet paljon verta", Ruosteturkki maukui huolestuneena. "Mennään suorinta tietä Pyynsulan pesälle."
Matka oli melkoista tuskaa Mäntytassulle. Kollin kyljessä oli syvä ja pitkä haava ja vasen etujalka oli loukkaantunut pahasti. Mäntytassu sai kiittää Tähtiklaania ettei kuollut Vaahteranlehden kynsissä. Sitten kolli käänsi katseensa Malvatassuun. Naaraan kaunis vaaleanruskea turkki oli verinen ja hän ontui hieman. Hurmaavat vaaleanvihreät silmät olivat suuret ja tuskaiset. Huoli valtasi jälleen Mäntytassun. Entä jos Malvatassu ei selviäisikään? Tai entä jos Mäntytassu itse kuolisi?
#Malvatassu on vahva, eivätkä haavat ole edes niin pahoja!# huusi hiljainen ääni hänen sisällään. Se oli totta, Mäntytassun oli myönnettävä se. Mäntytassun oli myönnettävä itselleen myös se, ettei lähtisi Tähtiklaaniin ja jättäisi Malvatassua.
Kissat alkoivat vähitellen lähestyä leiriä.Mäntytassu päästi pienoisen helpotuksen huokaisun, kun näki leirin sisäänkäynnin edessään. Kolmikko työntyi sisään leiriin ja sai vastaansa heti ihmetteleviä katseita. Varjoklaanilaiset supisivat ja vilkuilivat haavoittuneita oppilaita. Revontulitähti asteli pesästään pää pystyssä.
"Mitä on tapahtunut?" päällikkö kysyi saapuessaan kolmikon luokse ja vilkuili silmät siristyneinä haavoittuneita oppilaita.
"Vaahteranlehti hyökkäsi", Ruosteturkki maukui.
"Toivon mukaan karkoititte hänet reviiriltämme", Revontulikaiku murahti. "Ja te kaksi! Parantajan luokse siitä!"
Mäntytassu nyökkäsi ja lähti kompuroimaan kohti Pyynsulan pesää Malvatassun rinnalla.
"Voi hyvä Tähtiklaani! Mitä teille on tapahtunut?" Pyynsulka ulvaisi kahden oppilaan kompuroidessa sisälle pesään.
"Vaahteranlehti niminen kolli hyökkäsi kimppuumme", Mäntytassu selitti. Pyynsulka nyökkäsi ja mutisi jotain itsekseen.
"Taidan pitää teidät täällä yön yli", parantaja maukui ja viittoili hännällään kohti mukavsnnäköistä sammalpetiä.
"Asettukaa tuolle sammalpetille samalla kun minä etsin tarvittavia yrttejä."
Oppilaat tekivät työtä käskettyä ja asettuivat makaamaan sammalpetille. Mäntytassu huokaisi ja painoi turkkinsa vasten Malvatassun turkkia.
"Millainen olosi on?" ruskea kolli kysyi huolestuneena. Malvatassu katsoi Mäntytassua.
"Tuntuu hieman heikolta", naaras maukaisi hiljaa. Mäntytassu räpäytti silmiään.
"Niin minustakin, mutta yhdessä me selviämme", kolli kuiskasi rohkaisevasti ja nuolaisi yhtä Malvatassun haavoista. Mäntytassu kehräsi heikosti kun Malvatassu painautui hieman tätä vasten. Vaahteranlehden hyökkäys oli saanut Mäntytassun vihdoin huomaamaan tunteensa Malvatassua kohtaan. Hän ei olisi tiennyt mitä tehdä, jos Vaahteranlehti olisi tappanut Malvatassun. Mäntytassu rakasti naarasta. Rakasti enemmän kuin mitään muuta.
Nyt hänen olisi enään kerrottava se tälle.
Vastaus:20 kp:ta! Ihuna tarina.<33
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamosäde, erakko
06.07.2014 16:06
Aurinko oli jo noussut ylös, kauas ylös. Pilviä tuskin oli yhtäkään kauniilla, kirkkaalla taivaalla. Tuuli oli katkonainen, lämmin. Kuutamosäde nukkui nurmikolla. Hän mietti vieläkin eilistä, mitä silloin tapahtui. Hän oli nähnyt...unta? Vai oliko se totta? Siltikin naarasta vaivasi se uni. Käpälä turkilla – kuka se olisi voinut olla? Tuuli puhalsi Kuutamosäteen hopeanväristä turkkia. Se näytti kauniilta. Hänen päänsä oli tämän tassujen päällä, ja näytti murjottavan. Naaraan maha murisi ja vaikutti valittavan nälissään; ”Ruokaa, minä näännyn nälkään!” Hän vaihtoi asentoa, ja näki päästäisen, joka katsoi suurilla silmillä hetken kissaa. Päästäinen piipitti hetken, ja lähti karkuun. Kuutamosäde nousi salamannopeasti ja hyppäsi päästäisen perään. Hänen silmänsä tarkkailivat nopeaa, ruskeaa möykkyä. Se kierteli ja kaarteli, mutta pääsi pakoon. ”Hiirenpapanat.” Naaras huokaisi. Hän sihahti itsekseen, ja kuuli sitten rapinaa pensaikosta. Kuutamosäde vilkaisi taakseen, josta ääni kuului. #Hiirikö? Vai...onko se jokin muu?# Rapina kuului joka sekunti lähempää – ja pian se naukaisi hellästi kysyen: ”Kuka siellä?” Aurinko oli melkeinpä korkeimmillaan, ja lintujen laulut jatkuivat ja jatkuivat. Kuutamosäde nielaisi, ja perääntyi askeleen. Hän yritti erottaa puhujan. Tuuli piiskasi puita, ja ne heiluivat pelottavasti. ”Kuka olet?” Kuutamosäde mutisi. ”Minä?” Puhuja kysyi uudelleen. Naaras mietti hetken, pitäisikö paeta vai jatkaa. ”Niin, juuri sinä...siellä pensaikossa”, hän vastasi, ja nielaisi sen jälkeen. Tuli aavemainen hiljaisuus, ehkä kymmenen tai viidentoista sekunnin ajan. ”Kissa, elävä olento, sinä?” Kissa maukui naurahtaen. ”Kissa myöskin...” Kuutamosäde virnisti hieman. ”No, mutta nimeltäsi?” Toinen kissa, kollikissa kysyi uteliaasti. Hän mietti taas, pitäisikö paljastaa, vai pysyä hiljaa. ”Kuutamosäde.” Naaras rohkeni sanomaan. ”Kaunis nimi sinulla, Kuutamosäde”, kollikissa sanoi. ”Öh, voisitko tulla pensaikosta pois?” Kuutamosäde pyysi. Vain hetken ajan naaras jo luuli, että toinen kissa lähtisi juosten, paljastaen jollekin kaksijalalle tai toisille kissoille että täällä olisi syötävää, kissanlihaa! Mutta ei, kollikissa pysyi pensaikossa, ja uskalsi sitten tulla ulos. Kuutamosäde istahti, ja tarkkaili kollia. Kollilla oli hyvin tiheä turkki, kaunis kellanpunainen turkki. Hänellä oli valkoiset tassut, valkoista hännänpäässä, valkoinen kaula ja maha, sekä valkoiset valesilmät.Kuutamosäde katsoi välillä kollin tassuja, välillä päätä. ”Kuka sinä olet, sitten?” Naaras keräsi rohkeutensa, ja kysyi. Sitten hän huomasi kollilla olevan naarmun poskessa.
//Whaa...No, en voinu olla oottamatta, oli ihan pakko laittaa tää tänne XD. Toivottavasti ei nyt kauhea ole, jätin tahalleen tommoseen tavallaa "jännään" kohtaan. Eikä mun tarinat ees oo jänniä, joten äks dee. :3
Vastaus:12 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamosäde, erakko
05.07.2014 19:23
Hellä tuuli pörrötti Kuutamosäteen turkkia. Aurinko paistoi puiden latvojen välistä, ja lämmitti hänen turkkiaan. Naaras piti oksasta lujasti kiinni, sillä ei tahtonut tippua unissaan, myöskään. Pian, ja onneksikin Kuutamosäde heräsi. Hän raotti silmiään, joihin aurinko paistoi. Aurinko oli lämmin, kuin lämmin tassu, silittäen turkkia. Naaras haukotteli, aukaisi silmänsä ja nousi ylös. Hän oli horjahtamaisillaan alas, mutta sai viime hetkessä otteen, ja maukui helpottuneesti itsekseen. Lehdet kahisivat, ja ruoan tuoksu pulppusi naaraan sieraimiin. Kuutamosäde ei voinut olla paikoillaan, siksi lähtikin heti harppomaan suuria askelia puun runkoa kohti, ja hivuttautui hiljaa runkoa vasten maahan. Linnut lauloivat, ja pensaikoista kuului hiirien, päästäisten ja jänisten ääntelyä. Naaras antoi tuulen riepotella turkkiaan, ja auringon lämmittää. Puut kahisivat ja heiluivat hieman, ja ruoan tuoksu oli vieläkin lähempänä. Nyt Kuutamosäde nosti korvansa pystyyn, meni vaanimisasentoon, nuuhki ja hengitti saaliin ilmaa, ja yritti etsiä saalista, jänistä. Jänis pomppi pensaikoissa, ja sitä oli melkeinpä mahdotonta jäljittää, mutta silti naaras yritti. Hän painui aivan matalaksi, ja kun tämä asteli maalla – ruoho kahisi, ja naaras näki pian jäniksen. Kuutamosäde jännitti lihaksensa, veti henkeä ja hyppäsi. Jänis onnistui kuitenkin pakenemaan, mutta naaras ei lopettanut jahtia, vaan rupesi takaa-ajoon. Hän juoksi tiheää vauhtia, tassut heiluen. Naaraan häntä oli välillä ilmassa, ja välillä maassa. Jänis aikoi hypätä kaatuneen puun päälle, mutta Kuutamosäde oli nopeampi – ja sai sen vihdoin kiinni. Se yritti hetken paeta. Naaras tappoi sen kuitenkin, eikä antanut armoa, vaan puraisi heti palan saaliistaan, ja popsi sen heti. Hän tunsi, kuinka lämmin ruoka meni mahaan. Kuutamosäde kehräsi itsekseen, ja meni maahan. Naaras puski auringon lämmittämää ruohoa, ja jäi hetkeksi hymyilemään siihen. Kesti pari sekuntia, ja sitten naaras sulki silmänsä, ja jäi siihen, paikalleen. Tuuli pörrötti tämän turkkia, ja linnut lauloivat vieläkin kaunista lauluaan. Kuutamosäde nukahti syvään uneen. Hän tunsi jonkun tassun turkillaan, ja naaras yritti kääntyä, mutta oli jotenkin paikallaan, eikä nähnyt sitä, kuka omisti tuon tassun. ”K-kuka olet!?” Naaras hätääntyi. ”Ei hätää, Kuutamosäde”, hän kuuli kissan lempeän naukaisun. Ääni kuului kollikissalle, mutta kenelle? Kuutamosäde heräsi nurmikolta, joka oli viilennyt. Hän oli nukkunut yöhön asti! Taivaalla ei ollutkaan lämmin ja kirkas aurinko, vaan kylmä, ja tuomitseva kuun katse. Tähdet vilkkuivat taivaalla, kuin katsoen kylmäverisesti Kuutamosädettä. Hän pörhisti turkkinsa, ja räpäytti silmiään. Hetken hän kuvitteli näkevänsä emonsa pimeydessä, katsoen surullinen ilme kasvoilla. Kyyneleet valuen silmistä, kuiskaten ”anna anteeksi, Kuutamosäde, anteeksi, anna anteeksi”. Ääni toistui kokoajan uudelleen ja uudelleen, ja pian Kuutamosäde päästi pitkän ulvahduksen, ja hänen silmänsä alkoivat kostua. ”Emo, emo...” Hän itki hiljaa, ja katsoi tassujaan. Naaras räpäytti uudelleen silmiään, ja emo oli kateissa. Kuutamosäteen silmissä oli vieläkin surullinen katse, ja kyyneleet valuivat vieläkin hänen silmistään. Hän sulki silmänsä hetkeksi, hengitti syvään, ja kuiskasi itselleen nämä sanat: ”Älä anna periksi”, ja nosti päänsä.
//Mmmmhrh! Teki mieli tehdä tarina :3 Toivottavasti ei ole kauhea :D
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
04.07.2014 19:16
//Okei, tää saa olla nyt ennen sitä tulipaloa >_<//
''Valkohaukka.'' kutsui hiljainen ääni. Ruskea parantaja avasi silmänsä nähdäkseen kuka häntä puhutteli. Naaras ei ollut parantajanpesässä, vaan jo tutuksi käyneellä hopeanhohtoisella niityllä, jota koristi tähtien valo. Hänen edessään istui mudanruskea kolli.
''Minä olen Mutaturkki, Jokiklaanin entinen parantaja, mestarisi mestari.'' kolli esittäytyi. Valkohaukka ei tiennyt mitä vastata joten hän vain kumarsi kunnioittavasti. Mutaturkki räpäytti keltaisia silmiään ja antoi pienen hymyn nousta kasvoilleen.
''Ei sinun minulle tarvitse kumartaa.'' kolli naukui huvittuneesti. ''Minä olen vain kuollut ikivanha parantaja.''
Valkohaukan häntä vääntelehti hermostuneesti.
''Minä...umh...''
''Sinä ihmettelet miksi olet täällä, etkö vain? Älä hätäänny, minä haluan vain puhua sinulle.'' Mutaturkki rauhoitteli ja nousi seisaalleen.
''Tule.'' kolli sanoi ja lähti kulkemaan eteenpäin. Valkohaukka seurasi ripeästi Mutaturkkia.
''Tiedätkö, mitä parantajakissat ovat? Ja MIKSI he ovat?'' mudanruskea kolli kysyi.
''He parantavat kissoja ja tulkitsevat tähtiklaanin enteitä.'' Valkohaukka vastasi hämillään. Mutaturkki pysähtyi, hengitti syvään ja käänsi katseensa taivaalle.
''Parantajat.'' hän aloitti. ''Kauan kauan sitten, klaaneissa ei ollut parantajia. Vain päälliköt, soturit, oppilaat ja tietysti kuningattaret ja heidän pentunsa. Klaanit taistelivat jatkuvasti, ja moni kuoli liian aikaisin. Päälliköt tekivät päätöksensä yksin. Ja ne päätökset...Ne päätökset eivät olleet parhaita mahdollisia. Klaanit olivat aikeissa tuhoutua.''
Valkohaukka istui Mutaturkin vieressä sanomatta sanaakaan, mutta tarkasti kuunnellen. Mutaturkki ei laskenut katsettaan taivaasta.
''Sitten tulivat parantajat. He eivät ainoastaan pelastaneet useita kissoja kuolemilta, vaan he myös auttoivat päälliköitä päätöksissä, joka esti useita taisteluita. He saivat muidenkin klaanien päälliköiden mielet muuttumaan ja se onnistui puheella. Kynnet piilotettuina. Pian parantajat myös oppivat tulkitsemaan tähtiklaanin enteitä, jotka varoittivat vaaroista, ja klaanit pystyivät pelastautumaan ennen uhkan iskua.'' Mutaturkki jatkoi, sulki silmänsä ja huokaisi hengittäen viileää hiirenkorvan ajan yön ilmaa.
Valkohaukka väräytti korviaan osoittaakseen että hän oli kuunnellut ja hän oli yhä kiinnostunut.
''Jos parantajia siis ei olisi ollut, klaanit olisivat todennäköisesti tuhoutuneet ainaiseen verenvuodatukseen ja tauteihin. Siitä lähtien klaaneissa oli parantajat.'' Mutaturkki päästi pitkän huokauksen.
''Mutta kaikista raa'in sääntö asettui juuri parantajille. Parantajalla ei voi olla kumppania tai pentuja. Tuon säännön myötä muutama parantaja luopui asemastaan, mutta heidät korvasivat uudet parantajat. Mutta tuota sääntöä on toteltava. Se on parantajien sääntö.'' kolli jatkoi, laski viimeinkin katseensa, jossa Valkohaukka huomasi huolta ja surua.
''Kyllä sinä tiedät mitä minä tarkoitan.''
Valkohaukka hätkähti ja tämän käpäliä kuumotti. Naaraan häntä pörhistyi hermostuksesta.
''Tarkoitatko sinä että te näette...?''
''Tähtiklaani näkee jopa sinne, minne muiden katseet eivät yletä.'' Mutaturkki naukui.
Valkohaukka tunsi silmiensä kostuvan ja tämän raajat tärisivät.
''Mutta minä rakastan Magpieta. Minä rakastan häntä koko sydämestäni.'' naaras kuiskasi heikosti ja tunsi palan nousevan kurkkuunsa.
''Minä en käske sinua lopettamaan.'' Mutaturkki naukui. ''Mutta minun oli pakko puhua sinulle. Jos jatkatte tapaamisianne, voi käydä mitä vain. Haluan vain että mietit asiaa, Valkohaukka.''
Valkohaukka nyökkäsi hitaasti.
''Sinun on nyt aika herätä.'' sanoi Mutaturkki. ''Nähdään taas, Valkohaukka.''

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkapentu, Tuuliklaani
03.07.2014 10:55
Pieni vaaleanruskea naaraspentu avasi silmänsä väsyneenä, ja haukoitteli. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän nukahti sammalpallon viereen.
"Emo?" tuo naukaisi pentumaisen suloisella äänellä, ja kallisti päätään.
"Saanko mennä tutkimaan leiriä?" pentu kysyi samalla yrittäen nousta ylös. Lyhyehköt pikkujalat kannattelivat neljän kuun ikäistä pentua helposti, kun tämä loikki paikoillaan käraimättömäati.
"Ei ihan vielä, Haukkapentu. Sitten, kunhan haen jotain syötävää, niin voin ottaa sinut hetkeksi mukaani" Saarnijalka kehräsi huvittuneena ja nuolaisi pentunsa päälakea. Haukkapennuksi kutsuttu naaras pudisteli päätään, ja kaatui selälleen. Saarnijalka hymyili rauhallisesti ja makoili katsellessaan samalla Haukkapennun kierimistä.
"Mutta milloin sitten menet hakemaan sitä syötävää?" naaraspentu kysyi.
"Sitten kun haen, ei ole mitään kiirettä" kuningatar sanoi, ja painoi päänsä maahan. Haukkapentu istahti maahan, ja katseli pentutarhaa, missä nyt oli. Siellähän olisi jossain oltava jotain kivaa tekemistä! Niinpä nuorukainen lähti vaeltelemaan, ja huomasi vanhan sammalpallon. Pentu lähti liikkumaan sitä kohden hiljaa hiipien, kunnes Tulipentu syöksyi kohti naarasta, ja kaatoi tämän. Vaalea naaras vilkaisi leikkisästi tummempaa pentua, ja nousi ylös, jonka jälkeen loikkasi toisen pennun kimppuun.
Haukkapentu ja Tulipentu leikkivät vielä hetken, kunnes Saarnijalka naukaisi:
"Haukkapentu, tulehan mukaani. Mutta palaamme sitten tänne, ja olet koko ajan lähelläni"
Haukkapentu nyökkäsi, ja oli jo menossa Saarnijalan edellä, mutta vanhempi naaras ehti mennä ensin pois pentutarhasta. Haukkapentu sulki hetkeksi silmänsä, kun kirkas valo osui suoraan tämän silmiin. Katsoessaan kuitenkin toisaalle hän näki muitakin kissoja. Jotkut juttelivat toisilleen, toiset söivät. Saarnijalka kävi hakemassa jonkin ruskean möykyn ilmeisesti sieltä tuoresaaliskasalta, ja lähti jo tassuttelemaan pentutarhaa päin Haukkapentu perässään.

"Emo, mikä tuo on?" Haukkapentu kysyi hetken päästä Saarnijalalta.
"Se on jänis. Saat maistaa sitä joskus" kuningatar naukaisi, ja nuolaisi vielä huuliaan.
"Saanko maistaa nyt?" naaras innostui, ja tassutteli lähemmäs nuuskien jänistä. Miltähän Se maistuisi..
"Huomenna, ei tänään" Saarnijalka pilasi pennun kuvitelmat hetkellisesti.
"Mutta menehän nyt nukkumaan"
Haukkapentu asettui mukavasti maahan, ja sulki silmänsä.

//inspitön pätkä :b//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
02.07.2014 10:20
Tiikeritassu odotteli levottomana Varjotassua järven rannalla. Oppilaan tiikeriraidallinen turkki hohti kuun valossa. Kuuhuipun oli jo mennyt. Tulisiko Varjotassu? Samassa pensaista kuului rapinaa ja tuttu musta hahmo loikki Tiikeritassun luo.
"Varjotassu!" Tiikeritassu naukaisi ilahtuneena. "Luulin ettet tulisi."
"Anteeksi" Varjotassu maukui pehmeästi ja kosketti Tiikeritassun kuonoa omallaan.
"Mutta en voinut häipyä minnekkään ennenkuin koko klaani oli nukahtanut. Usein sotureiden tulee valvoa ensimmäinen yö yksin." Tiikeritassu nosti katseensa. Hän näki innostuksen Varjotassun silmissä.
"Tarkoitatko, että..?" Naaras änkytti.
"Minusta tuli eilen soturi ja nimeni on Varjotuuli!" Varjotuuli kehräsi. Tiikeritassun silmät loistivat ihailevasti.
"Vau! Minäkin haluaisin jo soturiksi!"
"Kyllä sinä pääset varmasti ihan pian. Miten niiden...unien kanssa sujuu?" Varjotuuli maukui ja kiersi häntänsä Tiikeritassun hännän ympärille. Naaras nielaisi. "En halua puhua siitä", hän maukui lopulta. Varjotuuli nuolaisi lempeästi hänen korvaansa.
"Minun on mentävä, ettei poissaolojani huomata. Nähdäänkö ensi yönä?" Hän ehdotti vaihtaen puheenaihetta. Tiikeritassu painautui Varjotuulta vasten. "Tietysti!"
Varjotuuli kehräsi hetken. Sitten hän perääntyi ja loikki aluskasvillisuuteen. Tiikeritassu jäi tuijottamaan kaivaten hänen peräänsä.
"Taas täällä!" Maukui kammottavan tutuksi käynyt ääni. Tiikeritassi älähti ja kiepahti ympäri. Tiikerivarjo istui hänen edessään silmät loimuten.
"Kielsin sinua jo kerran. Tarvitseeko antaa rangaistus?" Kolli maukui mittailtiin Tiikeritassua murhaavalla katseellaan. Naaras yritti koota itsensä hyisen katseen alla. "En tarvitse sinua sanomaan niin tai näin millekkään mitä teen elämäni aikana" hän sähähti. Tiikerivarjon lavat jännittyivät uhkaavasti.
"Siskosi ei ole ainoa joka tarvitsee opetusta kunnioituksessa!" Kolli murisi ja ponnisti loikkaan. Tiikeritassu luikahti kauhuissaan syrjään ja pinkoi kohti leiriä minkä tassuistaan pääsi. Hän kuuli Tiikerivarjon raivostuneen ulvonnan takanaan ja hetken ajan se seurasi häntä; sitten se hiljeni ja lakkasi kokonaan. Tiikeritassu ei silti hidastanut vaan juoksi täyttä vauhtia leiriin kunnes liukui suuaukolta sisään ja jäi läähättämään leirin reunaan varjoihin. Kivinen notko oli äänetön. Ainuttakaan vartijaa ei ollut näkyvissä. Tiikeritassu vilkuili taakseen odottaen näkevänsä Tiikerivarjon karhunvatukoiden varjoissa. Mitään ei näkynyt.
"Tiikeritassu!Tiikeritassu!" Kuului kauhistunut naukuna ja Sadepentu rynnisti pentutarhasta siskonsa luokse. Tiikeritassu sävähti. "Mitä nyt?" Hän kysyi huolestuneena. Sadepentu huohotti peloissaan. "Tiikerivarjo tuli uniini ja..." Naaras kertoi pitkän selostuksen silmät ammollaan pelosta. Tiikeritassu kuunteli levottomana.
"Me olemme pulassa! Tiikerivarjo tekee meistä selvää!" Sadepentu vinkui. Tiikeritassu katsoi taivaalle.
"Meidän täytyy van vastustaa" hän maukui lopulta mieli maassa. Sadepennun häntä värisi. "Mene vain nukkumaan" Tiikeritassu maukui ja asteli oppilaiden pesälle kiireesti välttyäkseen kysymyksiltä. Hän oli korviaan myöten rakastunut Varjoklaanin soturiin, Tiikerivarjo uhkasi repiä hänet palasiksi ja kaiken lisäksi hänen pitäisi keskittyä koulutukseen! Naaras puisteli päätään ja lysähti makuusijalleen uupuneena. Saarniturkki veisi hänet taisteluharjoituksia aikaisin aamulla.

// vähä huono tarina mutta jatkoa Lugia?//

Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
01.07.2014 21:50
//En hirveen hyvin muista mitä edellises tarinas tapahtu,mut jatkan silti//

Aamu sarastaa, ja herään Parantajan pesästä. Jalkani on vielä kipeä, tosin turvotus on laskenut paljon. Tähtisumua ei näy missään, joten laitan silmät vielä kiinni.

"Kuupilvi" kuuluu matalan, ilmeisesti kollikissan ääni. Valpastun, ja avaan silmäni. Edessäni seisoo klaanin tuore päällikkö, Kastanjatähti. Nyökkään hieman kunnioitukseksi ja annan kollin jatkaa.

"Olen huomannut pentujesi kasvavan ja kehittyvän nopeasti, joten heidän nimitysmenonsa pitäisi pitää. Kävisikö huominen?"

Sisälleni tulvahti se äidin ylpeys. He saisivat oppilasnimensä? En kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että vain kolme viidestä saisivat ne, vaikka kaikki ansaitsisivatkin. Sitten huomasin päällikön yhä seisovan siinä odottamassa vastaustani.

"Se käy mainiosti." Vastasin lempeästi. Epäröin hetken olinko epäkohtelias,mutta lisäsin vielä; "Mutta... voisitko hakea Mustahaukan tänne? Haluaisin jutella." Kastanjatähti näyttää hetken hämmentyneeltä, mutta tajuaa sitten että haluan keskustella pennuista. Hän nyökkää ja lähtee takaisin pesäänsä, siis tietenkin kutsuu ensin kumppanini luokseni. Hetken kuluttua Mustahaukan tumma hahmo ilmestyy vierelleni. Hän kosketaa kuonollansa kuonoani. Pienen hetken pysymme siinä, kunnes kolli puhkeaa puhumaan.

"Kuulitko että pentumme...." hän ehtii ulvaista innokkaasti, kunnes ehdin pysäyttämään sanatulvan hännälläni.

"Tiedän jo." Mau'un. "Kastajatähti kertoi juuri uutisen minulle. Olen niin ylpeä heistä."

"Niin minäkin." Mustahaukka vastasi, mutta huomasin myös pienen surunhäivähdyksen hänen silmissään. Huokaisen syvään.

"Kaikkia ei vain ole luotu kulkemaan Tähtiklaanin valaisemia polkuja."
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu/Susikynsi, Varjoklaani
01.07.2014 18:32
Susitassu tunsi käpälän tökkivän itseään ja kuuli takaansa tutun äänen.
"Susitassu! Susitassu, herää!"
Harmaa naaras raotti sinisiä silmiään ja kierähti ympäri. Hänen edessään seisoi Savutassu komeana, mutta hieman kiihtyneenä.
"Nouse ylös, Susitassu. Meistä tehdään sotureita!" musta kolli ulvaisi. Susitassu pomppasi salamana ylös makuusijaltaan ja syöksyi Savutassu vierellään ulos pesästä. Revontulitähti, klaanin uusi päällikkö oli juuri kutsunut klaaninsa koolle. Susitassu ja Savutassu tunkeutuivat kissajoukon läpi Suurkiven eteen. Revontulitähti katsoi klaaniaan ylväänä kiven päältä.
"Varjoklaanin kissat, olemme kokoontuneet tänään tänne nimittämään kaksi uutta soturia", Revontulitähti kailotti ja siirsi katseensa sitten oppilaisiin. "Susitassu ja Savutassu, astukaa eteenpäin."
Susitassu ja Savutassu tottelivat ja astuivat lähemmäs Suurkiveä. Revontulitähti kohotti katseensa taivaaseen ja lausui ikiaiskaiset sanat:
"Minä, Revontulitähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi", päällikkö maukui ja siirsi katseensa oppilaisiin. "Susitassu ja Savutassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkenne uhalla?"
Susitassu kohotti päätään.
"Lupaan", naaras maukui.
"Lupaan", maukui puolestaan Savutassu.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Susitassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Susikyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja taistelutaitojasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", Revontulitähti maukui. "Savutassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Savusumuna. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." päällikkö loikkasi alas kiveltä ja laski päänsä Susikynnen päälaelle ja Susikynsi nuolaisi kunnioittavasti päällikön lapaa. Revontulitähti tassutteli Savusumun luokse ja laski päänsä hänenkin päälaelleen. Savusumukin nuolaisi tämän lapaa.
"Susikynsi, Savusumu! Susikynsi, Savusumu!" klaani huusi, kun kaksi tuoretta soturia peruuttivat kissajoukkoon.
"Klaanikokous on päättynyt!" Revontulitähti huusi vielä, ennen kuin katosi pesäänsä. Kissat rupeivat parveilemaan Susikynnen ja Savusumun ympärillä.
"Onnea uudelle soturille!" Tammiturkki maukaisi ja puski Susikynttä lapaan.
"Kiitos", Susikynsi kehräsi ja tunkeutui pois kissajoukosta. Savusumu oli jo päässyt onnittelevien kissojen luota ja kyhjötti nyt sotureiden pesän luona. Susikynsi loikki kollin luokse ja asettui makaamaan tämän viereen. Savusumu nuolaisi Susikynnen korvaa.
"Lähtisitkö metsälle kanssani", musta kolli kysyi ja katsoi meripihkanvärisillä silmillään Susikynttä. Harmaa naaras hymyili.
"Tietenkin!" tämä naukui. Savusumun silmät loistivat.
"No lähdetään sitten!", kolli ulvaisi nousten ylös ja lähti loikkimaan kohti leirin uloskäyntiä. Susikynsi lähti loikkimaan hänen peräänsä. Naaras saavutti kollin leirin ulkopuolella ja loikkasi tämän selkään. Savusumu älähti yllättyneenä ja kaatui maahan.
"Mrau", Susikynsi naurahti ja kosketti kuonollaan kollin omaa. Savusumu kehräsi ja tuuppasi Susikynnen pois päältään. Kissat jatkoivat kulkuaan vierekkäin.
"Haistan hiiren", Savusumu naukaisi ja katosi pensaikkoon etsimään saalista. Susikynsi katosi vastakkaiseen suuntaan riistan toivossa. Pian naaras haistoi rastaan ja näki linnun nokkimassa maata. Susikynsi nuolaisi huuliaan ja lähti vaanimaan rastasta. Rastas huomasi Susikynnen, mutta liian myöhään. Susikynsi paljasti kyntensä ja hyökkäsi kohti lintua. Otus päästi hätääntyneen rääkäisyn kun kynnet upposivat sen lihaan, mutta Susikynsi teki siitä nopeasti lopun. #Ensimmäinen saaliini soturina.# Susikynsi ajatteli haudatessaan rastasta maahan. Kaivettuaan saalinsa maahan naaras palasi takaisin päin odottelemaan Savusumua. Pian kolli ilmestyikin pensaasta.
"Saitko hiiren kiinni?" Susikynsi kysyi Savusumulta. Kolli nyökkäsi ja kaksikko jatkoi matkaansa. Puut harvenivat vähitellen ja paljastivat kirkkaan järven joka loisti auringon valossa. Susikynsi huokaisi. Päivä oli niin kaunis.
"Taidan haistaa taas jotain", Savusumu maukaisi ja lähti tassuttelemaan kauemmas Susikynnestä. Harmaa naaras haisteli ilmaa, mutta ei haistanut jälkeäkään riistasta. Kenties Savusumulla vain oli parempi hajuaisti. Susikynsi tassutteli järven rannalle ja istahti. Samassa jotain painavaa iskeytyi naaraan tämän selkään ja tämä kaatui ulvahtaen ruohoiseen maahan. Naaras aukaisi siniset silmänsä ja huomasi Savusumun iloinen virne naamallaan.
"Sainpas kostettua sinulle!" kolli maukaisi iloinen pilke silmäkulmassaan. Susikynsi naurahti ja potkaisi kollin pois päältään. Sitten naaras lähti iloisesti nauraen pakoon kollia. Susikynsi koetti juosta hitaammin kuin tavallista, jotta Savusumulla olisi edes jotain mahdollisuuksia saada hänet kiinni. Pian Savusumu saavuttikin Susikynnen ja loikkasi tämän päälle. Susikynsi kehräsi kun kolli nuolaisi hänen kuonoaan. Susikynsi töytäisi kollin pois päältään ja pomppasi pystyyn.
"Metsästetään nyt", naaras maukaisi ja haisteli ilmaa. Hänen sieraimiinsa leijaili tuore vesimyyrän haju. Susikynsi pudottautui vaanimisasentoon ja hiipi kohti hajua. Pian naaras huomasi vesimyyrän, joka istuskeli rantakaislikossa. Susikynsi jännitti lihaksensa ja kiisi kohti vesimyyrä. Naaras sai otteen otuksesta, mutta kompastui ja molskahti veteen. Hän kiljaisi inhosta ja kömpi rannalle. Vesimyyrä oli haavoittunut ja hoippui nyt hieman kauempana Susikynnestä, joka ravisteli vettä turkistaan. Ravisteltuaan tarpeeksi Susikynsi tassutteli kituvan vesimyyrän luo ja teki siitä lopun. Susikynsi asettui heinikkoon odottelemaan Savusumua. Naaraan iloksi kolli tassutteli pian näkyviin jänis suussaan ja asettui makaamaan Susikynnen viereen.
"Miksi olet märkä?" Savusumu kysyi ihmeissään ja katsoi Susikynnen märkää turkkia.
"Kompastuin", Susikynsi selitti ja upotti hampaansa vesimyyrään. Savusumu kehräsi hilpeästi ja alkoi sitten itsekkin syödä.
"Haluatko sinä tästä?" Savusumu kysyi pian ja tarjosi jänistään Susikynnelle, joka oli jo syönyt vesimyyränsä. "Se tuli reviirillemme Myrskyklaanista, joten sen pitäisi olla erityisen maukasta."
Susikynsi nyökkäsi ja haukkasi palan jäniksestä.
Syötyään Susikynsi ja Savusumu rupesivat vaihtamaan kieliä.
"Miltä tuntuu olla vihdoin soturi?" Savusumu kysäisi sukiessaan Susikynnen korvaa.
"Aivan mahtavalta!" Susikynsi kehräsi. Savusumu hymyili naaraalle ja painautui lähemmäs tätä.
"Niin minustakin", Savusumu maukui hiljaa. Susikynsi sulki silmänsä ja hengitti Savusumun tuttua tuoksua. Kuinka hän nauttikaan tästä viherlehden ajan päivästä, jonka sai viettää kahdestaan kollin kanssa. Susikynsi huokaisi ja upotti kuononsa Savusumun mustaan turkkiin.
"Susikynsi...", musta kolli kuiskasi. Susikynsi aukaisi silmänsä ja katsoi Savusumua silmiin.
"Niin?" naaras kysyi ja kietoi häntänsä Savusumun hännän ympärille. Savusumu painoi Susikynnen omaa vasten saaden tämän punastumaan.
"Susikynsi, minä - "
"Savusumu ja Susikynsi? Mitä te täällä teette?" joku maukasi kaksikon takaa keskeyttäen Savusumun. Susikynsi kiepsahti karvat pystyssä ympäri, samoin kuin Savusumu. Keltaturkki seisoi heidän edessään Setrisydämen, Yösiiven ja oppilaansa Meritassun kanssa.
"Halusimme vain viettää hetken aikaa keskenämme!" Savusumu sähähti.
"Aivan", Susikynsi murisi ja lähti sitten vihaisesti kohti leiriä. Savusumu kiri hänet kiinni.
"Anteeksi, jos häiritsimme!" Keltaturkki huusi heidän peräänsä. Susikynsi ei vastannut. Äskeinen oli ollut hänen elämänsä ihanimpia hetkiä, kunnes partio oli saapunut. Susikynsi huokaisi ja jatkoi kulkuaan Savusumun vierellä. Matkalla leiriin Susikynsi pysähtyi noukkimaan kiinni saamansa rastaan. Mikään kettu ei ollut onneksi vienyt sitä.
Savusumukin oli ottanut hiirensä ja kissat saapuivatkin pian leiriin. Aurinko oli jo melkein laskenut heidän työntyessä sisäänkäynnistä leiriin. Kissat laskivat saaliinsa tyhjennettyyn tuoresaaliskasaan ja istuutuivat alas.
"Minua väsyttää", Savusumu marisi ja aukaisi kitansa valtavaan haukotukseen.
"Meidän on istuttava koko yö vartiossa emmekä saa puhua yhtään, muistathan", Susikynsi naukaisi. Kissat keskustelivat vielä hetken, kunnes Keltaturkin partio saapui leiriin. Susikynsi siirtyi vartiopaikallee Savusumun viereen ja siirsi katseensa tähtiin. Hänen ensimmäinen päivänsä soturina oli nyt ohi.
Vastaus:Ooi, onnea uusille sotureille! :D
Saat 30 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
01.07.2014 13:08
Hätkähdin ja räväytin silmäni auki. Taas painajainen. Olen nykyään alkanut näkemään painajaisia lähes joka yö. Unissa olen puron lähellä. Joka kerta kuulen pennun äänen ja lähden juoksemaan ääntä kohti. Lopulta tulen purolle jossa on pentu joka on hukkumassa. Kävelen veteen ja yllättäen vajoan veden alle. Vaikka kuinka yritän en pääse pintaan. Ympärilläni on vain jotain mustaa enkä pysty hengittämään. Juuri ennen kuin herään kuulu aina sama lause.
"Älä aina ajattele muita. Katso nyt minkä kohtalon tulet saamaan" Ääni ei kuullosta ollenkaan ilkeälle vaan pikemminkin viisaalle. Huokaisin ja ravistelen päätäni. #Se on vian typerä uni# Muistutin itseäni ja nousin jalkeille. Hölkyttelin leiri aukiolle joka oli vielä lähes autio koska aurinko ei ollut vielä noussut. Istuuduin keskelle aukiota ja katselin ympärilleni.
"Me palasimme" Pihkakynnen ääni murahti takaani. Käännyin ja kohtasin harmaan kollin vihreän katseen. Pihkakynsi partioineen oli palannut
"Näittekö mitään poikkeavaa" Kysyin.
"Emme,mutta haistoimme tuuliklaanin taas" Kolli murisi ja painotti sanaa taas. Nyökkäsin vain rauhallisesti.
"Selvä voitte mennä lepäämään" Naukaisin. Kissat lähtivät,mutta Mustakynsi ilmestyi luokseni.
"Etkö aijo tehdä mitään. Tuuliklaani vie kohta reviirimme jos vain istuskelemme täällä" Kolli ärjyi.
"Ei tarvitse huutaa. Juttelen Rastastähden kanssa asiasta" Mau`uin mahdollisimman rauhallisesti. Mustakynsi vain tuhahti ja marssi pää pystyssä pois. #Mikä hiirenaivo# Ajattelin ja tassuttelin Rastastähden luo. Tummanharmaa naaras nukkuin yhtenä myttynä keskellä pesää.
"RAstastähti" Naukaisin jotta näkisin olisiko päällikkö hereillä. Harmaan kissan korvat liikahtivat. TÄmä aukaisi hitaasti silmänsä ja asettui istumaan.
"Mitä asiaa" Tämä sanoi unisena.
"Pihkakynnen partio on haistanut tuuliklaanin tuoksun rajallamme" Kerroin.
"Meidän täytyy partioida enemmän siellä ja yllättää tuuliklaanilaiset. Emme tosin tahdo turhaa taistelua. Kastanjatähti tuskin itsekkään tahtoo turhaa taistelua" Rastastähti maukui kylmästi.
"Ajattelin johtaa itse seuraavaa partioita ja käydä rajalla" Selitin. Rastastähti nyökkäsi.
"Minä mietin sillä välin mitä asialle tehdään tule keskustelemaan kanssani kun palaatte" Päällikkö käski.
"Selvä" Sanoin ja lähdin takaisin leiri aukiolle. Mietin hetken ketkä otan mukaani. Sitten tassutelin Raskasjalan luokse.
"Raskasjalka" Naukaisin saadakseni kollin huomion. Raidallinen kissa vilkaisi minua.
"Johda auringonlaskun jälkeen lähtevää partiota ota mukaasi. Pari soturia ja yksi oppilas. Olkaa tarkkoina tuuliklaanin tai varjoklaanin varalta" Komensin. Kolli nyökkäsi. Sitten menin soturipesään.
"Ylös unikeko" Naurahdin ja tönäisin perhonsiipeä tassullani.
"Onko jo aurinko noussut" Naaras kierähti vatsalleen.
"On ja sinä pääset partioon" Selitin.
"Pääsenkö" Tämä loikkasi nopeasti pystyyn.
"Kyllä. Minä johdan mene vai jo sisäänkäynnin luo haen vielä Pajupuron ja töyhtötassun" Naukaisin.
"Myöhäistä. He lähtivät jo" Perhonsiipi huomautti ja osoitti kuonolla Pajupuron tyhjää makuupaikkaa. "No punatiikeri ja neulastassu sitten" Päätin.
"Punatiikeri on syömässä" Perhonsiipi ilmoitti ennen kuin katosi. Pudistelin päätäni ja kävelin hakemaan puuttuvat kissat.
"Lähdetään" Käskin kun kaikki oli paikalla.

Kävelimme rajan tuntumassa.
"Tuuliklaanin haju on vanha" Perhonsiipi huomautti.
"Niin,mutta he ovat olleet täällä" Sanoin ja kävelin rauhallisesti eteenpäin. Kuuntelin tarkaavaisesti ympäriltä kuuluvia ääniä.
"Tuolla" Punatiikeri sähäti ja osoitti hännällään kohti ei kenenkään maata jonka kasviston seassa vilahti jotain joka tuli kohti. Heilautin häntääni ärtyisästi.
"Odottakaa hän ei ole vielä reviirillämme. Hän saattoi huomata meidät" Sihahdin. Seuarasin katseellani jotain ruskeaa mikä liikkui nopeasti. Lopulta kani jota kissa jahtasi juoksin rajan yli. Kullanruskea kissa perässä.
"Kiinni" Komensin ja syöksyin kohti tulijaa Prhonsiipi ja Punatiikeri perässä. Punatiikeri sai pysäytettyä ensimmäisenä tunkeilija. Kolli painoi ruskean kissan maahan. Katsahdin tunkeilijaa.
"Piikkihernehäntä. Eikös tuollaisen soturin luulisi tietävän oma reviiri" Nauuin kylmästi. Piikkihernehäntä rimpuili ja yritti päästä irti.
"Älä ole pelkuri vaan kerro mitä teet täällä" Punatiikeri sähähti. Naulastassu saapui luoksemme ja tuijotti tunkeilijaa silmät suurina ja meni sanomaan jotain Perhonsiivelle.
"Jahtasin kania ja se ylitti rajan en huomannut sitä" Piikkihernehäntä naukui ja loputti rimpuilun tajuttuaan ettei pääsisi irti Punatiikerin otteesta.
"Niin. Niinhän sinä teit. Tuo syy tuntuu vain olevan joka kerta kun te meidän reviirille tulette" Huomautin.
"Se on totuus. Kani kuului tuuliklaanille" Soturi ärähti.
"No ei kuulu enää. Se ylitti rajan joten se on jokiklaanin. Syytä vain omaa hitauttasi kun sitä et kiinni saanut" Maukaisin.
"Me tuuliklaanilaiset olemme nopeimpia" Piikkihernehäntä karjui.
"Vaiti. Minä mietin mitä sinulle teen" Komensin.
"Jos tapat minut saat koko tuuliklaanin vastaasi" Piikkihernehäntä uhosi.
"En minä sinua sentään tappaa aijo" Naurahdin kylmästi. "Mutta nyt tassutelet kiltisti leiriisi ja sanot Kastanjatähdelle että yhdelläkään kissalla ei ole meidän reviirille asiaa vaikka riistanne juoksisi tänne sillä silloin ne kuuluvat jokiklaanille" Sähähdin. "Nyt ala mennä. Punatiikeri päästä irti" Käskin. Punatiikeri totteli ja laski piikkihernehännän vapaaksi. Tuuliklaanin soturi katsosi sanaakaan sanomatta pois.
"Revin kohta jokaiselta tuuliklaanilaiselta korvat irti" Perhonsiipi ärisi.
"Kastanjatähti taitaa hakea turhaa sotaa" Huokaisin. "Mutta riista joka tulee reviirillemme on meidän. Mekin tarvitsemme ruokaa. Täytyy kertoa Rastastähdelle hän päättää mitä teemme" Naukaisin ja lähdin jatkamaan matkaa. Loppu partiossa mitään ihmeellistä ei tapahtunut.

Leirissä käskin Raskasjalkaa olemaan erityisen tarkka tuuliklaanin rajalla.
"Yllätittekö taas jonkun" Kolli uteli.
"Piikkihernehännän hän tuli kanin perässä" Kerroin. "Menkää nyt" Käskin ja menin itse Rastastähden luo.
"Mitään uutta" Tämä uteli.
"Yllätimme Piikkiherneännän tämä oli ylittänyt juuri rajan ja saalisti kania. Päästin hänet menemään" Selitin.
"Minä otan asian puheeksi kokoontumisessa. Sitä ennen tehostamme partioita. Entä Varjoklaani" Rastastähti naukui.
"Varjoklaani on pysynyt omalla puolellaan vaikka liikkuvatkin lähellä rajaa" Selitin.
"Käske jotkut huomenna vahvistamaan rajatuoksua" RAstastähti komensin. Nyökkäsin ja poistuin. Kävelin hakemaan tuoresaaliskasasta yhden kalan ja asetuin syömään perhonsiiven kanssa. #Tulisipa pian rauha# Mietin ja haukkasin ison palan kalastani.
Vastaus:Hyvä ja pitkä tarina, mutta pieniä kirjoitusvirheitä siellä täällä.
Saat 30 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadepentu, Myrskyklaani
01.07.2014 08:27
Pieni pentu katseli hiukan kateellisena sisartaan Tiikeritassua.
"Miten tässä näin kävi?"pentu jupisi. Kun Sadepentu sairastui, Tiikeritassusta tuli oppilas. Ja vieläkään hän ei ollut täysin terve, jotta hänestä voisi tulla oppilas. Ja naaraalla oli toinenkin ongelma. Hän ei halunnut nukkua. Ei yksinkertaisesti halunnut. Joka yö, Tiikerivarjo saapui hänen uniinsa, ja Sadepentu vihasi sitä. Mutta mitä hän mahtoi? Tiikerivarjo oli iso. Kaikin tavoin Sadepentua vahvempi.
"Tule lepäämään Sadepentu"Vaahtokukka naukui pesänsä uumenista. Pentu luimisti korviaan.
"Ei... En halua!"Sadepentua väsytti, mutta hän ei halunnut tavata Tiikerivarjoa.
"Tule!"parantajan äänensävy teki selväksi, että vastaanväittäminen ei auttanut. Sadepentu laahusti pesään ja lysähti makuusijalleen. Pian jo silmät alkoivat painua kiinni, ja naaras ravisteli päätään pysyäkseen hereillä. Lopulta hän kumminkin nukahti.

Sadepentu piti silmänsä kiinni.
"Se mitä ei näe, ei ole olemassa. Tähtiklaani on poikkeus"pentu hoki hiljaa.
"Lopeta tuo hullutus ja nouse ylös!"Tiikerivarjo sihisi hänen korvaansa. Sadepentu jäykistyi ja avasi silmänsä. Suuri raidallinen kolli seisoi hänen edessään kuin vuori.
"Olet yrittänyt vältellä minua"uroksen ääni oli pehmeä, mutta ei hyvällä tavalla. Sadepennun taivaansiniset silmät tuijottivat maata.
"Turhaan edes yrität pyristellä. Sinä ja siskosi olette minun vallan alla, olette aina olleet"uros murisi. Sadepennun sisällä syttyi pieni liekki.
"Me emme ole sinun vallassasi!"huudostaan Sadepentu sai maksaa. Tiikerivarjo läimäisi pentua niin että hän viskautui monta ketunmittaa taaksepäin.
"Miten selität sen että sisaresi on ollut oppilas jo paljon kauempaa kun sinä kyhjötät parantajan perässä?"
"Minä olin sairas! EN minä sille mitään mahda!"Sadepentu kiljui. Kun Tiikerivarjo löi häntä kynnet esillä, pentu väisti kiireellä vinkaisten.
"Pelon ja kivun näyttäminen on vain heikoille!"Tiikerivarjo murisi ja ryntäsi Sadepentua päin. Pentu kääntyi kannoillaan.
>Pakeneminenkin on tapa elää<hän ajatteli, vaikka tiesi että mahdollisuudet päästä karkuun olisivat yksi sadasta. Tiikerivarjo pyyhkäisi pennun takajalat pois alta ja painoi hänet maata vasten.
"Päästä irti!"
"Sinun pitää oppia kunnioitusta!"Tiikerivarjo nappasi hänet leukoihinsa ja ravisteli hurjasti, ja paiskasi pennun sitten takaisin maahan.
"Minä olen uskollinen Myrskyklaanille ja Tähtiklaanille! En sinulle!"Sadepentu olisi halunnut huutaa niin mutta hän oli jähmettynyt eikä saanut sanaakaan suusta. Tätäkö oli lamauttava pelko? Raidallinen kolli kierteli pentua joka kyhjötti maassa lamaantuneena.
"Ensi kerralla et pääse näin vähällä"synkkä metsikkö hävisi, Tiikerivarjo hävisi mutta Sadepentu näki ennen heräämistään hurjasti kiiluvat silmät. Pentu säpsähti hereille.
"Ti-Tiikeritassu missä Tiikeritassu?"pentu sopersi. Sadepentu nousi jaloilleen, täriseville jaloille. He olivat pahassa pulassa, josta ei ollut ulos pääsyä.
Vastaus:Vooi tykkään tästä tarinasta jotenkin ihan hirveesti! c:
Saat toki 23 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu Myrskyklaani
30.06.2014 21:22
"Pahuksen pahus, taas ongelmissa sen vaivaisen kotikisun takia!" Veritassu sähisi ja huitaisi maata kynsillään. Koko joukko oli rotkon reunalla miettimässä mitä tekisi, kun Tiikeri oli pudonnut rotkoon- Tai oikeastaan Tunturituuli makasi maassa ja suki kylkeään, ja Veritassua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lumi näytti hätääntyneeltä, mutta Vinhapuro rauhoitteli tätä. Neulastassu ja Lintutassu pysyttelivät vierekkäin tyyneen näköisinä. Vaahteravirta yritti parhaansa mukaan miettiä suunnitelmaa. Veritassu alkoi tuntea olloaan pikku hiljaa yksinäiseksi muitten joukossa. Vaikka hän oli melko rääväsuinen, eihän yleensä tarkoittanut kovinkaan pahaa. Veritassu olisi luultavasti mennyt Tunturituulen luokse sillä hän oli ainut joka ymmärsi tätä edes hiukan, mutta hän nukkui sikeästi. Veritassu hiipi pusikkoon ääneti, pois muiden näkö kentästä. Kolli tunsi kuinka hänen vatsaansa kivisti, joten tämä päätti etsiä syötävää.
Pian Veritassu huomasikin olevansa isolla niityllä, hänen korvansa täyttyivät äänistä.
" Jeah,Tänään herkutellaankin kunnolla!" Nuori kolli riemuitsi, ja asettui vaanimis asentoon. Mutta säpsähti pian kauemmas. Veritassun silmät kapenivat kun hän keskitti katseensa pusikkoon. Musta pitkä nauha kiemurteli oppilasta kohti. Veritassu kykeni ainoastaan katsomaan, kun valtava juovikas käärme luikerteli häntä kohti. Käärme kohotti päänsä Veritassun pään tasolle. Heillä oli vain muutamia hiiren mittoja matkaa toisistaan. Käärme ja Veritassu katselivat toisiaan silmästä silmään. Punertava kolli ei vain kyennyt liikkumaan, se oli täysin käärmeen silmän lumoissa. Siinä samassa käärme päästi terävän sihahduksen ja syöksyi Veritassua kohti. Veritassu sapsähti ja ehti peruuttaa, mutta liian myöhään. Käärmeen terävät hampaat upposivat syvälle tämän lihaan. Veritassu karjahti ja nappasi käärmeestä kiinni ja yritti riuhtoa tätä irti. Mutta turhaan. Verta alkoi tihkua tämän kaulasta.
"Sinä kirottu..!" Veritassu sihisi,muttei saanut tarpeeksi pitävää otetta käärmeestä. Jos se pääsisi puremaan valtimoon, Veritassun peli olisi pelattu. Yht´äkkiä vaalean oranssi välähdys kiisi Veritassun edestä, eikä tämä tuntenut enää käärmeen hampaita kurkussan, vaan hän näki Lintutassun joka puri käärmettä päästä. Käärme sätki hetken aikaa mutta valahti pian maahan kuolleena.
"Huh.. Tuo taisi olla vain sekunteista kiinni..." Lintutassu nosto käärmeen ja kääntyi Veritassua päin.
"Olit onnekas, tämä käärme ei ollut myrkyllinen."
"Kuinka sait sen noin nopeasti tapettua?" Veritassu ihmetteli ja yritti nuolla haavaansa, mutta käärme oli purrut melkein leuan alle, joten haavan nuoleminen oli mahdotonta.
"Tuota.. Nappasin tällaisen vähän aikaa sitten.." Lintutassu sopersi hieman ujona.
"Tuota.. Kiiots.." Veritassu mutisi hiljaa pää alhaalla. Lintutassu käveli tämän ohi.
"Meidän kannattaa varmaankin palta muiden luokse." Lintutassu tuumi. Veritassu nyökkäsi ollakseen samaa mieltä.

Veritassu asteli pusikon seasta pois, ja pian heitä oltiinkin vastassa aukiolla.
"Missä ihmeessä olette olleet?" Vaahteravirta kysyi terävästi. Mutta ennenkuin kumpikaan ehti vastata Neulastassu juoksi Lintutassun luokse huolestuneena.
"Anna olla Vaahteravirta." Veritassu kuuli matlan äänen. Vaahteravirran takaa asteli esiin Tunturituuli.
"Ohoh.. Olet näköjään saanut pahasti turpaasi.. Khehe" Tunturituuli virnuili leikkimielisesti ja tönäisi käpälällään Veritassua.
"Olimme huolissamme teistä, ja sitä paitsi Näädänaskel palasi luoksemme sillä välin kun olitte poissa," Neulastassu kertoi.
" Kuka ihmeen Näädänaskel?" Veritassu irvisti. Muut katsoivat toisiaan ja Tunturituuli katsoi Veritassua ärtyneenä vihjaten jotakin.
"Se on Tiikerin uusi nimi." vaahteravirta kertoi. Seurasi hetken hiljiasuus, jonka rikkoi Veritassun riipivä nauru.
"Khaha! Vai onko Se kotikisun raato keksinyt itselleen soturinimen? Tähtiklaani itkisi kuullessan tämän! En voi sanoin kuvaillakkaan tätä häpeän määrää tulevana soturina!" Veritassu sähisi ivallisesti. Pian veren punainen kolli huomasi tämän "Näädänaskeleen" mulkoilevan tätä sivusta.
"Tämä riittää! Jos tähtiklaani on hänet oikeasti hyväksynyt niin olkoon niin! Jatkamme matkaa." Vaahteravirta tokaisi ja kääntyi ympäri.
"Niin itkevä tähtiklaani." Veritassu mutisi. Hän jäi hetkeksi paikoilleen Tunturituulen kanssa. Hän odotti että Näädänaskel oli hänen vierellään.
"Sinusta ei tule koskaan oikeaa Soturia" Veritassu kuiskasi tälle. Näädänaskel mulkaisi tätä hieman haikean näköisenä ja jatkoi matkaa. Tunturituuli virnuili Veritassu häijyn näköisenä. Ilta ruskon säteet peittivät kasvit oransilla sävyllään. Tunturituuli ja Veritassu kävelivät rinnakkain muiden perään. Veritassusta alkoi vihdoin tuntua vähän siltä että kuuluisin jotenkin porukkaan. Lintutassu oli ihan asia tyyppi, kunhan tähän tutustuisi, eikä Neulastassu ollut varmaankaan sen hullumpi. Muista Veritassu ei osaanut sanoa, tai osasi hän kotikisuista. Heistä Veritassu halusi pysyä kaukana. Tunturituulesta Veritassu piti. Hän oli tällä hetkellä tämän läheisin henkilö koko joukosta. Johtuen varmaankin siitä että kummallakin oli sama periatte ja he olivat melko samanlaisia.
Kissa joukkio jatkoi matkaansa, kohti paikkaa johon heidän oli määrä mennä.

//Anteeksi jos on paljon kirjoitus virheitä :__:
Vastaus:20 kpeeta :3

- Sulkis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
30.06.2014 17:28
Räpyttelin unisia silmiäni. Auringon kirkas valo tulvi sisään oppilaspesään joka oli autio. Vain minä olin ainoa joka oli pesässä. Muut oppilaat olivat ilmeisesti koulutustuokiossa. Minun oli tänään määrä auttaa klaanivanhuksia ja kuningattaria. Ruosteturkki oli lähtenyt partioon eikä kukaan muukaan minua ehtinyt kouluttamaan. Ruosteturkki sanoi että vanhusten ja kunnigattarien auttaminen oli hyvää vaihtelua metsästys- tai taisteluaharjoituksille.Nousin seisomaan ja tassuttelin ulos auringon valoon. Suuntasin suoraan klaanivanhimpien pesään. Kumpikin vanhus nukkui vielä. En kehdannut herättää heitä joten menin sitten pentutarhaan.
Pentutarhassa oli mukavan lämmintä. Unikonvarsi pentuineen oli jo hereillä. Hyvä kun pääsin sisään pesälle sain kimppuuni kaksi leikkisää pentua.
"Pennut. Lopettakaa nyt antakaan Malvatassun tulla sisälle" Tämä komensin kahta pentua jotka irrotautuivat kimpustani välittömästi ja palasivat äidin luo.
"Mitä asiaa" Unikonvarsi uteli.
"Minun tulisi tänään auttaa teitä joten tarvitsetteko apua" Selitin.
"Voisit tuoda minulle ruokaa" Unikonvarsi pyysi.
"Tok... AAA" Parkasin kun joku tarttui tiukasti häntääni. Vilkaisin häntääni ja näin Omenapennun joka roikkui hampaillaan hännässäni.
"Omenapentu nyt heti irti" Unikonvarren äänen sävy oli vihainen. Pentu irrotti otteensa.
"Pyydä anteeksi" Unikonvarsi ärähti.
"Anteeksi. Leikin vain että häntäsi oli saalis" Omenapentu mumisi ja juoksi nopeasti emonsa taakse En sanonut mitään vaan käännyin ja lähdin hakemaan unikonvarrelle ruokaa.
Tuoresaaliskasa oli pieni vuodenaikaan nähden. Valikoin joukosta suuren sammakon jonka vein sitten vaaleanruskealle kuningattarelle. Omenapentu ja konnapentu syöksyivät tutkimaan tuomaani otusta.
"Hyi" Konnapentu maukui ja töni tassullaan kuollutta sammakkoa.
"Älkää valittako ja tassut irti siitä se on minun ruokani" Unikonvarsi ärähti. "En tarvitse muuta" Tämä sanoi minulle jo hieman rauhallisemmin. Nyökkäsin ja poistuin pentutarhan suojista. Päätin nyt mennä klaanivanhimpien luo. Nuhanenä oli hereillä Järkäle nukkui vielä.
"Viimein odotinkin sinua" Tämä sanoi.
"Hae minulle jokin maittava hiiri ja tuo samalla Järkäleelle jotain. Herätän tuon unikeon niin sinä voit mennä nyt metsästämään ruokamme" Nuhanenä komensi. Kännyin ja lähdin metsään. Haistelin ilmaa. #Lisko# Ajattelin. Pudottauduin saalistusasentoon ja hiivin kohti pientä liskoa. Tarpeeksi lähelle päästyäni laitoin kaikki voimani takajalkoihin ja hyppäsin. Puraisin liskoa niin että se sätki hetken ennen kuin kuoli. Hautasin liskon. Hakisin sen heti kun löytäisin hiiren. Jos Nuhanenä olisi tahtonut matelijan olisi saalis helponpi löytää,mutta kollin tahtoi hiiren. Haistelin ilmaa ja kiertelin ympäriinsä.
"Malvatassu" Mäntytassun ääni oli iloinen ,mutta hämmästynyt. Kohotin päätäni ja näin itseäni paljon suuremman kollin.
"Hei. Oletko sattunut haistamaan hiirtä. Nuhanenä tahtoo sellaisen" Naukaisin. Mäntytassu mietti hetken
"Saalistin kyllä yhden hiiren voin näyttää missä se on" Kolli ehdotti. Pudistin päätäni.
"Tahdon saada sen itse,mutta kiitos tarjouksesta. Minun pitää mennä" Sanoin ja jatkoin matkaani. Kävelin Mäntytassun ohi. Kolli kosketti hännällään lapaani ennen kuin katosi pensaikkoon nopeasti. Kiertelin jonkin aikaa kunnes löysin tuoreen hiiren tuoksun. #vihdoin. Nyt on onnistuttava# Ajattelin. Loikkasin kohti hiirtä ja raapaisin sitä. Hiiri säikähti ja lähti nopeasti pakoon. Nopeasti ryntäsin sen perään ja otin niskasta kiinni ja tapoin lopullisesti. Nostin kuolleen saaliseläimen suuhuni ja lähdin hakemaan liskon.

Leirissä vein kahdelle vanhukselle ruokaa.
"Kiitos. Arvasin että sinulla menisi hetki löytää minulle hiiri" Nuhamnenä nauroi käheästi.
"Nyt haeppas meille puhtaat makuualustat niin emme enää tänään tarvitse muuta" Järkäleen ääni käski. Nyökkäsin ja lähdin taas ulos leiristä. Onneksi tiesin hyvän paikan mistä sai sammalta. otin sitä taas mukaani niin paljon kuin kannetuksi sain ja vein ne nuhanenälle ja Järkäleelle. Otin heidän vanhat ja likaiset saammaleet pois.
"Onhan nämä kuivia. En halua nivelkipuja" Järkäle valitti ja tyrkki käpälällään sammaleita jotka olin tuonut.
"On ne" Lupaisin. "Menen nyt kun ette muuta kerta tarvitse" Naukaisin ja otin likaiset sammaleet mukaani. Kävn nopeasti kysymässä tarvitsisiko unikonvarsi mitään,mutta kunigatar sanoi että pärjäisi lopuissa itse. Joten minulla olisi loppu päivä vapaata. Vein vanhusten likaiset sammaleet pois. #Vaihdan omat makuusammaleeni# Päätin ja lähdin hakemaan sammalta. Kokosin itselleni pehmeän ja paksun sammalkerroksen. Makuualustani erottui muista. Sitä ympäröi pienet kivet joita olin joskus keräillyt kun oli ollut tylsää. #Se on täydellinen# Ajattelin ja vilkuilin oppilaspesään. Katseeni kiinnittyi Mäntytassun makuualustaan. Se oli kulunut ja ohut. #Hän on ollut minulle kiltti joten voisin kai auttaa häntä# Mietin ja keräsin kollin vanhat makuualuset kasaan ja vein pois. Toin tällekkin sammalta ja sevitin ne tasaisesti. #hyvä# Olin tyytyväinen itseeni. Vilkaisin taivaalle. #Kylläpä aika kuluu nopeasti# Hämmästyin. Aurinko laskisi pian. Käperryin makuualustalleni ja suljin silmäni. Kuuntelin ulkoa tulevia ääniä jonkin aikaa kunnes joku tuli sisään. RAotin varovasti silmiäni ja erotin Mäntytassun. Tämä tuijotti minua.
"Oletko vaihtanut makuualuseni" Tämä hämmästyi. "Tiedän ettet nuku" Kolli lisäsi. Avasin silmäni.
"Olen. Haittaako" Hämmästyin. Mäntytassu ei vaikuttanut järin innostunelta siitä että olin koskenut tämän makuualustaan.
"Ei jos se olisi ollut joku muu niin sitten kyllä" Tämä naurahti. "Kiitos. Tuletko juttelemaan minun ja Synkkätassun kanssa" Mäntytassu kysyi.
"En tänään" Vastasin. Mäntytassu nyökkäsi vaikka näin tästä että tämä pettyi hieman. Kolli kääntyi ja lähti. Huokaisin hiljaa ja suljin silmäni.

/Lyhyt ja inspitön pätkä
Vastaus:Sinä puolstaan saat 25 kpeeta :)

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
30.06.2014 16:10
Mäntytassu tassutteli oppilaiden pesään. Kolli istahti makuusijalleen väsyneenä ja haukotteli. Hän oli juuri palannut koulutustuokioltaan Revontulikaiun kanssa. Kolli ravisteli päätään ja siirsi katseensa vähän matkan päässä nukkuvaan Malvatassuun. Naaras oli käpertynyt sammalpetilleen ja kietonut tuuhean häntänsä ympärilleen. Mäntytassu huokaisi ja jäi tuijottamaan naarasta unelmoiden. Samassa hänen takaansa kuului turhautunut sihahdus.
"Mäntytassu, lakkaa haaveilemasta ja herätä joku muista oppilaista! Lähdemme partioon, jotta saisitte arvokasta kokemusta!" Revontulikaiku ärähti. Mäntytassun murahti. Vasta hän oli palannut koulutustuokiolta ja nyt Revontulikaiku halusi jo lähteä partioon.
"Mutta -" Mäntytassu aloitti, mutta Revontulikaiku keskeytti hänet.
"Käskin sinun ottaa joku muista oppilaista mukaasi ja tulla partioon!" Naaras sähähti ja harppoi pois pesästä. Mäntytassu heilautti häntäänsä ärtyneenä. Nuori kolli oli jo valinnut kenet ottaisi mukaansa. Hän tassutteli nukkuvan Malvatassun luo ja töytäisi tätä käpälällään. Malvatassu oli varmasti väsynyt taisteluharjoituksiensa jälkeen, mutta Mäntytassu tahtoi juuri hänet mukaansa. Malvatassu aukaisi vaaleanvihreät silmänsä ja katsoi hämmästyneenä Mäntytassua.
"Malvatassu, tulisitko mukaan partioon?" Mäntytassu kysyi ja räpytti smaragdinvihreitä silmiään.
"Selvä", naaras huokaisi ja nousi ylös. Mäntytassu hymyili ja tassutteli ulos pesästä. Revontulikaiku oli mennyt jo edeltä ja odotteli nyt uloskäynnillä Pihlajakynnen kanssa.
"Tulithan vihdoin ja Malvatassun kanssa", Revontulikaiku maukui ja katsoi Mäntytassun vieressä seisovaa Malvatassua. Mäntytassu punastui hieman.
"Niin öh... ajattelin että Malvatassu haluaisi päästä partioon", kolli mumisi ja vilkaisi vaaleanruskeaa naarasta. Revontulikaiku kohotti kulmiaan.
"Mennään, jotta ehdimme takaisin ennen auringonlaskua", varapäällikkö komensi ja tassutteli ulos leiristä muut perässään. Mäntytassu jättäytyi Malvatassun vierelle kävelemään. Tunnelma heidän välillään oli vaivautunut, joten Mäntytassu päätti keventää sitä. Kolli otti naamalleen leikkisän virneen.
"Onko hauskaa olla partiossa kanssani?" Mäntytassu kysäisi ja loikkasi Malvatassun toiselle puolelle. Malvatassu hymähti mutta hänen silmänsä tuikkivat.
"Miksi valitsit juuri minut mukaan?" naaras kysyi ja vilkaisi Mäntytassua. Kolli hätkähti, mutta jatkoi kävelemistä. Mitä hän tuohon vastaisi?
"Koska... tuota... olet mukavaa seuraa", Mäntytassu takelteli ja nuolaisi rintaansa. Malvatassu hymyili hieman.
"Kiitos. Kyllä sinäkin menettelet", naaras maukui. Pieni hymynkare nousi Mäntytassunkin huulille.
Pian partio saapui Myrskyklaanin rajalle. Revontulikaiku pysähtyi ja kääntyi kohti muita partion jäseniä.
"Nyt olisi sopiva hetki metsästää", varapäällikkö maukui. Mäntytassu oli mestarinsa kanssa täysin samaa mieltä. Hänellä oli kiljuva nälkä.
"Hajaannutaan", Pihlajakynsi naukaisi ja katosi pensaikkoon. Mäntytassu lähti loikkimaan päinvastaiseen suuntaan. Nuori kolli sai lähes heti vainun hiirestä ja huomasi pienen otuksen istumassa heinien seassa. Mäntytassu nuolaisi huuliaan ja lähti vaanimaan hiirtä. Samassa vieno Myrskyklaanin haju leijaili Mäntytassun sieraimiin saaden tämän keskeyttämään vaanimisen. #Tietenkin täällä haisee Myrskyklaani, olenhan lähellä rajaa!# Mäntytassu ajatteli ja ravisteli päätään. Hän keskitti huomionsa taas hiireen, mutta otus oli jo kadonnut.
"Hiirenpapanat!" kolli sähähti. Myrskyklaanin haju voimistui entisestään, vaikka Mäntytassu ei ollut liikkunut yhtään lähemmäksi rajaa. Kolli siristi silmiään ja hiipi lähemmäs rajaa.
Pian Mäntytassu huomasi rajan ylittäneen Myrskyklaanilaisen, joka jahtasi jänistä. Kissa oli oppilas, mutta aika suurikokoinen. Mäntytassun karvta nousivat pystyyn. Kolli oli juuri säntäämässä tunkeilijan kimppuun, kun Malvatassu ilmestyi pensaasta ja kaatoi Myrskyklaanilaisen maahan. Kissat rupesivat painimaan hurjasti sähisten, kunnes Myrskyklaanilainen sai työnnettyä Malvatassun kauemmas itsestään. Mäntytassu karjaisi raivokkaasti ja säntäsi kohti Myrskyklaanilaista. Mäntytassu heittäytyi Myrskyklaanilaisen päälle ja painoi tämän maahan.
"Mitä teet Varjoklaanin reviirillä?" Mäntytassu sihisi oppilaalle.
"Jahtasin jänistä kuten varmasti näit!" kolli tiuskaisi ja yritti pyristellä pois Mäntytassun alta. Varjoklaanilaisella oli kuitenkin vahva ote.
"Varastatko Varjoklaanin riistaa?" Mäntytassu kysäisi. Myrskyklaanilainen irvisti.
"Se oli Myrskyklaanin riistaa ja olisin saanut sen ellei tuo ketunläjä olisi hyökännyt päälle!" kolli sihisi ja nyökkäsi kohti kyntensä paljastanutta Malvatassua. Mäntytassu hurjistui.
"Et kyllä hauku klaanitoveriani!" tämä rääkäisi ja puraisi Myrskyklaanilaisen korvaa. Tämä sähähti ja raapaisi Mäntytassun naamaa ja pujahti pois tämän alta. Mäntytassu paljasti terävät hampaansa ja loikkasi Myrskyklaanilaisen selkään.
"Häivy reviiriltämme!"
Malvatassukin oli juuri loikkaamassa Mäntytassun seuraksi taisteluun, kun heidän takaansa kuului hurja sähähdys.
"Seis!"
Mäntytassu irtautui Myrskyklaanin oppilaasta ja kääntyi kohtaamaan Revontulikaiun ja Pihlajakaynnen. Myrskyklaanin oppilas kyyristyi varapäällikön katseen alla ja peruutti hitaasti kohti rajaa.
"Mitä teet Varjoklaanin reviirillä Myrskyklaanilainen?" Revontulikaiku kysyi hitaasti, mutta uhkaavasti.
"Jahtasin jänistä. Se ylitti rajan, mutta se oli alunperin Myrskyklaanin riistaa", oppilas maukui korvat luimussa. Revontulikaiku astui askeleen lähemmäs oppilasta.
"Lähde nyt, äläkä koskaan enää ylitä rajaa. Jos teet sen, revin korvasi irti!" varapäällikkö sihahti. Oppilas nyökkäsi ja luikki omalle reviirilleen kadoten pensaikkoon.
"Palataan leiriin", Revontulikaiku komensi ja johdatti partionsa syvemmälle metsään. Mäntytassu katsoi huolissaan Malvatassua.
"Ethän ole loukkaantunut?" tämä kysyi naaraalta.
"Lavassa on pari kirvelevää naarmua, mutta se Myrskyklaanilainen taisi loukkaantua pahemmin", Malvatassu maukui hivenen ylpeyttä äänessään. "Sinä sen sijaan näytät ruhjoutuneemmalta", Malvatassu jatkoi huolestuneena. Mäntytasuu katseli haavojaan. Kollin mielestä niitä ei ollut monta eivätkä ne näyttäneet pahoilta.
"Ei hätää, kyllä minä selviän", Mäntytassu naukaisi ja virnisti.
Partion saapuessa leiriin Revontulikaiku käski Mäntytassun parantajan luokse. Mäntytassun mielestä parantajalle ei ollut nyt tarvetta, mutta Revontulikaiku oli toista mieltä.
"Mäntytassu, käskin sinua hakea jotain noihin haavoihin!" Revontulikaiku sähähti.
"Selvä", Mäntytassu marisi ja tassutteli kohti parantajan pesää. Kolli olisi halunnut heti mennä oppilaiden pesään juttelemaan muiden kanssa, mutta se sai odottaa.
Mäntytassu työntyi sisään parantajan pesään.
"Kas hei Mäntytassu. Mikä sinut tänne tuo?" Pyynsulka kysäisi.
"Revontulikaiku käski näyttää haavojani", Mäntytassu maukui ja istahti.
"Rajakahakkaanko jouduit?" parantaja maukui ja kaiveli yrttivarastojaan.
"Reviirillämme oli Myrskyklaanilainen", Mäntytassu selosti kun parantaja ojensi hämähäkinseittinipun Hunajatassulle, parantajaoppilaalle.
"Selvä. Hunajatassu pistäisitkö nämä Mäntytassulle?" Pyynsulka naukui oppilaalleen. Hunajatassu nyökkäsi ja laittoi hämähäkinseitit Mäntytassun pahimmille haavoille.
"Voit mennä nyt", Hunajatassu maukaisi hetken kuluttua. Mäntytassu pomppasi jaloilleen ja syöksyi ulos pesästä kiitettyään parantajia. Kolli suuntasi suoraan oppilaiden pesälle, jossa muut oppilaat jo istuskelivat. Mäntytassu istuutui Malvatassun viereen kuuntelemaan muiden selostusta omasta päivästään.
"Minä olin partiossa ja kohtasimme riistaa varastelevan Myrskyklaanin oppilaan!" Mäntytassu huudahti pian.
"Luikitko häntä koipien välissä pakoon?" Susitassu irvaili Savutassun vierestä. Mäntytassu kohotti päätään ja röyhisti rintaansa.
"Itse asiassa Myrskyklaanilainen luikki häntä koipien välissä pakoon minun ja Malvatassun käsittelyn jälkeen", Mäntytassu maukui ylpeänä ja vilkaisi vieressä istuvaa Malvatassua, joka oli myös kohottanut päätään hieman.
Mäntytassu keskusteli vielä hetken aikaa, kunnes väsymys vei voiton kollista. Kolli haukotteli ja käpertyi sammalpetilleen. Hän katsahti vielä Malvatassua, joka nukkui jo omalla makuusijallaan. Mäntytassu huokaisi ja sulki silmänsä.

Vastaus:Saat 27 kkpeeta :3

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
28.06.2014 13:01
Nostin vesimyyrän hampaisiini ja katselin ympärilleni. Tänään ei ollut hyvä metsästyspäivä. Tai kalastuspäivä. Tai mikään päivä. Kaikki tuntui niin tyhjältä, kun Rastastähti piti taukoa minusta. Toki ymmärsin, että hän oli päällikkö ja hän oli kiireinen, mutta joskus toivoin että hän viitsisi luistaa tehtävistään ja olla minun kanssani. Mutta ei sellaista saisi toivoa. Rastastähden piti hoitaa klaaniasiat. Klaani aina ensin, hän oli sanonut.
Kävelin takaisin leiriin ja kävin tiputtamassa vesimyyrän tuoresaaliskasaan.
Rastastähti järjesteli nähtävästi partiota. Hän puhui varapäällikölleen Jäämyrskylle keskittyneesti. Käänsin katseeni pois ja päätin mennä katsomaan mitä Teerenlennolle kuuluu. Astelin hänen pesälleen ja työnsin pääni sammalverhon läpi. Naaras oli hoitamassa sitä oranssia kollia, jonka hän oli löytänyt metsästä pahasti haavoittuneena. Burton, sekö kollin nimi oli? Teerenlennon oppilasta taas ei näkynyt missään. Hän oli ollut viimeaikoina aika paljon poissa. Mutta kai se johtui parantajien kiireistä ja nyt, kun on hyvä yrttiaika, kannatti varmaankin kerätä kaikki saatavilla oleva.
''Hei.'' naukaisin tervehdykseksi Teerenlennolle. Naaras heilautti häntäänsä sen merkiksi, että oli kuullut minut.
''Pysy aloillasi nyt. Tämä kirpaisee vähän.'' parantaja rauhoitteli oranssia kollia ja siveli jotain tahnaa kollin haavoihin. Kolli päästi pienen sihahduksen mutta pysyi paikoillaan.
''Hyvä.'' kehui Teerenlento. ''Nyt sen ei pitäisi tulehtua.'' Naaras käänsi kasvonsa minuun päin.
''Onko sinulla jokin hätänä?''
Ravistelin päätäni.
''Um, ei ole. Ajattelin vain tulla tervehtimään.'' selitin nopeasti.
''Anteeksi, mutta minulla on nyt vähän kiire.'' naaras sanoi. ''Tule toiste sitten.''
Nyökkäsin hiljaa ja poistuin pesästä. Rastastähti jutteli Jäämyrskyn kanssa häntä hermostuneesti nykien. Tuuliklaanin kanssa oli viimeaikoina ollut rajatappeluita aika tiuhaan. Tuuliklaanilaiset metsästivät välillä ei-kenenkään-maalla, joka oli hyväksyttävää, mutta he myös ylittivät rajan Jokiklaanin puolelle ja heidät oli narautettu saalistamasta joen viereltä. Heidän mukaansa se oli hyväksyttävää, sillä kaniinit ja jänikset tulivat joelle juomaan, eikä heidän reviirilleen jäänyt miltei mitään. Rastastähti oli kyllä puhunut Kastanjatähdelle asiasta, mutta Tuuliklaanin päällikkö oli väittänyt sen olevan totta.
Olihan heillä omalla puolellaankin joki, mutta Tuuliklaanilaiset vahvasti väittivät, että siellä ei ole riistaa, joka tulisi juomaan juuri sinne. Rajatappeluissa oli välillä syntynyt pahaakin jälkeä. Tiikerijuovalla oli revennyt toinen korva, Perhonsiipi sai lapaansa syvän puremajäljen ja niin edespäin. Minusta tuntui, että Tuuliklaanilaiset havittelivat koko Jokiklaanin reviiriä, sillä siellä oli huonoinakin päivinä runsaasti riistaa.
Jokiklaani voi melko hyvin verrattuna muihin klaaneihin. Huonot päivät olivat muille klaaneille huonot päivät Jokiklaanille se tarkoitti vain hiukan huonompaa.
Säpsähdin kuullessani Kurnumahan ulvaisun. Leirissä kissat alkoivat puhua kiihtyneesti ja syntyi sekamelska. Leirin sisäänkäynniltä kajahti sotahuuto ja vieraita kissoja rynnisti leiriin. Tuuliklaanilaisia.
>Minä arvasin tämän!< ajattelin hätääntyneenä ja juoksin repimään mustan naaraan Huomenkukan kimpusta. Joka puolella kuului murinaa ja sähähdyksiä. Juoksin ympäri leiriä taistelevien kissojen ohi. Hyökkäsin ensimmäisen näkemäni Tuuliklaanilaisen kimppuun takaapäin. Iskin hampaani kissan niskaan ja raavin tämän lapoja raivoisasti. Vastustajani potkaisi minua kylkeen ja pyörähdin sivuun. Sama kissa loikkasi kimppuuni uudelleen ja puri hampaansa tiukasti lapaani. Murisin hampaat irvessä ja raapaisin etukäpälälläni kissaa vatsaan. Tämä rääkäisi ja juoksi karkuun hampaiden ja kynsien sekamelskaan.
Nousin ylös ja katselin äkkiä ympärilleni. Jokiklaanissa ei ollut juuri nyt syntynyt pentuja, joka oli sinällään hyvä. Aika ei menisi niiden puolustamiseen, vaan hyökkääjien poisajamiseen. Hieman kauempana kaksi tuuliklaanilaista oli painanut Punatiikerin maata vasten. Syöksyin auttamaan punaruskeaa soturia ja kiskoin toisen tuuliklaanilaisista maahan ja kynsäisin tätä naamaan. Yritin iskeä uudemman kerran, mutta kolli väisteli taitavasti lyönnyt ja tämä heitti minut maahan. Eteeni juoksi mustavalkea, hoikka mutta suurikokoinen naaras. Tämä pörhisti turkkinsa ja paljasteli hampaitaan. En jäänyt miettimään, vaan hyökkäsin tämän kimppuun. Painimme maassa hyvän aikaa ennen kuin naaras sai iskettyä minua kynsillään jo valmiiksi arpiseen kuonooni. Veri valui kuonoani pitkin. Naaras repi korvaani lisää lovia. Kumarruin kissan päätä kohti raapaistakseni tämän silmiä, mutta mustavalkea naaras oli nopeampi ja tarttui hampaillaan kurkkuuni. Tämä kaatoi minut selälleni ja piteli jaloistani kiinni, niin etten saanut potkaistua tätä pois päältäni. Naaras puri hampaansa lujemmin kaulaani ja tunsin kuinka lämmin veri alkoi valua kaulaturkkiani pitkin. Kuulin metsän puolelta omituista ritinää ja poksahtelua. Moni muukin näytti kuulevan sen. Kissat alkoivat ulvahdella ja huutaa hädissään.
''Tulta!''
Tulipalo. Metsä oli tulessa.
''Tuuliklaani, perääntykää!'' Kastanjatähti ulvoi. Naaras irrotti hampaansa kaulastani, nuoli veret huuliltaan ja juoksi pakenevien klaanilaistensa luo. Yskäisin verta ja nousin huterasti ylös. Tuli alkoi levitä leiriin. Kissat mourusivat ja auttoivat vanhuksia ulos leiristä.
''Uikaa saarelle!'' kuului huudahduksia ja näin monta hahmoa uimassa ripeää tahtia kohti saarta. Ravistelin päätäni ja nilkutin sotureiden pesään. Ei ketään.
Yskin hengittäesssäni savua ja nilkutin ripeästi oppilaiden pesään. Sekin oli tyhjä joka nurkkaansa myöten. Pentutarhassa ei ollut ketään, Mustakynsi tarkisti sen hiljattain.
Vanhukset oli viety myös veteen.
Siristelin silmiäni tuhkan peittäessä hetkeksi näkymän. Minua heikotti. Kaulastani valui yhä verta. Olin jo lähdössä pakenemaan, kunnes muistin jotain.
>Rastastähti! Pääsikö Rastastähti pakenemaan?<
Laahustin heikkona päällikön pesälle. Tuli oli vallannut miltei koko leirin. Kurkistin pesään. Tyhjä. Hymyilin heikosti ja yskin. Leiri oli täynnä savua ja uloskäyntiä tulesta ei enään näyttänyt olevan. Koko kaulani ja rinnukseni turkki oli värjäytynyt tummanpunaiseksi. Raahustin päällikön pesän perälle, niin nurkkaan kuin pääsin, täysin seinämään kiinni. Lysähdin makuulle ja yskin vielä hetken. Sitten vajosin tajuttomuuteen.

//Sirppu ei sit kuollu :3 Rastu käykö sulle että Rastas sit tulipalon jälkee löytää sen sielt pesän nurkasta? Voitko sit kirjottaa jatkoa tähän?
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
28.06.2014 12:30
Tiikeri asteli epäilevästi muiden perässä vuoren rinteellä. Kolli olisi tahtonut mennä Lumen perässä, ja varmistaa ettei tuo tippuisi. Tuo kulki vähän muiden jäljessä vilkuillen rotkoon joka näytti loputtoman syvältä. Tiikerin mieltä painoi sekin, että muut luulivat hänen olevan kotikisu. Todellisuudessa hän oli entinen klaanikissa ja sitten kotikisu. Vieläpä kahden klaanin kissa. Kettu oli vienyt hänet pentuna Jokiklaanista Tuuliklaaniin, josta hän myöhemmin oli mennyt kaksijalkalaan ja tavannut Lumen. Tuon valkoisen kauniin, häntä vanhemman naaraan. Tiikeri vilkaisi edellään kulkevaa Lintutassua ja otti tuon muutamalla ripeällä askeleella kiinni.
"Kuule." kolli aloitti. Lintutassu vilkaisi taakseen ja hidasti hieman vauhtiaan vilkuillen häntä.
"Te luulette, että olen kotikisu?" kolli kysäisi hieman nolona. Lintutassu näytti pohtivan hetken ja nyökkäsi.
"No en ole." Tiikeri tiuskaisi ja vilkaisi alaspäin. Lintutassu näytti yllättyneeltä.
"Kuinka niin?" hän kysyi ja hiljensi vauhtiaan edelleen.
"Muistatko kun kokoonnuimme saarelle? Leoparditähti, siis entinen Jokiklaanin päällikkö, tuli kertomaan minulle Taivasklaanista. Samalla hän kertoi kuinka kettu oli vienyt minut Jokiklaanin pentutarhasta, kun olin pieni, Tuuliklaanin reviirille. " kolli sanoi ja hänestä tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta. Lintutassu mietti hetken ja näytti siltä kuin olisi aikonut sanoa jotain, mutta Tiikeri heilautti häntäänsä merkiksi, ettei aikonut puhua mitään. Samassa hänen takajalkansa luiskahti reunan ylitse ja maa murtui. Kolli ulvahti ja koitti saada kynsillään otteen maasta, mutta tipahti sitten rotkoon. Hän kuuli vain Lumen pelästyneen ja surullisen ulvahduksen.
"Tiikeriii...!" ääni kaikui vuoren rinteillä. Kolli iskeytyi vuoren seinämään aina välillä, ja kohta maahan. Kipuaalto oli valtava. Niin iso, ettei hän edes parkaissut, vaan avasi suunsa äänettömään huutoon.

Kolli raotti silmiään ja huomasi mustan silmäparin joka tuijotti häntä. Tuo huitaisi sitä käpälällään.
"Menetkös." hän sanoi ja ulvahti pienesti kun käpälä tuntui murtuneen. Silmäparin suunnasta kuului tsk mäinen ääni. Tiikeri käänsi katseensa siihen suuntaan ja huomasi oravan tuijottavan häntä. Ilmeisesti tuo ei ollut ennen kissaa nähnyt tai sitten vain se ajatteli, että melkein kuolleesta kissasta ollut vaaraa. Ruskea otus katseli päähieman kallellaan, kun kolli kääntyi varovasti mahalteen. Tuo katsahti ylöspäin. Aurinko oli melkein laskenut ja Tähtiklaanin soturit alkoivat tuikkia taivaalla. Orava käänsi selkänsä ja vilisti pusikkoon. Tiikeri tuhahti ja katseli sitten taivaalle varovasti. Kuinka kauan hän oli maannut tässä? Ilmeisesti hyvinkin pitkään koska nyt oli ilta. Aurinkohan oli silloin ollut melkein huipussaan. Tuskinpa muut olivat jääneet katselemaan vaan jatkaneet matkaa. Kolli koitti nähdä miten pitkän matkan oli pudonnut. Hän ei nähnyt missään sitä reittiä tuolla jota he olivat kulkeneet. Kolli nousi varovasti seisomaan ja koitti pidätellä vertahyytävää parkaisua. Vain yksi kaikista tassuista tuntui olevan ehjä. Jos sekään kokonaan. Hän otti muutaman askeleen, lysähti osittain maahan ja jatkoi, kunnes pääsi läheisen pensaan suojaan. Tuo kuuli taas tssk äänen ja käänsi väsyneesti päätään. Orava katseli häntä mustilla nappi silmillään, etutassujen päällä vedessä kastettu sammal. Tiikeri katseli hieman epäilevästi ensin tuota oravaa ja vetistä sammaltuppoa, mutta ojenti sitten tassunsa ja vetäisi sen varovasti luokseen. Orava vetäytyi hieman pakoon, kun kissan käpälä kosketti sammalta. Kolli otti muutaman lipauksen ja katseli sitten oravaa.
"Ihme orava..." Tiikeri mutisi ja otti muutaman vesipisaran lisää. Lopuksi hän puristi siitä viimeiset vesipisarat suuhunsa hampaillaan.
"Tssk. Kissa hyvä... Tähti kertoi." kolli käänsi yllättyneen katseensa oravaan. Orava joka puhui kissalle?
"Öh... Miten niin tähti?" Tiikeri kysyi ja katseli tuota. Oli hän joskus kuullut siitä mäyrästäkin.
"Tsk. Tähtikissa kertoi... Kissat, menossa auttamaan toisia kissoja. Tssk. " Se piipitti.
"Jaa. Entä onko sinulla nimeä?" Tiikeri kysäisi ja katseli oravaa. Se kallisti päätään.
"Tupsut korvissa. Nimi Tupsu." orava sanoi ja katseli tummaa kissaa.
"Sano vain Tiikeri. " kolli sanoi ja katseli oravaa. Hän oli jo unohtanut kaiken kivun ja naarmut mitä oli saanut. Ruskea otus pudisti päätään.
"Ei. Nimi, Näädänaskel. Tsk. " Tupsu sanoi ja otti muutaman askeleen kollia kohti. Sen turkki pörhistyi kun kylmä tuuli puhalsi. Tiikeri näytti hämmentyneeltä. Olisiko hän siis tästä lähtien Näädänaskel? Olihan hän ollut pienenä Näätäpentu, ja vasta jonkin aikaa sitten tullut oppilas ikään. Mutta oliko hän jotenkin jo soturin tasolla? Tiikeri pohti hetken. Kolli käänsi katseensa taivaalle. #Hyvä on. Jos tavdotte niin. Nimeni on tästälähtien Näädänaskel. # kolli ajatteli ja katsahti sitten Tupsu oravaan.Se värjötteli turkki pörröllään pienen kiven vieressä.
"Tupsu." Näädänaskel sanoi.
"Tule tänne niin ei tarvitse värjötellä." kolli jatkoi. Orava katseli hiukan epäilevänä hetken, mutta askelsi sitten nopeasti tuon mahan viereen ja käpertyi siihen kuin pentu emonsa viereen. Näädänaskel hymähti.#Tältäkö pentujen emoista tuntuu?# hän ajatteli ja laski sitten häntänsä Tupsun päälle ja päänsä tämän viereen.
"Hyvää yötä Tupsu."
"Tssk.."

//Tiikerin nimen vois vaihtaa siis nimeen Näädänaskel
Vastaus:24 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
27.06.2014 16:30
Fanny nukkui levottomia unia nähden. Ensin hän seisoi aukiolla ja katseli itseään ja Kiivasmieltä. Heidän edessään leikki kolme pentua. Sitten kuva haihtui ja naaras makasi onkalossa jonka suuaukolta loistivat kuun ja tähtien valo. Lopulta Fanny hätkähti hereille. Hänen vatsaansa sattui. Hän makasi onkalon edessä ja Nessa istuskeli hänen vieressään.
"Heräsithän sinä" hän maukaisi.
"Sattuuko mihinkään?"
Fanny nousi horjuen vankeuden jäljiltä yhä hivenen.
"Vatsaa vihloo. Ei sen kummempaa" hän maukui. Nessa nousi tassuilleen.
"Kiivasmieli ei ole vielä palannut metsästämästä, joten sinun kannattaa vielä levätä. Haavat eivät ole vielä parantuneet" erakko maukui töykkäisi Fannyn pehmeästi takaisin makaamaan. Fanny tuhahti.
"En minä halua levätä. Haluan tehdä jotain!" Naaras maukui närkästyneenä. Hän irvisti hiukan kun vatsaan sattui taas. Nessa kurtisti kulmiaan.
"Ei onnistu vielä vähään aikaan. Olet ihan liian heikko. Siitä on vasta muutama päivä kun Kiivasmieli toi sinut tänne puolikuolleena, joten älä hätäile" erakko maukui tiukasti, "ja mistä sinä vatsakivun yhtäkkiä olet saanut. Söitkö variksenruokaa?"
"En!" Fanny sähähti. Nessa ei antanut hänen ärsyttää itseään.
"No sitten en siinä asiassa osaa auttaa. Miten se kipu esiintyy?"
"No... Ei se niin kamalan kipeä ole Sitä vain vihloo välillä" Fanny mumisi. Nessa kohotti kulmiaan miettiväisenä. Sitten hän hymyili.
"Noo... Se ei ole vakavaa. Pikemminkin päin vastoin" naaras maukui ja tökkäsi Fannya huvittuneena, "odotat pentuja, hiirenaivo!"
Fanny kompuroi pystyyn silmät suurina kuin täysikuut.
"MITÄ?!"
Nessa naurahti. "Olen aikanani itsekin odottanut pentuja ja tiedän täsmälleen miltä se tuntuu" hän maukui. Fanny tärisi tyrmistyksestä ja innosta.
"Mitä minä sanon Kiivasmielelle?" Hän maukui.
"Älä sano mitään! Hän huomaa sen pian kumminkin" Nessa ehdotti leikkisä pilke silmissään. Fanny räpäytti silmiään.
"Saanko minä oikeasti pentuja!"
"Saat saat. Aivan oikeasti" Nessa maukui ja nuolaisi Fannya. Naaras värähti jännityksestä. Pentuja... Ja Kiivasmieli oli niiden isä!
"En voi uskoa että..."
"Että saat pentuja? Ei hätää, sinusta tulee hyvä emo, ja minä ainakin autan sinua" Nessa täydensi hymyillen. Fanny kehräsi hiljaa. Sitten hän muisti unensa. Hän oli katsonut itseään ja Kiivasmieltä, ja heidän edessään leikki... Kolme pientä pentua. Oliko se ollut kuva tulevaisuudesta? Sitten Fanny havahtui ajatuksistaan. Aurinko kaartuu jo kohti taivaanrantaa.
"Missä Kiivasmieli on?" Naaras kysyi huolissaan. Kollia ei ollut kuulunut sitten Aurinkohuipun ja aurinko laski jo kovaa tahtia. Olisihan hänen pitänyt jo palata? Fannyn valtasi huoli.

//kökkö tarina XD//
Vastaus:Yhy <3 Ihana, mutta melko lyhkäinen tarina. Saat 17 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
27.06.2014 13:06
Susitassu raotti silmiään jonkun astellessa tämän ohitse. Naaras avasi suunsa valtavaan haukotukseen ja vilkuili sitten ympärilleen. Hänen lisäkseen pesässä oli enää Savutassu, joka alkoikin jo heräillä.
"Huomenta Susitassu", musta kolli maukui nousten ylös sammalpetiltään.
"Hei vain" Susitassu maukui hiljaa ja tassutteli ulos pesästä odottelemaan Tammiturkkia. Savutassu seurasi naaraan perässä ja asettui aivan tämän viereen istumaan. Susitassu onnistui hymyilemään hieman, mutta katseli käpäliään. Kaksikko oli viime aikoina ruvennut viettämään enemmän aikaa keskenään. He söivät yhdessä, leikkivät yhdessä ja nukkuivat vierekkäin olevilla sammalpeteillä. Susitassu oli niin kiintynyt kolliin, että oli ruvennut toivomaan tältä enemmän kuin pelkkää ystävyyttä.
Susitassu vilkuili jatkuvasti Savutassun meripihkanvärisiä silmiä, joiden katse oli kiinnittynyt Susitassuun.
Samassa Tammiturkki ilmestyi oppilaiden eteen. Soturin ilme oli huvittunut kun tämä näki oppilaansa tuijottavan Savutassua.
"Susitassu, aika lähteä koulutustuokiolle", kolli maukui havahduttaen Susitassun haaveistaan. Harmaa naaras punastui korviaan myöten ja nousi seisomaan.
"Tullaan, tullaan", Susitassu mumisi ja seurasi Tammiturkkia leirin sisäänkäynnille. Sisäänkäynnillä Susitassu vilkaisi olkansa yli Savutassua joka huiskutti hännällään Susitassulle. Naaras huiskautti tuuheaa häntäänsä kolille ja katosi leirin ulkopuolelle.
"Rakkautta ilmassa, vai?" Tammiturkki kysyi tietävään sävyyn heidän kulkiessaan metsässä. Susitassu katsoi käpäliään ja mumisi jotain epäselvästi. Hän ei kyllä kertoisi kenellekkään tunteistaan Savutassua kohtaan. Ei edes Savutassulle, vielä.
"Mitä teemme tänään?" Susitassu kysyi mestariltaan vaihtaakseen aihetta.
"Tänään testaan kuinka paljon taistelutaitosi ovat kehittyneet ja sitten metsästämme", Tammiturkki naukui. Susitassu nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
Pian kaksikko saapui taisteluun sopivalle aukiolle.
"No niin", Tammiturkki maukui. "Nyt saat näyttää mitä olet oppinut näiden oppilaskuittesi aikana."
Susitassu paloi halusta näyttää taitonsa. Hän pudottautui matalaksi ja jännitti lihaksensa valmiina väistämään Tammiturkin. Ruskea kolli ponkaisi suuressa kaaressa kohti Susitassua. Naaras pujahti nopeasti mestarinsa ali ja hyökkäsi takaapäin. Tammiturkki murahti yllättyneenä Susitassun paiskautuessa tämän selkään. Harmaan naaraan onnistui painaa mestarinsa maahan. Tammiturkki rentoutti lihaksensa, mutta Susitassu hoksasi liian myöhään mitä tämä yritti tehdä. Tammiturkki potkaisi vahvoilla takajaloillaan Susitassua, joka lensi mestarinsa päältä ja muksahti maahan. Naaras nousi kuitenkin vikkelästi jaloilleen. Tammiturkki oli juuri loikkaamassa oppilaansa päälle, mutta tällä kertaa Susitassu ei kuitenkaan väistänyt. Naaras loikkasi suoraan kohti mestariaan ja molemmat mätkähtivät maahan. Kissat pyörivät ympäriinsä, kunnes Tammiturkki sai vangittua Susitassun maahan.
"Oletpas sinä kehittynyt valtavasti!" Tammiturkki kehui huohottaen ja nousi Susitassun päältä. Susitassu ravisteli itseään ja venytti lihaksiaan.
"Kiitos", hän maukui.
"Nyt saalistamaan", Tammiturkki naukui Susitassulle. Susitassu nyökkäsi ja katosi aluskasvillisuuden sekaan. Naaras sai melkein heti vainun hiirestä ja näki pienen otuksen puun juurella. Susitassu pudottautui vaanimisasentoon ja lähti hiipimään kohti hiirtä. Hiiri huomasi Susitassun liian myöhää. Se yritti lähteä karkuun, mutta Susitassu sai siitä ajoissa otteen. Naaras upotti terävät kyntensä hiiren niskaan. Eläin sätki muutaman kerran ja kuoli sitten. Susitassu kaivoi saaliinsa tyytyväisenä maahan hakeakseen sen myöhemmin ja lähti etsimään lisää riistaa.
Palatessaan Tammiturkin luokse Susitassu oli saanut hiiren lisäksi kiinni käärmeen, liskon ja varpusen.
"Hienoa! Nyt voimmekin palata leiriin", Tammiturkki naukui ja lähti johdattamaan Susitassua kohti leiriä. Susitassun helpotukseksi he eivät olleet kaukana leiristä. Ilma oli viilennyt huomattavasti ja taivas oli pilvinen. Susitassu halusi nopeasti suojaan oppilaiden pesään.
Pian leiri näkyikin kaksikon edessä. Susitassu säntäsi mestarinsa edellä leiriin. Hän vei hiiren ja varpusen klaaninvanhimmille ja liskon sekä käärmeenhän pudotti tuoresaaliskasaan. Hän valikoi itselleen herkullisen näköisen vesimyyrän. Naaras tassutteli vakiopaikalleen oppilaiden pesän viereen, jossa Savutassu jo aterioi.
"Millainen päiväsi oli?" kolli kysyi Susitassun asettuessa aterioimaan tämän viereen.
"Tammiturkki testasi taistelu-ja metsästystaitojani", Susitassu mumisi syödessään vesimyyräänsä. "Mitä sinä teit?"
"Minulla oli taisteluharjoituksia ja sen jälkeen metsästin klaaninvanhimmille", Savutassu vastasi. Susitassu nyökkäsi ja ahmi tuoresaaliinsa loppuun. Ruokailun jälkeen kaksi oppilasta vaihtoivat kieliä. Susitassu olisi niin halunnut painautua kollia vasten ja kertoa tunteensa, mutta hän ei ollut valmis. Ei vielä. Nyt naaras vain tyytyi vaihtamaan kieliä kollin kanssa ystävyyden merkiksi.
"Minulla on kylmä", Savutassu marisi hetken päästä ja pörhisti karvansa. Susitassun silmiin syttyi leikkisä pilke ja tämä jännitti lihaksensa.
"Kohta ei ole enää!" Susitassu naukaisi ja loikkasi Savutassun päälle. Musta kolli ulvaisi yllättyneenä Susitassun painaessa tämän maahan. Sitten tämä virnisti leikkisästi.
"Katsos tätä!" Savutassu maukaisi ja potkaisi Susitassun pois päältään. Susitassu putosi jaloilleen, mutta ei ehtinyt väistää Savutassua, joka loikkasi naaraan kimppuun. Kissat painivat nauraen, kunnes Savutassu onnistui vangitsemaan Susitassun alleen.
"Pois päältäni senkin möykky!" Susitassu naurahti ja tönäisi käpälällään kollin pois päältään. Savutassu nousi Susitassun päältä ja käännähti oppilaiden pesää päin.
"Tuletkos?" kolli kysyi Susitassulta. Naaras nyökkäsi ja tassutteli Savutassun vierellä. Susitassu käpertyi makuusijalleen, joka oli aivan Savutassun makuusijan vieressä. Susitassu sulki silmänsä ja tunsi Savutassun hännän kosketuksen lavassaan ennen kuin nukahti.
Vastaus:Aww :3 Nuorta rakkautta!
Kiva tarina, saat tästä 27 kp:eetä! :D

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlajuova, jokiklaani
26.06.2014 18:34
”Mahlajuova, tuonko sinulle samalla ruokaa?” Pihkakynsi kysyi askeltaen samalla tuoresaaliskasalle hakemaan syötävää. Mahlajuova huokaisi samalla kuin raikas tuulenvire kulki hänen lävitseen. #Mitäköhän Sulka tekee juuri nyt? Varmaan saalistaa ladossa vatsa pulleana ja elää ylellistä paratiisielämää# Hän ajatteli mutristaen suutaan. #No, ei sellaiset kauaa elä näillä alueilla kun eivät opi selviytymään itsenäisesti!# Mahlatassu virnisti. Sulka oli ollut alusta pitäen todella inhottavan oloinen Mahlajuovalle eikä kumpikaan varmaan toivonutkaan mitään hyvää toisilleen.
”Mahlajuova!” Jokin ärähti naaraan takana ja hän käänsi päänsä yllättyneenä.
”Kysyin, haluatko että otan sinullekin syötävää samalla?” Pihkakynsi murahti uudelleen.
”Ai, no..Voisit ottaa” Naaras vastasi veljelleen ja käänsi päänsä taas.
#Kunhan se hiirenaivo ei enää tunge reviirillemme niin olisin tyytyväinen# Hän murisi hiljaa ajatellen Sulkaa.
Kuollut eläin lennähti Mahlajuovan eteen, luultavasti vesimyyrä. Mahlajuova kiitti Pihkakynttä ja alkoi syödä omaa osaansa.
”Kuule, Mahlajuova, huolestuttaako sinua jokin? Olet ollut hyvin hajamielinen tämän kuun ajan” Pihkakynsi kysyi varovaisesti.
Mahlajuova huokaisi ”No, mitä itse luulet, olen tullut sokeaksi ilman varoitusta, eikö se ole vähän hämmentävää?”
Pihkakynsi nyökkäsi ”Tosiaan, anteeksi kysymästä”
Mahlajuova nousi seisomaan ja huiskautti häntäänsä kerran ” Ei se mitään, kiva kun jotkut täällä leirissä edes huomaavat minun huolestuneen”
Pihkakynsi nyökkäsi, vaikka Mahlajuova ei sitä edes nähnytkään ja marssi pois paikalta. Samalla Mahlajuova ravasi leiristä ulos ja haisteli ilmaa, ettei Sulkaa olisi näkynyt. Ainoa mikä Mahlajuovan nenään pisti, oli ketun haju, mutta se oli jo mennyt ohitse. Mahlajuova käveli joelle haistellen ilmaa #Outoa, Sulka ei ole käynyt täällä#
Mahlajuova kurottautui juomaan joessa virtaavaa vettä. Se oli raikasta ja kylmää, kuuma päivä oli vienyt soturilta kaikki voimat ja nyt hän pääsi virkistäytymään.
”Oletko haistanut täällä mitään uhkaavaa?” Kolli kysyi Mahlajuovan takana.
”Hmph, pelkästään ketun, mutta sekin oli kaukana” Naaras vastasi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Mahlajuova luimisti ja kuiskasi hiljaa ”Sulka”
Naaras huiskautti häntäänsä ja murisi erakolle ”Lähde pois täältä, ketunraato!”
”Odotas kuin mietin, EN” Sulka naurahti.
Mahlajuova hyppäsi ja kaatoi kollin kyljelleen eikä päästänyt häntä nousemaan ”Lähde”
”En” Sulka sähähti kiemurrellen itsensä vapaaksi ”Kyllä minäkin osaa taistella” Hän murisi ja katsoi Mahlajuovan haalistuneisiin silmiin, tuntematta sääliä tätä kohtaan sokeudestaan.
Mahlajuova sähähti ja hyppäsi Sulan selkään raapien sitä vihoissaan samalla kun Sulka hyppi yrittäen karistaa Mahlajuovan pois.
”irti minusta!” Sulka murisi ja kierähti maassa jolloin naaras irrotti otteensa ja nousi seisomaan saman tien etsien Sulkaa ympäriltään.
”Mihin sinä menit, pelku-” Mahajuova sähähti kun sulka tönäisi hänet kyljelleen ja upottaen kyntensä hänen lapaan.
”Pelkuri, niinkö? Naurettavaa, erakko voittaa metsäkissan!” Sulka nauroi.
To be continued…. :P

Vastaus:18 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
24.06.2014 17:25
Kävelin Ruosteturkin perässä kohti taistelusharjoituksia. Ruosteturkki pysähtyi sopivalle kohdalle.
"Tahdon nähdä mitä osaat joten hyökkää kimppuuni" Ruosteturkki komensi. Epäröin hieman,mutta Ruosteturkin silmistä paistoi ärtyneisyys joten totesin parhaaksi totella. Loikkasin ilman mitään järkevää suunnitelmaa. Ruosteturkki väisti loikkani rauhallisesti parilla askelleella.
"Huono aloitus" Tämä murahti.
"En voi mitään jos en koskaan ole ennen taistellut" Mau`uin puollustuksena.
"Pennut painivat aina keskenään. Joten älä selitä" Punertava soturi komensi.
"Älä hyppää päättömästi minun kimppuuni olen sinua suurempi. Sinun pitää osata käyttää ketteryyttäsi ja pientä kokoasi hyödyksi" Ruosteturkki opetti. "Usein silmistä näkee mihin vihollinen hyökkää" Ruosteturkki jatkoi selostusta. Istuin ja kuuntelin tätä. Punertava soturi puhui todella pitkään taistelutaktiikoista kunnes lopulta sanoi.
"Nyt opetan yhden helpon liikkeen" Ruosteturkki nousi seisomaan ja tajuamattani hyppäsi päälleni.
"Kun vihollinen on painanut sinut maata vasten käytä takajalkojasi" Ruosteturkki komensi. "Kokeile kyllä minä kestän" Naaras naukui sitten kun näki epäröivän ilmeeni. Kokosin voimani takajalkoihin ja yritin lennättää ruosteturkin päältä. Onnistuin mutta ei ruosteturkki kauan mennyt vain pari pennunaskelta taakse päin. Ruosteturkki putosi jaloilleen.
"Häntä auttaa tasapainottelussa" Tämä naukui tyytyväisenä. "Meni ihan hyvin olet vielä niin pieni joten sinun on vaikea saada suuri kokoista kissaa kauaksi"Ruosteturkki sanoi. Nyökkäsin vain. #Miksi olen näin pieni# Valitin mielessäni. Ruosteturkki kertoi vielä pari hyvää vinkkiä ennen kuin komensi metsästämään klaanivanhimmille. Huokaisin,mutta sain vain Ruosteturkilta mulkaisun.
"Klaanivanhukset tarvitsevat hoitoa. Jokainen oppilas osallistuu tähän" Mestarini maukui terävästi. "Niin. Tiedän" Vastasin ja lähdin tassutelemaan eteenpäin. Haistelin ilmaa. Kaikkialla leijjui vain vanhoja tuoksuja. #Jatkan eteenpäin# Päätin ja jatkoin matkaani. Tassutelin ympäriinsä etsien saalista,mutta en haistanut mitään. Kuulin kauempaa ääntä ja hiivin katselemaan. Näin Revontulikaijun naaras oli ilmeisesti opettamassa Mäntytassulle jotain. Istuuduin katselemaan kuinka harmaa naaras opetti Mäntytassulle taistelutekniikoita. En tajunnut ajan kulkua,kun seurasin REvontulikaun opetustuokiota.
"Malvatassu tule pois siltä pensaasta" Revontulikaiku maukaisi lopulta. Astelin hitaasti esiin.
"Eikö sinulla olemitään muuta tekemistä kuin vakoilla muita" Revontulikaiku torui.
"Olin etsimässä saalista,mutta näin koulutustuokion ja pysähdyin katselemaan" Maukaisin ja luimistin hieman ärtyneenä korvia.
"Mars sitten saalistamaan et saa ruokaa klaanille vain istuskelemalla" Revontulikaiku murahti. Nyökkäsin ja lähdin rivakasti pois paikalta.
"Ota Mäntytassu mukaan. Minun pitää palata leiriin ja varokkin hyppimästä muiden kimppuun" Revontulikaiku huudahti perääni. Olin auringonnousu sitten vahingossa loikannut Mäntytassun kimppuun luullen tätä saaliseläimeksi. Vilkaisin taakseni ja näin Mäntytassun joka tassuteli ohitseni. Seurasin perässä.
"Jos tahdotte vielä seuraa Savutassu löytyy varmaan pienen ukkospolun läheltä" Revontulikaiku maukui ja harppoi reipaasti ohitse.En sanonut mitään vaan haistelin ilmaa. Ei mitään taaskaan. Vähän ajan päästä haistoin oravan. Pudottauduin saalistusasentoon ja lähdin hiipimään kohti ääntä ja tuoksua. Mäntytassu pysähtyi katsomaan. Kun pääsin tarpeeksi lähelle oravaa loikkasin sen päälle. Mäsähdin suoraan maahan,mutta onnistuin tappamaan oravan. Haukoin henkeä kun nousin seisomaan ja poimin oravan suuhuni.
"Tyylikästä" Mäntytassu kehräsi huvittuneena. Loin tähän vain murhaavan mulkaisun samalla kun hautasin oravan mahdollisimman hyvin.
"Jatketaan" Komensin ja hölkyttelin kollin ohi.Kun olin saanut yhden linnun kiinni päätin palata leiriin.
"Haen oravan ja plaan takaisin. Voit jatkaa metsästystä Savutassu on varmaan vielä jossain lähellä metsästämässä" Maukaisin ja nostin kuolleen linnun suuhuni. En voinut kylläkään peittää ylpeyttäni että sain kiinni linnun. Vaikka se olikin vanha ja raihnainen. Lintu kuitenkin.
"tulen mukaan" Mäntytassu päätti.
"mutta eihän sinun tarvitse voit palata suoraan leiriin taikka jatkaa metsästystä. Pärjään itsekkin" Maukaisin hieman hämmentyneenä.
"Tulen kuitenkin mukaasi" Mäntytassu sanoi päättäväisesti ja lähti kohti paikkaa jonne hautasin oravan. Haettuamme oravan palasimme leiriin. Ruosteturkki viittoili minut heti luokseen kun pääsin leiriin.
"Revontulikaiku kertoi että olit vakoillut heitä" Ruosteturkki maukui tiukasti.
"En minä vakoillut vaan katselin heidän harjoitustuokiota" Puollustin itseäni.
"Mutta se oli viimeinen kerta" ruosteturkki sähähti. "Huomenna olet leirissä apuna kokopäivän. Minulla on partio ja vanhimmat tarvitevat apua. Menen nyt viemään nuo ja syö itse" Ruosteturkki maukui äreästi ja marssi pää pystyssä pois. Noukin maasta saaliit ja vein ne vanhimmille.
"Olet saanut linnun" Nuhanenä kehui.
"Niin. Se on kyllä vanha" Naukaisin. "Tulen auringonhuipun aikaan auttamaan teitä" Kerroin. Nuhanenä nosti katseensa.
"Mitä sinä olet tällä kertaa tehnyt" Tämä nauroi käheästi.
"Ruosteturkin ja Revontulikaiun mukaan vakoillut Mäntytassun koulutustuokiota" Selitin ja nuolaisin rintääni ujosti. Nuhanenä päästi hyväntuulista naurua.
"Menehän nyt itsekkin syömään" Tämä sanoi kun oli lopettanut nauramisen. Nyökkäsin ja rynnistin tuoresaaliskasalle. Minulla oli kauhea nälkä ja aurinko laskisi pian. Otin kasasta suuren hiiren ja loikin leirin sivustalle syömään sen. Iskin hampaani maukkaaseen hiireen. #Hyvää# Ajattelin.
"Kelpaako seura" Mäntytassu maukui hieman hiljaa. Nyökkäsin vain ruokailuni lomasta. Mäntytassu istui vastapäätäni syömään ja tuijotti minua hetken enne kuin alkoi aterioimaan itse.
"Mitä Ruosteturkki sano hän näytti ärtyneeltä" Mäntytassu uteli. "Syytti minua siitä kun vakoilin harjoitustuokiotasi" Selosti.
"Olenko nin puoleensa vetävä" Mäntytassu maukui ja hiljeni nopeasti. Vilkaisin tätä. Tämä käänsi päänsä äkkiä pois. Söin nopeasti loput hiirestäni hiljaisuudessa.
"Ehkä oletkin" Naukasiin ja kosketin kollin lapaa hännälläni enne kuin tassutelin oppilapesän uumeniin. #Mitä ihmettä# Hämmästelin mielessäni. Muut oppilaat tapansa mukaan selostivat taas kilpaa päivästään,mutta en jaksanut mennä mukaan. Asetuin vain äkkiä makuualustalleni ja nukahdin.

//Outo tarina xD
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
24.06.2014 12:47
Luku 4.

Neulastassun jalkoja särki ja hänen polkuanturansa olivat kovasta kivipinnasta kuluneet verille. He olivat saapuneet Korkokiville ja lähtivät niitä pitkin kulkemaan kohti klaanin vanhoja reviirejä. Sulo oli hyvästellyt heidät Korkokivien edessä ja toivottanut onnea matkaan. Varsinkin Tunturituuli ja Veritassu olivat olleet helpottuneita raidallisen kollin lähtiessä. Varjoklaanin soturi kulki parhaillaan joukon ensimmäisenä eikä edes katsonut taakseen odottaakseen muita. Hänen jalkansa oli parantunut kokonaan, eikä hän näyttänyt purevan kieltään niin kuin oli tehnyt pari päivää sitten estääkseen kivun. He kulkivat yhden hengen jonossa kapealla tasanteella, katsoivat tarkasti minne asettivat jalkansa, etteivät tippuneet pohjattomalta tuntuvaan rotkoon. Lumi tärisi pelosta ja katsoi epäillen kotkia, jotka liitelivät vuorien huipulla.
’’Minä en pidä noista kotkista. Mitä jos ne tulevat kimppuumme ja syövät meidät kaikki yksitellen?’’ Valkea kotikisu kysyi niskakarvat pystyssä. Veritassu tuhahti.
’’Hiirenaivo, miksi ihmeessä ne tulisivat kahdeksanpäisen kissalauman kimppuun? Repisimme niiden siivet irti hetkessä.’’ Oppilas väläytti hampaitaan kuten yleensä ja nosti verenpunaisen turkkinsa pystyyn. Muut eivät edes vaivautuneet väittämään vastaan, koska tiesivät, mitä siitä seuraisi. Lintutassu käveli vaivalloisesti joukon hännillä ja hänenkin polkuanturoistaan tihkutti punaista nestettä. Neulastassu katsoi vähän väliä taakseen varmistaakseen, että siro naaras pysyisi heidän perässään. Tunturituuli oli tällä kertaa ankarasti kieltäytynyt kantamaan nuorta oppilasta, vaikka häntä yritettiin kuinka pakottaa. Aurinko oli peittynyt untuvaisten pilvien alle ja Neulastassu tunsi kylmän tuulenpuuskan, joka lävisti hänen turkkinsa. Hänen mieleensä tulvahti hänen emonsa. Voi kuinka hänellä olikaan ikävä Pääskysiiven lempeän ankaraa katsetta ja hänen korvapuustejaan, mitä hän oli pennulleen antanut tuon käyttäytyessä huonosti. >>Tunnistaakohan hän enää minua kun palaan, siis JOS vielä palaan?<< Neulastassu mietti itsekseen. He kaikki olivat kyllä kieltämättä kasvaneet siitä kun vasta lähtivät matkalle. Oppilas tunsi kuinka hänen jalkansa olivat vahvistuneet ja kestävät enemmän pitkiä matkoja kuin ennen, hänen lihaksensa on jäntevämmät ja vahvemmat, ja hänen luunsa joustavammat. Veritassun lihakset olivat myös muuttuneet vahvemmiksi ja hänen kehonsa oli lihaksikkaampi kuin matkaan lähtiessä. Lintutassukin oli saanut lisää lihaksia, vaikkei siltikään ollut yhtä vahva kuin muut, hänen kasvonsa ja kehonrakenteensa olivat silti sirot ja pienehköt, mutta silti erittäin kauniit. Neulastassu saattoi unissaan maistaa Lintutassun raikasta ja lempeää hajua, ja nähdä naaraan silmien tähtien valoa taivaassa. Hän ei ollut ikinä tuntenut sellaista tunnetta kehenkään kissaan kohtaan. Hän ei tiennyt mikä itsessään oli vikana. Ehkä hän vain piti Jokiklaanin kaunista naarasta niin hyvänä ystävänä, että melkein piti häntä siskonaan. Hänellä ei ollut sisaria, joten ehkä se juuri johtui siitä. Lintutassukin aina kertoi, kuinka paljon ikävöi omaa siskoaan Töyhtötassua. Neulastassu katsoi taakseen. Juuri kun hän oli kääntämäisillään taas katsettaan pois, Lintutassu kompastui kiveen, ja kaatui jyrkännettä kohti. Sydän hyppäsi Neulastassun janoiseen kurkkuun ja salamana kolli tarttui pienen oppilaan pellavanpehmeästä niskasta kiinni estääkseen tuon tippumisen. Pieniä kivenmuruja tippui jyrkänteeltä alas pimeyteen. Lintutassun harmaanvihreät silmät kiiluivat pelosta.
’’M-Mitä äsken tapahtui?’’ Hän kysyi pelokkaasti täristen. Neulastassu tasoitti hengitystään ja laski vaaleanoranssin oppilaan takaisin kapealle tasanteelle turvaan.
’’Sinä kompastuit kiveen ja olit tippumassa rotkoon. Satuin kuitenkin katsomaan taakseni ja estin tippumisen.’’ Neulastassu sanoi hymyillen rauhoittaakseen pientä naarasta. Hymy taisi tehota, koska Lintutassu hymyili pienesti takaisin.
’’Kiitos.’’
’’Pikkujuttuhan se oli. Olin itsekin ihan ajatuksissani ja hädin tuskin tajusin, että olit kompastumassa ja tippumassa. Ja sitä paitsi, halusin pitää huolen, että näät Taivasklaanin leirin, se on varmaan aika erilainen paikka kuin Jokiklaani.’’
’’Mitä ihmettä siellä tapahtuu!?’’ Tunturituuli ärähti ja oli vihdoin pysähtynyt. Muut olivat heitä aika paljon edellä. Neulastassun edessä ollut Vinhapuro katsoi kahta oppilasta ihmettelevänä.
’’Lintutassu vain kompastui ja minä autoin hänet ylös kuin satuin paikalle.’’ Neulastassu kertoi. ’’Jatketaan matkaa, aurinko alkaa olla laskemassa ja meidän pitää löytää yöpymissija.’’ Hänen sydämensä silti jyskytti kovaa vauhtia. Mitä hän olisi tehnyt jos Lintutassu olisi tippunutkin jyrkänteeltä alas, ja tippunut ennen kuin hän ehti hätiin?

//Anteeks, tiiän ettei YP:t haluis tarinoita hahmonpoiston aikaan, mut oli pakko kirjoittaa tästä matkasta. Tein kuitenkin hieman lyhyemmän, toivottavasti tää on nyt nopeempi tarkistaa.//

Vastaus:27 kp:eeta ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
23.06.2014 23:14
Varjotassu katseli Tiikeritassua, ja muisteli sisartaan. Eikä Varjotassu koskaan saanut tavata häntä. Katsellessaan kuitenkin Myrskyklaanilaista, kolli ei voinut olla vihainen kenellekään. Hänen emonsa oli aiheuttanut hänen sisarensa katoamisen, ei muu.
"Kyllä sinä pärjäät.." Varjotassu kuiskasi hiirenhiljaa. Hän tiesi rikkovansa soturilakia, mutta hän ei voinut olla tulematta aina järvelle tapaamaan Tiikeritassua.
"Tavataanko huomennakin täällä?" Tiikeritassu kysyi katsahtaen kolliin, joka taas katsoi naarasta silmiin hymyillen.
"Tietenkin, missäpäs muuallakaan?" hän kehräsi hieman. Hän ei tosiaankaan voisi olla tapaamatta naarasta seuraavana yönä.
"No, tavataan sitten siis." Varjotassu sanoi, ja katsahti vielä Tiikeritassuun. Tiikeritassu nyökkäsi, ja lähti poispäin, kuten Varjotassukin teki. #Voisimmepa olla samassa klaanissa# kolli ajatteli. Kolli loikkasi pensaikon lävitse pienestä kolosta, ja jatkoi taas matkaansa kohti leiriä. Hän voisi olla hyvinkin väsynyt seuraavana päivänä, mutta voisihan hän nukkua. Muut herättäisivät, kun olisi tarpeen.

"Herätys! Varjotassu, klaanikokous! Sinua odotellaan" kuului ääni juuri Varjotassun korvan juuresta. Se oli Mäntytassu, joka sai melkein heti herätettyä toisen oppilaan.
"Tulossa olen" Varjotassu töksäytti juuri ennen, kuin Mäntytassu ehtisi sanoa mitään. Oppilaat lähtivät ulos pesästä, ja Mäntytassu katosi kissajoukon sekaan.
"Vihdoin, Varjotassu. Olemmekin odottaneet sinua jo kauan" Varjoklaanin päällikkö, Mustatähti naukui.
"Tänään nimitämme uuden soturin" Mustatähden ääni kuului selvästi.
"Varjotassu, tulehan tänne"
Oppilas hätkähti. Oliko hänen aika tulla soturiksi?
"Minä, Mustatähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Varjotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Päällikön sanat kaikuivat hetken ajan Varjotassun päässä. Varjotassu nielaisi, nyökkäsi nopeasti ja sanoi: "Lupaan"
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Varjotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Varjotuulena. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeutta ja voimaasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!"
Varjoklaanin kissat alkoivat onnittelemaan häntä Varjotassun uudella nimellä.
"Varjotuuli, Vatjotuuli, Varjotuuli!"
Osa oli hiljaa, ilmeisesti sen takia, etteivät he pitäneet Varjotassusta, mutta Pihlajakynsi tuli onnittelemaan entistä oppilastaan.
"Onnittelut, Varjotuuli"
Nyt Varjotuuli pystyi vain hymyillä hieman. Kaikki oli tullut niin yllätyksenä. Mutta silloin hän muisti sen: hänhän ei voisi lähteä yöllä leiristä, hänen olisi vartioitava siellä, sanaakaan sanomatta. Kolli istahti maahan. Miksi, miksi? Miksi juuri nyt hänet piti nimittää soturiksi? Miksei vaikka pari päivää aiemmin tai myöhemmin? #Onhan tämä kyllä mukavaa nyt, mutta.. Tiikeritassu luulee varmasti, että olenkin.. Olenkin päättänyt jättää sen väliin ja..#
"Hiirenpapanat"
"Mikä on, Varjotuuli?"
"Ei mikään, ajattelin vain ööh.. Isääni" vastanimitetty soturi keksi valheen. Pihlajakynsi lähti pois, ja Varjotuuli huokaisi. Kolli ei voisi tavata Tiikerikymttä, ja Myrskyklaanilainen matkaisi aivan turhaan rannalle. Voisipa hän vain sanoa, että hän ei vain pääsisi. Mutta.. Voisihan hän nopeasti käväistä rannalla. Tuskin kukaan sitä näkisi, ja jos näkisi, Varjotuuli olisi pulassa.
"Sitten teen niin" hän ajatteli ääneen, juuri kun Mustatähti kulki ohitse. Päällikkö katsoi soturia hetken, ennen kuin jatkoi matkaa.
"Huoh.. No, sitten on pitkästyttävä päivä edessä. Voisin levätä hieman." Varjotuuli mutisi, ja tassutteli aurinkoiseen paikkaan. Korkeiden kuusien lävitse oli hieman hankalasti tullut valoa nyt. Varjotuulen silmäluomet painautuivat kiinni...
Herätessään ensimmäinen asia, mitä Varjotuuli viitsi ajatella, oli hänen nälkänsä. Kolli nousi ylös, ja suuntasi tuoresaaliskasalle, josta soturi valitsi pulleahkon oravan. Varjotuuli tassutteli kauemmas tuoresaaliskasasta, ja alkoi juuri syömään oravaa. Sen syötyään kollin nälkä laantui, ja hän pystyi ajattelemaankin jotain. Yön tultua joka tapauksessa hän lähtis rannalle.

//joops, että edellinen tarina katos, niin tein uuen, enkä jaksanu tähän kovasti panostaa xb//
Vastaus:25 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
23.06.2014 20:23
"Mäntytassu, nyt ylös! Kohta on jo aurinkohuippu!" ääni huusi ja herätti Mäntytassun makeilta uniltaan. Pesän suuaukolla seisoi hopeanharmaa naaras silmät siristettyinä. Mäntytassu nousi vastahakoisesti pehmeältä makuusijaltaan ja tassuteli naaraan luokse. Häntä hieman harmitti, että tämän mestarilla ei tänään ollut menoa. Eilen naaraalla oli ollut muuta tekemistä, joten Mäntytassu oli päässyt metsälle Malvatassun ja Yösiiven kanssa. Yösiipi ei ollut läheskään yhtä tiukka ja vaativa kuin Revontulikaiku, kollin mestari. Malvatassukin oli ihan mukavaa seuraa, vaikka Mäntytassu ei osannutkaan olla jostain syystä ihan rento naaraan seurassa. Kollin jännitys laukesi tiuskimalla, ja sitähän tämä ei halunnut.
"Anteeksi, Revontulikaiku", hän murahti naaraalle. Revontulikaiku tuhahti ja viittoi hännällään Mäntytassua seuraamaan. Mäntytassu loikki mestarinsa vierellä ulos leiristä.
"Mitä teemme tänään?" kolli kysyi mestariltaan, joka oli myös Varjoklaanin varapäällikkö.
"Metsästämme", Revontulikaiku vastasi ja pysähtyi.
"Mitä haistat?" naaras kysyi Mäntytassulta.
"Ai sinun lisäksi?" Mäntytassu maukui. Revontulikaiku mulkaisi oppilastaa varoittavasti.
"Hiiren ja mäyrän, mutta mäyrän haju on jo vanha", nuori kolli maukui tuhahtaen. Revontulikaiku nyökkäsi hyväksyvästi.
"Voisit yrittää saada hiiren kiinni", naaras maukui. Mäntytassu nyökkäsi. Kolli paikansi hiiren ja pudottautui vaanimisasentoon. Mahdollisimman hiljaa kolli lähti hiipimään kohti hiirtä. Hieman muita pidempi jalka vaikeutti hieman etenemistä, mutta Mäntytassu ei siitä välittänyt. Kolli jatkoi määräätietoisesti hiipimistään, kunnes hiiri tuli esiin huomaamatta vaanivaa Mäntytassua. Kolli jännitti lihaksensa ja loikkasi hiiren kimppuun. Otus vinkaisi ja koetti päästä pakoon, mutta Mäntytassu oli liian nopea. Hän kaappasi hiiren kynsiinsä ja väänsi sen niskat nurin. Hiiri värähti ja valahti sitten veltoksi. Mäntytassu nosti lyhyen häntänsä ylpeästi pystyyn.
"Hienoa! Hautaa se nyt maahan, jotta voit hakea sen myöhemmin", Revontulikaiku maukui ja katosi kottaraisen hajun perässä pensaikkoon. Mäntytassu katosi toiseen suuntaan ilmaa haistellen. Pian kolli huomasi muhkean jäniksen istumassa vähän matkan päässä. Mäntytassun onneksi tuuli puhalsi jäniksestä pois päin kohti kollia itseään. Kolli pudottautui vaanimisasentoon ja lähti hiipimään hipihiljaa kohti jänistä. Hän saisi paljon kehuja jos saisi otuksen kiinni. Mäntytassu oli enää parin hännänmitan päässä jäniksestä. Hän hengitti syvään ja pinkaisi kohti jänistä. Juuri silloin läheisestä pensaasta syöksyi jotain vaaleanruskeaa suoraan Mäntytassun päälle kaataen kollin. Mäntytassu sulki smaragdinvihreät silmänsä ja henkäisi iskeytyessään maahan. Aukaistessaan silmänsä kolli näki yllään Malvatassun hätääntyneet kasvot ja tämän hurmaavat vaaleanvihreät silmät. Hetkeen Mäntytassu ei saanut sanaakaan suustaan, saati liikkunut yhtään. Naaras oli niin hätkähdyttävän kaunis...
Mäntytassu tuhahti ja ravisteli ajatuksen pois päästään. Kolli oli juuri töytäisemässä naaraan pois päältään, kun Revontulikaiku asteli pensaikosta lisko suussaan. Oppilaat huomatessaan varapäällikön ruskeat silmät siristyivät ja tämä pudotti liskonsa maahan.
"Mitä ihmettä te kaksi oikein teette?" Revontulikaiku kysyi tiukasti. Mäntytassu tunsi punastuvansa korviaan myöten. Malvatassu nousi nopeasti Mäntytassun päältä ja nuolaisi pari kertaa rintaansa nolostuneena. Mäntytassukin kömpi ylös maasta, mutta ei pystynyt kohtaamaan mestarinsa loimuavia silmiä.
"Malvatassu, miksi sinä häiritset Mäntytassua, kun hän yrittää saada edes jotain saalista klaanille?" Revontulikaiku sihisi. Jostain syystä Mäntytassun teki mieli torua mestariaan, koska tämä oli puhunut noin pistävään sävyyn Malvatassulle. Kolli yllättyi suuresti myötätunnosta, jota hän tunsi naarasta kohtaan. Myötätunnon tunteminen ei todellakaan ollut Mäntytassun tapaista.
"Ruosteturkki lähetti minut metsästämään klaaninvanhinmille. Satuin vain vaanimaan samaa jänistä kuin Mäntytassukin", Malvatassu mumisi korvat luimussa. Revontulikaiku ei vastannut, vain mulkoili kumpaakin oppilasta. Sitten varapäällikkö poimi liskon suuhunsa ja viittoi hännällään oppilaita seuraamaan.
"Palataan leiriin", naaras maukui ja lähti johtamaan Mäntytassua ja Malvatassua kohti Varjoklaanin leiriä. Puolivälissä matkaa Mäntytassu kaivoi pyydystämänsä hiiren kätköstä. Myös Malvatassu oli saanut saalista, tällä kertaa enemmän kuin Mäntytassu.
Matkalla ruskean kollin katse harhaili aina välillä Malvatassun pitkään vaaleanruskeaan turkkiin. Kolli ravisteli päätään turhautuneena. Mikä hänellä oikein oli?
Hetken päästä kolmikko saapui Varjoklaanin leiriin. Mäntytassu suuntasi kulkunsa suoraan leirin keskellä kohoavan tuoresaaliskasan luokse. Hän laski hiirensä kasaan ja nappasi itselleen herkullisen näköisen rastaan. Kolli raahasi tuoresaaliinsa lähelle oppilaiden pesää ja upotti hampaansa rastaaseen. Se maistui herkulliselta nuoren kollin mielestä. Hän hotki linnun nopeasti ja rupesi sitten sukimaan itseään. Välillä aurinko ilmestyi pilviverhosta ja loi kultaisia säteitään leiriin. Samassa Mäntytassun katse osui vähän kauempana makoilevaan Malvatassuun. Naaraan turkki säihkyi kauniisti auringon säteiden osuessa siihen. Mäntytassu ei saanut katsettaan irti naaraasta. Sillä hetkellä Malvatassu käänsi päätään ja punastui huomatessaan Mäntytassun tuijotuksen. Mäntytassu luimisti korvansa ja käänsi salamannopeasti katseensa pois naaraasta.
#Mikä minulla on?# kolli kysyi itseltään ja harppoi oppilaiden pesään. Pesässä oli jo muutama oppilas; Savutassu, tämän vieressä makoileva Susitassu sekä Meritassu. Mäntytassu asettui makuusijalleen, joka oli mahdollisimman kaukana muista ja käpertyi kerälle. Nuori kolli kaipasi tämän hämmentävän päivän jälkeen ainoastaan unta, eikä mitään muuta.

//Minä (Koiruli) adoptoin myös Mäntytassun, joten sekin on nyt minun! :3//
Vastaus:30 kp:eeta ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
23.06.2014 18:56
Valkohaukka pyyhälsi läpi Jokiklaanin reviirin miltei ääneti, vain turkki pyyhkäisten läheisiä pensaita. Tällä kertaa hän ei ollut etsimässä yrttejä. Yrtit saivat nyt odottaa. Syvällä sisimmässään naaras tiesi, että mitä hän nyt oli tekemässä oli väärin. Vastoin parantajien sääntöjä. Valkohaukka räpäytti silmiään pimeässä ja kurkisti vadelmapensaan lävitse lupiininiitylle. Mustavalkea hahmo istui keskellä niittyä odotellen parantajan oppilasta. Valkohaukan sydän jyskytti tämän juostessa niityn halki, vaaleanpunaiset ja violetit lupiinit heilahdellen muuten tuulettomassa yössä. Naaras kohtasi Magpien katseen. Katse oli täynnä rakkautta. He tuijottivat toisiin hetken ja painautuivat sitten toisiinsa kiinni. Valkohaukan ruskea marmorikuvioinen turkki sekoittui erakon mustavalkoiseen. Magpie nuoli hellästi naaraan päälakea.
''Minä tiesin että tulisit.'' kolli kuiskasi hellästi. He olivat sopineet tapaamisen muutama auringonnousu sitten, ja Valkohaukka oli päättänyt, että se ei jäisi vain yhteen kertaan. Naaras hieroi päätään kollin rintaan.
''Tottakai minä tulin.'' hän naukui ääni väristen tunteiden kuohusta hänen sisällään. Vaikka oli pimeä, tuuleton yö, tunnelma niityllä oli upea. Täydellinen heille kahdelle.
Valkohaukka oli livahtanut vartiossa olevan Jäämyrskyn ohi tekosyyllä, että hänellä oli aivan sietämätön jano, eikä hän saanut nukuttua. Magpie siirtyi sivummalle Valkohaukasta.
''Niitty on ihan hiljainen ja liikkumaton.'' kolli naukui. Valkohaukka kehräsi, kyyristyi ja loikkasi erakkoa päin. Magpie nauroi ja alkoi juosta pakoon naarasta. Lupiinit heiluivat kaksikon juostessa ympäriinsä. Onnellisina. Valkohaukka oli juuri nyt hyvin onnellinen. Hänen päässään eivät pyörineet ainaiset yrtit ja kipeät kissat. Hänen mielensä täytti hänen rakastamansa kissan lempeä, rakastava katse. Valkohaukka loikkasi Magpien päälle ja he kumpikin kieppuivat kumoon lupiineiden keskelle. Magpie makasi selällään Valkohaukka retkottaen hänen päällään. Ilmaan leijailleet terälehdet laskeutuivat kaksikon päälle. Magpie nuolaisi hellästi Valkohaukan poskea. Naaras kehräsi ja kiepahti selälleen erakon viereen, tämän kylkeen kiinni. Molemmat kehräsivät sydämensä pohjasta ja he kietoivat kätänsä yhteen. Hiljaisuus täytti niityn.

//jäi outoon kohtaan ja on pätkä mutta njaa Xp
Vastaus:18 kp:eet

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
22.06.2014 21:27
Tiikeritassu polki kärsimättömänä maata kuunnellessaan Saarniturkkia harjoitusaukion reunalla.
"Ja muista, että jänistä pitää vaania hyvin, hyvin varovasti. Sillä on tarkat korvat. Jos pääset reilun kahden hännänmitan päähän sen huomaamatta, kannattaa rynnätä suoraa päätä sen kurkkuun. Jos sitä vastoin hyppäät, jänis ehtii todennäköisemmin karkuun" harmaa kolli maukui ja heilautti häntäänsä.
"Voimmeko mennä kokeilemaan?" Tiikeritassu naukaisi innoissaan ja pomppasi jaloilleen. Saarniturkki naurahti.
"Kokeile ensin vaanimista tässä. Hiivi niin kevyesti kuin osaat puoleenväliin kenttää ja kuvittele että tuo lehti on jänis" mestari maukui. Tiikeritassun silmät tuikahtibat pettyneesto, mutta hän kääntyi ympäri ja laskeutui matalaksi. Turkki hipoen hiekkaista maata hän hiipi hiljaa ja kevyin askelin kohti suurta Tammenlehteä, jonka hän kuvitteli jänikseksi. Parin hännänmitan päässä lehdestä Tiikeritassu pysähtyi ja jännitti lapansa valmiina ryntäykseen. Sitten hän syöksähti salamannopeasti eteenpäin ja repi lehden riekaleiksi.
"Tuo oli parasta vaanimista mitä olen nähnyt!" Saarniturkki kehräsi. Tiikeritassun häntä kiertyi kippuraan ylpeästi.
"Voinko mennä metsästämään klaanivanhimmille?" Hän kysyi. Saarniturkki hymyili.
"Voit. Muista palattuani etsiä heistä punkit. Ja huomenna aloitamme aikaisin. Opetan sinulle taisteluliikkeitä" hän maukui. Tiikeritassu kumarsi ja vilisti metsään. Hän haistoi valjuina Varjoklaanin hajumrrkit kaukana. Heti naaraan ajatukset kiitivät Varjotassuun. Hän tapaisi kollin toisen kerran tänä yönä. Tiikeritassun häntä nyki jännityksestä. Tuntui yksinäiseltä ilman Varjotassua. Tiikeritassu ravisteli päätään. Ei hän saisi miettiä varjoklaanilaista nyt. Tiikeritassun tehtävä oli metsästää klaanivanhimmille. Silti hän ei saanut Varjotassun kuvaa mielestään.Naaras nousi haikeasti huokaisten taas tassuilleen ja yritti keskittyä paikantamaan riistan tuoksua. Hän haistoi ilmassa valjun...jäniksen tuoksun! Tiikeritassu nuolaisi huuliaan ja työnsi Varjotassun väkisin pois mielestään onnistumatta kuitenkaan. Naaras tassutti tuoksun suuntaan. Koko ajan hänen mielensä palasi siihen hetkeen kun hän katsoi Varjotassua edellisenä yönä... Hän oli niin komea! Raju kahahdus hätkähdytti Tiikeritassun taas ajatuksistaan. Pulska jänis pinkaisi kivenkolosta ja loikki kohti järveä. Tiikeritassu säntäsi salamana sen perään mutta piti ajojahti turhana. Tässä osassa metsänpohja on ennen järveä melko kivikkoista ja märkää. Tiikeritassu mutkitteli puiden lävitse ja piti jäniksen hännänpään näkyvissä. Elikko ei onneksi voinut juosta tässä maastossa kovin kovaa. Tiikeritassu alkoi hengästyyä mutta pakotti tassunsa juoksemaan kovempaa. Vaikka vaanimisesta ei ollut ollut tietoakaan hän halusi silti saada jäniksen. Tiikeritassu ponnisti vauhtia kiven matalan Korvenpäälle ja sinkosi itsensä valtavalla loikalla eteenpäin. Hänen etukäpäläänsä rysähti jäniksen takajaloilleen ja se kompastui. Tiikeritassu veti sen nopeasti lähelleen ja otti rimpuilevan elikon hengiltä. Sitten naaras pysähtyi tasaamaan hengitystään. Jänis oli ajanut hänelle lähelle järven rantaa. Varjoklaanin raja häämötti hänen oikealla puolellaan puiden lomasta. Tiikeritassu tuijotti havupuiden sekaan toivoen näkevänsä Varjotassun loikkimaan häntä kohti. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ketään.
>Hiirenaivo! Et sinä voi rakastua Varjoklaanin kissaan!< Tiikeritassu sätti itseään. Varjotassu kuitenkin veti häntä puoleensa. Vastahakoisesti Tiikeritassu pakotti itsensä nostamaan jäniksen ja kääntymään pois.
>en minä rakasta Varjotassua. Tapasin hänet muutaman kerran, siinä kaikki. Hän on Varjoklaanissa! Ei Myrskyklaanin kissa voi rakastua Varjoklaanilaiseen. Se on vastoin soturilakia< Tiikeritassu ajatteli ja yritti vakuuttaa itseään. Into ja jännitys palasivat kuitenkin hänen mieleensä kun naaras muisti seuraavan yön tapaamisen. Tiikeritassu havaitsi äkisti olevansa jo leirin lähistöllä. Oppilas paransi otettaan jäniksestä ja ravasi leiriin. Varjotassun kuva piirtyi hänen mieleensä selkeänä.

Tiikeritassu raahusti ulos klaanivanhintrn pesästä käpälät yltäpäältä hiirensapessa. Nesteen karvas tuoksu sai Oppilaan irvistämään. Hän oli aivan puhki viettään jäniksen klaanivanhimmille ja etsittykään heistä punkit.
"Hei Tiikeritassu!" Kuului Sadepennun iloinen naukaisu, kun tämä loikki pentutarhasta.
"Sadepentu! Tiedätkö onko täällä leirissä vesilätäköitä. En jaksaisi mennä järvelle asti pesemään tassujani" Tiikeritassu maukui. Sadepentu nyrpisti nenäänsä haistaessaan hiirensapen.
"Pentutarhan takana on painauma jossa on vettä!" Hän maukui. Tiikeritassu törkkäsi sisartaan leikkisästi.
"Mennään! Voin kertoa sitten kaiken mitä tänään opin!" Hän maukui ja tassutti vesilätäkköön luo ja alkoi huuhtoa siinä käpäliään. Sadepentu istui hänen viereensä.
"Arvaa mitä! Valkolehti kertoi minulla tänään tarinan Harmaaraidasta ja Hopeavirrasta. Minä en ainakaan halua ketään vierasklaanilaista kumppaniksi!" Hän maukui ja virnisti. Tiikeritassun silmissä välkähti.
"En minäkään" hän vastasi. Oli hänkin paras puhuja kun oli korvia myöten ihastunut Varjotassuun. Tiikeritassu kääntyi nuolemaan selkävaivojaan ajatukset taas mustassa kollista.
"...Tiikeritassu? Haloo!?" Sadepentu naukui ja töykki Tiikeritassua. Tiikeritassu hätkähti unelmoivista kuvitelmistaan.
"Jaa..tuota... Minua väsyttää. Taidan mennä nukkumaan" hän takelteli. Sadepentu näytti hölmistyneeltä kun hänen siskonsa tassutti kiireesti oppilaiden pesälle. Matkalla hän nappasi mukaansa oravan tajuton vasta nyt nälkänsä.
"Hei Tiikeritassu! Olenkin etsinyt sinua" Surusateen ääni maukui. Soturin silmät hohtivat pehmeästi. Tiikeritassu pidätti kärsimätöntä sihahdusta ja kumarsi soturille.
"Ratamohäntä haluaa sinut mukaan iltapartioon. Minä johdan sitä. Lähdemme aivan kohta joten syö tuo orava nopeasti" harmaa kolli jatkoi ja näpäytti oppilaan saalista hännällään.
"Selvä, Surusade" , Tiikeritassu maukui. Hänen mielessään risteili vastalauseita. Oppilas istahti pesän viereen ja ahmi oravan muutamassa minuutissa. Surusade, Vatukkakynsi ja Tervatassu valmistautuivat jo lähtöön ja Tiikeritassu hölkytti väsynein tassuin heidän joukkoonsa.

Tiikeritassu saapui kuunnousun jälkeen leiriin partion kanssa. Oppilas oli lopun uupunut.
"Menkäähän nukkumaan" Surusade maukaisi lempeästi väsyneille oppilaille ja vilkaisi oudon kaipaavasti Tiikeritassua. Naaras oli liian väsynyt välittääkseen. Hän raahusti oppilaiden pesään Tervatassun jäljessä ja nukahti heti laskeuduttuaan makuusijalleen. Ei aikaakaan kun naaras huomasi jo valehtelevansa unien synkässä metsässä.
"Tervehdys" maukui Tiikerivarjo viileästi. Tiikeritassu säpsähti.
"Tiedän kaiken mitä ajattelet. Sinä olet ihastunut Varjotassuun. Häpeällistä! Sinunkin suonissaan virtaa jo kulkukissan verta ja nyt menet rakastumaan Varjoklaanilaiseen. Olen todella pettynyt sinuun! Enkä päästä sinua täältä rangaistuksetta!" Suuri kolli murisi. Tiikeritassun silmät laajenivat mutta hän ei liikahtanutkaan.
"Et sinä määrää tunteistani. Minä päätän niistä itse. Ja mistä sinä muka tiedät että minussa virtaa kulkukissan verta?" Hän sihisi. Tiikerivarjo ärjäisi ja heitti Tiikeritassun maahan rusensi tätä käpälällään.
"Sinun pitäisi tietää. Mutta ei, vielä ei ole aika kertoa. Sitä kidutusta et kestä. Enkä sitä sinulle vielä anna. Mutta se hetki lähenee. Nyt otat opiksesi teostasi!" Hän murisi silkipehmeästi ja heilautti käpäläänsä kohti Tiikeritassun kylkeä. Naaras kiljaisi ja potkaisi Tiikerivarjoa. Kolli ei hievahtanutkaan mutta liike keskeytti lyönnin ja heikensi rusentavaa otetta joten Tiikeritassu luikahti pakoon.
"Kuuntele! Minä näen sinut koko ajan. Ja pian käy niin että noudatat jokaista käskyäni. Et voi kauaa vastustaa minua" Tiikerivarjo sihisi. Tiikeritassu pinkaisi tummien puiden sekaan. Naaraan silmät räjähtivät auki oppilaiden pesän hämärässä. Kuu oli miltein huipussaan.
"Voi Varjotassu! Mikset voi olla Myrskyklaanissa?" Tiikeritassu henkäisi ja nousi tassuilleen ja hiipi muiden oppilaiden ohi ulos. Naarasta kalvoi pelko. Mitä Tiikerivarjo oikein tarkoitti sillä että tieto miten hänen vereensä oli joutunut kulkukissan verta suistaisi hänet raiteiltaan?
Tiikeritassu venytteli ja liikehti rauhattomasti. Sitten Varjotassu palasi hänen mieleensä. Naaraan silmät kirkastuivat ja Tiikerivarjon pelko pakeni hetkeksi hänen mielestään. Oppilas vilkaisi ympärilleen ja syöksyi leiristä ulos. Hän suuntasi Varjoklaanin rajaa pitkin järvelle.

Tiikeritassu pysähtyi järven rantaan. Hetkeä myöhemmin hän kuuli takaansa rusahduksen. Naaras kiepahti ympäri. Varjotassu seisoi kiven varjossa ja loikkasi häntä vastaan.
"Hei" hän maukaisi. Kolli kuulosti paljon ystävällisempää kuin ensi kerralla ja hänen silmänsä loistivat. Tiikeritassu hymyili. Hän astui hieman lähemmäs ja painautui Varjotassu kylkeä vasten. Hänen sydämensä hakkasi kun hän veti sisäänsä Varjotassun tuoksua ja katsoi tätä silmiin. Äkkiä Tiikeritassu halusi uskoutua tälle unistaan. Naaras käänsi vihreän katseensa järvelle.
"Minä...minä haluaisin kertoa sinulle yhdestä jutusta" hän aloitti haparoiden ja alkoi hitaasti vuodattaa kertomusta unista ja Tiikerivarjosta ja Pimeydenmetsästä.
"En tiedä mitä teen! Hän kynsii minut hengiltä!" Tiikeritassu maukui huolestuneena ja pelon sävy äänessään. Varjotassu silitti hänen lapaansa varoen mutta myötätuntoisesti.

//jäi vähä tyhmää kohtaa XD mutta jatkoo Jää?//

Vastaus:Varjo x Tiikeri on lutunen ;-; Saat 26 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
22.06.2014 15:44
Tassutelin ulos oppilaspesästä. Aurinko ei ollut vielä noussut,mutta nousisi pian. #Nyt ainakin olen hereillä ja oikeaan aikaan paikall# Ajattelin tyytyväisenä,kun kipitin leirin sisääntulo aukolle. Näin tuimailmeisen Rosohampaan istumassa ja vahtimassa leiriä. Heilautin tervehdykseksi häntää,mutta Rosohammas vain mulkaisi minua vihaisesti ja vielä vihaisemmin,kun tämä tajusi minun istuvan odottamaan mestariani. Nälkä kurni vatsassani ja katselin kuinka hitaasti aurinkonousi. Yöllinen partiopalasi takaisin.
"Väistähän" Setrisydän komensi. Otin pariaskelta sivulle. Partio hylkytteli ohitseni kohti Revontulikaikua. Näin Ruosteturkin joka tuli puolijuoksua luokseni.
"Menään nyt.Minulla on partio auringonhuipun hetkellä. Opetan sinulle hieman metsästystä sitten saat jatkaa Yösiiven kanssa" Ruosteturkki maukui ja lähti reipaasti kohti metsää. Lopulta punertava soturi pinkaisi juoksuun. Sain onneksi soturin nopeasti kiinni. Ruosteturkki vilkaisi minua hämmästyneenä. juoksimme tasaisella kohdalle.
"Olet yllättävän nopea" Soturi huomautti.
"Kiitos" Naukaisin.
"Mutta saisit kyllä oppia Varjoklaanin tavoille" Tämä naukaisi sitten tiukemmin.
"No niin. Muistatko eilisen kerrataan vielä" Ruosteturkki maukui kiireisesti aivan kuin aika kuluisi jotenkin tavallista nopeammin. "Näytähän" Mestarini komenti. Pudottauduin vaanimisasentoon. #hiljaa eteenpäin# Muistutin itseäni mielessä. Hiivin hitaasti eteenpäin,mutta ainakin oli hiljaa.
"Nopeammin" Ruosteturkki maukaisi ja heilautti häntäänsä ärtyneenä. Nopeutin vauhtia.
"Älä rymistele" Ruosteturkki maukui sitten. Huokaisin ja lopetin vaanimisen.
"Uudelleen" Punertavan soturin katse oli jäätävä. Huokaisin ja yritin uudelleen. Yritin muistaa opit.
"Hyvä. Nyt voisit saadakkin jonkun vanhan hiiren kiinni" Ruosteturkki kehui. Olin aivan onnessani. Tuokin oli jo ihme Ruosteturkilta. Ainakin tälläisinä päivinä jolloin hän oli kuin klaanivanhin jolta ei oltu poistettu punkkeja.
"no niin yritäppäs nyt saada joku kiinni" Ruosteturkki maukui. Nyökkäsin ja aloin haistella ilmaa. Jossa kuului rapinaa ja ilmassa tuoksui tuore hiirentuoksu. Lähdin hiipimään kohti tuoksua ja ääntä. Erotin pienen hiiren syömässä pähkinää. Keräsin voimani takajalkoihin ja loikkasin hiiren kimppuun. Sain raapaistua hiirtä,mutta hiiri yritti pakoon. Olin osunut kuitenkin niin että hiiri pysyi hädin tuskin pystysä. Nousin nopeasti seisomaan ja pingoin hiiren perään ja tapoin sen lopullisesti. Kannoin sen sitten Ruosteturkin eteen. Tämä tuijotti hiirtä.
"Persoonallinen tapa,mutta katso niin näytän itse mallia" Ruosteturkki sanoi lopulta tuijotettuaan hiirtä aikansa. "Olekkin sitten ääneti" Tämä huikkasi minulle ennen kuin lähti vaanimaan ilmeisesti oravaa. Punertava soturi loikkasi ketterästi oravan kimppuun ja tappoi tämän puraisulla.
"Käytä myös hampaitasi" Ruosteturkki opasti ja vilkaisi taivaalle.
"Nyt palaamme leiriin. Saat mennä Yösiiven kanssa metsästämään" Ruosteturkki maukui ja lähti kohti leiriä minä tämän perässä.

Leirissä yösiipi istui Mäntytassun kanssa juttelemassa. Ruosteturkki suunnisti suoraan kahden kissan luo.
"Minun pitää mennä partioon. Opetin Malvatassulle nyt metsästystä hän vaatii harjoittelua,mutta eiköhän onnistu jonkun vanhan hiiren nappaaminen" Ruosteturkki maukui ja pudotti saalistamani hiiren maahan.
"Vie tuo klaanivanhimmille" Ruosteturkki maukui. Olisin itse tahtonut syödä sen jotenkin Ruosteturkki arvasi ajatukseni.
"Älä mökötä. Vanhukset saavat nyt ruokansa et sinä. Ehdit syödä muulloinkin ja oma metsästämääsi ruokaa" Mestarini maukaisi. Nyökkäsin ja juoksin hiiren kanssa klaanivanhusten luo. "Ole nopea" Ruosteturkki huuti perääni.

Tiputin Hiiren järkäleen pedin viereen.
"Kiitos" Järkäle maukui hätkähdin olin luullut kollin nukkuvan.
"Onko ensimmäinen saaliisi" Harmaa kolli utili ja nousi istumaan. Nyökkäsin.
"Sitten se maistuu varmaan erikoisen hyvälle" Järkäle nauroi hyväntuulisesti,mutta käheästi. Jätin Järkäleen ruokailemaan ja palasin yösiiven,Mäntytassun ja Ruosteturkin luo.
"Vihdoin" Ruosteturkki murahti ja lähti. "Ole kunnolla" Tämä huikkasi lapansa yli. NYökkäsin ja siirsin vihreän katseeeni Yösiipeen.
"Mäntytassu on mukanamme Revontulikaiulla oli muuta tekemistä" Yösiipi kertoi. "Mennään" Tämä lähti kävelemään kohti metsää.
Saavuimme lähelle pientä ukkospoluka.
"Muistakaa varoa hirviöitä vaikka niitä vähän onkin" Yösiipi komensi. "Tarkkailen teitä ja neuvon tarvittaessa,mutta yritän itsekkin metsästää jotain. Liikkukaan samassa paikassa mieluiten jotta ei tarvitse koko metsää haravoida jotta löydän teidät kummatkin" Yösiipi selosti. "Tuonne suuntaan" Musta naaras osoitti hännällä suunnan. Pinkaisin juoksuun.
"Odota" Mäntytassun murahdus kuului takaa. Jarrutin ja vilkaisin taakseni. Kolli lönkytteli rauhallisesti eteenpäin.
"Vauhtia" Komensin.
"Et ole mestarini joten älä valita" Mäntytassu murahti vastaan. En jaksanut tapella joten en vastannut enää mitään. Nostin kuonoani ylemmän. Haistoin linnun. Pudottauduin saalistusasentoon ja lähdin liikkumaan hitaasti eteenpäin. Näin linnun nokkimassa maasta jotain. Päästyäni tarpeeksi lähelle loikkasin ja yritin saada otteen linnusta. Se kuitenkin lennähti karkuun ketterästi. Jäin vatsalleni maahan.
"Itse sanoit että vauhtia mutta makoilet täällä kuin mikäkin vanhus" Mäntytassu ilveili.
"Mäntytassu älä ole noin ilkeä. Malvatassu sai tänään vasta ensimmäisen saaliinsa" Yösiipi ilmestyi puskista.
"Hyvä yritys,mutta linnut ovat nopeita ja vaikeita saaliita. Tarvitset enemmän harjoitusta jotta saat sellaisen kiinni" Yösiipi maukui asiantuntevasti. Metsästysreissu sujui hyvin. Sain kottareisen ja sammakon joka oli ällöttävän makuinen.
"Syökö joku tuota" Irvistin ja pudotin sammakon maahan.
"Syö" Yösiipi naurahti.
"En kyllä kanna sitä leiriin" Sanoin ja tuijotin inhoten maassa lojuvaa sammakkoa. Mäntytassu ja yösiipi saivat paljon enemmän saaliita. Itse sain kannettua sammakkoni ja kottaraisen leiriin yhdellä kertaa. Tiputin sammakon tuoresaaliskasaan. #minä en tuota syö# Päätin mielessäni.
"Voit mennä tekemään oppilastehtäviäsi. Me haemme loput saaliistamme jotka hautasimme" Yösiipi maukui ja lähti Mäntytassun kanssa. Huokaisin ja kipitin klaanivanhusten pesään.
"Voinko olla avuksi" Kysyin nuhanenältä. Järkäle oli taas jossain.
"Vaihdamakuualustani niin menen järkäleen kanssa hieman kävelylle. Nivelet puutuvat niin helposti näin vanhana" Nuhanenä maukui. Nyökkäsin ja otin vanhuksen vanhat makuusammaleet ja vein ne pois. Tassutelin leirin lähistöllä ja löysin hyvän paikan josta sai sammalta vaikka kuinka plajon. Otin sitä niin paljon että oli ihme kun sain ne leiriin kannettua. Levitin niistä kunnollisen makuualusta. #Noin# Ajattelin tyytyväisenä. Voisin kai samalla itsellenikin hakea sammalta ja tehdä samnlaisen pedin. Löysin hieman saaliin rippeitä pesästä ja vein nekin pois leiristä. #Yök. Variksenruokaa# SAnoin ja pudotin jo pahalta maistuvat saaliinrippeet. Löysin Nuhanenän ja JÄrkäleen leiriaukiolta istuskelemasta.
"Vaihdoin makuualusesi ja vein vanhat saaliin jäännökset pois" Kerroin.
"Kiitos. Voit mennä emme tarvitse enempää tänään" Nuhanenä maukui ja hätisti minut pois häiritsemästä. Haukottelin. Nälkä oli kauhean suuri. En ollut syönyt kokopäivänä mitään. Ilokseni löysin metsästämäni kottaraisen ja asetuin syömään sen.
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulipentu, Tuuliklaani
22.06.2014 15:03
Oli yö, noin kuunhuipun aikaan oli vielä hereillä kierin ja vääntyilin Valkohännän kyljen vierellä. En ollut saanut unta tunteihin, olin levoton.
#Mitä jos en saa ikinä enää unta.., Mutta minun on pakko saada nyt nukutuksi.# Päätin ja kömmin Valkohännn vierelle kippuraan.
#Kaikki muutki nukkuvat, miksi minä en.# Phkäilin ja pistin silmäni kiinni.
Pesässä oli hiiren hiljaista, pienintäkään pihausta ei kuulunut, mutta kun avasin silmäni uudestaan en ollut enää pentutarhassa.
”Missä minä-” Keskeytin kun näin punertava turkkisen kissan puun alla. Hän viittoi hännällään tulemaan, ja tassuttelin hänen luokseen epröivänä.
”Hei! Tulipentu.” Punaturkkinen naaras maukui minulle.
”Istu toki.”
Istuin maa oli todella pehmeä, makea tuksu kulki ohitseni.
”Niin.. missä sinä nyt olet..? haluat vastauksen etkö niin?” Naaras maukui ja tuijotti minua silmiin.
”Ky.. Kyllä! Mutta mistä tiesit nimeni?” Mau'uin naaralle ja tuijottin puisia laatikoita joissa oli katto ja reikiä.
”Jaa.. No olenhan nyt emosi! Niin ja anteeksi, en esittäytynyt olen Haapasydän.” Naaras pyörähti ja kävi makuulle.
”Emoni!, mutta emonihan on Valkohäntä..” Naukaisin epäröivästi.
”Ei, hän on sijaisemosi. Olemme nyt muuten klaanien vanhoilla reviireillä, katsos nyt missä olemme on klaanimme vanha kokoontumispaikka.” Naaras katseli vuorollaan jokaista neljää lahonnutta kantoa.
”Vai niin.. mutta. Miten jouduin tänne?” Kysyin emoltani.
”En voi kerto sitä muuten kuin nyt olemme Tähtiklaanissa.” Emoni lähti kävelemän ja hävisi sitten kokonaan. Näin vain itseni kauempana, mutta isompana. Yhtäkkiä sinne ilmestyi susi, susi loikkasi päälleni ja heitti minut rotkoon. Näin kuinka putosin. Mutta loppu sumeni. Maisema sumeni, kaikki katosi ja heräsin hätkähdyksellä.
Näin auringon säteiden tulvivan leirin päälle. Valkohäntä kieritteli sammaltukkoa edestakaisin tassujensa välissä. Ja katsahti minuun.
”Kiva kun heräsit!” Hän naukasi iloisesti.

//vähä jännä loppu..//
Vastaus:17 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
21.06.2014 16:37
//joo että Varjon uuet tiedot viekussa c: vois vaihtaa siis//

Varjotassukin katsahti vielä viimeisen kerran Tiikeritassuun. Tuo häipyi pian, kuten Varjotassukin. Kolli oli selvästi rakastunut tuohon niin viehättävään naaraaseen. Samalla kolli tunsi olevansa jotenkin erilainen. Hän tiesi nyt n että eivät kaikki olleetkaan niin inhottavia, kuin oli luullut. Huokaisten oppilas loikki puiden välistä kohti leiriä. Jos hän myöhästyisi ja joku näkisi, että hän oli kadonnut, Se ei olisi ollenkaan hyvä asia. Niinpä Varjotassu lisäsi vauhtia, jotta ehtisi varmasti leiriin.

"Herää, Varjotassu! Koulutustuokio alkaa!" Pihlajakynnen ääni kaikui kollin päässä vielä hetken, ennen kuin tämä heräsi.
"Heräsithän vihdoin. Tule, tai raahaan sinut ulos" mestari naukaisi, ja poistui oppilaiden pesästä nopeaa. Varjotassu sillä välin nousi ylös, ja venytteli nautinnollisesti kipeitä ja jäykkiä jalkojaan. Nyt hän muisti myös, että seuraavanakin yönä olisi tapaaminen Tiikeritassun kanssa.
"Tule jo"
"Tullaan tullaan" Varjotassu murahti, ja tassutteli ulos pesästä. Oliko hän nukkunut näin kauan? Kohta olisi melkein aurinkohuippu! Varjotassu seurasi vikkelästi mestariaan leirin suuaukolle, ja kysyi: "mitä harjoittelemme?"
"Taistelua, lopuksi metsästämme hieman" Pihlajakynsi selitti, ja katsahti oppilaansa silmiin, joka taas nyökkäsi. Hetken päästä he olivat perillä, missä Pihlajakynsi nyökkäsi Varjotassulle.
"Hyökkäähän, niin katsotaan"
Sanaakaan sanomatta Varjotassu kyyriatyi, ja etsi sopivaa hyökkäyspaikkaa. Hän näki sopivan paikan Pihlajakynnen viereltä. Niinpä kolli loikkasi ilmaan, ja tönäisi mestariaan kylkeen, tai ainakin luuli tehneensä niin. Pihlajakynsi oli väistänyt ja tönäissyt oppilaan pois.
"Älä katso sinne, minne aiot hyökätä. Voisit yrittää myös käyttää voimaa enemmän. Älä huoli, ei minulle mitään satu" mestari käski, ja pudottautui vaanimisasengoon oppilaansakin tehden niin. Varjotassu katsoi tällä kertaa vasemmalle puolelle meatariaan. Ja hän hyökkäisi sinne, sillä ehkä tuo väistäisi siihen oikeaan suuntaan? Enin Varjotassu näytti hyökkäävän toiselta puolelta, mutta tekikin äkkikäännöksen, ja loikkasi toiselle puolelle. Samalla Vatjotassu törmäsi mestariinsa, ja liiskautui tämän alle.
"Ylös!" hän sähähti, ja nousi itsekin pian ylös mestarinsa tehdessä niin.
"Harjoitellaan vielä hetki, sitten metsästetään vähäsen" Pihlajalynsi naukaisi.

Palattuaan takaisin Varjotassu oli pyydystänyt hiiren. Hän ei olisi ilman Pihlajakynnen hyvä neuvoja oppinut lainkaan metsästämään, varmaan koskaan!
Oli jo ilta, ja nälkäisenä Varjotassu etsi itselleen jonkin pienen riistaeläimen.
"Yh, tuota en ainakaan syö" Varjotassu näki sammakon. Hän ei edes halunnut maistaa sitä. Nopeasti kolli valitsi itselleen pienen hiiren, ja kantoi sen pentutarhan lähelle, ja alkoi syömään. Liha oli sitkeää, eikä niin hyvää, kuin yleensä. Kohta Varjotassu oli syönyt hiiren, ja oli tassuttelemassa oppilaiden pesälle, kunnes kuuli äänen takaansa: "Opit tänään paljon"
Se oli Pihlajakynsi. Oppilas hymyili tuolle nopeasti, ja hölkytteli nyt sammalpedilleen asti, ja nukahti.

Varjotassu raotti silmäänsä. Kaikki oppilaiden pesässä näytti nukkuvan, joten olisi ehkä turvallista lähteä. Varjotassu nousi ylös venyttelemättä, ja hiippaili ulos. #ei ketään# hän ajatteli, ja lopulta lähti leirin suuaukkoa kohti. Oppilas kiihdytti vauhtiaan päästyään ulos leiristä ehtiäkseen nopeammin järvelle. Ja pian hän olikin siellä. Nyt Varjotassu näki heti Tiikeritassun. Tiikeritassu kuuli oksan rasahtavan, ja käänsi päätään nähdäkseen, kuka tuli.
"Terve" Varjotassu hymyili samalla kun loikki naaraan vierelle.
Vastaus:22 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
21.06.2014 14:25
Susitassu huokaisi ja tassutteli parantajan pesälle hakemaan hiirensappea. Tammiturkki oli päättänyt jättää tämän päivän koulutustuokion välistä, joten Susitassu oli luullut saavansa rentouttavan vapaapäivän. Vapaata hänellä olikin, nimittäin koulutuksesta, mutta ei oppilaiden tehtävistä. Tammiturkki oli lähettänyt hänet hoitamaan klaaninvanhimpia.
"Vaihdat sammaleet, poistat punkit, ja metsästät heille", Tammiturkki oli sanonut ja lähtenyt partioon. Kolli oli vielä painottanut, että klaaninvanhinten hoitaminen ei ollut rangaistus vaan velvollisuus.
Sammaleet joku oli onneksi ehtinyt jo vaihtaa, joten Susitassulle jäi vain punkkien poistaminen ja saalistaminen.
"Olisinpa jo soturi", Susitassu murahti työntäessään päänsä sisälle pesään, jossa Pyynsulka järjesteli yrttejään.
"Kuinka voin auttaa?" kolli kysyi ja vilkaisi Susitassua.
"Tarvitsen hiirensappea", Susitassu maukui. Pyynsulka nyökkäsi ja puhutteli sitten kullankeltaista naarasta, joka istui hänen vieressään.
"Hunajatassu, antaisitko Susitassulle hiirensappea?" valkoinen kolli kysyi oppilaaltaan. Hunajatassu nyökkäsi ja kaivoi yrttivarastosta kepin jonka päässä roikkui kosteaa sammalta. Susitassu nyrpisti nenäänsä, kun parantajaoppilas ojensi tälle kepin.
"Kiitos", harmaa naaras mumisi ja laahusti klaaninvanhinten pesälle.
"Kenellä on punkkeja?" Susitassu kysyi työnnyttyään sisälle klaaninvanhinten pesään.
"Minulla taitaa olla pari hännässä", Järkäle maukui. Susitassu istuutui Järkäleen vierelle ja rupesi etsimään punkkeja. Hän löysi lähes heti yhden pulskan yksilön läheltä Järkäleen hännänpäätä.
#Miksi he eivät voi itse nyppiä punkkejaan näistä helpoista paikoista?# Susitassu mietti levittäessään hiirensappea punkin kohdalle. Naaras tarttui hampaillaan punkkiin ja repäisi sen irti. Punkki purskahti inhottavasti hänen hampaidensa välissä ja naaras sylki sen pois. Vastahakoisesti hän jatkoi punkkien etsimistä.
Viimein hän oli saanut Järkäleen puhtaaksi punkeista. Harmaa naaras kääntyi Nuhanenän puoleen.
"Punkkeja?" hän kysyi haukotellen.
"En usko että minulla on, mutta voisit tarkistaa varmuuden vuoksi", Nuhanenä maukui. Susitassu pidätti haukotusta ja asteli Nuhanenän luokse. Hän löysi vain yhden punkin Nuhanenän selästä. Susitassu levitti hiirensappea punkin päälle ja se irtosi pudoten sammalpetille. Susitassu liiskasi sen.
#Nyt sitten metsästämään.# Susitassu ajatteli ja kuljetti hiirensappisen sammalpallon ulos pesästä.
Leiristä ulos päästyään naaras viskasi sammalpallon pensaikkoon.
"Sitten huuhtomaan käpälät ja metsästämään niille vanhuksille ruokaa", Susitassu murisi. Hän oli juuri lähtemäisillään kohti järveä, kun kuuli nimeänsä huudettavan. Naaras kääntyi ja huomasi Savutassu loikkivan ulos leiristä.
"Mitä haluat?" Susitassu murahti vaikka tosiasiassa naaras ilahtui kollin tulosta. Musta oppilas oli tarjonnut ystävyyttään Susitassulle, mutta naaras oli kieltäytynyt. Nyt hänellä oli täydellinen mahdollisuus korjata virheensä.
"Ajattelin vain jos voisin tulla metsälle kanssasi", Savutassu mutisi tuskin kuuluvasti ja nuolaisi rintaansa hämmentyneenä. Susitassu vilkaisi kollia.
"Kai se käy, mutta ensin minun on huuhdottava hiirensappi pois käpälistäni", Susitassu mutisi ja lähti tassuttelemaan järvelle päin. Savutassu kiri hänet kiinni. Kaksikko käveli täydellisessä hiljaisuudessa järvelle. Välillä heidän turkkinsa koskettivat toisiaan ja Susitassu sävähti. Naaras yritti parhaansa mukaan vältellä kollin meripihkanväristä katsetta katsomalla ylös pilviseen taivaaseen.
Helpotuksekseen Susitassu huomasi pian järven häämöttävän heidän edessään. Tunnelmaa keventääkseen naaras pinkaisi juoksuun ehättääkseen järven rannalle ennen Savutassua. Aurinko oli tullut esiin pilvien seasta ja loi kultaisia säteitään järven veteen.
"Kaunista eikö", Savutassu maukui hiljaa päästyään Susitassun luokse. Susitassu nyökkäsi ja asteli veteen. Vesi oli vielä inhottavan kylmää. Susitassua puistatti ja hän kipusi takaisin ylös rannalle hiirensapen huuhtouduttua pois.
"Nyt sitten metsästämään", Susitassu naukaisi ja tuhahti.
"Hajaannutaan", Savutassu maukui ja lähti loikkimaan Susitassusta poispäin. Susitassu lähti päinvastaiseen suuntaan. Naaras kohotti kuonoaan ja haisteli raikasta ilmaa. Hän ei haistanut häivähdystäkään riistasta. Susitassu murahti ja siirtyi syvemmälle metsään. Nyt naaras saattoi haistaa häivähdyksen hiirestä. Hän paikansi hiiren hajun lähteen ja pudottautui vaanimisasentoon.
#Muista pitää takapuolesi alhaalla#, naaras muistutti itselleen ja lähti hiipimään kohti hiirtä. Hiiren häntä näkyi jo saniaispöheiköstä. Susitassu jäykisti lihaksensa ja loikkasi hiiren kimppuun. Hiiri päästi hätääntyneen vinkaisun kun terävät kynnet upposivat sen lihaan. Susitassu teki hiirestä nopeasti lopun puraisemalla sitä niskaan. Hiiri veltostui Susitassun vahvoissa leuoissa. Harmaa naaras kohotti häntänsä ylpeänä pystyyn ja lähti etsimään Savutassua. Naaras melkein törmäsi mustaan kolliin, joka loikkasi yllättäen pensaikosta rastas suussaan.
"A-anteeksi", Susitassu mumisi punastuen, mutta se ei tietenkään näkynyt paksun turkin alta. Savutassu päästi hilpeän kehräyksen ja sai Susitassunkin hymyilemään. Ehkä Savutassu ei ollutkaan niin hiirenaivoinen kuin Susitassu oli luullut. Naaras suorastaan nautti tämän seurasta. Savutassu hipaisi Susitassun kylkeä hännällään saaden tämän säpsähtämään.
"Palataan leiriin ja viedään saaliimme klaaninvanhimmille", musta kolli maukui epäselvästi rastaansa takaa. Susitassu nyökkäsi ja kaksikko tassutteli takaisin leiriin turkit toisiaan hipoen.
Susitassu ei voinut olla punastumatta kun tämä näki Tammiturkin ilmeen kun kaksi oppilasta tassutteli vierekkäin leiriin. Ruskea kolli ei selvästi voinut uskoa, että Susitassu ja Savutassu olivat ystävystyneet. Itse asiassa Susitassu ei uskonut sitä itsekkään, mutta niin siinä vain oli käynyt. Nyt Savutassu suorastaan veti harmaata naarasta puoleensa.
Susitassu heitti vielä päättäväisen ilmeen Tammiturkille, joka naurahti ja katsoi oppilastaan merkitsevästi¨. Susitassu tuhahti ja tassutteli Savutassun perässä klaaninvanhinten pesälle.
Oppilaat laskivat saaliinsa klaaninvanhimmille ja lähtivät suorinta tietä tuoresaaliskasalle. Susitassu valikoi itselleen tällä kertaa käärmeen. Se ei näyttänyt järin herkulliselta, mutta naaras päätti silti maistaa. Susitassu nappasi käärmeen suuhunsa ja tassutteli oppilaiden pesän edustalle asettuen mukavaan asentoon. Savutassu tuli hänen perässään sammakko suussaan.
"Voinko syödä kanssasi?" kolli kysyi ja asettui makaamaan Susitassun viereen.
"Voit", Susitassu naukaisi ja upotti hampaansa nopeasti käärmeeseen peittääkseen hämmennyksensä. Susitassu hotki käärmeen nopeasti. Se ei ollutkaan niin pahaa kuin naaras oli aluksi luullut. Susitassu huokaisi ja katseli leiriä. Lähes jokainen kissa vaihtoi kieliä toisen kanssa. Naaras sulki silmänsä. Uskaltaisikohan hän vaihtaa kieliä Savutassun kanssa? Sitten Susitassu tunsi jonkin lämpimän ja kostean pyyhkivän korvaansa. Naaraan silmät rävähtivät auki ja tämä käänsi päätään hämmentyneenä. Savutassu katseli Susitassua vaivaantunut ilme naamallaan ja nuolaisi rintaansa. Kolli oli selvästi punastunut vaikka se ei näkynyt mustan turkin alta. Susitassu epäröi hieman, mutta teki sitten päätöksensä. Naaras painautui kollia vasten ja suki tämän poskea kielellään. Savutassu rupesi kehräämään ja suki Susitassun korvaa. Susitassu rentoutui täysin ja nautti olostaan kollin vieressä. Hän oli ruvennut näkemään kollin aivan eri tavalla kuin ensimmäisinä oppilaspäivinään. Savutassu oli älykäs, mukava ja huolehtivainen. Komeakin hän oli. Susitassu päästi haikean huokaisun.
Hän oli ihastunut Savutassuun.

Vastaus:Ihanaa kattirakkautta<3 Saat 28 kp:eeta!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
21.06.2014 12:04
"Malvatassu. On aika lähteä harjoittelemaan" Ruosteturkki maukui ja töni minua hellästi tassulaan. Räpyttelin unisia silmiäni kirkkaassa auringon valossa joka tulvi sisään oppilaspesään.
"Olen pahoillani" Maukaisin ja nousin nopeasti istumaan.
"Ei se haittaa. Et ole tottunut vielä heräämään aikaisin. Totut siihen kyllä" Ruosteturkki naurahti hyväntuulisesti. "Tänään voisimme kiertää rajoja sekä ehkä jos aikaa jää voin opettaa metsästyksen alkeet" Ruosteturkki ehdotti. Nyökkäsin.
"Tahdotko syödä ennen lähtöä" Ruosteturkki uteli ja lähti kävelemään kohti leirin aukiota.
"Ei tarvitse" Naukaisin ja pörhistin turkkia jännityksestä. Ensimmäistä kertaa pääsisin kiertämään rajoja. Pentuna en saanut lähteä kovin kauas leiristä vaikka emoni oli mukana. Ruosteturkki päästi hyväntuulisen ja huvittuneen naurahduksen. Kuljin Ruosteturkin perässä Varjoklaanin reviiriä ympäri. Tämä selosti lähes tulkoon jokaisen kiven ja puun paikankin erikseen. Kuuntelin vain mestariani innoissani.
"Kysy jos on kysyttävää" Ruosteturkki maukui sitten yhdessä vaiheesse.
"Ei ole" Vastasin.
"Mitä haistat" Ruskea naaras pysähtyi ja asettui istumaan. Kohotin kuonoani ja haistelin ilmaa. Haistoin metsän kostean tuoksun ja hiiren sekä vanhan jonkun oudon tuoksun.
"Haistan hiiren ja jonkun oudon tuoksun. Se kylläkin lemuaa" Naukaisin vastauksen. Ruosteturkki nyökkäsi tyytyväisenä.
"Htvä. Tämä lemu tulee hirviöistä. Et ole ennen niitä varmaan nähnytkään. Kaksijalat liikkuvat niiden avulla.Ne lemuavat ja pitävät kauheaa ääntä. Olemme lähellä pientä ukkospolkua jossa kaksijalat hirviöineen liikkuvat" Ruosteturkki maukui.
"Tahtoisin nähdä hirviön" Maukaisin innoissani.
"Pysy kaukana hirviöistää. Niistä on harmia ja voit kuolla" Ruosteturkki ärähti. Hätkähdin siitä kuinka naaras yllättäen suuttui.
"Tule opetan sinulle hieman metsästyksestä ennen kuin palaamme leiriin" Ruosteturkki maukui. NYökkäsin vain nopean vastauksen.
"Katso tarkasti niin näytän vaanimis asennon" ruosteturkki maukui ja pudottautui vaanimis asentoon. Tämä hiipi taidokkaasti eteenpäin.
"Hiivi varovasti eteenpäin. Sinusta ei saa lähteä yhtään ääntä" Ruosteturkki maukui ja lopetti sitten tyhjän vaanimisen.
"Sinun vuoro" Ruosteturkki maukui sitten ja istuutui tarkailemaan minua. Yritin matkia Ruosteturkkia. Hiivin varoen eteenpäin.
"Ei. Kaikki kuulevat sinut" Ruosteturkki maukui terävästi. "Astu kevyemmin" Ruosteturkki määräsi. Yritin parhaani mukaan tehdä sen mitä ruosteturkki kailotti reunalta.
"Hyvä. Lopetamme tähän. Nyt leiriin ja huomenna kokeilemaan metsästystä" ruosteturkki lopetti. Kävelimme leiriin.
"Tule leirin sisääntulon kohdalle auringonhuipun hetken aikaan. Nyt menehän hoitamaan oppilastehtäväsi" Ruosteturkki maukui ja lähti omille teilleen. Itse kipitin klaanivanhusten luo. Klaanivanhimpien pesässä oli vain nuhanenä.
"Kas Malvatassu. Miltä tuntuu olla oppilas" Nuhanenä maukui käheästi.
"Kivaa. Tarvitsetko jotain" Utelin.
"Ruokaa ja fenkolia lonkkakipuuni" Vanha kolli käski. Nyökkäsin ja lähdin kohti parantajanpesää. Pyynsulka oli tekemässä jotain haudetta ilmeisesti.
"Nuhanenä haluaisi fenkolia lonkkakipuunsa" Kerroin. Pyynsulka kääntyi ja vilkaisi minua.
"Tässä. Varren neste käytetään" Tämä käski. "Menehän nyt minulla on kiire" Tämä hätisti minut. Juoksin sitten takaisin klaanivanhimpien pesään.
"Tässä" SAnoin ja pudotin fenkolit nuhanenän eteen.
"Kiitos. Haeppaas minulle sitten joku mehevä saalis" Tämä käski ja jäi puuhastelemaan yrttien kanssa. Toin tälle saaliskasan mehevimmän hiiren.
"Kiitos voit mennä. Järkälekkään ei tarvitse mitään" Kolli sanoi sitten. Jätin vanhuksen aterioimaan ja menin oppilaspesään. Pesässä oli pari oppilasta jotka juttelivat keskenään. Meritassu ja Mäntytassu.
"Malvatassu" Meritassu maukaisi ja viittoi minut heidän luokseen.
"Kerro mitä teit tänään" Meritassu käski.
"Kiersimme rajoja. Näin ensimmäistä kertaa pienen ukkospolun ja haistoin hirviön ja sitten ruosteturkki opetti minulle vaanimisasennon" Kerroin.
"Hyi. En ymmärrä miten kaksijalat voivat liikkua niillä ällöttävillä otuksilla" Mäntytassu maukui inhoten.
"Niinpä. Hirviöt olivat aivan kamalia. Näwet vielä miten suuria ja haisevia ne on. Miten kaksijalat uskaltavat mennä sellaisen sisään" Meritassu maukui.
"Oletko nähnyt sellaisen" Hämmästyin ja tuijotin Meritassua silmät lumpeen lehden kokoisina.
"Olen" Meritassu naurahti. "minun pitää mennä pääsen partioon" Naaras huomautti sitten ja kiirehti pois. Jatkoin juttelua Mäntytassun kanssa.
"Mitä sinä teit tänään" Utelin.
"Opettelin taistelu liikkeitä" Tämä murahti. "Tuskin vielä tiedät miten haasteellisia ne on" TÄmä sanoi hieman pisteliäästi. Kohautin lapojani.
"En tiedäkkään. Olen sinua nuorempi en voi mitään" Maukaisin. Pari muutakin oppilasta liittyi seuraan. Jokainen yritti kertoa päivästään ja miten jännittävä se oli. Kaikki kailottivat toistensa päälle. Itse istuin vain hiljaa ja yritin kuunnella mitä jokainen selosti.
"Nyt kuonot umpeen" Unikonvarren ärtynyt ääni kajahti pesän suusta. Kaikki hiljenivät ja kääntyivät tuijottamaan vaaleanruskeaa soturia.
"Hirveä meteli. Nyt kuonot umpeen kun äänenne kuuluu järven toiselle puolelle" Soturi maukaisi ja marssi pois. Kaikki hiljensivät ääntään mutta selostivat vieläkin toistensa päälle. En jaksanut enää kuunnella vaan kipitin ulos leirin aukiolle. Hämmästyksekseni näin kuun. #On jo yö# Tajusin mielessäni. #parempi yrittää nukkua# Palasin oppilaspesään ja käperryin makuualustalleni. Kuulin kuinka pari muutakin menivät nukkumaan mutta osa jatkoin selostustaan onneksi jo hiljemmalla äänellä. Suljin silmäni ja vaivuin nopeasti uneen.

/kauheen lyhyt
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
21.06.2014 00:54
Tiikeritassu katseli Varjotassua lumoutuneena. Kuun valo heijastui hänen turkkinsa valkoista kohdista, mutta muu osa pysyi varjoissa. Kollin silmät kimalsivat kuin järvi tähtien loisteessa. Hän oli komea. Tiikeritassun katse etsiytyi jatkuvasti kohti Varjotassun silmiään. Kumpikaan ei pitkään aikaan sanonut mitään. Tiikeritassu värähti. Hän näki Varjotassun silmissä kaipausta ja jotain mitä hän ei osannut lukea. Kollin häntä kiertyi varoen ja ikään kuin vastahakoisesti Tiikeritassun hännän ympärille. Kuu ajelehti kaukana heidän yläpuolellaan, ja Hopeahäntään heijastui sädehtivänäsirppinä järven pinnasta. He olivat kumpikin niin nuoria... Tiikeritassu mietti kertomuksia Harmaaraidasta ja Hopeavirrasta. Ajautuisivatko he kaksi myös tapailemaan toisiaan salaa. Tiikeritassun mieltä poltti kysymys: pitikö Varjotassu hänestä? Naaras havahtui tuntiessaan Varjotassun jollakin tavalla intohimoisen katseen. Kollin silmät leimusivat.
"Sinulla ei tainnut olla erikoista asiaa minulle?" Tiikeritassu maukui rikkoen hiljaisuuden. Varjotassu käänsi hitaasti katseensa pois. Hänen lapojensa karvat kohoilivat.
"Ei, ei ollut" hän murahti. Tiikeritassun mieleen tuntui laskeutuvan varjo. Hetken hän näki varjoissa Varjotassun takana Tiikerivarjon silmät jotka leimusivat silmittömästä vihasta. Tiikeritassu säpsähti kollin hyisen katseen alla. Sitten hän havahtui. Silmät olivat kadonneet. Varjotassu tuijotti häntä.
"Onko jokin hätänä?" Hän kysyi. Tiikeritassun teki mieli kertoa unistaan, mutta Tiikerivarjo oli ehdottomasti kieltänyt. Naaraan mieleen laskeutui varjo, kun hän ymmärsi. Tiikerivarjo oli ollut paha. Luopio ja murhaaja. Hän oli kuullut tuosta kissasta pentuna lukuisia satuja. Mutta miltein heti astuivat varjometsän unet kehään. Tiikeritassu tunsi ansan kiristyvän ympärilleen. Mikä tahansa Tiikerivarjon päämäärä hänen suhteensa oli, se ei ainakaan ollut hyvä. Tiikerivarjo yritti tehdä Tiikeritassusta samanlaista kuin hän itse oli aikanaan ollut. Murhaajaa. Tiikeritassu värisi. Hän ei pääsisi unistaan eroon. Hän oli suostunut koulutukseen.
Varjotassu tarkkaili Tiikeritassua pieni huolen välke silmissään jota hän yritti selvästi salata. Hän oli selvästi havainnut surun ja pelon Tiikeritassun katseessa. Tiikeritassu vilkaisi järvelle.
"Kuu laskee" hän maukui lopulta mahdollisimman vakaasti mutta hienoinen kaipuu äänessään. Häntä himotti vain pysyä Varjotassun luona ja uskoutua tälle. Eihän hän tiennyt tuosta kollista mitään!
"Jos...jos me tapaisimme uudelleen? Vaikka heti ensi yönä" Varjotassu ehdotti katsoen toisaalle ikään kuin olisi ollut itselleen vihainen. Tiikeritassu kosketti varoen kuonollaan Vaejotassun poskea ja hetkeksi heidän katseensa taas kohtasivat. Tiikeritassun sydän hakkasi kuin rumpu.
"Tavataan vain" hän sai sanotuksi. Juuri kun hän oli saanut sanansa sanotuksi häntä raapaisi julma kynsi. Naaras näki Tiikerivarjon iskevän haavan hänen lapaansa.
"Maksat tästä vielä!" Hän sähisi. Tiikeritassu kiljaisi ja hoipersi taaksepäin. Varjotassun hätkähti.
"Mitä? Mikä tuo oli? Kuka tuon teki?" Hän tiukkasi. Tiikeritassu nuolaisi haavaansa järkyttyneenä.
"Sen teki... Sen teki Tiikerivarjo" hän kuiskasi ja kosketti nopeasti kuonollaan Varjotassun kuonoa horjuen kivusta. Haava ei ollut onneksi kovin syvä. Naara kovettui katseensa ja hipsi pensaikkoon luoden vielä kaipaavan ja lämpimän katseen Varjotassuun. Hän ei suostuisi Tiikerivarjon vallan alle.
Vastaus:Kiintoisaa :33 saat 25 kp: eeta ^^

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
20.06.2014 20:03
Varjotassu kuuli nimeänsä kutsuttavan. Että juuri nyt! Varjotassu kirosi mielessään, ja kierähti ympäri nähdäkseen kissan, joka oli tämän nimeä kutsunut.
"Hitsikkä" kolli murisi. Juuri Pihlajakynnen pitikin tulla. Oppilas sulki silmänsä hetkeksi, ja loikki kohta vihaisen mestarinsa luokse.
"Kaveeraatko nyt myrskyklaanilaisten kanssa?" kolli sihahti vihaisesti, ja viittoi hännällään oppilastaan seuraamaa. Mutta Varjotassu heittäytyi ilkeäksi: "Minä en kuule seuraa SINUA"
"Sillä en ole enään pikkupentu" kolli lisäsi ja kulki häntä pystyssä mestarinsa ohitse. Hän oli jo tuntea tuon vihaisen katseen turkissaan. Pilkallinen virnistys kävi oppilaan naamalla.
"Mene sitten" Pihlajakynsi ulvoi jo monen ketunmitan päässä olevalle oppilaalleen.
"Se ei minua haittaa, mutta huomenna sinulle tulee enemmän töitä kuin koskaan" Pihlajakynsi mumisi vielä itselleen, ja alkoi seuraamaan oppilastaan kohti leiriä. Varjotassu ei edes viitsinyt katsoa taakseen.

Oppilaiden pesällä Varjotassu oli mennyt mahdollisimman kauas muista nurkkaan, jota kaikki oppilaat myöskin tehokkaasti välttelivät. Varjotassu oli myöskin kuullut, että joku oli sanonut, että hän ei ollut normaali. #En olekaan. Voisin tappaa sinutkin nyt, mutta en vielä# kolli ajatteli ja nuolaisi huultaan. Nyt Varjotassu kuuli sen mielipuoli- Salaman sanat mielessään. #Ei# hän ajatteli ja ravisteli päätään.

Varjotassu oli herännyt yllättäen siihen, että oli nähnyt unessaan sen kauniin naaraan. Kolli sihisi hiljaa, ja muisti tuon sanat. Ehkäpä Vatjotassu voisi koettaa onneaan, ja lähteäkin järvelle? Soturilaki ei häntä estäisi, kun eihän hän sitä muutenkaan totellut. Ja voisihan Varjotassu samalla ehkä etsiä riistaa. Oli luultavasti kuuhuippu, ehkä Tiikeritassu olikin odottamassa? Niinpä oppilas nousi ylös sammalpediltään, venytteli ja harppoi nopeasti ulos oppilaidenpesältä. Samalla kolli suunnisti leirin suuaukkoa kohti, ja päästyään ulos, hän oli miltei näkymätön. Lukuun ottamatta valkoista leukaa, -takatassuja ja -hännänpäätä. Varjoissa kollista näki vain tumman varjon, ja silmät. Päästyään järvelle Varjotassu pysähtyi äkisti viimeisen puun varjoon. Hänen katseensa vaelsi järven rannalla. Ei, ei Tiikeritassua. Hän siis matkasi turhaan tänne. Turhautuneena Varjotassu polki tassuaan maahan, ja oli kääntymässä takaisin, kunnes kuuli hiljaisen äänen. Joku kutsui häntä. Hitaasti Varjotassu kääntyi takaisin katsomaan, ja näki yllättäen vaalean naaraskissan. Tiikeritassu. Kuun kelmeä valo leikki oppilaan oranssihatavalla turkilla.
"Tiikeritassu" kolli naukaisi hiljaa. Tiikeritassu nosti päätään ylemmäs.
"Täällä" Varjotassu naukaisi hiljaa taas. Nyt kolli ravasi lähemmäs toista oppilasta, joka näytti yllättyneeltä.
"Tulit sittenkin" Tiikeritassu naukaisi, kun Varjotassu katseli jokea hetken.
"Tulit itsekin" hän mutisi hiljaa. Miksi kollin piti tulla? Hänestä tuntui, kuin hän ei enään voisi pysyä erossa tuosta naaraasta. Hän oli niin.. Niin upea. Varjotassu luimisti korviaan kuullessaan rasahduksen. Pieni hiiri tuijotti kissoja, ja pakeni.
Vastaus:23 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Alexandra, kotikisu
20.06.2014 17:59
Hevosen äänekäs hirnahdus herätti valkoisen laikukkaan naaraan uniltaan. Alexandra haukotteli makeasti ja ihmetteli hetken, missä oikein oli. Sitten naaras muisti, että oli eilen käpertynyt Mustikan kanssa lempihevosensa Laikun karsinaan nukkumaan. Alexandra nousi venytellen ylös ja tökki hellästi nukkuvaa ystäväänsä.
"Mustikka, aika herätä. Nyt on aamu", Alexandra maukui. Raidallinen naaras avasi siniset silmänsä ja nousi ylös haukotellen.
"Joko nyt? Minua väsyttää", Mustikka mumisi. Alexandra naurahti.
"Mennään katsomaan olisiko ruokakuppimme täytetty", hän ehdotti ja nuolaisi huuliaan. Mustikka nyökkäsi myöntävästi. Kaksikko hyvästeli Laikun ja pujahti ulos tallista. Alexandra katsoi taivaalle. Taivas oli pilvinen ja näytti siltä, että päivästä tulisi sateinen. Samassa vesipisara tipahti Alexandran vaaleanpunaiselle kuonolle ja tämä säpsähti.
"Tänään emme taida päästä ulos telmimään", Alexandra nurisi Mustikalle, joka käveli hänen vierellään. Mustikka nyökkäsi pettyneenä ja pujahti Alexandran edellä kissanluukusta. Sisällä hän kiiruhti Mustikan perässä keittiöksi kutsuttuun tilaan. Kuten hän oli arvannutkin, molempien ruokakupit oli täytetty ruoalla. Alexandra kehräsi ja upotti kuononsa ruokaan.
"Herkullista", tämä mumisi suu täynnä kissanruokaa.
"Niin on", Mustikka myötäili.
Syötyään kaksikko tassutteli olohuoneeseen. Talon uroskaksijalka istuskeli sohvalla ja katseli televisioksi kutsuttua hökkeliä. Alexandra naukaisi ja hyppäsi kaksijalan syliin. Kaksijalka päästi ilahtuneen äännähdyksen ja rapsutteli Alexandraa korvan takaa. Naaras kehräsi ja puski kaksijalkaa. Mustikkakin hyppäsi kaksijalan syliin kehräten. Kaksijalka hössötteli kissoille ja rapsutteli heitä.
"Mahtavaa, juuri siitä!" Alexandra kehräsi kun kaksijalka rapsutti tätä kutiavasta kohdasta selässä.
Kissat lötköttelivät kaksijalan sylissä jonkin aikaa, kunnes naaraskaksijalka tuli huoneeseen. Se sanoi jotain uroskaksijalalle, joka murahti ja sammutti television. Kaksijalka hätisti kissat sylistään ja nousi ylös sohvalta.
"Minne se nyt?" Mustikka kysyi kun kaksijalka aukaisi oven ja löntysti sateeseen.
"Varmaan se menee ruokkimaan hevoset", Alexandra maukui. "Mitä sanoisit jos vaikka leikkisimme hieman?"
Mustikan ilme kirkastui.
"Joo!" tämä naukaisi. Alexandra loikkasi sohvalle.
"Ota kiinni jos saat!" naaras huudahti ja lähti Mustikkaa karkuun.
"Mrau!" Mustikka huudahti ja lähti Alexandran perään. Alexandra koetti hämätä ystäväänsä ja teki äkkikäännöksen keittiöön ja hyppäsi pöydälle. Pöydässä aterioiva naaraskaksijalka ulvahti ja hätisti Alexandran.
"Anteeksi", Alexandra maukui ja hyppäsi alas pöydältä väistäen nipin napin Mustikan. Alexandra pinkoi portaita ylös ja suuntasi lähimpään huoneeseen. Nopeasti naaras syöksyi sängyn alle ja jäi tarkkailemaan käytävää. Mustikasta ei kuulunut mitään vähään aikaan, joten Alexandra kömpi pois sängyn alta. Hiljaisin askelin hän hiipi käytävää pitkin ja haisteli ilmaa. Samassa läheisestä hyllystä pomppasi jokin hänen päällensä.
"Sainpas sinut!" kuului Mustikan riemukas kiljaisu hänen päältään. Alexandra naurahti ja rentoutti lihaksensa. Sitten naaras loikkasi salamannopeasti ylös ja lennätti Mustikan pois päältään. Kissat rupesivat painimaan leikillään naurahdellen iloisesti.
Hetken päästä he irtautuivat toisistaan jääden huohottamaan paikalleen.
"Nyt tekisi vesi terää", Alexandra maukui. Hän lähti tassuttelemaan alas portaita keittiöön. Naaras kumartui vesikupin ylle ja latki ihanan kylmää vettä kielellään. Myös Mustikka kumartui latkimaan vettä. Lopetettuaan Alexandra avasi suunsa valtavaan haukotukseen.
"Taidan ottaa pienet päiväunet", naaras mumisi ja tassutteli korinsa luokse olohuoneeseen.
"Minä myös", Mustikka maukui ja seurasi Alexandraa. Alexandra venytteli lihaksiaan antaumuksella ja käpertyi sitten pehmeään koriinsa. Mustikka käpertyi hänen viereensä. Alexandra sulki silmänsä ja nautti ystävänsä tarjoamasta lämmöstä.

//Tosiaan minä (Koiruli) adoptoin Alexandran joten nyt se on sitten minun! :3 Ja Lonsu, jatkoa?//
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
20.06.2014 14:38
Tiikeritassu vaelteli metsässä. Häntä hävetti hieman eilen sattunut rajanylitys. Varjoklaanin soturi oli ajanut hänet pois kuin jäniksen. Onneksi Saarniturkki ei ollut huomannut mitään. Nyt hänet oli lähetetty metsästämään klaanivanhimmille. Yhtäkkiä naaras nosti katseensa. Hän huomasi olevansa jälleen Varjoklaanin rajan tuntumassa. Tiikeritassu sävähti ja kääntyi poispäin.
"Kuka siellä!" Kuului äkkiä ulvaisu. Tiikeritassu jähmettyi hetkeksi. Sitten hän hipsi lähemmäs hieman uteliaana. Yhtäkkiä hännällään huomasi seisovansa vastakkain Varjoklaanin oppilaan kanssa. Tiikeritassu hätkähti säikähtäneenä. Tuo kolliin oli Myrskyklaanin reviirillä.
"Mikä nimesi on?" Kissa kysyi hieman rauhallisemmin. Tiikeritassu ryhdistäytyi.
"M-minun nimeni on Tiikeritassu" hän maukui hieman änkyttäen. Hän ei voinut olla huomaamatta että musta kolli oli aika komea. Jokin tunne heräsi Tiikeritassun sisällä. Naaras huomasi kollin tuijottavan häntä.
"Kerrotko oman nimesi?" Tiikeritassu uskaltautui kysymään. Hän ei voinut estävä katseettaan harhailemasta kollin loimuaviin silmiin.
"Olen Varjotassu" kissa vastasi havahtuen.
"Entä mitä teen Myrskyklaanin reviirillä?" Tiikeritassu jatkoi ja yritti muistaa soturilain. Varjotassu mutisi jotain ja katseli Tiikeritassua. Sitten hän käänsi päätään toiseen suuntaan. Tiikeritassun häntä värisi. Jokin tuossa kolkissa veti häntä puoleensa. Oliko hän ihastunut tuohon kissaan. Tiikeritassu nuolaisi rintaansa. Hän tassutti varovasti varjotassun lähelle.
"Olet Varjoklaanin kissa, joten alappas Kalppia omalle reviirillesi" hän maukui. Hänen yllätyksekseen hänen äänessään oli pehmeän kiusoitteleva sävy. Varjotassu kohotti ilmeisen vastahakoisesti katseensa.
"Voidaan tavata vaikka järvellä tänä yönä jos on asiaa" Tiikeritassu ehdotti. Häntä kauhistutti hänen omat tunteensa. Uskalias ehdotus sai Varjotassun korvat värähtämään. Tiikeritassua kalvoi outo halu astella metsän halki turkki hipoen Varjotassun turkkia. Hän tuntisi tämän Turkin lämmön ja... Kaikisuudessa kajahti ulvaisu joka katkaisi Tiikeritassun unelmoivat kuvitelmat.
"Varjotassu!" Kuului ääni.
Varjotassu hätkähti. Hän katsoi Tiikeritassua hetken tuike silmissään ja loikki sitten tiehensä. Tiikeritassu oli jo miltein lähtemässä hänen peräänsä mutta älysi pysyä paikallaan.
"Mikä sinuun on mennyt? Ethän sinä voi ihastua toisen klaanin kissaan! Nyt sinun on raahauduttava järvelle. Tuskin hän kuitenkaan tulee" Tiikeritassu maukui itselleen. Silti jokin pakotti hänet edes koettamaan. Hän menisi järvelle.
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mustikka, Kotikisu
20.06.2014 13:48
//Piitkästä aikaaa :3//

Alexandra raapaisi pari kertaa tallin raollaan olevaa ovea, kunnes se pamahti levälleen auki. Sieraimiini tulvahti pistävä tuoksu, mutta kohteliaana yritin pysytellä normaalina. Alexandra näytti olevan jo tottunut löyhkään ja tassutti eteenpäin. Korkealla pääni yläpuolella näin vihdoin hevosen; Sen suuri turpa haisteli minua kaukaa ja kavahdin lähemmäs ystävääni. Hevonen kumminkin menetti kiinnostuksensa meistä pian ja vetäytyi takaisin omaan soppeensa.Ihan tallin perällä oli mustavalkoinen hevonen joka silmäili meitä ystävällisesti. Tunsin ystävällisyyden tunteen ja päätin olla rohkeampi.

"Tässä on lempihevoseni, Laikku. Nuo muut on vähän närkästyneitä meihin kissoihin, Mutta Laikku osaa arvostaa ystäviä." Alexandra maukui, ennenkuin ehdin tehdä elettäkään hevoseen päin. Nyökkäsin. Tuo lausahdus rauhoitti mieltäni ntisestään. Hyppäsin Alexandran perässä karsinan oven päälle ja Laikku hirnahti iloisesti. Alexandra puski kuonollaan sen poskea,mutta minä jäin katselemaan tallia. Näin ylhäältä kykenin nähdä tallin kokonaisuudessaan. Keskellä oli pitkä, karheasta massasta tehty käytävä, jota ympäröivät hevoskarsinat. Ihan alkupäässä oli ilmeisesti joitain hevostarvikehuoneita, sillä se osa oli täynnä jotain tavaroita. Joidenkin hevosten karsinoissa oli nähtävästi hienoja palkintoja. Sitten kuului narinaa. Säikähdin hillittömästi ja putosin Laikun karsinaan heinien keskelle. Ne pehmensivät huomattavasti laskuani. Nousin ylös yrittäen olla rapisuttamatta heiniä, sillä jos narina oli lähtöisin jostain vaarallisesta, se ei ainakaan kuulisi minua. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja lopulta päätin vain hypätä takaisin karsinan laidalle. Ponkaisin kovaa ja olin taas samassa paikassa mistä olin pudonnutkin. Mutta Alexandra ei ollut enää vierelläni. Katsahdin ensi kertaa uudelleen ovelle, ja siellä maassa istua nökötti Alexandra. Vierellänsä naaraskaksijalka. #Voi kuinka idiootti olenkaan# mietin. Kaksijalka varmaankin halusi tulla ratsastamaan. Pinkaisin äkkiä Alexandran viereen kehräämään. Kaksijalka silitteli meitä molempia ihanasti kaulan alta ja kierähdin lattialle nautinnosta. Sitten hän kumminkin avasi yhden karsinan, mutta juuri sen, jossa se hevonen oli ensimmäisenä haistellut meitä. Nousin ylös ja katselin vierrstä, kuinka kaksijalka asetti hevosen selkään jonkinlaisen istuimen ja turpaan vetimiä. Sitten hän talutti noista vetimistä hevosen pihalle ja sulki tallin ovet taas.

"Miten tuo pystyy ratsastaa tuollaisella niljakehevosella." Sähähdin leikkisästi. Alexandra naurahti. Hän ehdotti: Mitäs jos nukuttaisiin yö täällä?" Se kävi hyvin, ja löysimme illan päätteeksi makuupaikan Laikun karsinan kauimmaisesta nurkasta. Pehmeät heinät ympärilläni nukahdin uneen.

//Jatkoo, Koiruli?//
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
20.06.2014 13:18
Tiikeritassu huomasi jälleen kerran olevansa synkässä metsässä. Naaras heilautti häntäänsä.
"Tiikerivarjo? Oletko täällä?" Hän naukui hieman levottomana kuten aina.
"Olen tässä" kuului jo tuttu ääni. Tiikeritassu huomasi äkisti olevansa tiheän metsän reunustamalla aukiolla. Tiikerivarjo istui hänen edessään.
"Olen hyvin ylpeä sinusta. Olet muistanut opetukseni hyvin ja nyt olet oppilas" kolli maukui lämpimästi. Tiikeritassu kehräsi ylpeänä.

Tiikeritassu heräsi Saarniturkin harmaan käpälän töytäisyyn ja ponkaisi sähköistyneemä pystyyn. Uni tuntui jäävän hänen silmiinsä. Hän oli näkevinään Tiikerivaejon hahmon Saarniturkin takana.
"Herää! Lähdetään katsomaan Rajoja" Tiikeritassun mestari maukui. Tiikeritassu ravisteli itseään jännittyneenä.
"Joo minä olen tulossa!" Hän maukui. Saarniturkki veti käpälänsä takaisin ulos ja Tiikeritassu ryömi auringonvaloon. Oppilaan raidallinen turkki hohti meripihkanvärisenä valossa.
"Tulehan. Meillä on paljon matkaa edessä" Saarniturkki kehotti ja ravasi ulos leiristä, Tiikeritassu perässään. Tiikeritassun mielessä pyöri unet kun hän seurasi mestariaan metsään.

Aurinko oli jo kääntymässä iltaan, kun Saarniturkki johdatti Tiikeritassua pitkin järven rantaa kohti leiriä. Tiikeritassun tassuja särki pitkästä vaelluksesta, mutta hän ei valittanut.
"Voidaanko metsästää!" Hän naukaisi kuullessaan riistan rapistelua pensaissa. Saarniturkki vilkaisi lapansa yli.
"Jooko?" Tiikeritassu maukui valloittava katse silmissään. Saarniturkki naurahti.
"Jospa järjestän sinulle pienen kokeen. Kuulin kuinka metsästät hiiren ennen kuin sinut oli nimitetty. Yritä metsästää muutama saaliseläinten ennenkuin aurinko laskee. Tavataan tässä järven rannalla" hänen mestarinsa maukui.
"Ethän ole liian väsynyt?" Hän lisäsi tiukasti. Tiikeritassu puisteli päätään.
"En tietenkään. Voinko mennä?"
"No ala painella sitten!" Saarniturkki kehräsi, "mutta ole varovainen! Jos näät tai haistat ketun tai mäyrän tulet heti tänne!"
Tiikeritassu heilautti häntäänsä ja syöksyi metsään. Hän suuntasi kohti Myrskyklaaanin ja Varjoklaanin rajaa nuuskien ilmaa. Hän paloi innosta osoittaa taitonsa, ja väsymys oli jo unohtunut. Naaras haistoi viileässä tuulessa hiiren tuoksun. Se tuli rajan suunnalta. Tiikeritassun silmät leimahtivat innosta kun hän kyyristyi maata vasten. Saarniturkki oli matkan varrella näyttänyt hänelle saalistustapoja ja vaanimisasennon. Nyt sille oli käyttöä. Tiikeritassu hiipi kevyin askelin eteenpäin. Hän näki hiiren aivan rajan tuntumassa näykkimässä siementä.
"Nyt sinä jäät kiinni!" Tiikeritassu sihahti ja loikkasi eteenpäin. Hiiri pinkaisi pakoon, rajan väärälle puolelle. Tiikeritassu syöksyi eteenpäin ja nappasi eiläimen hännänmitan Varjoklaanin reviirillä.
"O-ou" Tiikeritassu mumisi hiiri suussaan ja perääntyi kiireesti omalle puolelle. Saarniturkki oli nimenomaan painottanut ettei rajoja saanut ylittää. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Tiikeritassu oli jo huuokaisemaan helpotuksesta, kun yhtäkkiä joki rysähti hänen selkäänsä. Leimuavat silmät tuijottivat Tiikeritassua.
"Kuka luulet olevasi kun viet Varjoklaanin riistaa, Myrskyklaanilainen!" Kuului raivokas sähinä.

//vähän tönkkö//

Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
20.06.2014 12:28
Lintutassu raotti harmaanvihreitä silmiään. Aurinko kajasti heidän pieneen nukkumapaikkaansa. Naaras liikahti ja pelkäsi herättäneensä Neulastassun. Kolli kumminkin nukkui yhä. Lintutassu nousi varovasti ja venytteli kipeytyneitä raajojaan. Hän kurkisti pensaan alta ulos. Oli hyvin aikainen ja raikas aamu. Naaras hengitti syvään ja istuutui pensaan eteen. Hän huomasi puunrungon, josta Sulon takapää roikkui ulkona. Rahiseva kuorsaus kaikui onton puun sisuksissa.
>Voi Töyhtötassu, missä sinä olet? Tiedätkö sinä missä MINÄ olen?< pieni naaras murehti ja alkoi sukia turkkiaan. Mitä hyödyllist hän voisi tehdä? Muut nukkuivat vielä.
>Voisin metsästää jotain pientä.< Lintutassu keksi ja ilahtui pienesti. Hän nousi ja etsi lähietäisyydeltä riistaa. Oppilas hiippaili aluskasvillisuudessa ja nuuhki mustikanvarpuja ja otti nopeasti suuhuunsa yhden mustikan. Kuului rasahdus ja naaras oli pelästyä kuoliaaksi.
>Tuonne kivenkoloon meni jokin.< Lintutassu ajatteli rauhoituttuaan. >Hiiri.<
Naaras hiipi kiven juureen ja pysähtyi sen eteen.
''Noniin, tule sieltä.'' naaras naukui hiljaa. Hän työnsi käpäläänsä koloon. Sitten hän hetken tunnusteltuaan veti sen pois. >Eikö se olekaan siellä?<
Alkoi kuulua uhkaavaa sihinää ja naaras hätkähti niskakarvat pörhistyen.
Kolosta kiemurteli harmaanmusta olio. Käärme. Se sihisi ja nosti päätään valmiina iskemään hampaansa nuoren kissan jalkaan. Naaras ei aikaillut vaan löi kyntensä käärmeen pään läpi salamannopein refleksein ja hyppäsi taaksepäin. Lintutassun sydän pamppaili todella nopeaa.
Käärme lakkasi liikkumasta ja se velttoni maahan. Lintutassu odotti hetken ennenkuin tökkäsi käärmettä uudelleen. Ei reaktiota.
''Minä nappasin käärmeen!'' Lintutassu riemuitsi itsekseen. Hän nosti käärmeen suuhunsa ja raahasi sen muiden luo.
Neuastassu oli juuri herännyt ja kurkkasi ulos. Kollin silmät suurenivat tämän nähdessä Lintutassun kantavan kuollutta käärmettä.
''Puriko se sinua?'' kolli naukui äänekkäästi. Lintutassu ravisti päätään.
''Minä nappasin sen ja tapoin ennen kuin se ehti hyökätä.''
''Vau!'' Neulastassu sanoi hymyillen.Tunturituuli poistui juuri pensaan alta.
''Tunturituuli.'' Lintutassu naukaisi hiljaa. Valtava kolli käänsi päänsä Lintutassua päin.
''Te Varjoklaanilaisethan syötte käärmeitä? Minä nappasin tämän äsken.'' pieni naaras maukui hiljaa ja tiputti käärmeen kollin jalkojen eteen. Tunturituuli tutkiskeli käärmettä.
''Kiitos.'' kolli murahti synkästi, otti käärmeen ja siirtyi aterioimaan.
Lintutassu virnisti Neulastassulle.
''Katsos, kyllä kovimmatkin kissat saa sanomaan kauniita sanoja.'' Neulastassu maukui ilkikurisesti ja tökkäsi Lintutassua leikkikästi lapaan. Lintutassu hymyili säteilevästi ja nauroi heläjävää nauruaan.

Hetken päästä kaikki olivat syöneet, Sulo autettu ulos nukkumapaikastaan ja matkaa jatkettiin.
''Joo, tota, meikäläisen mielestä ne kissat tuli tuolta päin.'' Sulo naukui ja osoitti takkuisella hännällään suuntaa. Lintutassu kulki taas viimeisenä. Neulastassu oli yhtä innokas kuin lähtöpäivänäkin. Lintutassu ei voinut käsittää kuinka kollilla oli niin paljon energiaa. Matka oli uuvuttava ja mitä vielä sen jälkeen? He päätyisivät vieraaseen klaaniin, jossa vaanisivat suuret vaarat ja heidän täytyi puolustaa sitä klaania ja auttaa heitä. Sitten olisi matka takaisin. Tai siis, jos he selviäisivät. Naaras ravisti päätään ja yritti taas kiriä muita kiinni.
''Ei ole enään pitkä matka sinne, mistä ne tuli.'' Sulo kertoi.
Lintutassu huokaisi. Häntä janotti ja hänen käpäliään särki. Hän tunsi itsensä jälleen kovin pieneksi ja turhaksi. Tämä oli jäänyt kiinni kaksijalan aitaankin, kun he olivat kiivenneet sen yli. Hän kaipasi juttukaveria, mieluiten Neulastassua, mutta hänellä ei ollut mitään puhuttavaa kollille. Naaras etsi näköpiiriinsä Vaahteravirran ja tassutteli tämän luo.
''Hei.'' Lintutassu naukaisi hiljaa.
''Hei, Lintutassu.'' Vaahteravirta vastasi ja kosketti hännällään oppilaan lapaa. ''Ei hätää, ei ole enään pitkä seuraavaan lepopaikkaan.''
''Juu...'' vaaleanoranssi naaras sanoi. Hän yritti keksiä puhuttavaa. ''Montako pentua sinä uskot, että saat?''
Vaahteravirta näytti hetken mietteliäältä.
''Se on kyllä hankala tietää, kun ne kasvavat vielä, ennen kuin syntyvät...Mutta näin tältä seisomalta voisin sanoa kolme tai neljä.'' liekinvärinen kuningatar maukui.
''Oletko iloinen pennuistasi?''
Vaahteravirta nyökkäsi ja hymyili säteilevästi.
''Enemmän kuin iloinen. Pidän niistä hyvää huolta ja usko pois, heistä tulee yksiä metsän mahtavimmista sotureista!'' naaras kehräsi ja hänen silmänsä kimalsivat onnesta. Lintutassu räpäytti silmiään lempeästi. Vaahteravirta näytti niin kovin onnelliselta siitä, että hän saisi pentuja. Lintutassu mietiskeli, saisikohan hän itsekin joskus omia pentuja?
''Seuraava pysähdyspaika on tuolla.'' Tunturituuli ilmoitti ja osoitti kuonollaan eteenpäin. Seurueesta kuului helpotuksen huokauksia ja pian kaikki makasivatkin uupuneina joen rantatörmällä. Lintutassu latki vettä joesta ja hymyili. Vesi maistui ihanalta rankan päivän jälkeen. Ja se päivä jatkuisi vielä. Lintutassu kastoi käpälänsä ja hyppäsi sitten kokonaan veteen. Vesi hyväili naaraan turkkia ihanasti ja vei irtoroskat mennessään. Neulastassu kurkkasi rannalta.
''Miten sinä jaksat uida? Muut lepuuttavat jalkojaan ja sinä polskit sielä kuin kala ikään.'' kolli naukui huvittuneesti.
''Ei uiminen väsytä minua lainkaan.'' Lintutassu vastasi, nousi vedestä ja ravisteli turkkiaan kuin koira. Naaras heittäityi makuulleen nurmelle ja torkahti pikkuhetkeksi.

Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
30.06.2014 17:28
Räpyttelin unisia silmiäni. Auringon kirkas valo tulvi sisään oppilaspesään joka oli autio. Vain minä olin ainoa joka oli pesässä. Muut oppilaat olivat ilmeisesti koulutustuokiossa. Minun oli tänään määrä auttaa klaanivanhuksia ja kuningattaria. Ruosteturkki oli lähtenyt partioon eikä kukaan muukaan minua ehtinyt kouluttamaan. Ruosteturkki sanoi että vanhusten ja kunnigattarien auttaminen oli hyvää vaihtelua metsästys- tai taisteluaharjoituksille.Nousin seisomaan ja tassuttelin ulos auringon valoon. Suuntasin suoraan klaanivanhimpien pesään. Kumpikin vanhus nukkui vielä. En kehdannut herättää heitä joten menin sitten pentutarhaan.
Pentutarhassa oli mukavan lämmintä. Unikonvarsi pentuineen oli jo hereillä. Hyvä kun pääsin sisään pesälle sain kimppuuni kaksi leikkisää pentua.
"Pennut. Lopettakaa nyt antakaan Malvatassun tulla sisälle" Tämä komensin kahta pentua jotka irrotautuivat kimpustani välittömästi ja palasivat äidin luo.
"Mitä asiaa" Unikonvarsi uteli.
"Minun tulisi tänään auttaa teitä joten tarvitsetteko apua" Selitin.
"Voisit tuoda minulle ruokaa" Unikonvarsi pyysi.
"Tok... AAA" Parkasin kun joku tarttui tiukasti häntääni. Vilkaisin häntääni ja näin Omenapennun joka roikkui hampaillaan hännässäni.
"Omenapentu nyt heti irti" Unikonvarren äänen sävy oli vihainen. Pentu irrotti otteensa.
"Pyydä anteeksi" Unikonvarsi ärähti.
"Anteeksi. Leikin vain että häntäsi oli saalis" Omenapentu mumisi ja juoksi nopeasti emonsa taakse En sanonut mitään vaan käännyin ja lähdin hakemaan unikonvarrelle ruokaa.
Tuoresaaliskasa oli pieni vuodenaikaan nähden. Valikoin joukosta suuren sammakon jonka vein sitten vaaleanruskealle kuningattarelle. Omenapentu ja konnapentu syöksyivät tutkimaan tuomaani otusta.
"Hyi" Konnapentu maukui ja töni tassullaan kuollutta sammakkoa.
"Älkää valittako ja tassut irti siitä se on minun ruokani" Unikonvarsi ärähti. "En tarvitse muuta" Tämä sanoi minulle jo hieman rauhallisemmin. Nyökkäsin ja poistuin pentutarhan suojista. Päätin nyt mennä klaanivanhimpien luo. Nuhanenä oli hereillä Järkäle nukkui vielä.
"Viimein odotinkin sinua" Tämä sanoi.
"Hae minulle jokin maittava hiiri ja tuo samalla Järkäleelle jotain. Herätän tuon unikeon niin sinä voit mennä nyt metsästämään ruokamme" Nuhanenä komensi. Kännyin ja lähdin metsään. Haistelin ilmaa. #Lisko# Ajattelin. Pudottauduin saalistusasentoon ja hiivin kohti pientä liskoa. Tarpeeksi lähelle päästyäni laitoin kaikki voimani takajalkoihin ja hyppäsin. Puraisin liskoa niin että se sätki hetken ennen kuin kuoli. Hautasin liskon. Hakisin sen heti kun löytäisin hiiren. Jos Nuhanenä olisi tahtonut matelijan olisi saalis helponpi löytää,mutta kollin tahtoi hiiren. Haistelin ilmaa ja kiertelin ympäriinsä.
"Malvatassu" Mäntytassun ääni oli iloinen ,mutta hämmästynyt. Kohotin päätäni ja näin itseäni paljon suuremman kollin.
"Hei. Oletko sattunut haistamaan hiirtä. Nuhanenä tahtoo sellaisen" Naukaisin. Mäntytassu mietti hetken
"Saalistin kyllä yhden hiiren voin näyttää missä se on" Kolli ehdotti. Pudistin päätäni.
"Tahdon saada sen itse,mutta kiitos tarjouksesta. Minun pitää mennä" Sanoin ja jatkoin matkaani. Kävelin Mäntytassun ohi. Kolli kosketti hännällään lapaani ennen kuin katosi pensaikkoon nopeasti. Kiertelin jonkin aikaa kunnes löysin tuoreen hiiren tuoksun. #vihdoin. Nyt on onnistuttava# Ajattelin. Loikkasin kohti hiirtä ja raapaisin sitä. Hiiri säikähti ja lähti nopeasti pakoon. Nopeasti ryntäsin sen perään ja otin niskasta kiinni ja tapoin lopullisesti. Nostin kuolleen saaliseläimen suuhuni ja lähdin hakemaan liskon.

Leirissä vein kahdelle vanhukselle ruokaa.
"Kiitos. Arvasin että sinulla menisi hetki löytää minulle hiiri" Nuhamnenä nauroi käheästi.
"Nyt haeppas meille puhtaat makuualustat niin emme enää tänään tarvitse muuta" Järkäleen ääni käski. Nyökkäsin ja lähdin taas ulos leiristä. Onneksi tiesin hyvän paikan mistä sai sammalta. otin sitä taas mukaani niin paljon kuin kannetuksi sain ja vein ne nuhanenälle ja Järkäleelle. Otin heidän vanhat ja likaiset saammaleet pois.
"Onhan nämä kuivia. En halua nivelkipuja" Järkäle valitti ja tyrkki käpälällään sammaleita jotka olin tuonut.
"On ne" Lupaisin. "Menen nyt kun ette muuta kerta tarvitse" Naukaisin ja otin likaiset sammaleet mukaani. Kävn nopeasti kysymässä tarvitsisiko unikonvarsi mitään,mutta kunigatar sanoi että pärjäisi lopuissa itse. Joten minulla olisi loppu päivä vapaata. Vein vanhusten likaiset sammaleet pois. #Vaihdan omat makuusammaleeni# Päätin ja lähdin hakemaan sammalta. Kokosin itselleni pehmeän ja paksun sammalkerroksen. Makuualustani erottui muista. Sitä ympäröi pienet kivet joita olin joskus keräillyt kun oli ollut tylsää. #Se on täydellinen# Ajattelin ja vilkuilin oppilaspesään. Katseeni kiinnittyi Mäntytassun makuualustaan. Se oli kulunut ja ohut. #Hän on ollut minulle kiltti joten voisin kai auttaa häntä# Mietin ja keräsin kollin vanhat makuualuset kasaan ja vein pois. Toin tällekkin sammalta ja sevitin ne tasaisesti. #hyvä# Olin tyytyväinen itseeni. Vilkaisin taivaalle. #Kylläpä aika kuluu nopeasti# Hämmästyin. Aurinko laskisi pian. Käperryin makuualustalleni ja suljin silmäni. Kuuntelin ulkoa tulevia ääniä jonkin aikaa kunnes joku tuli sisään. RAotin varovasti silmiäni ja erotin Mäntytassun. Tämä tuijotti minua.
"Oletko vaihtanut makuualuseni" Tämä hämmästyi. "Tiedän ettet nuku" Kolli lisäsi. Avasin silmäni.
"Olen. Haittaako" Hämmästyin. Mäntytassu ei vaikuttanut järin innostunelta siitä että olin koskenut tämän makuualustaan.
"Ei jos se olisi ollut joku muu niin sitten kyllä" Tämä naurahti. "Kiitos. Tuletko juttelemaan minun ja Synkkätassun kanssa" Mäntytassu kysyi.
"En tänään" Vastasin. Mäntytassu nyökkäsi vaikka näin tästä että tämä pettyi hieman. Kolli kääntyi ja lähti. Huokaisin hiljaa ja suljin silmäni.

/Lyhyt ja inspitön pätkä
Vastaus:Sinä puolstaan saat 25 kpeeta :)

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
30.06.2014 16:10
Mäntytassu tassutteli oppilaiden pesään. Kolli istahti makuusijalleen väsyneenä ja haukotteli. Hän oli juuri palannut koulutustuokioltaan Revontulikaiun kanssa. Kolli ravisteli päätään ja siirsi katseensa vähän matkan päässä nukkuvaan Malvatassuun. Naaras oli käpertynyt sammalpetilleen ja kietonut tuuhean häntänsä ympärilleen. Mäntytassu huokaisi ja jäi tuijottamaan naarasta unelmoiden. Samassa hänen takaansa kuului turhautunut sihahdus.
"Mäntytassu, lakkaa haaveilemasta ja herätä joku muista oppilaista! Lähdemme partioon, jotta saisitte arvokasta kokemusta!" Revontulikaiku ärähti. Mäntytassun murahti. Vasta hän oli palannut koulutustuokiolta ja nyt Revontulikaiku halusi jo lähteä partioon.
"Mutta -" Mäntytassu aloitti, mutta Revontulikaiku keskeytti hänet.
"Käskin sinun ottaa joku muista oppilaista mukaasi ja tulla partioon!" Naaras sähähti ja harppoi pois pesästä. Mäntytassu heilautti häntäänsä ärtyneenä. Nuori kolli oli jo valinnut kenet ottaisi mukaansa. Hän tassutteli nukkuvan Malvatassun luo ja töytäisi tätä käpälällään. Malvatassu oli varmasti väsynyt taisteluharjoituksiensa jälkeen, mutta Mäntytassu tahtoi juuri hänet mukaansa. Malvatassu aukaisi vaaleanvihreät silmänsä ja katsoi hämmästyneenä Mäntytassua.
"Malvatassu, tulisitko mukaan partioon?" Mäntytassu kysyi ja räpytti smaragdinvihreitä silmiään.
"Selvä", naaras huokaisi ja nousi ylös. Mäntytassu hymyili ja tassutteli ulos pesästä. Revontulikaiku oli mennyt jo edeltä ja odotteli nyt uloskäynnillä Pihlajakynnen kanssa.
"Tulithan vihdoin ja Malvatassun kanssa", Revontulikaiku maukui ja katsoi Mäntytassun vieressä seisovaa Malvatassua. Mäntytassu punastui hieman.
"Niin öh... ajattelin että Malvatassu haluaisi päästä partioon", kolli mumisi ja vilkaisi vaaleanruskeaa naarasta. Revontulikaiku kohotti kulmiaan.
"Mennään, jotta ehdimme takaisin ennen auringonlaskua", varapäällikkö komensi ja tassutteli ulos leiristä muut perässään. Mäntytassu jättäytyi Malvatassun vierelle kävelemään. Tunnelma heidän välillään oli vaivautunut, joten Mäntytassu päätti keventää sitä. Kolli otti naamalleen leikkisän virneen.
"Onko hauskaa olla partiossa kanssani?" Mäntytassu kysäisi ja loikkasi Malvatassun toiselle puolelle. Malvatassu hymähti mutta hänen silmänsä tuikkivat.
"Miksi valitsit juuri minut mukaan?" naaras kysyi ja vilkaisi Mäntytassua. Kolli hätkähti, mutta jatkoi kävelemistä. Mitä hän tuohon vastaisi?
"Koska... tuota... olet mukavaa seuraa", Mäntytassu takelteli ja nuolaisi rintaansa. Malvatassu hymyili hieman.
"Kiitos. Kyllä sinäkin menettelet", naaras maukui. Pieni hymynkare nousi Mäntytassunkin huulille.
Pian partio saapui Myrskyklaanin rajalle. Revontulikaiku pysähtyi ja kääntyi kohti muita partion jäseniä.
"Nyt olisi sopiva hetki metsästää", varapäällikkö maukui. Mäntytassu oli mestarinsa kanssa täysin samaa mieltä. Hänellä oli kiljuva nälkä.
"Hajaannutaan", Pihlajakynsi naukaisi ja katosi pensaikkoon. Mäntytassu lähti loikkimaan päinvastaiseen suuntaan. Nuori kolli sai lähes heti vainun hiirestä ja huomasi pienen otuksen istumassa heinien seassa. Mäntytassu nuolaisi huuliaan ja lähti vaanimaan hiirtä. Samassa vieno Myrskyklaanin haju leijaili Mäntytassun sieraimiin saaden tämän keskeyttämään vaanimisen. #Tietenkin täällä haisee Myrskyklaani, olenhan lähellä rajaa!# Mäntytassu ajatteli ja ravisteli päätään. Hän keskitti huomionsa taas hiireen, mutta otus oli jo kadonnut.
"Hiirenpapanat!" kolli sähähti. Myrskyklaanin haju voimistui entisestään, vaikka Mäntytassu ei ollut liikkunut yhtään lähemmäksi rajaa. Kolli siristi silmiään ja hiipi lähemmäs rajaa.
Pian Mäntytassu huomasi rajan ylittäneen Myrskyklaanilaisen, joka jahtasi jänistä. Kissa oli oppilas, mutta aika suurikokoinen. Mäntytassun karvta nousivat pystyyn. Kolli oli juuri säntäämässä tunkeilijan kimppuun, kun Malvatassu ilmestyi pensaasta ja kaatoi Myrskyklaanilaisen maahan. Kissat rupesivat painimaan hurjasti sähisten, kunnes Myrskyklaanilainen sai työnnettyä Malvatassun kauemmas itsestään. Mäntytassu karjaisi raivokkaasti ja säntäsi kohti Myrskyklaanilaista. Mäntytassu heittäytyi Myrskyklaanilaisen päälle ja painoi tämän maahan.
"Mitä teet Varjoklaanin reviirillä?" Mäntytassu sihisi oppilaalle.
"Jahtasin jänistä kuten varmasti näit!" kolli tiuskaisi ja yritti pyristellä pois Mäntytassun alta. Varjoklaanilaisella oli kuitenkin vahva ote.
"Varastatko Varjoklaanin riistaa?" Mäntytassu kysäisi. Myrskyklaanilainen irvisti.
"Se oli Myrskyklaanin riistaa ja olisin saanut sen ellei tuo ketunläjä olisi hyökännyt päälle!" kolli sihisi ja nyökkäsi kohti kyntensä paljastanutta Malvatassua. Mäntytassu hurjistui.
"Et kyllä hauku klaanitoveriani!" tämä rääkäisi ja puraisi Myrskyklaanilaisen korvaa. Tämä sähähti ja raapaisi Mäntytassun naamaa ja pujahti pois tämän alta. Mäntytassu paljasti terävät hampaansa ja loikkasi Myrskyklaanilaisen selkään.
"Häivy reviiriltämme!"
Malvatassukin oli juuri loikkaamassa Mäntytassun seuraksi taisteluun, kun heidän takaansa kuului hurja sähähdys.
"Seis!"
Mäntytassu irtautui Myrskyklaanin oppilaasta ja kääntyi kohtaamaan Revontulikaiun ja Pihlajakaynnen. Myrskyklaanin oppilas kyyristyi varapäällikön katseen alla ja peruutti hitaasti kohti rajaa.
"Mitä teet Varjoklaanin reviirillä Myrskyklaanilainen?" Revontulikaiku kysyi hitaasti, mutta uhkaavasti.
"Jahtasin jänistä. Se ylitti rajan, mutta se oli alunperin Myrskyklaanin riistaa", oppilas maukui korvat luimussa. Revontulikaiku astui askeleen lähemmäs oppilasta.
"Lähde nyt, äläkä koskaan enää ylitä rajaa. Jos teet sen, revin korvasi irti!" varapäällikkö sihahti. Oppilas nyökkäsi ja luikki omalle reviirilleen kadoten pensaikkoon.
"Palataan leiriin", Revontulikaiku komensi ja johdatti partionsa syvemmälle metsään. Mäntytassu katsoi huolissaan Malvatassua.
"Ethän ole loukkaantunut?" tämä kysyi naaraalta.
"Lavassa on pari kirvelevää naarmua, mutta se Myrskyklaanilainen taisi loukkaantua pahemmin", Malvatassu maukui hivenen ylpeyttä äänessään. "Sinä sen sijaan näytät ruhjoutuneemmalta", Malvatassu jatkoi huolestuneena. Mäntytasuu katseli haavojaan. Kollin mielestä niitä ei ollut monta eivätkä ne näyttäneet pahoilta.
"Ei hätää, kyllä minä selviän", Mäntytassu naukaisi ja virnisti.
Partion saapuessa leiriin Revontulikaiku käski Mäntytassun parantajan luokse. Mäntytassun mielestä parantajalle ei ollut nyt tarvetta, mutta Revontulikaiku oli toista mieltä.
"Mäntytassu, käskin sinua hakea jotain noihin haavoihin!" Revontulikaiku sähähti.
"Selvä", Mäntytassu marisi ja tassutteli kohti parantajan pesää. Kolli olisi halunnut heti mennä oppilaiden pesään juttelemaan muiden kanssa, mutta se sai odottaa.
Mäntytassu työntyi sisään parantajan pesään.
"Kas hei Mäntytassu. Mikä sinut tänne tuo?" Pyynsulka kysäisi.
"Revontulikaiku käski näyttää haavojani", Mäntytassu maukui ja istahti.
"Rajakahakkaanko jouduit?" parantaja maukui ja kaiveli yrttivarastojaan.
"Reviirillämme oli Myrskyklaanilainen", Mäntytassu selosti kun parantaja ojensi hämähäkinseittinipun Hunajatassulle, parantajaoppilaalle.
"Selvä. Hunajatassu pistäisitkö nämä Mäntytassulle?" Pyynsulka naukui oppilaalleen. Hunajatassu nyökkäsi ja laittoi hämähäkinseitit Mäntytassun pahimmille haavoille.
"Voit mennä nyt", Hunajatassu maukaisi hetken kuluttua. Mäntytassu pomppasi jaloilleen ja syöksyi ulos pesästä kiitettyään parantajia. Kolli suuntasi suoraan oppilaiden pesälle, jossa muut oppilaat jo istuskelivat. Mäntytassu istuutui Malvatassun viereen kuuntelemaan muiden selostusta omasta päivästään.
"Minä olin partiossa ja kohtasimme riistaa varastelevan Myrskyklaanin oppilaan!" Mäntytassu huudahti pian.
"Luikitko häntä koipien välissä pakoon?" Susitassu irvaili Savutassun vierestä. Mäntytassu kohotti päätään ja röyhisti rintaansa.
"Itse asiassa Myrskyklaanilainen luikki häntä koipien välissä pakoon minun ja Malvatassun käsittelyn jälkeen", Mäntytassu maukui ylpeänä ja vilkaisi vieressä istuvaa Malvatassua, joka oli myös kohottanut päätään hieman.
Mäntytassu keskusteli vielä hetken aikaa, kunnes väsymys vei voiton kollista. Kolli haukotteli ja käpertyi sammalpetilleen. Hän katsahti vielä Malvatassua, joka nukkui jo omalla makuusijallaan. Mäntytassu huokaisi ja sulki silmänsä.

Vastaus:Saat 27 kkpeeta :3

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
28.06.2014 13:01
Nostin vesimyyrän hampaisiini ja katselin ympärilleni. Tänään ei ollut hyvä metsästyspäivä. Tai kalastuspäivä. Tai mikään päivä. Kaikki tuntui niin tyhjältä, kun Rastastähti piti taukoa minusta. Toki ymmärsin, että hän oli päällikkö ja hän oli kiireinen, mutta joskus toivoin että hän viitsisi luistaa tehtävistään ja olla minun kanssani. Mutta ei sellaista saisi toivoa. Rastastähden piti hoitaa klaaniasiat. Klaani aina ensin, hän oli sanonut.
Kävelin takaisin leiriin ja kävin tiputtamassa vesimyyrän tuoresaaliskasaan.
Rastastähti järjesteli nähtävästi partiota. Hän puhui varapäällikölleen Jäämyrskylle keskittyneesti. Käänsin katseeni pois ja päätin mennä katsomaan mitä Teerenlennolle kuuluu. Astelin hänen pesälleen ja työnsin pääni sammalverhon läpi. Naaras oli hoitamassa sitä oranssia kollia, jonka hän oli löytänyt metsästä pahasti haavoittuneena. Burton, sekö kollin nimi oli? Teerenlennon oppilasta taas ei näkynyt missään. Hän oli ollut viimeaikoina aika paljon poissa. Mutta kai se johtui parantajien kiireistä ja nyt, kun on hyvä yrttiaika, kannatti varmaankin kerätä kaikki saatavilla oleva.
''Hei.'' naukaisin tervehdykseksi Teerenlennolle. Naaras heilautti häntäänsä sen merkiksi, että oli kuullut minut.
''Pysy aloillasi nyt. Tämä kirpaisee vähän.'' parantaja rauhoitteli oranssia kollia ja siveli jotain tahnaa kollin haavoihin. Kolli päästi pienen sihahduksen mutta pysyi paikoillaan.
''Hyvä.'' kehui Teerenlento. ''Nyt sen ei pitäisi tulehtua.'' Naaras käänsi kasvonsa minuun päin.
''Onko sinulla jokin hätänä?''
Ravistelin päätäni.
''Um, ei ole. Ajattelin vain tulla tervehtimään.'' selitin nopeasti.
''Anteeksi, mutta minulla on nyt vähän kiire.'' naaras sanoi. ''Tule toiste sitten.''
Nyökkäsin hiljaa ja poistuin pesästä. Rastastähti jutteli Jäämyrskyn kanssa häntä hermostuneesti nykien. Tuuliklaanin kanssa oli viimeaikoina ollut rajatappeluita aika tiuhaan. Tuuliklaanilaiset metsästivät välillä ei-kenenkään-maalla, joka oli hyväksyttävää, mutta he myös ylittivät rajan Jokiklaanin puolelle ja heidät oli narautettu saalistamasta joen viereltä. Heidän mukaansa se oli hyväksyttävää, sillä kaniinit ja jänikset tulivat joelle juomaan, eikä heidän reviirilleen jäänyt miltei mitään. Rastastähti oli kyllä puhunut Kastanjatähdelle asiasta, mutta Tuuliklaanin päällikkö oli väittänyt sen olevan totta.
Olihan heillä omalla puolellaankin joki, mutta Tuuliklaanilaiset vahvasti väittivät, että siellä ei ole riistaa, joka tulisi juomaan juuri sinne. Rajatappeluissa oli välillä syntynyt pahaakin jälkeä. Tiikerijuovalla oli revennyt toinen korva, Perhonsiipi sai lapaansa syvän puremajäljen ja niin edespäin. Minusta tuntui, että Tuuliklaanilaiset havittelivat koko Jokiklaanin reviiriä, sillä siellä oli huonoinakin päivinä runsaasti riistaa.
Jokiklaani voi melko hyvin verrattuna muihin klaaneihin. Huonot päivät olivat muille klaaneille huonot päivät Jokiklaanille se tarkoitti vain hiukan huonompaa.
Säpsähdin kuullessani Kurnumahan ulvaisun. Leirissä kissat alkoivat puhua kiihtyneesti ja syntyi sekamelska. Leirin sisäänkäynniltä kajahti sotahuuto ja vieraita kissoja rynnisti leiriin. Tuuliklaanilaisia.
>Minä arvasin tämän!< ajattelin hätääntyneenä ja juoksin repimään mustan naaraan Huomenkukan kimpusta. Joka puolella kuului murinaa ja sähähdyksiä. Juoksin ympäri leiriä taistelevien kissojen ohi. Hyökkäsin ensimmäisen näkemäni Tuuliklaanilaisen kimppuun takaapäin. Iskin hampaani kissan niskaan ja raavin tämän lapoja raivoisasti. Vastustajani potkaisi minua kylkeen ja pyörähdin sivuun. Sama kissa loikkasi kimppuuni uudelleen ja puri hampaansa tiukasti lapaani. Murisin hampaat irvessä ja raapaisin etukäpälälläni kissaa vatsaan. Tämä rääkäisi ja juoksi karkuun hampaiden ja kynsien sekamelskaan.
Nousin ylös ja katselin äkkiä ympärilleni. Jokiklaanissa ei ollut juuri nyt syntynyt pentuja, joka oli sinällään hyvä. Aika ei menisi niiden puolustamiseen, vaan hyökkääjien poisajamiseen. Hieman kauempana kaksi tuuliklaanilaista oli painanut Punatiikerin maata vasten. Syöksyin auttamaan punaruskeaa soturia ja kiskoin toisen tuuliklaanilaisista maahan ja kynsäisin tätä naamaan. Yritin iskeä uudemman kerran, mutta kolli väisteli taitavasti lyönnyt ja tämä heitti minut maahan. Eteeni juoksi mustavalkea, hoikka mutta suurikokoinen naaras. Tämä pörhisti turkkinsa ja paljasteli hampaitaan. En jäänyt miettimään, vaan hyökkäsin tämän kimppuun. Painimme maassa hyvän aikaa ennen kuin naaras sai iskettyä minua kynsillään jo valmiiksi arpiseen kuonooni. Veri valui kuonoani pitkin. Naaras repi korvaani lisää lovia. Kumarruin kissan päätä kohti raapaistakseni tämän silmiä, mutta mustavalkea naaras oli nopeampi ja tarttui hampaillaan kurkkuuni. Tämä kaatoi minut selälleni ja piteli jaloistani kiinni, niin etten saanut potkaistua tätä pois päältäni. Naaras puri hampaansa lujemmin kaulaani ja tunsin kuinka lämmin veri alkoi valua kaulaturkkiani pitkin. Kuulin metsän puolelta omituista ritinää ja poksahtelua. Moni muukin näytti kuulevan sen. Kissat alkoivat ulvahdella ja huutaa hädissään.
''Tulta!''
Tulipalo. Metsä oli tulessa.
''Tuuliklaani, perääntykää!'' Kastanjatähti ulvoi. Naaras irrotti hampaansa kaulastani, nuoli veret huuliltaan ja juoksi pakenevien klaanilaistensa luo. Yskäisin verta ja nousin huterasti ylös. Tuli alkoi levitä leiriin. Kissat mourusivat ja auttoivat vanhuksia ulos leiristä.
''Uikaa saarelle!'' kuului huudahduksia ja näin monta hahmoa uimassa ripeää tahtia kohti saarta. Ravistelin päätäni ja nilkutin sotureiden pesään. Ei ketään.
Yskin hengittäesssäni savua ja nilkutin ripeästi oppilaiden pesään. Sekin oli tyhjä joka nurkkaansa myöten. Pentutarhassa ei ollut ketään, Mustakynsi tarkisti sen hiljattain.
Vanhukset oli viety myös veteen.
Siristelin silmiäni tuhkan peittäessä hetkeksi näkymän. Minua heikotti. Kaulastani valui yhä verta. Olin jo lähdössä pakenemaan, kunnes muistin jotain.
>Rastastähti! Pääsikö Rastastähti pakenemaan?<
Laahustin heikkona päällikön pesälle. Tuli oli vallannut miltei koko leirin. Kurkistin pesään. Tyhjä. Hymyilin heikosti ja yskin. Leiri oli täynnä savua ja uloskäyntiä tulesta ei enään näyttänyt olevan. Koko kaulani ja rinnukseni turkki oli värjäytynyt tummanpunaiseksi. Raahustin päällikön pesän perälle, niin nurkkaan kuin pääsin, täysin seinämään kiinni. Lysähdin makuulle ja yskin vielä hetken. Sitten vajosin tajuttomuuteen.

//Sirppu ei sit kuollu :3 Rastu käykö sulle että Rastas sit tulipalon jälkee löytää sen sielt pesän nurkasta? Voitko sit kirjottaa jatkoa tähän?
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
28.06.2014 12:30
Tiikeri asteli epäilevästi muiden perässä vuoren rinteellä. Kolli olisi tahtonut mennä Lumen perässä, ja varmistaa ettei tuo tippuisi. Tuo kulki vähän muiden jäljessä vilkuillen rotkoon joka näytti loputtoman syvältä. Tiikerin mieltä painoi sekin, että muut luulivat hänen olevan kotikisu. Todellisuudessa hän oli entinen klaanikissa ja sitten kotikisu. Vieläpä kahden klaanin kissa. Kettu oli vienyt hänet pentuna Jokiklaanista Tuuliklaaniin, josta hän myöhemmin oli mennyt kaksijalkalaan ja tavannut Lumen. Tuon valkoisen kauniin, häntä vanhemman naaraan. Tiikeri vilkaisi edellään kulkevaa Lintutassua ja otti tuon muutamalla ripeällä askeleella kiinni.
"Kuule." kolli aloitti. Lintutassu vilkaisi taakseen ja hidasti hieman vauhtiaan vilkuillen häntä.
"Te luulette, että olen kotikisu?" kolli kysäisi hieman nolona. Lintutassu näytti pohtivan hetken ja nyökkäsi.
"No en ole." Tiikeri tiuskaisi ja vilkaisi alaspäin. Lintutassu näytti yllättyneeltä.
"Kuinka niin?" hän kysyi ja hiljensi vauhtiaan edelleen.
"Muistatko kun kokoonnuimme saarelle? Leoparditähti, siis entinen Jokiklaanin päällikkö, tuli kertomaan minulle Taivasklaanista. Samalla hän kertoi kuinka kettu oli vienyt minut Jokiklaanin pentutarhasta, kun olin pieni, Tuuliklaanin reviirille. " kolli sanoi ja hänestä tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta. Lintutassu mietti hetken ja näytti siltä kuin olisi aikonut sanoa jotain, mutta Tiikeri heilautti häntäänsä merkiksi, ettei aikonut puhua mitään. Samassa hänen takajalkansa luiskahti reunan ylitse ja maa murtui. Kolli ulvahti ja koitti saada kynsillään otteen maasta, mutta tipahti sitten rotkoon. Hän kuuli vain Lumen pelästyneen ja surullisen ulvahduksen.
"Tiikeriii...!" ääni kaikui vuoren rinteillä. Kolli iskeytyi vuoren seinämään aina välillä, ja kohta maahan. Kipuaalto oli valtava. Niin iso, ettei hän edes parkaissut, vaan avasi suunsa äänettömään huutoon.

Kolli raotti silmiään ja huomasi mustan silmäparin joka tuijotti häntä. Tuo huitaisi sitä käpälällään.
"Menetkös." hän sanoi ja ulvahti pienesti kun käpälä tuntui murtuneen. Silmäparin suunnasta kuului tsk mäinen ääni. Tiikeri käänsi katseensa siihen suuntaan ja huomasi oravan tuijottavan häntä. Ilmeisesti tuo ei ollut ennen kissaa nähnyt tai sitten vain se ajatteli, että melkein kuolleesta kissasta ollut vaaraa. Ruskea otus katseli päähieman kallellaan, kun kolli kääntyi varovasti mahalteen. Tuo katsahti ylöspäin. Aurinko oli melkein laskenut ja Tähtiklaanin soturit alkoivat tuikkia taivaalla. Orava käänsi selkänsä ja vilisti pusikkoon. Tiikeri tuhahti ja katseli sitten taivaalle varovasti. Kuinka kauan hän oli maannut tässä? Ilmeisesti hyvinkin pitkään koska nyt oli ilta. Aurinkohan oli silloin ollut melkein huipussaan. Tuskinpa muut olivat jääneet katselemaan vaan jatkaneet matkaa. Kolli koitti nähdä miten pitkän matkan oli pudonnut. Hän ei nähnyt missään sitä reittiä tuolla jota he olivat kulkeneet. Kolli nousi varovasti seisomaan ja koitti pidätellä vertahyytävää parkaisua. Vain yksi kaikista tassuista tuntui olevan ehjä. Jos sekään kokonaan. Hän otti muutaman askeleen, lysähti osittain maahan ja jatkoi, kunnes pääsi läheisen pensaan suojaan. Tuo kuuli taas tssk äänen ja käänsi väsyneesti päätään. Orava katseli häntä mustilla nappi silmillään, etutassujen päällä vedessä kastettu sammal. Tiikeri katseli hieman epäilevästi ensin tuota oravaa ja vetistä sammaltuppoa, mutta ojenti sitten tassunsa ja vetäisi sen varovasti luokseen. Orava vetäytyi hieman pakoon, kun kissan käpälä kosketti sammalta. Kolli otti muutaman lipauksen ja katseli sitten oravaa.
"Ihme orava..." Tiikeri mutisi ja otti muutaman vesipisaran lisää. Lopuksi hän puristi siitä viimeiset vesipisarat suuhunsa hampaillaan.
"Tssk. Kissa hyvä... Tähti kertoi." kolli käänsi yllättyneen katseensa oravaan. Orava joka puhui kissalle?
"Öh... Miten niin tähti?" Tiikeri kysyi ja katseli tuota. Oli hän joskus kuullut siitä mäyrästäkin.
"Tsk. Tähtikissa kertoi... Kissat, menossa auttamaan toisia kissoja. Tssk. " Se piipitti.
"Jaa. Entä onko sinulla nimeä?" Tiikeri kysäisi ja katseli oravaa. Se kallisti päätään.
"Tupsut korvissa. Nimi Tupsu." orava sanoi ja katseli tummaa kissaa.
"Sano vain Tiikeri. " kolli sanoi ja katseli oravaa. Hän oli jo unohtanut kaiken kivun ja naarmut mitä oli saanut. Ruskea otus pudisti päätään.
"Ei. Nimi, Näädänaskel. Tsk. " Tupsu sanoi ja otti muutaman askeleen kollia kohti. Sen turkki pörhistyi kun kylmä tuuli puhalsi. Tiikeri näytti hämmentyneeltä. Olisiko hän siis tästä lähtien Näädänaskel? Olihan hän ollut pienenä Näätäpentu, ja vasta jonkin aikaa sitten tullut oppilas ikään. Mutta oliko hän jotenkin jo soturin tasolla? Tiikeri pohti hetken. Kolli käänsi katseensa taivaalle. #Hyvä on. Jos tavdotte niin. Nimeni on tästälähtien Näädänaskel. # kolli ajatteli ja katsahti sitten Tupsu oravaan.Se värjötteli turkki pörröllään pienen kiven vieressä.
"Tupsu." Näädänaskel sanoi.
"Tule tänne niin ei tarvitse värjötellä." kolli jatkoi. Orava katseli hiukan epäilevänä hetken, mutta askelsi sitten nopeasti tuon mahan viereen ja käpertyi siihen kuin pentu emonsa viereen. Näädänaskel hymähti.#Tältäkö pentujen emoista tuntuu?# hän ajatteli ja laski sitten häntänsä Tupsun päälle ja päänsä tämän viereen.
"Hyvää yötä Tupsu."
"Tssk.."

//Tiikerin nimen vois vaihtaa siis nimeen Näädänaskel
Vastaus:24 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
27.06.2014 16:30
Fanny nukkui levottomia unia nähden. Ensin hän seisoi aukiolla ja katseli itseään ja Kiivasmieltä. Heidän edessään leikki kolme pentua. Sitten kuva haihtui ja naaras makasi onkalossa jonka suuaukolta loistivat kuun ja tähtien valo. Lopulta Fanny hätkähti hereille. Hänen vatsaansa sattui. Hän makasi onkalon edessä ja Nessa istuskeli hänen vieressään.
"Heräsithän sinä" hän maukaisi.
"Sattuuko mihinkään?"
Fanny nousi horjuen vankeuden jäljiltä yhä hivenen.
"Vatsaa vihloo. Ei sen kummempaa" hän maukui. Nessa nousi tassuilleen.
"Kiivasmieli ei ole vielä palannut metsästämästä, joten sinun kannattaa vielä levätä. Haavat eivät ole vielä parantuneet" erakko maukui töykkäisi Fannyn pehmeästi takaisin makaamaan. Fanny tuhahti.
"En minä halua levätä. Haluan tehdä jotain!" Naaras maukui närkästyneenä. Hän irvisti hiukan kun vatsaan sattui taas. Nessa kurtisti kulmiaan.
"Ei onnistu vielä vähään aikaan. Olet ihan liian heikko. Siitä on vasta muutama päivä kun Kiivasmieli toi sinut tänne puolikuolleena, joten älä hätäile" erakko maukui tiukasti, "ja mistä sinä vatsakivun yhtäkkiä olet saanut. Söitkö variksenruokaa?"
"En!" Fanny sähähti. Nessa ei antanut hänen ärsyttää itseään.
"No sitten en siinä asiassa osaa auttaa. Miten se kipu esiintyy?"
"No... Ei se niin kamalan kipeä ole Sitä vain vihloo välillä" Fanny mumisi. Nessa kohotti kulmiaan miettiväisenä. Sitten hän hymyili.
"Noo... Se ei ole vakavaa. Pikemminkin päin vastoin" naaras maukui ja tökkäsi Fannya huvittuneena, "odotat pentuja, hiirenaivo!"
Fanny kompuroi pystyyn silmät suurina kuin täysikuut.
"MITÄ?!"
Nessa naurahti. "Olen aikanani itsekin odottanut pentuja ja tiedän täsmälleen miltä se tuntuu" hän maukui. Fanny tärisi tyrmistyksestä ja innosta.
"Mitä minä sanon Kiivasmielelle?" Hän maukui.
"Älä sano mitään! Hän huomaa sen pian kumminkin" Nessa ehdotti leikkisä pilke silmissään. Fanny räpäytti silmiään.
"Saanko minä oikeasti pentuja!"
"Saat saat. Aivan oikeasti" Nessa maukui ja nuolaisi Fannya. Naaras värähti jännityksestä. Pentuja... Ja Kiivasmieli oli niiden isä!
"En voi uskoa että..."
"Että saat pentuja? Ei hätää, sinusta tulee hyvä emo, ja minä ainakin autan sinua" Nessa täydensi hymyillen. Fanny kehräsi hiljaa. Sitten hän muisti unensa. Hän oli katsonut itseään ja Kiivasmieltä, ja heidän edessään leikki... Kolme pientä pentua. Oliko se ollut kuva tulevaisuudesta? Sitten Fanny havahtui ajatuksistaan. Aurinko kaartuu jo kohti taivaanrantaa.
"Missä Kiivasmieli on?" Naaras kysyi huolissaan. Kollia ei ollut kuulunut sitten Aurinkohuipun ja aurinko laski jo kovaa tahtia. Olisihan hänen pitänyt jo palata? Fannyn valtasi huoli.

//kökkö tarina XD//
Vastaus:Yhy <3 Ihana, mutta melko lyhkäinen tarina. Saat 17 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
27.06.2014 13:06
Susitassu raotti silmiään jonkun astellessa tämän ohitse. Naaras avasi suunsa valtavaan haukotukseen ja vilkuili sitten ympärilleen. Hänen lisäkseen pesässä oli enää Savutassu, joka alkoikin jo heräillä.
"Huomenta Susitassu", musta kolli maukui nousten ylös sammalpetiltään.
"Hei vain" Susitassu maukui hiljaa ja tassutteli ulos pesästä odottelemaan Tammiturkkia. Savutassu seurasi naaraan perässä ja asettui aivan tämän viereen istumaan. Susitassu onnistui hymyilemään hieman, mutta katseli käpäliään. Kaksikko oli viime aikoina ruvennut viettämään enemmän aikaa keskenään. He söivät yhdessä, leikkivät yhdessä ja nukkuivat vierekkäin olevilla sammalpeteillä. Susitassu oli niin kiintynyt kolliin, että oli ruvennut toivomaan tältä enemmän kuin pelkkää ystävyyttä.
Susitassu vilkuili jatkuvasti Savutassun meripihkanvärisiä silmiä, joiden katse oli kiinnittynyt Susitassuun.
Samassa Tammiturkki ilmestyi oppilaiden eteen. Soturin ilme oli huvittunut kun tämä näki oppilaansa tuijottavan Savutassua.
"Susitassu, aika lähteä koulutustuokiolle", kolli maukui havahduttaen Susitassun haaveistaan. Harmaa naaras punastui korviaan myöten ja nousi seisomaan.
"Tullaan, tullaan", Susitassu mumisi ja seurasi Tammiturkkia leirin sisäänkäynnille. Sisäänkäynnillä Susitassu vilkaisi olkansa yli Savutassua joka huiskutti hännällään Susitassulle. Naaras huiskautti tuuheaa häntäänsä kolille ja katosi leirin ulkopuolelle.
"Rakkautta ilmassa, vai?" Tammiturkki kysyi tietävään sävyyn heidän kulkiessaan metsässä. Susitassu katsoi käpäliään ja mumisi jotain epäselvästi. Hän ei kyllä kertoisi kenellekkään tunteistaan Savutassua kohtaan. Ei edes Savutassulle, vielä.
"Mitä teemme tänään?" Susitassu kysyi mestariltaan vaihtaakseen aihetta.
"Tänään testaan kuinka paljon taistelutaitosi ovat kehittyneet ja sitten metsästämme", Tammiturkki naukui. Susitassu nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
Pian kaksikko saapui taisteluun sopivalle aukiolle.
"No niin", Tammiturkki maukui. "Nyt saat näyttää mitä olet oppinut näiden oppilaskuittesi aikana."
Susitassu paloi halusta näyttää taitonsa. Hän pudottautui matalaksi ja jännitti lihaksensa valmiina väistämään Tammiturkin. Ruskea kolli ponkaisi suuressa kaaressa kohti Susitassua. Naaras pujahti nopeasti mestarinsa ali ja hyökkäsi takaapäin. Tammiturkki murahti yllättyneenä Susitassun paiskautuessa tämän selkään. Harmaan naaraan onnistui painaa mestarinsa maahan. Tammiturkki rentoutti lihaksensa, mutta Susitassu hoksasi liian myöhään mitä tämä yritti tehdä. Tammiturkki potkaisi vahvoilla takajaloillaan Susitassua, joka lensi mestarinsa päältä ja muksahti maahan. Naaras nousi kuitenkin vikkelästi jaloilleen. Tammiturkki oli juuri loikkaamassa oppilaansa päälle, mutta tällä kertaa Susitassu ei kuitenkaan väistänyt. Naaras loikkasi suoraan kohti mestariaan ja molemmat mätkähtivät maahan. Kissat pyörivät ympäriinsä, kunnes Tammiturkki sai vangittua Susitassun maahan.
"Oletpas sinä kehittynyt valtavasti!" Tammiturkki kehui huohottaen ja nousi Susitassun päältä. Susitassu ravisteli itseään ja venytti lihaksiaan.
"Kiitos", hän maukui.
"Nyt saalistamaan", Tammiturkki naukui Susitassulle. Susitassu nyökkäsi ja katosi aluskasvillisuuden sekaan. Naaras sai melkein heti vainun hiirestä ja näki pienen otuksen puun juurella. Susitassu pudottautui vaanimisasentoon ja lähti hiipimään kohti hiirtä. Hiiri huomasi Susitassun liian myöhää. Se yritti lähteä karkuun, mutta Susitassu sai siitä ajoissa otteen. Naaras upotti terävät kyntensä hiiren niskaan. Eläin sätki muutaman kerran ja kuoli sitten. Susitassu kaivoi saaliinsa tyytyväisenä maahan hakeakseen sen myöhemmin ja lähti etsimään lisää riistaa.
Palatessaan Tammiturkin luokse Susitassu oli saanut hiiren lisäksi kiinni käärmeen, liskon ja varpusen.
"Hienoa! Nyt voimmekin palata leiriin", Tammiturkki naukui ja lähti johdattamaan Susitassua kohti leiriä. Susitassun helpotukseksi he eivät olleet kaukana leiristä. Ilma oli viilennyt huomattavasti ja taivas oli pilvinen. Susitassu halusi nopeasti suojaan oppilaiden pesään.
Pian leiri näkyikin kaksikon edessä. Susitassu säntäsi mestarinsa edellä leiriin. Hän vei hiiren ja varpusen klaaninvanhimmille ja liskon sekä käärmeenhän pudotti tuoresaaliskasaan. Hän valikoi itselleen herkullisen näköisen vesimyyrän. Naaras tassutteli vakiopaikalleen oppilaiden pesän viereen, jossa Savutassu jo aterioi.
"Millainen päiväsi oli?" kolli kysyi Susitassun asettuessa aterioimaan tämän viereen.
"Tammiturkki testasi taistelu-ja metsästystaitojani", Susitassu mumisi syödessään vesimyyräänsä. "Mitä sinä teit?"
"Minulla oli taisteluharjoituksia ja sen jälkeen metsästin klaaninvanhimmille", Savutassu vastasi. Susitassu nyökkäsi ja ahmi tuoresaaliinsa loppuun. Ruokailun jälkeen kaksi oppilasta vaihtoivat kieliä. Susitassu olisi niin halunnut painautua kollia vasten ja kertoa tunteensa, mutta hän ei ollut valmis. Ei vielä. Nyt naaras vain tyytyi vaihtamaan kieliä kollin kanssa ystävyyden merkiksi.
"Minulla on kylmä", Savutassu marisi hetken päästä ja pörhisti karvansa. Susitassun silmiin syttyi leikkisä pilke ja tämä jännitti lihaksensa.
"Kohta ei ole enää!" Susitassu naukaisi ja loikkasi Savutassun päälle. Musta kolli ulvaisi yllättyneenä Susitassun painaessa tämän maahan. Sitten tämä virnisti leikkisästi.
"Katsos tätä!" Savutassu maukaisi ja potkaisi Susitassun pois päältään. Susitassu putosi jaloilleen, mutta ei ehtinyt väistää Savutassua, joka loikkasi naaraan kimppuun. Kissat painivat nauraen, kunnes Savutassu onnistui vangitsemaan Susitassun alleen.
"Pois päältäni senkin möykky!" Susitassu naurahti ja tönäisi käpälällään kollin pois päältään. Savutassu nousi Susitassun päältä ja käännähti oppilaiden pesää päin.
"Tuletkos?" kolli kysyi Susitassulta. Naaras nyökkäsi ja tassutteli Savutassun vierellä. Susitassu käpertyi makuusijalleen, joka oli aivan Savutassun makuusijan vieressä. Susitassu sulki silmänsä ja tunsi Savutassun hännän kosketuksen lavassaan ennen kuin nukahti.
Vastaus:Aww :3 Nuorta rakkautta!
Kiva tarina, saat tästä 27 kp:eetä! :D

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlajuova, jokiklaani
26.06.2014 18:34
”Mahlajuova, tuonko sinulle samalla ruokaa?” Pihkakynsi kysyi askeltaen samalla tuoresaaliskasalle hakemaan syötävää. Mahlajuova huokaisi samalla kuin raikas tuulenvire kulki hänen lävitseen. #Mitäköhän Sulka tekee juuri nyt? Varmaan saalistaa ladossa vatsa pulleana ja elää ylellistä paratiisielämää# Hän ajatteli mutristaen suutaan. #No, ei sellaiset kauaa elä näillä alueilla kun eivät opi selviytymään itsenäisesti!# Mahlatassu virnisti. Sulka oli ollut alusta pitäen todella inhottavan oloinen Mahlajuovalle eikä kumpikaan varmaan toivonutkaan mitään hyvää toisilleen.
”Mahlajuova!” Jokin ärähti naaraan takana ja hän käänsi päänsä yllättyneenä.
”Kysyin, haluatko että otan sinullekin syötävää samalla?” Pihkakynsi murahti uudelleen.
”Ai, no..Voisit ottaa” Naaras vastasi veljelleen ja käänsi päänsä taas.
#Kunhan se hiirenaivo ei enää tunge reviirillemme niin olisin tyytyväinen# Hän murisi hiljaa ajatellen Sulkaa.
Kuollut eläin lennähti Mahlajuovan eteen, luultavasti vesimyyrä. Mahlajuova kiitti Pihkakynttä ja alkoi syödä omaa osaansa.
”Kuule, Mahlajuova, huolestuttaako sinua jokin? Olet ollut hyvin hajamielinen tämän kuun ajan” Pihkakynsi kysyi varovaisesti.
Mahlajuova huokaisi ”No, mitä itse luulet, olen tullut sokeaksi ilman varoitusta, eikö se ole vähän hämmentävää?”
Pihkakynsi nyökkäsi ”Tosiaan, anteeksi kysymästä”
Mahlajuova nousi seisomaan ja huiskautti häntäänsä kerran ” Ei se mitään, kiva kun jotkut täällä leirissä edes huomaavat minun huolestuneen”
Pihkakynsi nyökkäsi, vaikka Mahlajuova ei sitä edes nähnytkään ja marssi pois paikalta. Samalla Mahlajuova ravasi leiristä ulos ja haisteli ilmaa, ettei Sulkaa olisi näkynyt. Ainoa mikä Mahlajuovan nenään pisti, oli ketun haju, mutta se oli jo mennyt ohitse. Mahlajuova käveli joelle haistellen ilmaa #Outoa, Sulka ei ole käynyt täällä#
Mahlajuova kurottautui juomaan joessa virtaavaa vettä. Se oli raikasta ja kylmää, kuuma päivä oli vienyt soturilta kaikki voimat ja nyt hän pääsi virkistäytymään.
”Oletko haistanut täällä mitään uhkaavaa?” Kolli kysyi Mahlajuovan takana.
”Hmph, pelkästään ketun, mutta sekin oli kaukana” Naaras vastasi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Mahlajuova luimisti ja kuiskasi hiljaa ”Sulka”
Naaras huiskautti häntäänsä ja murisi erakolle ”Lähde pois täältä, ketunraato!”
”Odotas kuin mietin, EN” Sulka naurahti.
Mahlajuova hyppäsi ja kaatoi kollin kyljelleen eikä päästänyt häntä nousemaan ”Lähde”
”En” Sulka sähähti kiemurrellen itsensä vapaaksi ”Kyllä minäkin osaa taistella” Hän murisi ja katsoi Mahlajuovan haalistuneisiin silmiin, tuntematta sääliä tätä kohtaan sokeudestaan.
Mahlajuova sähähti ja hyppäsi Sulan selkään raapien sitä vihoissaan samalla kun Sulka hyppi yrittäen karistaa Mahlajuovan pois.
”irti minusta!” Sulka murisi ja kierähti maassa jolloin naaras irrotti otteensa ja nousi seisomaan saman tien etsien Sulkaa ympäriltään.
”Mihin sinä menit, pelku-” Mahajuova sähähti kun sulka tönäisi hänet kyljelleen ja upottaen kyntensä hänen lapaan.
”Pelkuri, niinkö? Naurettavaa, erakko voittaa metsäkissan!” Sulka nauroi.
To be continued…. :P

Vastaus:18 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
24.06.2014 17:25
Kävelin Ruosteturkin perässä kohti taistelusharjoituksia. Ruosteturkki pysähtyi sopivalle kohdalle.
"Tahdon nähdä mitä osaat joten hyökkää kimppuuni" Ruosteturkki komensi. Epäröin hieman,mutta Ruosteturkin silmistä paistoi ärtyneisyys joten totesin parhaaksi totella. Loikkasin ilman mitään järkevää suunnitelmaa. Ruosteturkki väisti loikkani rauhallisesti parilla askelleella.
"Huono aloitus" Tämä murahti.
"En voi mitään jos en koskaan ole ennen taistellut" Mau`uin puollustuksena.
"Pennut painivat aina keskenään. Joten älä selitä" Punertava soturi komensi.
"Älä hyppää päättömästi minun kimppuuni olen sinua suurempi. Sinun pitää osata käyttää ketteryyttäsi ja pientä kokoasi hyödyksi" Ruosteturkki opetti. "Usein silmistä näkee mihin vihollinen hyökkää" Ruosteturkki jatkoi selostusta. Istuin ja kuuntelin tätä. Punertava soturi puhui todella pitkään taistelutaktiikoista kunnes lopulta sanoi.
"Nyt opetan yhden helpon liikkeen" Ruosteturkki nousi seisomaan ja tajuamattani hyppäsi päälleni.
"Kun vihollinen on painanut sinut maata vasten käytä takajalkojasi" Ruosteturkki komensi. "Kokeile kyllä minä kestän" Naaras naukui sitten kun näki epäröivän ilmeeni. Kokosin voimani takajalkoihin ja yritin lennättää ruosteturkin päältä. Onnistuin mutta ei ruosteturkki kauan mennyt vain pari pennunaskelta taakse päin. Ruosteturkki putosi jaloilleen.
"Häntä auttaa tasapainottelussa" Tämä naukui tyytyväisenä. "Meni ihan hyvin olet vielä niin pieni joten sinun on vaikea saada suuri kokoista kissaa kauaksi"Ruosteturkki sanoi. Nyökkäsin vain. #Miksi olen näin pieni# Valitin mielessäni. Ruosteturkki kertoi vielä pari hyvää vinkkiä ennen kuin komensi metsästämään klaanivanhimmille. Huokaisin,mutta sain vain Ruosteturkilta mulkaisun.
"Klaanivanhukset tarvitsevat hoitoa. Jokainen oppilas osallistuu tähän" Mestarini maukui terävästi. "Niin. Tiedän" Vastasin ja lähdin tassutelemaan eteenpäin. Haistelin ilmaa. Kaikkialla leijjui vain vanhoja tuoksuja. #Jatkan eteenpäin# Päätin ja jatkoin matkaani. Tassutelin ympäriinsä etsien saalista,mutta en haistanut mitään. Kuulin kauempaa ääntä ja hiivin katselemaan. Näin Revontulikaijun naaras oli ilmeisesti opettamassa Mäntytassulle jotain. Istuuduin katselemaan kuinka harmaa naaras opetti Mäntytassulle taistelutekniikoita. En tajunnut ajan kulkua,kun seurasin REvontulikaun opetustuokiota.
"Malvatassu tule pois siltä pensaasta" Revontulikaiku maukaisi lopulta. Astelin hitaasti esiin.
"Eikö sinulla olemitään muuta tekemistä kuin vakoilla muita" Revontulikaiku torui.
"Olin etsimässä saalista,mutta näin koulutustuokion ja pysähdyin katselemaan" Maukaisin ja luimistin hieman ärtyneenä korvia.
"Mars sitten saalistamaan et saa ruokaa klaanille vain istuskelemalla" Revontulikaiku murahti. Nyökkäsin ja lähdin rivakasti pois paikalta.
"Ota Mäntytassu mukaan. Minun pitää palata leiriin ja varokkin hyppimästä muiden kimppuun" Revontulikaiku huudahti perääni. Olin auringonnousu sitten vahingossa loikannut Mäntytassun kimppuun luullen tätä saaliseläimeksi. Vilkaisin taakseni ja näin Mäntytassun joka tassuteli ohitseni. Seurasin perässä.
"Jos tahdotte vielä seuraa Savutassu löytyy varmaan pienen ukkospolun läheltä" Revontulikaiku maukui ja harppoi reipaasti ohitse.En sanonut mitään vaan haistelin ilmaa. Ei mitään taaskaan. Vähän ajan päästä haistoin oravan. Pudottauduin saalistusasentoon ja lähdin hiipimään kohti ääntä ja tuoksua. Mäntytassu pysähtyi katsomaan. Kun pääsin tarpeeksi lähelle oravaa loikkasin sen päälle. Mäsähdin suoraan maahan,mutta onnistuin tappamaan oravan. Haukoin henkeä kun nousin seisomaan ja poimin oravan suuhuni.
"Tyylikästä" Mäntytassu kehräsi huvittuneena. Loin tähän vain murhaavan mulkaisun samalla kun hautasin oravan mahdollisimman hyvin.
"Jatketaan" Komensin ja hölkyttelin kollin ohi.Kun olin saanut yhden linnun kiinni päätin palata leiriin.
"Haen oravan ja plaan takaisin. Voit jatkaa metsästystä Savutassu on varmaan vielä jossain lähellä metsästämässä" Maukaisin ja nostin kuolleen linnun suuhuni. En voinut kylläkään peittää ylpeyttäni että sain kiinni linnun. Vaikka se olikin vanha ja raihnainen. Lintu kuitenkin.
"tulen mukaan" Mäntytassu päätti.
"mutta eihän sinun tarvitse voit palata suoraan leiriin taikka jatkaa metsästystä. Pärjään itsekkin" Maukaisin hieman hämmentyneenä.
"Tulen kuitenkin mukaasi" Mäntytassu sanoi päättäväisesti ja lähti kohti paikkaa jonne hautasin oravan. Haettuamme oravan palasimme leiriin. Ruosteturkki viittoili minut heti luokseen kun pääsin leiriin.
"Revontulikaiku kertoi että olit vakoillut heitä" Ruosteturkki maukui tiukasti.
"En minä vakoillut vaan katselin heidän harjoitustuokiota" Puollustin itseäni.
"Mutta se oli viimeinen kerta" ruosteturkki sähähti. "Huomenna olet leirissä apuna kokopäivän. Minulla on partio ja vanhimmat tarvitevat apua. Menen nyt viemään nuo ja syö itse" Ruosteturkki maukui äreästi ja marssi pää pystyssä pois. Noukin maasta saaliit ja vein ne vanhimmille.
"Olet saanut linnun" Nuhanenä kehui.
"Niin. Se on kyllä vanha" Naukaisin. "Tulen auringonhuipun aikaan auttamaan teitä" Kerroin. Nuhanenä nosti katseensa.
"Mitä sinä olet tällä kertaa tehnyt" Tämä nauroi käheästi.
"Ruosteturkin ja Revontulikaiun mukaan vakoillut Mäntytassun koulutustuokiota" Selitin ja nuolaisin rintääni ujosti. Nuhanenä päästi hyväntuulista naurua.
"Menehän nyt itsekkin syömään" Tämä sanoi kun oli lopettanut nauramisen. Nyökkäsin ja rynnistin tuoresaaliskasalle. Minulla oli kauhea nälkä ja aurinko laskisi pian. Otin kasasta suuren hiiren ja loikin leirin sivustalle syömään sen. Iskin hampaani maukkaaseen hiireen. #Hyvää# Ajattelin.
"Kelpaako seura" Mäntytassu maukui hieman hiljaa. Nyökkäsin vain ruokailuni lomasta. Mäntytassu istui vastapäätäni syömään ja tuijotti minua hetken enne kuin alkoi aterioimaan itse.
"Mitä Ruosteturkki sano hän näytti ärtyneeltä" Mäntytassu uteli. "Syytti minua siitä kun vakoilin harjoitustuokiotasi" Selosti.
"Olenko nin puoleensa vetävä" Mäntytassu maukui ja hiljeni nopeasti. Vilkaisin tätä. Tämä käänsi päänsä äkkiä pois. Söin nopeasti loput hiirestäni hiljaisuudessa.
"Ehkä oletkin" Naukasiin ja kosketin kollin lapaa hännälläni enne kuin tassutelin oppilapesän uumeniin. #Mitä ihmettä# Hämmästelin mielessäni. Muut oppilaat tapansa mukaan selostivat taas kilpaa päivästään,mutta en jaksanut mennä mukaan. Asetuin vain äkkiä makuualustalleni ja nukahdin.

//Outo tarina xD
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
24.06.2014 12:47
Luku 4.

Neulastassun jalkoja särki ja hänen polkuanturansa olivat kovasta kivipinnasta kuluneet verille. He olivat saapuneet Korkokiville ja lähtivät niitä pitkin kulkemaan kohti klaanin vanhoja reviirejä. Sulo oli hyvästellyt heidät Korkokivien edessä ja toivottanut onnea matkaan. Varsinkin Tunturituuli ja Veritassu olivat olleet helpottuneita raidallisen kollin lähtiessä. Varjoklaanin soturi kulki parhaillaan joukon ensimmäisenä eikä edes katsonut taakseen odottaakseen muita. Hänen jalkansa oli parantunut kokonaan, eikä hän näyttänyt purevan kieltään niin kuin oli tehnyt pari päivää sitten estääkseen kivun. He kulkivat yhden hengen jonossa kapealla tasanteella, katsoivat tarkasti minne asettivat jalkansa, etteivät tippuneet pohjattomalta tuntuvaan rotkoon. Lumi tärisi pelosta ja katsoi epäillen kotkia, jotka liitelivät vuorien huipulla.
’’Minä en pidä noista kotkista. Mitä jos ne tulevat kimppuumme ja syövät meidät kaikki yksitellen?’’ Valkea kotikisu kysyi niskakarvat pystyssä. Veritassu tuhahti.
’’Hiirenaivo, miksi ihmeessä ne tulisivat kahdeksanpäisen kissalauman kimppuun? Repisimme niiden siivet irti hetkessä.’’ Oppilas väläytti hampaitaan kuten yleensä ja nosti verenpunaisen turkkinsa pystyyn. Muut eivät edes vaivautuneet väittämään vastaan, koska tiesivät, mitä siitä seuraisi. Lintutassu käveli vaivalloisesti joukon hännillä ja hänenkin polkuanturoistaan tihkutti punaista nestettä. Neulastassu katsoi vähän väliä taakseen varmistaakseen, että siro naaras pysyisi heidän perässään. Tunturituuli oli tällä kertaa ankarasti kieltäytynyt kantamaan nuorta oppilasta, vaikka häntä yritettiin kuinka pakottaa. Aurinko oli peittynyt untuvaisten pilvien alle ja Neulastassu tunsi kylmän tuulenpuuskan, joka lävisti hänen turkkinsa. Hänen mieleensä tulvahti hänen emonsa. Voi kuinka hänellä olikaan ikävä Pääskysiiven lempeän ankaraa katsetta ja hänen korvapuustejaan, mitä hän oli pennulleen antanut tuon käyttäytyessä huonosti. >>Tunnistaakohan hän enää minua kun palaan, siis JOS vielä palaan?<< Neulastassu mietti itsekseen. He kaikki olivat kyllä kieltämättä kasvaneet siitä kun vasta lähtivät matkalle. Oppilas tunsi kuinka hänen jalkansa olivat vahvistuneet ja kestävät enemmän pitkiä matkoja kuin ennen, hänen lihaksensa on jäntevämmät ja vahvemmat, ja hänen luunsa joustavammat. Veritassun lihakset olivat myös muuttuneet vahvemmiksi ja hänen kehonsa oli lihaksikkaampi kuin matkaan lähtiessä. Lintutassukin oli saanut lisää lihaksia, vaikkei siltikään ollut yhtä vahva kuin muut, hänen kasvonsa ja kehonrakenteensa olivat silti sirot ja pienehköt, mutta silti erittäin kauniit. Neulastassu saattoi unissaan maistaa Lintutassun raikasta ja lempeää hajua, ja nähdä naaraan silmien tähtien valoa taivaassa. Hän ei ollut ikinä tuntenut sellaista tunnetta kehenkään kissaan kohtaan. Hän ei tiennyt mikä itsessään oli vikana. Ehkä hän vain piti Jokiklaanin kaunista naarasta niin hyvänä ystävänä, että melkein piti häntä siskonaan. Hänellä ei ollut sisaria, joten ehkä se juuri johtui siitä. Lintutassukin aina kertoi, kuinka paljon ikävöi omaa siskoaan Töyhtötassua. Neulastassu katsoi taakseen. Juuri kun hän oli kääntämäisillään taas katsettaan pois, Lintutassu kompastui kiveen, ja kaatui jyrkännettä kohti. Sydän hyppäsi Neulastassun janoiseen kurkkuun ja salamana kolli tarttui pienen oppilaan pellavanpehmeästä niskasta kiinni estääkseen tuon tippumisen. Pieniä kivenmuruja tippui jyrkänteeltä alas pimeyteen. Lintutassun harmaanvihreät silmät kiiluivat pelosta.
’’M-Mitä äsken tapahtui?’’ Hän kysyi pelokkaasti täristen. Neulastassu tasoitti hengitystään ja laski vaaleanoranssin oppilaan takaisin kapealle tasanteelle turvaan.
’’Sinä kompastuit kiveen ja olit tippumassa rotkoon. Satuin kuitenkin katsomaan taakseni ja estin tippumisen.’’ Neulastassu sanoi hymyillen rauhoittaakseen pientä naarasta. Hymy taisi tehota, koska Lintutassu hymyili pienesti takaisin.
’’Kiitos.’’
’’Pikkujuttuhan se oli. Olin itsekin ihan ajatuksissani ja hädin tuskin tajusin, että olit kompastumassa ja tippumassa. Ja sitä paitsi, halusin pitää huolen, että näät Taivasklaanin leirin, se on varmaan aika erilainen paikka kuin Jokiklaani.’’
’’Mitä ihmettä siellä tapahtuu!?’’ Tunturituuli ärähti ja oli vihdoin pysähtynyt. Muut olivat heitä aika paljon edellä. Neulastassun edessä ollut Vinhapuro katsoi kahta oppilasta ihmettelevänä.
’’Lintutassu vain kompastui ja minä autoin hänet ylös kuin satuin paikalle.’’ Neulastassu kertoi. ’’Jatketaan matkaa, aurinko alkaa olla laskemassa ja meidän pitää löytää yöpymissija.’’ Hänen sydämensä silti jyskytti kovaa vauhtia. Mitä hän olisi tehnyt jos Lintutassu olisi tippunutkin jyrkänteeltä alas, ja tippunut ennen kuin hän ehti hätiin?

//Anteeks, tiiän ettei YP:t haluis tarinoita hahmonpoiston aikaan, mut oli pakko kirjoittaa tästä matkasta. Tein kuitenkin hieman lyhyemmän, toivottavasti tää on nyt nopeempi tarkistaa.//

Vastaus:27 kp:eeta ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
23.06.2014 23:14
Varjotassu katseli Tiikeritassua, ja muisteli sisartaan. Eikä Varjotassu koskaan saanut tavata häntä. Katsellessaan kuitenkin Myrskyklaanilaista, kolli ei voinut olla vihainen kenellekään. Hänen emonsa oli aiheuttanut hänen sisarensa katoamisen, ei muu.
"Kyllä sinä pärjäät.." Varjotassu kuiskasi hiirenhiljaa. Hän tiesi rikkovansa soturilakia, mutta hän ei voinut olla tulematta aina järvelle tapaamaan Tiikeritassua.
"Tavataanko huomennakin täällä?" Tiikeritassu kysyi katsahtaen kolliin, joka taas katsoi naarasta silmiin hymyillen.
"Tietenkin, missäpäs muuallakaan?" hän kehräsi hieman. Hän ei tosiaankaan voisi olla tapaamatta naarasta seuraavana yönä.
"No, tavataan sitten siis." Varjotassu sanoi, ja katsahti vielä Tiikeritassuun. Tiikeritassu nyökkäsi, ja lähti poispäin, kuten Varjotassukin teki. #Voisimmepa olla samassa klaanissa# kolli ajatteli. Kolli loikkasi pensaikon lävitse pienestä kolosta, ja jatkoi taas matkaansa kohti leiriä. Hän voisi olla hyvinkin väsynyt seuraavana päivänä, mutta voisihan hän nukkua. Muut herättäisivät, kun olisi tarpeen.

"Herätys! Varjotassu, klaanikokous! Sinua odotellaan" kuului ääni juuri Varjotassun korvan juuresta. Se oli Mäntytassu, joka sai melkein heti herätettyä toisen oppilaan.
"Tulossa olen" Varjotassu töksäytti juuri ennen, kuin Mäntytassu ehtisi sanoa mitään. Oppilaat lähtivät ulos pesästä, ja Mäntytassu katosi kissajoukon sekaan.
"Vihdoin, Varjotassu. Olemmekin odottaneet sinua jo kauan" Varjoklaanin päällikkö, Mustatähti naukui.
"Tänään nimitämme uuden soturin" Mustatähden ääni kuului selvästi.
"Varjotassu, tulehan tänne"
Oppilas hätkähti. Oliko hänen aika tulla soturiksi?
"Minä, Mustatähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Varjotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Päällikön sanat kaikuivat hetken ajan Varjotassun päässä. Varjotassu nielaisi, nyökkäsi nopeasti ja sanoi: "Lupaan"
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Varjotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Varjotuulena. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeutta ja voimaasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!"
Varjoklaanin kissat alkoivat onnittelemaan häntä Varjotassun uudella nimellä.
"Varjotuuli, Vatjotuuli, Varjotuuli!"
Osa oli hiljaa, ilmeisesti sen takia, etteivät he pitäneet Varjotassusta, mutta Pihlajakynsi tuli onnittelemaan entistä oppilastaan.
"Onnittelut, Varjotuuli"
Nyt Varjotuuli pystyi vain hymyillä hieman. Kaikki oli tullut niin yllätyksenä. Mutta silloin hän muisti sen: hänhän ei voisi lähteä yöllä leiristä, hänen olisi vartioitava siellä, sanaakaan sanomatta. Kolli istahti maahan. Miksi, miksi? Miksi juuri nyt hänet piti nimittää soturiksi? Miksei vaikka pari päivää aiemmin tai myöhemmin? #Onhan tämä kyllä mukavaa nyt, mutta.. Tiikeritassu luulee varmasti, että olenkin.. Olenkin päättänyt jättää sen väliin ja..#
"Hiirenpapanat"
"Mikä on, Varjotuuli?"
"Ei mikään, ajattelin vain ööh.. Isääni" vastanimitetty soturi keksi valheen. Pihlajakynsi lähti pois, ja Varjotuuli huokaisi. Kolli ei voisi tavata Tiikerikymttä, ja Myrskyklaanilainen matkaisi aivan turhaan rannalle. Voisipa hän vain sanoa, että hän ei vain pääsisi. Mutta.. Voisihan hän nopeasti käväistä rannalla. Tuskin kukaan sitä näkisi, ja jos näkisi, Varjotuuli olisi pulassa.
"Sitten teen niin" hän ajatteli ääneen, juuri kun Mustatähti kulki ohitse. Päällikkö katsoi soturia hetken, ennen kuin jatkoi matkaa.
"Huoh.. No, sitten on pitkästyttävä päivä edessä. Voisin levätä hieman." Varjotuuli mutisi, ja tassutteli aurinkoiseen paikkaan. Korkeiden kuusien lävitse oli hieman hankalasti tullut valoa nyt. Varjotuulen silmäluomet painautuivat kiinni...
Herätessään ensimmäinen asia, mitä Varjotuuli viitsi ajatella, oli hänen nälkänsä. Kolli nousi ylös, ja suuntasi tuoresaaliskasalle, josta soturi valitsi pulleahkon oravan. Varjotuuli tassutteli kauemmas tuoresaaliskasasta, ja alkoi juuri syömään oravaa. Sen syötyään kollin nälkä laantui, ja hän pystyi ajattelemaankin jotain. Yön tultua joka tapauksessa hän lähtis rannalle.

//joops, että edellinen tarina katos, niin tein uuen, enkä jaksanu tähän kovasti panostaa xb//
Vastaus:25 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
23.06.2014 20:23
"Mäntytassu, nyt ylös! Kohta on jo aurinkohuippu!" ääni huusi ja herätti Mäntytassun makeilta uniltaan. Pesän suuaukolla seisoi hopeanharmaa naaras silmät siristettyinä. Mäntytassu nousi vastahakoisesti pehmeältä makuusijaltaan ja tassuteli naaraan luokse. Häntä hieman harmitti, että tämän mestarilla ei tänään ollut menoa. Eilen naaraalla oli ollut muuta tekemistä, joten Mäntytassu oli päässyt metsälle Malvatassun ja Yösiiven kanssa. Yösiipi ei ollut läheskään yhtä tiukka ja vaativa kuin Revontulikaiku, kollin mestari. Malvatassukin oli ihan mukavaa seuraa, vaikka Mäntytassu ei osannutkaan olla jostain syystä ihan rento naaraan seurassa. Kollin jännitys laukesi tiuskimalla, ja sitähän tämä ei halunnut.
"Anteeksi, Revontulikaiku", hän murahti naaraalle. Revontulikaiku tuhahti ja viittoi hännällään Mäntytassua seuraamaan. Mäntytassu loikki mestarinsa vierellä ulos leiristä.
"Mitä teemme tänään?" kolli kysyi mestariltaan, joka oli myös Varjoklaanin varapäällikkö.
"Metsästämme", Revontulikaiku vastasi ja pysähtyi.
"Mitä haistat?" naaras kysyi Mäntytassulta.
"Ai sinun lisäksi?" Mäntytassu maukui. Revontulikaiku mulkaisi oppilastaa varoittavasti.
"Hiiren ja mäyrän, mutta mäyrän haju on jo vanha", nuori kolli maukui tuhahtaen. Revontulikaiku nyökkäsi hyväksyvästi.
"Voisit yrittää saada hiiren kiinni", naaras maukui. Mäntytassu nyökkäsi. Kolli paikansi hiiren ja pudottautui vaanimisasentoon. Mahdollisimman hiljaa kolli lähti hiipimään kohti hiirtä. Hieman muita pidempi jalka vaikeutti hieman etenemistä, mutta Mäntytassu ei siitä välittänyt. Kolli jatkoi määräätietoisesti hiipimistään, kunnes hiiri tuli esiin huomaamatta vaanivaa Mäntytassua. Kolli jännitti lihaksensa ja loikkasi hiiren kimppuun. Otus vinkaisi ja koetti päästä pakoon, mutta Mäntytassu oli liian nopea. Hän kaappasi hiiren kynsiinsä ja väänsi sen niskat nurin. Hiiri värähti ja valahti sitten veltoksi. Mäntytassu nosti lyhyen häntänsä ylpeästi pystyyn.
"Hienoa! Hautaa se nyt maahan, jotta voit hakea sen myöhemmin", Revontulikaiku maukui ja katosi kottaraisen hajun perässä pensaikkoon. Mäntytassu katosi toiseen suuntaan ilmaa haistellen. Pian kolli huomasi muhkean jäniksen istumassa vähän matkan päässä. Mäntytassun onneksi tuuli puhalsi jäniksestä pois päin kohti kollia itseään. Kolli pudottautui vaanimisasentoon ja lähti hiipimään hipihiljaa kohti jänistä. Hän saisi paljon kehuja jos saisi otuksen kiinni. Mäntytassu oli enää parin hännänmitan päässä jäniksestä. Hän hengitti syvään ja pinkaisi kohti jänistä. Juuri silloin läheisestä pensaasta syöksyi jotain vaaleanruskeaa suoraan Mäntytassun päälle kaataen kollin. Mäntytassu sulki smaragdinvihreät silmänsä ja henkäisi iskeytyessään maahan. Aukaistessaan silmänsä kolli näki yllään Malvatassun hätääntyneet kasvot ja tämän hurmaavat vaaleanvihreät silmät. Hetkeen Mäntytassu ei saanut sanaakaan suustaan, saati liikkunut yhtään. Naaras oli niin hätkähdyttävän kaunis...
Mäntytassu tuhahti ja ravisteli ajatuksen pois päästään. Kolli oli juuri töytäisemässä naaraan pois päältään, kun Revontulikaiku asteli pensaikosta lisko suussaan. Oppilaat huomatessaan varapäällikön ruskeat silmät siristyivät ja tämä pudotti liskonsa maahan.
"Mitä ihmettä te kaksi oikein teette?" Revontulikaiku kysyi tiukasti. Mäntytassu tunsi punastuvansa korviaan myöten. Malvatassu nousi nopeasti Mäntytassun päältä ja nuolaisi pari kertaa rintaansa nolostuneena. Mäntytassukin kömpi ylös maasta, mutta ei pystynyt kohtaamaan mestarinsa loimuavia silmiä.
"Malvatassu, miksi sinä häiritset Mäntytassua, kun hän yrittää saada edes jotain saalista klaanille?" Revontulikaiku sihisi. Jostain syystä Mäntytassun teki mieli torua mestariaan, koska tämä oli puhunut noin pistävään sävyyn Malvatassulle. Kolli yllättyi suuresti myötätunnosta, jota hän tunsi naarasta kohtaan. Myötätunnon tunteminen ei todellakaan ollut Mäntytassun tapaista.
"Ruosteturkki lähetti minut metsästämään klaaninvanhinmille. Satuin vain vaanimaan samaa jänistä kuin Mäntytassukin", Malvatassu mumisi korvat luimussa. Revontulikaiku ei vastannut, vain mulkoili kumpaakin oppilasta. Sitten varapäällikkö poimi liskon suuhunsa ja viittoi hännällään oppilaita seuraamaan.
"Palataan leiriin", naaras maukui ja lähti johtamaan Mäntytassua ja Malvatassua kohti Varjoklaanin leiriä. Puolivälissä matkaa Mäntytassu kaivoi pyydystämänsä hiiren kätköstä. Myös Malvatassu oli saanut saalista, tällä kertaa enemmän kuin Mäntytassu.
Matkalla ruskean kollin katse harhaili aina välillä Malvatassun pitkään vaaleanruskeaan turkkiin. Kolli ravisteli päätään turhautuneena. Mikä hänellä oikein oli?
Hetken päästä kolmikko saapui Varjoklaanin leiriin. Mäntytassu suuntasi kulkunsa suoraan leirin keskellä kohoavan tuoresaaliskasan luokse. Hän laski hiirensä kasaan ja nappasi itselleen herkullisen näköisen rastaan. Kolli raahasi tuoresaaliinsa lähelle oppilaiden pesää ja upotti hampaansa rastaaseen. Se maistui herkulliselta nuoren kollin mielestä. Hän hotki linnun nopeasti ja rupesi sitten sukimaan itseään. Välillä aurinko ilmestyi pilviverhosta ja loi kultaisia säteitään leiriin. Samassa Mäntytassun katse osui vähän kauempana makoilevaan Malvatassuun. Naaraan turkki säihkyi kauniisti auringon säteiden osuessa siihen. Mäntytassu ei saanut katsettaan irti naaraasta. Sillä hetkellä Malvatassu käänsi päätään ja punastui huomatessaan Mäntytassun tuijotuksen. Mäntytassu luimisti korvansa ja käänsi salamannopeasti katseensa pois naaraasta.
#Mikä minulla on?# kolli kysyi itseltään ja harppoi oppilaiden pesään. Pesässä oli jo muutama oppilas; Savutassu, tämän vieressä makoileva Susitassu sekä Meritassu. Mäntytassu asettui makuusijalleen, joka oli mahdollisimman kaukana muista ja käpertyi kerälle. Nuori kolli kaipasi tämän hämmentävän päivän jälkeen ainoastaan unta, eikä mitään muuta.

//Minä (Koiruli) adoptoin myös Mäntytassun, joten sekin on nyt minun! :3//
Vastaus:30 kp:eeta ^^

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
23.06.2014 18:56
Valkohaukka pyyhälsi läpi Jokiklaanin reviirin miltei ääneti, vain turkki pyyhkäisten läheisiä pensaita. Tällä kertaa hän ei ollut etsimässä yrttejä. Yrtit saivat nyt odottaa. Syvällä sisimmässään naaras tiesi, että mitä hän nyt oli tekemässä oli väärin. Vastoin parantajien sääntöjä. Valkohaukka räpäytti silmiään pimeässä ja kurkisti vadelmapensaan lävitse lupiininiitylle. Mustavalkea hahmo istui keskellä niittyä odotellen parantajan oppilasta. Valkohaukan sydän jyskytti tämän juostessa niityn halki, vaaleanpunaiset ja violetit lupiinit heilahdellen muuten tuulettomassa yössä. Naaras kohtasi Magpien katseen. Katse oli täynnä rakkautta. He tuijottivat toisiin hetken ja painautuivat sitten toisiinsa kiinni. Valkohaukan ruskea marmorikuvioinen turkki sekoittui erakon mustavalkoiseen. Magpie nuoli hellästi naaraan päälakea.
''Minä tiesin että tulisit.'' kolli kuiskasi hellästi. He olivat sopineet tapaamisen muutama auringonnousu sitten, ja Valkohaukka oli päättänyt, että se ei jäisi vain yhteen kertaan. Naaras hieroi päätään kollin rintaan.
''Tottakai minä tulin.'' hän naukui ääni väristen tunteiden kuohusta hänen sisällään. Vaikka oli pimeä, tuuleton yö, tunnelma niityllä oli upea. Täydellinen heille kahdelle.
Valkohaukka oli livahtanut vartiossa olevan Jäämyrskyn ohi tekosyyllä, että hänellä oli aivan sietämätön jano, eikä hän saanut nukuttua. Magpie siirtyi sivummalle Valkohaukasta.
''Niitty on ihan hiljainen ja liikkumaton.'' kolli naukui. Valkohaukka kehräsi, kyyristyi ja loikkasi erakkoa päin. Magpie nauroi ja alkoi juosta pakoon naarasta. Lupiinit heiluivat kaksikon juostessa ympäriinsä. Onnellisina. Valkohaukka oli juuri nyt hyvin onnellinen. Hänen päässään eivät pyörineet ainaiset yrtit ja kipeät kissat. Hänen mielensä täytti hänen rakastamansa kissan lempeä, rakastava katse. Valkohaukka loikkasi Magpien päälle ja he kumpikin kieppuivat kumoon lupiineiden keskelle. Magpie makasi selällään Valkohaukka retkottaen hänen päällään. Ilmaan leijailleet terälehdet laskeutuivat kaksikon päälle. Magpie nuolaisi hellästi Valkohaukan poskea. Naaras kehräsi ja kiepahti selälleen erakon viereen, tämän kylkeen kiinni. Molemmat kehräsivät sydämensä pohjasta ja he kietoivat kätänsä yhteen. Hiljaisuus täytti niityn.

//jäi outoon kohtaan ja on pätkä mutta njaa Xp
Vastaus:18 kp:eet

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
22.06.2014 21:27
Tiikeritassu polki kärsimättömänä maata kuunnellessaan Saarniturkkia harjoitusaukion reunalla.
"Ja muista, että jänistä pitää vaania hyvin, hyvin varovasti. Sillä on tarkat korvat. Jos pääset reilun kahden hännänmitan päähän sen huomaamatta, kannattaa rynnätä suoraa päätä sen kurkkuun. Jos sitä vastoin hyppäät, jänis ehtii todennäköisemmin karkuun" harmaa kolli maukui ja heilautti häntäänsä.
"Voimmeko mennä kokeilemaan?" Tiikeritassu naukaisi innoissaan ja pomppasi jaloilleen. Saarniturkki naurahti.
"Kokeile ensin vaanimista tässä. Hiivi niin kevyesti kuin osaat puoleenväliin kenttää ja kuvittele että tuo lehti on jänis" mestari maukui. Tiikeritassun silmät tuikahtibat pettyneesto, mutta hän kääntyi ympäri ja laskeutui matalaksi. Turkki hipoen hiekkaista maata hän hiipi hiljaa ja kevyin askelin kohti suurta Tammenlehteä, jonka hän kuvitteli jänikseksi. Parin hännänmitan päässä lehdestä Tiikeritassu pysähtyi ja jännitti lapansa valmiina ryntäykseen. Sitten hän syöksähti salamannopeasti eteenpäin ja repi lehden riekaleiksi.
"Tuo oli parasta vaanimista mitä olen nähnyt!" Saarniturkki kehräsi. Tiikeritassun häntä kiertyi kippuraan ylpeästi.
"Voinko mennä metsästämään klaanivanhimmille?" Hän kysyi. Saarniturkki hymyili.
"Voit. Muista palattuani etsiä heistä punkit. Ja huomenna aloitamme aikaisin. Opetan sinulle taisteluliikkeitä" hän maukui. Tiikeritassu kumarsi ja vilisti metsään. Hän haistoi valjuina Varjoklaanin hajumrrkit kaukana. Heti naaraan ajatukset kiitivät Varjotassuun. Hän tapaisi kollin toisen kerran tänä yönä. Tiikeritassun häntä nyki jännityksestä. Tuntui yksinäiseltä ilman Varjotassua. Tiikeritassu ravisteli päätään. Ei hän saisi miettiä varjoklaanilaista nyt. Tiikeritassun tehtävä oli metsästää klaanivanhimmille. Silti hän ei saanut Varjotassun kuvaa mielestään.Naaras nousi haikeasti huokaisten taas tassuilleen ja yritti keskittyä paikantamaan riistan tuoksua. Hän haistoi ilmassa valjun...jäniksen tuoksun! Tiikeritassu nuolaisi huuliaan ja työnsi Varjotassun väkisin pois mielestään onnistumatta kuitenkaan. Naaras tassutti tuoksun suuntaan. Koko ajan hänen mielensä palasi siihen hetkeen kun hän katsoi Varjotassua edellisenä yönä... Hän oli niin komea! Raju kahahdus hätkähdytti Tiikeritassun taas ajatuksistaan. Pulska jänis pinkaisi kivenkolosta ja loikki kohti järveä. Tiikeritassu säntäsi salamana sen perään mutta piti ajojahti turhana. Tässä osassa metsänpohja on ennen järveä melko kivikkoista ja märkää. Tiikeritassu mutkitteli puiden lävitse ja piti jäniksen hännänpään näkyvissä. Elikko ei onneksi voinut juosta tässä maastossa kovin kovaa. Tiikeritassu alkoi hengästyyä mutta pakotti tassunsa juoksemaan kovempaa. Vaikka vaanimisesta ei ollut ollut tietoakaan hän halusi silti saada jäniksen. Tiikeritassu ponnisti vauhtia kiven matalan Korvenpäälle ja sinkosi itsensä valtavalla loikalla eteenpäin. Hänen etukäpäläänsä rysähti jäniksen takajaloilleen ja se kompastui. Tiikeritassu veti sen nopeasti lähelleen ja otti rimpuilevan elikon hengiltä. Sitten naaras pysähtyi tasaamaan hengitystään. Jänis oli ajanut hänelle lähelle järven rantaa. Varjoklaanin raja häämötti hänen oikealla puolellaan puiden lomasta. Tiikeritassu tuijotti havupuiden sekaan toivoen näkevänsä Varjotassun loikkimaan häntä kohti. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ketään.
>Hiirenaivo! Et sinä voi rakastua Varjoklaanin kissaan!< Tiikeritassu sätti itseään. Varjotassu kuitenkin veti häntä puoleensa. Vastahakoisesti Tiikeritassu pakotti itsensä nostamaan jäniksen ja kääntymään pois.
>en minä rakasta Varjotassua. Tapasin hänet muutaman kerran, siinä kaikki. Hän on Varjoklaanissa! Ei Myrskyklaanin kissa voi rakastua Varjoklaanilaiseen. Se on vastoin soturilakia< Tiikeritassu ajatteli ja yritti vakuuttaa itseään. Into ja jännitys palasivat kuitenkin hänen mieleensä kun naaras muisti seuraavan yön tapaamisen. Tiikeritassu havaitsi äkisti olevansa jo leirin lähistöllä. Oppilas paransi otettaan jäniksestä ja ravasi leiriin. Varjotassun kuva piirtyi hänen mieleensä selkeänä.

Tiikeritassu raahusti ulos klaanivanhintrn pesästä käpälät yltäpäältä hiirensapessa. Nesteen karvas tuoksu sai Oppilaan irvistämään. Hän oli aivan puhki viettään jäniksen klaanivanhimmille ja etsittykään heistä punkit.
"Hei Tiikeritassu!" Kuului Sadepennun iloinen naukaisu, kun tämä loikki pentutarhasta.
"Sadepentu! Tiedätkö onko täällä leirissä vesilätäköitä. En jaksaisi mennä järvelle asti pesemään tassujani" Tiikeritassu maukui. Sadepentu nyrpisti nenäänsä haistaessaan hiirensapen.
"Pentutarhan takana on painauma jossa on vettä!" Hän maukui. Tiikeritassu törkkäsi sisartaan leikkisästi.
"Mennään! Voin kertoa sitten kaiken mitä tänään opin!" Hän maukui ja tassutti vesilätäkköön luo ja alkoi huuhtoa siinä käpäliään. Sadepentu istui hänen viereensä.
"Arvaa mitä! Valkolehti kertoi minulla tänään tarinan Harmaaraidasta ja Hopeavirrasta. Minä en ainakaan halua ketään vierasklaanilaista kumppaniksi!" Hän maukui ja virnisti. Tiikeritassun silmissä välkähti.
"En minäkään" hän vastasi. Oli hänkin paras puhuja kun oli korvia myöten ihastunut Varjotassuun. Tiikeritassu kääntyi nuolemaan selkävaivojaan ajatukset taas mustassa kollista.
"...Tiikeritassu? Haloo!?" Sadepentu naukui ja töykki Tiikeritassua. Tiikeritassu hätkähti unelmoivista kuvitelmistaan.
"Jaa..tuota... Minua väsyttää. Taidan mennä nukkumaan" hän takelteli. Sadepentu näytti hölmistyneeltä kun hänen siskonsa tassutti kiireesti oppilaiden pesälle. Matkalla hän nappasi mukaansa oravan tajuton vasta nyt nälkänsä.
"Hei Tiikeritassu! Olenkin etsinyt sinua" Surusateen ääni maukui. Soturin silmät hohtivat pehmeästi. Tiikeritassu pidätti kärsimätöntä sihahdusta ja kumarsi soturille.
"Ratamohäntä haluaa sinut mukaan iltapartioon. Minä johdan sitä. Lähdemme aivan kohta joten syö tuo orava nopeasti" harmaa kolli jatkoi ja näpäytti oppilaan saalista hännällään.
"Selvä, Surusade" , Tiikeritassu maukui. Hänen mielessään risteili vastalauseita. Oppilas istahti pesän viereen ja ahmi oravan muutamassa minuutissa. Surusade, Vatukkakynsi ja Tervatassu valmistautuivat jo lähtöön ja Tiikeritassu hölkytti väsynein tassuin heidän joukkoonsa.

Tiikeritassu saapui kuunnousun jälkeen leiriin partion kanssa. Oppilas oli lopun uupunut.
"Menkäähän nukkumaan" Surusade maukaisi lempeästi väsyneille oppilaille ja vilkaisi oudon kaipaavasti Tiikeritassua. Naaras oli liian väsynyt välittääkseen. Hän raahusti oppilaiden pesään Tervatassun jäljessä ja nukahti heti laskeuduttuaan makuusijalleen. Ei aikaakaan kun naaras huomasi jo valehtelevansa unien synkässä metsässä.
"Tervehdys" maukui Tiikerivarjo viileästi. Tiikeritassu säpsähti.
"Tiedän kaiken mitä ajattelet. Sinä olet ihastunut Varjotassuun. Häpeällistä! Sinunkin suonissaan virtaa jo kulkukissan verta ja nyt menet rakastumaan Varjoklaanilaiseen. Olen todella pettynyt sinuun! Enkä päästä sinua täältä rangaistuksetta!" Suuri kolli murisi. Tiikeritassun silmät laajenivat mutta hän ei liikahtanutkaan.
"Et sinä määrää tunteistani. Minä päätän niistä itse. Ja mistä sinä muka tiedät että minussa virtaa kulkukissan verta?" Hän sihisi. Tiikerivarjo ärjäisi ja heitti Tiikeritassun maahan rusensi tätä käpälällään.
"Sinun pitäisi tietää. Mutta ei, vielä ei ole aika kertoa. Sitä kidutusta et kestä. Enkä sitä sinulle vielä anna. Mutta se hetki lähenee. Nyt otat opiksesi teostasi!" Hän murisi silkipehmeästi ja heilautti käpäläänsä kohti Tiikeritassun kylkeä. Naaras kiljaisi ja potkaisi Tiikerivarjoa. Kolli ei hievahtanutkaan mutta liike keskeytti lyönnin ja heikensi rusentavaa otetta joten Tiikeritassu luikahti pakoon.
"Kuuntele! Minä näen sinut koko ajan. Ja pian käy niin että noudatat jokaista käskyäni. Et voi kauaa vastustaa minua" Tiikerivarjo sihisi. Tiikeritassu pinkaisi tummien puiden sekaan. Naaraan silmät räjähtivät auki oppilaiden pesän hämärässä. Kuu oli miltein huipussaan.
"Voi Varjotassu! Mikset voi olla Myrskyklaanissa?" Tiikeritassu henkäisi ja nousi tassuilleen ja hiipi muiden oppilaiden ohi ulos. Naarasta kalvoi pelko. Mitä Tiikerivarjo oikein tarkoitti sillä että tieto miten hänen vereensä oli joutunut kulkukissan verta suistaisi hänet raiteiltaan?
Tiikeritassu venytteli ja liikehti rauhattomasti. Sitten Varjotassu palasi hänen mieleensä. Naaraan silmät kirkastuivat ja Tiikerivarjon pelko pakeni hetkeksi hänen mielestään. Oppilas vilkaisi ympärilleen ja syöksyi leiristä ulos. Hän suuntasi Varjoklaanin rajaa pitkin järvelle.

Tiikeritassu pysähtyi järven rantaan. Hetkeä myöhemmin hän kuuli takaansa rusahduksen. Naaras kiepahti ympäri. Varjotassu seisoi kiven varjossa ja loikkasi häntä vastaan.
"Hei" hän maukaisi. Kolli kuulosti paljon ystävällisempää kuin ensi kerralla ja hänen silmänsä loistivat. Tiikeritassu hymyili. Hän astui hieman lähemmäs ja painautui Varjotassu kylkeä vasten. Hänen sydämensä hakkasi kun hän veti sisäänsä Varjotassun tuoksua ja katsoi tätä silmiin. Äkkiä Tiikeritassu halusi uskoutua tälle unistaan. Naaras käänsi vihreän katseensa järvelle.
"Minä...minä haluaisin kertoa sinulle yhdestä jutusta" hän aloitti haparoiden ja alkoi hitaasti vuodattaa kertomusta unista ja Tiikerivarjosta ja Pimeydenmetsästä.
"En tiedä mitä teen! Hän kynsii minut hengiltä!" Tiikeritassu maukui huolestuneena ja pelon sävy äänessään. Varjotassu silitti hänen lapaansa varoen mutta myötätuntoisesti.

//jäi vähä tyhmää kohtaa XD mutta jatkoo Jää?//

Vastaus:Varjo x Tiikeri on lutunen ;-; Saat 26 kp:eeta

-Mustis